Geneettistä sukututkimusta ja Luovutetun Karjalan Y-DNA-isälinjoja Keravan illassa

Hallituksen ääni - Marja Pirttivaara

Keravan sukututkimusseura pyysi minua kertomaan geneettisestä sukututkimuksesta. Kirjaston Pentinkulma-salissa oli 27.1.2015 paikalla runsaasti sukututkimuksesta kiinnostuneita. Esitelmäni löytyy Internetistä Slideshare-palvelusta: Sukupuun alla – geneettinen sukututkimus (68 kalvoa).

Kävin esitelmässäni läpi geneettisen sukututkimuksen ja sukututkimuksen kirjoa: geneettisen sukututkimuksen peruskäsitteet, mitä testejä ja projekteja löytyy, Y-DNA, mtDNA, autosomaalitesti ym. Erityisteemaksi olin tällä kertaa valinnut Luovutetun Karjalan lakkautettujen seurakuntien vanhat isälinjat ja Y-DNAt. Luovutetussa Karjalassa oli viitisenkymmentä luterilaista seurakuntaa ja parikymmentä ortodoksiseurakuntaa (lähde HisKi ja Karjala-tietokantasäätiö). Monet karjalaiset sukunimet ovat hyvin vanhaa perua.

Isälinja- ja haploryhmätiedot otin Finland DNA-projektin Y-DNA-taulukosta, joka löytyy Internetistä Family Tree DNAn sivuilla. Sivuilla on projektiin liittyneiden miesten itse ilmoittamia vanhimpien tunnettujen isälinjaisten esi-isien nimiä & kotipaikkakuntia sekä Y-DNA-tietoa. Listasta löytyy myös Pirttivaara/Baron (N-L550) Salmista sekä omien esivanhempieni joukosta löytyvä Jochum Zitting (R-M512), joka muutti Saksasta Viipuriin 1600-luvulla.

Koska Y-DNA periytyy isältä pojalle, Y-DNAn tietäminen voi auttaa vaikkapa hakusessa olevien esi-isien metsästyksessä. Sukuseurat voivat hyödyntää Y-DNA-tietoja ja vertailla eri paikkakunnilta löytyviä sukunimilinjoja, ovatko ne isälinjaisesti sukua keskenään.

Sukupuun alla -illassa tapasin myös muutaman "etäserkun". Mikäs sen mukavampaa!

Slideshare-palvelusta löytyy myös muita esitelmäkalvojani, kts kalvoesitykseni Slidesharessa. - Hauskasta illasta muistuttaa kirja ja kaunis orkidea. Kiitos Keravan sukututkijat!

  

Marja Pirttivaara

Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen 

 

Hyvää Tietosuojapäivää!

Toiminanjohtajan tuumailuja

Tänään vietetään Euroopan neuvoston yhdeksättä Tietosuojapäivää. Sitä juhlistettiin Brysselissä jo viime viikolla kansainvälisellä tietotekniikan, yksityisyyden ja tietosuojan konferensilla. Suomessa tietosuojavaltuutetun toimisto järjestää tänään kolme tilaisuutta päivän tiimoilta.

Tietosuojapäivä juontaa juurensa ns. yleissopimus 108:n allekirjoituspäivään. Vuonna 1981 solmittu  Euroopan neuvoston yleissopimus yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä on tällä hetkellä ainoa kansainvälinen oikeudellisesti sitova väline tietosuoja-alalla.

Suomen perustuslaki takaa kansalaisten henkilötiedoille erittäin vahvan suojan, sillä se rinnastetaan yksityiselämän, kunnian ja kotirauhan suojaan. Tietosuojavaltuuutettu vertasi kerran eräässä tilaisuudessa puhuessaan henkilötietojen suojan loukkaamista toisen ihmisen kotiin luvattomaan tunkeutumiseen.

Henkilötietojen suojasta säädetään henkilötietolailla, joka sukututkijoiden keskuudessa on usein koettu ongelmalliseksi. Sen on katsottu puuttuvan toimintaan, joka ei lainsäätäjälle kuulu eli sukututkijoiden ikiaikaiseen oikeuteen käsitellä vapaasti tutkimuskohteittensa henkilötietoja. Henkilötietolain huono maine johtuu valtaosin johtuu siitä, etteivät sukututkijat tunne lain säännöksiä eivätkä välitä perehtyäkään niihin.

Sukututkimuksesta ja henkilötietolaista puhuttaessa ensimmäisenä unohdetaan, että laki sääntelee vain elossa olevien henkilötietojen käsittelyä eivätkä edesmenneet sukulaiset ja esipolvet siten kuulu lain soveltamisalaan. 

Toinen asia, jota sukututkijat eivät hevin huomaa, on henkilötietolain sukututkimukselle antamat poikkeukset henkilötietojen käsittelyn yleisistä edellytyksistä. Sukututkijat voivat vapaasti perustaa sukututkimusrekistereitä eikä siihen tarvitse pyytää viranomaisilta lupaa eikä sukututkimusrekisterin ylläpitämisestä tarvitse ilmoittaa viranomaisille. 

Parasta henkilötietolaissa on kuitenkin se, että se antaa sukututkijalle oikeuden kerätä ja tallentaa elossa olevien henkilötietoja sukututkimusrekisteriin ilman asianomaisen nimenomaista suostumusta. Vasta sitten, kun sukutututkija käsittelee arkaluonteisia tietoja, on tietojenkäsittelyyn aina pyydettävä henkilöltä lupa.

*   *   *

Suomen Sukututkimusseura on kahdeksan viime vuoden ajan tehnyt aktiivista työtä lisätäkseen sukututkijoiden tietämystä henkilötietolainsäädännöstä. Keskeistä tässä työssä on ollut sukututkimuksen käytännesääntöasiakirjan laatiminen ja siitä tiedottaminen. Käytännesääntöjen uudistettu versio julkaistiin vuosi sitten. Käytännesäännöt ovat Seuran hallituksen hyväksymä ohjeistus siitä, millä tavoin henkilötietolakia tulee soveltaa sukututkimuksen eri vaiheissa. 

Suomen Sukututkimusseura julkaisi 2014
vihkosen henkilötietojen käsittelystä
sukututkimuksen eri vaiheissa. 

Seuran yhtenä strategisena tavoitteena on sukututkijoiden juridiikan tietämyksen lisääminen ja lakisääteisistä velvollisuuksista tiedottaminen. Tämän tehtävän taustalla on ajatus siitä, että sukututkijat voivat toimia vain sellaisessa yhteiskunnassa, jossa elossa olevien henkilötietojen käsittely hyväksytään myös sukututkimustarkoituksessa. 

Tämä on lopun viimein mahdollista vain silloin, kun sukututkijat kunnioittavat kanssaihmisilleen kuuluvaa perustuslain takaamaa oikeutta päättää itse omien henkilötietojensa käsittelystä. Takana ovat ne ajat, jolloin vanhan liiton miehet keräsivät, tallensivat ja julkaisivat myös elossa olevien henkilötietoja — joskus arkaluonteisiakin tietoja — siitä mitään asianomaisille tiedottamatta. 

Tänä päivänä sukututkijan ja sukuseurojen on elossa olevien henkilötietoja julkisuuteen saattaessaan otettava huomioon se, mitä henkilötietolaki vaatii. Henkilötietolain mukainen tiedottamisvelvoite on sukukirjahankkeessa lisätyötä ja lisäkustannuksia, mutta tämän velvoitteen kohdalla sukututkija voi tehdä välttämättömyydestä hyveen. Sukututkimusrekisteristä tiedottaminen kannatta liittää sellaisten lisätietojen ja valokuvien hankkimiseen, joita ei muualta kuin henkilöiltä itseltään voida saada. 

Tämä nostaa paitsi sukukirjojen sisällön kiinnostavuutta, myös suomalaisen sukututkimuksen laadukkuutta. Samalla sukututkimuksen kohteet huomaavat, että sukututkijat kantavat huolta heidän yksityisyyden suojastaan ja sukukirjahankkeissa voidaan tarvittaessa keskustella siitä, onko aivan kaikkia tietoja välttämätöntä julkaista. Tämä on omiaan ylläpitämään sukututkijoiden hyvää mainetta ja kansalaisten suurta arvostusta sukukirjojen julkaisutyötä kohtaan.

Tietosuojaa ei pidä nähdä sukututkimusta estävänä tai kahlehtivana tekijänä, vaan nykypäivän sukututkimukseen elimellisesti kuuluvana perusoikeuksia tasoittavana itsestäänselvyytenä. Kuten sukututkijalla on lakiin kirjattu oikeus kerätä ja tallentaa sukututkimusrekisteriin henkilötietoja, on tutkimuskohteilla oikeus päättää omien tietojensa käsittelystä. Win—win -tilanne, sanoisi ekonomisti. 

P. T. Kuusiluoma

Akonmäen kolmoismurhasta

Joulupäivän vastaisena yönä 1884 tapahtui Iisalmen Toivakan kylässä julma joukkomurha. Aattona oli Akonmäen mökkiin tullut pari tuntematonta miestä kyselemään yösijaa. Akonmäen isäntä Antti Mähönen, joka oli kuusissakymmenissä ihmetteli naapuritalon omistajan, Petteri Hynysen kanssa näitä äijiä. Vaikka molemmat miehet olivat paikalla olleiden vaimojensa kanssa estelleet vierailijoita jäämästä yöksi, olivat nämä kuitenkin asettuneet taloksi.



Peläten tätä outoa parivaljakkoa oli Mähönen pyytänyt Hynystä ja tämän vaimoa jäämään heille yöksi. Jossain vaiheessa yötä oli Mähösen vaimo Riitta Kakkinen herännyt ja huomannut kauhukseen lattialla seisomassa em. kaksi miestä halot käsissään. Näillä äijät hakkasivat Antin ja Petterin hengettömiksi samoin kuin Hynysen vaimon, Maria Hyvärisen. Myöhemmin toimitetussa ruumiinavauksessa huomattiin surmaiskujen olleen niin rajuja, että Hynysen pääkallo oli hajonnut 40 eri pirstaleeseen.Miesten huomaamatta Riitan onnistui hiipiä porstuaan, jossa kuitenkin toinen murhaajista hänet tavoitti. Lyötyään useita iskuja naisen päähän, heitti roisto tämän pihamaalle. Sieltä Riitan onnistui hieman toivuttuaan ryömiä navettalaton seinän ja heinien väliin. Vaikka murhakaksikko myöhemmin etsi hävinnyttä, eivät he löytäneet naista. Aitasta miehet varastivat hevosen ja lähtivät sillä yön selkään pakomatkalle.

Vasta aamusella uskaltautui henkiinjäänyt Riitta lähteä Petteri Hynysen kotimökkiin kertomaan yön tapahtumista. Koska Mähösiä pidettiin yleisesti melko varakkaina, otaksuttiin murhaajien ryhtyneen tekoonsa rahanhimosta. Surmamökkiä tutkittaessa huomattiin, että he eivät kuitenkaan olleet vieneet mitään muuta arvokasta kuin em. hevosen.

Kaikeksi onneksi murhaajat Juho Hänninen ja Vilhelmi Kattainen onnistuttiin saamaan kiinni sekä oikeuden eteen tuomittaviksi. Tuomarin edessä Kattainen kertoi joutuneensa jo aivan nuorena täysorvoksi. Vähitellen hän oli ajautunut rikolliselle uralle, johon kuului murtovarkauksia, papinkirjan väärennöksiä sekä väärän rahan kaupittelua. Joulukuun alussa 1884 hän osui työtä etsiessään Salahmin ruukille, jossa hänen enonsa asui. Työpaikkaa ei löytynyt ja paluumatkalla Iisalmeen tapasi Kattainen pari miestä Vieremäjärven jäällä. Näistä toinen oli eräs Mattila ja toinen em. Juho Hänninen. Miehet jatkoivat matkaa yhdessä jääden yöksi yhteen mökkiin, mistä Kattainen ja Hänninen aamusella lähtivät sitten Akonmäelle. Hännisen mukaan talossa oli omaisuutta 3,000 markan edestä ja asukkeina vain pari vanhaa ihmistä. Näin ollen mökin ryöstäminen olisi ollut helppoa.

Koska Akonmäellä olikin naapureita kylässä, ei Kattaisen mielestä ryöstöstä tulisi mitään. Iltasella kylvyssä käydessään oli hän tämän myös sanonut Hänniselle. Yöllä viimeksi mainittu herätti joka tapauksessa Kattaisen käskien tätä murhatyöhön - muussa tapauksessa Hänninen uhkasi hänet tappaa. Tässä vaiheessa Hynyset olivat jo hengettömiä ja loppuosa yön tapahtumista on selitetty jo edellä.

Rikolliset eivät aikomaansa 3,000 markkaa löytäneet, vaan saivat tyytyä noin seitsemään kolikkoon, kahteen lammasturkkiin ja yksiin pieksuihin. Hevosella kaksikko sitten ajoi Iisalmen sivuitse Pielavedelle ja vaihdettuaan kulkupelin ajorekeen Rautalammin ja Hankasalmen kautta Kangasniemeen. Erinäisten vaiheiden jälkeen murhaajat löysivät itsensä humalapäissään Mäntyharjulta, jossa heidät lopulta pidätettiin ja lähetettiin Mikkelin vankilaan.

Vasta kesällä 1886 saatiin tuomio aikaiseksi. Vilhelmi Kattainen ja Juho Hänninen joutuivat 28 päiväksi vankilaan vesileipäkuurille. Tämän jälkeen heidät kuljetettiin loppuiäksi Siperian kaivoksille pakkotyöhön miettimään kaikkia pahoja tekojaan.


Nya Pressen -sanomalehden 4.3.1885 ilmestyneestä numerosta löytyi yllättäen kaavakuva murhapaikasta. Se kertoo samalla mielenkiintoisella tavalla savolaisen pihapiirin rakennuksista ja niiden sijoittelusta.



Juha Vuorela

Esivanhempien muotia Tampereella

Toiminnanjohtajan tuumailuja

Tampereen seudun sukututkimusseura ry:n järjestämä vuotuinen Tampereen Sukututkimuspäivä pidettiin tänään vanhaan tapaan Sampolan koululla. Perinteikästä Sukututkimupäivää on vietetty jo vuodesta 1982 lähtien.

Sukututkimuspäivän teemana oli ”Kurkistuksia esivanhempien vaatekaappiin”.  Tilaisuuden avasi Tampereen seudun sukututkimusseuran puheenjohtaja Raine Raitio, joka kehotti sukututkijoita pysähtymään valokuvien, maalauksien ja perukirjojen äärellä ja pohtimaan, miltä esivanhempamme näyttivät ja mitä se heistä mahdollisesti kertoo. 

Suomen Sukututkimusseuran osasto ja viestintäassistentti Laura Aho. Seura esitteli Tampereen Sukututkimuspäivänä ensi kerran uudet roll-upit.

Päivän ensimmäinen esitelmöitsijä oli fil. maist. Jens Nilsson, joka esitelmässään ”Perukirjat: sukututkijan kurkistuksia esivanhempien vaatekaappiin” kertoi mm. siitä, millaisia vaatekappaleita savolaisista 1700-luvun perukirjoista löytyy. Lahjakas Jens Nilsson on nuoresta iästään huolimatta kokenut sukututkija ja ehtinyt jo profiloitua savolaisen sukututkimuksen erikoisasiantuntijaksi. Sukututkimuspäivän kaksi muuta esitelmää käsittelivät kansanpukuja ja kansallispukuja. 

Sukututkimuspäivän kävijämäärä oli noin 400 henkilöä, mikä on hieman vähemmän edellisvuoteen verrattuna. Tampereen seudun sukututkimusseuran hallituksen jäsen Johanna Kurela arveli, että

Johanna Kurela

tämän vuoden teema saattoi jonkin verran karsia sukututkijakävijöitä, mutta toisaalta tuoda paikalle sellaisia historiasta kiinnostuneita, jotka eivät olisi tulleet kuuntelemaan tiukasti sukututkimuksen ympärille kietoutunutta ohjelmaa. 

— Tärkeintä Sukututkimuspäivässä varmaankin on se, että sukututkimuksen harrastajat voivat keskustella toistensa kanssa, mutta totta kai esitelmien välittämä tieto on myös hyvin tärkeää. Ja sekin on merkityksellistä, että pienemmät toimijat voivat näyttelyssä esitellä toimintaansa ja myydä tuotteitaan, toteaa Johanna Kurela.

Esitelmien väliset tauot tosiaan käytettiin Tampereellakin aktiiviseen verkostoitumiseen kuten kaikissa sukututkijoiden tapahtumissa. Johanna on varmasti oikeassa arvioidessaan sukututkimustapahtuman eri osien merkitystä. Saman voisi sanoa Valtakunnallisista Sukututkimuspäivistä.

Heimo Outola

Pitkään tiettyyn tapahtumaan säännöllisesti osallistuneet myös muistelevat nostalgisessa hengessä menneitä vuosia ja varsinkin niitä, jotka eivät enää pääse paikalle. Kun on varhain aloittanut yhdistystoiminnan, saa jo keski-iässä osallistua näihin muisteluihin. Tällä kertaa Heimo Outolan kanssa pohdimme olikohan Sampolassa ketään muita kuin me kaksi, jotka osallistuivat ensimmäiseen Tampereen Sukututkimuspäivään vuonna 1982. Yhtään varmaa tapausta ei kummallekaan tullut mieleen.

P. T. Kuusiluoma

85-vuotias Genos

Toiminnanjohtajan tuumailuja

Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos saavuttaa kohtapuolin 85-vuoden iän. Monen karikon läpi purjehtinut Genos on tänä päivänä elinvoimaisempi kuin koskaan aikaisemmin ja se myös näkyy päällepäin. Uusi toimitus on vastikään ottanut vastuun Genoksen julkaisemista.

Tieteellisen aikakauskirjan 85 täyttä vuosikertaa ilman keskeytyksiä (ei edes sotavuosina) on kunnioitettava saavutus. Siitä kiitos lankeaa ennen kaikkea eri vuosikymmenien aikana toimineille Seuran aktiivisille ja asiantunteville vapaaehtoisille, jotka vaivojaan säästelemättä ovat pitäneet tärkeänä saattaa julkisuuteen laadukkaan sukututkimuksen tuloksia.

Lopun viimein aikakauskirjan tekevät sen kirjoittajat, ne lukemattomat sukututkijat ja muut tutkijat, jotka ovat saattaneet tutkimustyönsä tulokset paperille ja antaneet ne arvioitaviksi ja julkaistaviksi. Genoksen kaltaisen tieteellisen aikakauskirjan vahvuus on nimenomaan kirjoittajan, toimittajan ja arvioijan yhteistyössä. Näin syntyy luotettavaa tietoa.

Suomalaiset sukututkijat voivat olla ylpeitä siitä korkeatasoisen sukututkimuksen perinteestä, jota aikakauskirja Genos kantaa ja josta sukututkijat niin tänä päivänä kuin tulevaisuudessakin voivat käydä ammentamassa omaan tutkimukseensa hyvin suoritetun ja perusteellisesti arvioidun tutkimuksen tuloksia.

*   *   *

Genoksen toimituksessa tapahtuu muutoksia numerosta 1/2015 lähtien. Seuran hallitus nimitti toukokuussa 2014 toiminnanjohtajan Genoksen vastaavaksi päätoimittajaksi — tietenkin oman toinen ohella. Näin saan kahdeksan vuoden tauon jälkeen palata tehtävään, jolla toimintani Suomen Sukututkimusseurassa aloitin. 

Genoksen toimituspäälliköksi hallitus nimitti fil. maist. Heikki Vuorimiehen Jyväskylästä, useimmille sukututkijoille tuttu mies ruotusotamiesten erikoisasiantuntijana. Heikki on kuulunut Genoksen toimitukseen vuodesta 2013 lähtien samoin kuin toimittajana edelleen jatkava turkulainen fil. maist. Veli Pekka Toropainen. Veli Pekka on tullut Genoksen lukijoille tutuksi mm. Turun 1600-luvun porvareiden sukulaisuussuhteiden tutkijana.

Seuran hallitus nimitti Genoksen toimitukseen toimittajaksi fil. tri Tiina Miettisen Tampereelta ja vakinaiseksi avustajaksi fil. maist. Mervi Lammen Hämeenlinnasta. Tiina oli Genoksen päätoimittaja vuosina 2007—12. Mervi puolestaan on Seuran hallituksen jäsen.

Genoksen toimituksen kokous 10.1.2015. Kuvassa (vasemmalta alkaen) Heikki Vuorimies, Mervi Lampi, Veli Pekka Toropainen, Maria Vasenkari ja Tiina Miettinen.

Heikki, Tiina, Veli Pekka ja Mervi ovat kauan aktiivisesti sukututkimusta harrastaneita konkareita, joilla kaikilla on myös pitkä kokemus hallitustyöskentelystä paikallisessa sukututkimusyhdistyksessä. Heikki, Tiina ja Veli Pekka ovat myös Seuran tutkijajäseniä.

Genoksen toimitussihteerinä jatkaa tieteellisen julkaisemisen rautainen ammattilainen, fil. maist. Maria Vasenkari Turusta, joka jo vuodesta 2001 lähtien on vastannut Genoksen tekstien korkeasta tasosta. Tieteellisten seurain valtuuskunta myönsi Marialle viime vuoden marraskuussa Seuran hakemuksesta hopeisen ansiomerkin vähintään 20 vuoden työskentelystä tiedeyhteisön palveluksessa.

Päätoimittaja voi siis olla tyytyväinen, kun saa tehdä lehteä näin ansioituneen toimituksen kanssa. Juuri tiimityöskentelystä Genoksen uudessa toimituksessa onkin kysymys. Toimitus on jo kahdeksan kuukauden ajan hionut toimintatapojaan ja ehtinyt pitää neljä kokoustakin. Uuden toimituksen ensimmäinen numero on valmis ja ilmestyy aikataulun mukaisesti viikolla yhdeksän.

*   *   *

Vuonna 1930 Genoksen ensimmäisessä numerossa määritelty toimituksellinen linja on kestänyt aikaa hyvin. Vielä tänäänkin Genoksessa julkaistaan yhtä mielellään sukuartikkeleita kuin sukututkijoita kiinnostavia tuoretta historiantutkimusta käsitteleviä artikkeleita. Samoin sukututkimuksen ajankohtaiset aiheet, tiedonannot ja kirja-arviot ovat olleet niin kuluneiden vuosikymmenien aikana kuin nytkin tärkeitä osia Genoksen sisällöstä.

Genos on aina ensimmäiseksi ja viimeiseksi sukututkijoiden sukututkijoille tekemä aikakauskirja. Sukututkijat kirjoittavat valtaosan Genoksen sisällöstä ja sukututkijat sen arvioivat ja toimittavat. Näin on ollut jo 85 vuoden ajan ja tällä reseptillä on tarkoitus jatkaa.

P. T. Kuusiluoma
Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja

P. S.  ”Toiminnanjohtajan tuumailuja” oli 2000-luvun jälkipuoliskolla muutaman vuoden ajan Sukutieto-lehden kolumni, jonne kirjoitin järjestöbyrokraattisia jorinoita. Vanhassa vara parempi -periaatteen mukaisesti otin sen blogini alaotsikoksi, mutta yritän jatkossa pitää järjestöbyrokratian minimissään.

Sukututkimus ja geenit uutisotsikoissa

Hallituksen ääni - Marja Pirttivaara

Hätkähdyttävä otsikko "Viitasaarella metsästetään tappajageeniä" aloitti uutisviikon maanantaiaamuna 12.1. Koska uutisessa yhdistyi sukututkimus genomitietoon sangen mielenkiintoisella tavalla, kirjoitin aiheesta blogin heti samana päivänä.  Sairaus on sydämen harvinainen perinnöllinen monimuotoinen kammiotiheälyöntisyys eli CPVT.

Asiaa käsiteltiin uutisissa useampana päivänä, hyvinkin räväkästi, aina Kiinaa myöten. Nyt on syytä tarkastella uutisviikon saldoa. Listasin löytämäni uutiset viikon varrelta tämän blogin loppuun, linkkien kera. Uutisten otsikoinnissa näkyy ylilyöntejä, mutta myös erittäin vaikean asian selittämistä asiantuntevasti ja mielenkiintoisesti, lääketieteen etiikkaa noudattaen. Kiinalainen uutistoimisto julkaisi uutisen sekä englanniksi että espanjaksi.

Pari tappajageeniuutista päätyi piipaa.info-sivuston hälytyslistalle, auto-onnettomuuksien ja tulipalojen joukkoon. Kyse ei todellakaan ole mistään äkkinäisestä katastrofista eikä epidemiasta. Viitasaaren suunnalla sukuja, joissa CPVT-sydänsairautta on diagnosoitu, yhdistää yhteiset esivanhemmat noin 9-10 sukupolven takaa 1600-luvulla. Tämän perusteella sairautta on ollut Suomessakin mahdollisesti jo ainakin nelisensataa vuotta. Ehkä kauemminkin, sillä periytyvä geenivirhe on toki voinut sattua jo ennen 1600-lukua. CPVT-sairautta on tuhansilla ihmisillä maailmassa. Eli ei sinällään mitään uutta auringon alla.

Meneillään olevassa CPVT-sydänsairauteen liittyvässä tutkimusprojektissa on mukana sukututkimusta tekemässä ammattimainen historiantutkija. Hänen nimeään ei ole kerrottu, osittain varmasti työrauhan takaamiseksi.

Kardiologi Heikki Swan on luvannut kertoa 1600-luvun nimen, kun sukuselvitys on saatu valmiiksi ja mahdollisia geenivirheen kantajia aletaan kutsua verikokeisiin DNA-testejä varten. Kyse ei ole Y-kromosomin geenivirheestä, joten sukunimi ei sinällään paljasta geenivirheen kantajia. Kaikki maailman CPVT-sairautta sairastavat eivät ole "kantapariskunnan" jälkeläisiä, mutaatioita voi tapahtua muutenkin.

Merkitsin alla olevaan viikon uutislistaan ”neliömerkillä” kolme parhaiten kirjoitettua ja informatiivisinta uutista. Kahdessa näistä on haastateltu dosentti, kardiologi Heikki Swania ja yhdessä prof. Aarno Palotietä. Molemmat ovat kansainvälisesti erittäin arvostettuja tutkijoita ja asiantuntijoita.

Viitasaarelaisuus ei ole indikaatio geenitestaukselle. Jonkin suvun mutaation tutkiminen ei sinällään vielä auta. Jos jollakulla on sydänoireita (ja vaikka lähisuvussa nuorten äkkikuolemia), sopii mennä lääkäriin, ihan normaaliin tapaan. Sydänperäinen tajunnanmenetys on aihe kardiologin arvioon ja tutkimuksiin, joihin kuuluu rasituskoe (rasitus-EKG).

Kirkkoherranvirastoon on nyt turha soitella, siellä ei ole tietoa ”kantapariskunnasta” ja muutenkin kiireinen aika menossa. Kutsu testeihin tulee aikanaan niille, jotka kuuluvat tutkimusprojektin kohderyhmään. Menossa on tärkeä tutkimus, ja jos kutsu tulee, kannattaa ehdottomasti osallistua.

·        YLE: Viitasaarella metsästetään tappajageeniä (12.1.2015)

·        YLE: Nimiluettelot eivät enää riitä – sukututkijat kaipaavat tarinoita (12.1.2015)

·       Marja Pirttivaara, Suomen Sukututkimusseura (blogi): “Viitasaarella metsästetään tappajageeniä” (12.1.2015)

·        Hanne - Kahden vuoden sapatti (blogi) Geeniarpajaisten yllätyssektorilla (12.1.2015)

·        Ilta-Sanomat (paperilehti): Sairaala etsii kantajia, tappava geeni herättää pelkoa (etusivun otsikko), Geeni voi pysäyttää sydämen & Menetin veljen ja siskon (13.1.2015)

·        Iltalehti (linkki): Yle: Tutkijat kiinnostuivat harvinaisesta tappajageenistä (13.1.2015)

v  Iltalehti (linkki): Tutkijat jäljittävät tappavaa suomalaisgeeniä (13.1.2015) – Heikki Swanin haastattelu

·        China Xinhuanet (linkki): Thousands of Finns to get health warning of disease inherited from 17th century (13.1.2015)

·        Spanish.china.org: Miles de finlandeses recibirán advertencia sobre posible enfermedad heredada del siglo XVII (13.1.2015)

·        Ilta-Sanomat (linkki): Tiedätkö, mistä päin Suomea sukusi on kotoisin? Sinulla voi olla vaarallinen tappajageeni (14.1.2015)

v  Ilta-Sanomat (paperilehti): Sisäsiittoinen Suomi, Geenit myös suojaavat & Kannattaako geenitesti? (14.1.2015) – Aarno Palotien haastattelu

·        Keskisuomalainen (linkki): Karmeat tarinat tappajageenistä: Tunteikas puhelu vei hengen puhelinkopissa (14.1.2015)

v  Keskisuomalainen (paperilehti): Geenitutkimus kuohuttaa & Tutkimus pelasti meidän perheen (14.1.2014) – Heikki Swanin haastattelu

·        Finland Today: Health warning of disease inherited from a 17th century ancestor for thousand of Finns (14.1.2015)

·        Mari Saario (blogi): Tappajageenit tulevat, ainakin otsikoihin (14.1.2015)

         

 

Marja Pirttivaara

Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen

"Viitasaarella metsästetään tappajageeniä"

Hallituksen ääni - Marja Pirttivaara

Tänä aamuna oli vähällä mennä aamulla kahvi väärään kurkkuun, kun luin saamastani sähköpostista “YLE: Viitasaarella metsästetään tappajageeniä”. Kyse oli YLEn sivujen aamun uutisotsikosta. Uutisessa kerrottiin harvinaisesta sydänsairaudesta sekä lääketieteellisestä tutkimuksesta, jossa hyödynnetään aina 1600-luvulle ulottuvaa sukututkimusta.

Lääketieteen tutkijat löysivät 1990-luvun lopulla Suomesta harvinaisen perinnöllisen sydämen rytmihäiriösairauden: monimuotoinen kammiotiheälyöntisyys eli CPVT (viite 1). Kyse on geenivirheen aiheuttamasta sydänlihassolujen kalsiumaineenaihdunnan häiriöstä, jota löytyi kolmesta suvusta. Lääketiedettä varten tehdyssä sukututkimuksessa on nyt saatu selville, että näillä kolmella suvulla on yksi yhteinen esi-isä, joka eli Viitasaarella 1600-luvulla.

Helsingin yliopistollinen keskussairaala HYKS on käynnistänyt lääketieteellisen tutkimuksen, jossa etsitään tuon 1600-luvulla eläneen henkilön kaikki nykyään elävät jälkeläiset sekä testataan heidät. Tavoitteena on löytää ne rytmihäiriösairauden kantajat, joilla saattaa olla geenivirheestä johtuen lisääntynyt äkkikuoleman vaara.

YLEn uutisjutussa on haastateltu dosentti, kardiologian erikoislääkäri Heikki Swania, joka on erittäin arvostettu ja tunnettu Suomessa ja maailmalla.

Menossa on siis lääketieteelliseen tutkimukseen liittyvä laaja ja perusteellinen sukututkimus Viitasaaren alueella. Tätä lääketieteelliseen tutkimukseen liittyvää sukututkimusta on tehnyt ammattimainen historiantutkija, hyödyntäen digitaalisia arkistoja normaaliin sukututkimustyyliin. Lisäksi selvityksen takia on lähetetty noin 300 sukututkimuspyyntöä Viitasaaren seurakuntaan – mikä on tukkinut kirkkoherranviraston, kuten arvata saattaa.

1600-luvulla eläneen miehen jälkeläisiä on 1900-luvulla syntyneitä noin 3000. He saavat kutsun osallistua lääketieteelliseen tutkimukseen. Monet heistä on itse asiassa jo testattu aiemmin, myös aiemmissa tutkimushankkeissa.

Uutinen herätti tänään runsaasti keskustelua geneettisen sukututkimuksen harrastajien piirissä, varsinkin kun monella on esivanhempia Viitasaarella, ehkäpä sen keskeisestä paikasta vesireittien solmupisteessä. Sukututkijat ovat valmiita tarjoamaan apuaan. – Uutinen kirvoitti keskustelua myös Kansallisen genomistrategian seminaarissa, johon osallistuin sattumoisin juuri tänään.

Tämäntyyppiseen yhdistettyyn lääketieteen tutkimuksen ja sukututkimuksen yhdistelmään liittyy eettisiä kysymyksiä. Kyse on lääketieteellisen tutkimuksen ja yleensäkin lääketieteen etiikasta sekä sukututkimuksen ja myös geneettisen sukututkimuksen etiikasta. Ihmisellä on oikeus tietää ja olla tietämättä. Miten kerrotaan ihmiselle, että hänellä on mahdollisesti vakava perinnöllinen sairaus ja se olisi syytä selvittää? Miten säilytetään yksityisyys?

Suomessa lääketieteellisen tutkimuksen ehdottomana edellytyksenä on, tutkimuslain mukaan, että eettinen lautakunta antaa tutkimussuunnitelmasta puoltavan lausunnon. Eettisen lautakunnan käsittelyprosessi on perusteellinen ja kattaa esimerkiksi tutkimukseen osallistujan informoinnin ja yksityisyydestä huolehtimisen (viitteet 2 ja 3). Samoin sukututkimuksessa on olemassa Suomen sukututkimusseuran käytännesäännöt, joita sukututkijoiden tulee noudattaa.

Tässä tutkimuksessa sukututkijan kannalta mielenkiintoista on esimerkiksi, kerrotaanko jossakin vaiheessa 1600-luvulla eläneen henkilön nimi, jonka jälkeläisillä saattaa tätä geenivirhettä olla. Jälkeläisten selvittäminen voisi nopeutua ja tarkentua, jos esi-isän nimi olisi sukututkijoiden tiedossa. Toisaalta tieto voisi aiheuttaa huolestuneisuutta. Veikkaanpa, että esi-isän nimeä ei kerrota,  ainakaan ennen kuin jälkeläisiin on oltu yhteydessä.

Uutinen sinällään oli erittäin mielenkiintoinen ja suhteellisen hyvin kirjoitettu. Otsikko oli kyllä valitettavasti totaalisen yliampuva ja harhaanjohtava. Yleensähän otsikon laatii joku muu kuin itse jutun jutun kirjoittaja, nyt oli kylläotsikon keksijällä  mennyt niin sanotusti "luovuus päälle". Nähtävästi otsikon takia uutinen päätyi www.piipaa.info-sivuston hälytyslistalle, samaan tulipalojen ja auto-onnettomuuksien kanssa...

Viitteet:
1) Katekoliamiiniherkkä monimuotoinen kammiotiheälyöntisyys (Suomen Sydänliitto ry)

2) HUS Eettiset toimikunnat (HUS)
3) Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK

 

Marja Pirttivaara

Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen

 

Uskomaton tarina olikin koko lailla uskomaton

Sysmän Saarenkylän Nujalan Alhiolla asui 1820-luvulta alkaen kirjanpitäjä Carl Jacob Lehnbom vaimonsa Maria Wilhelmina Holmstenin ja lapsiensa kanssa. Pariskunta oli vihitty Jyväskylän maaseurakunnassa 1825 ja Maria Wilhelmina olikin kotoisin ao. pitäjästä.

Jossain vaiheessa 1840- tai 1850-lukua herra Lehnbom muutti perheineen Jyväskylään, mutta kauaa hän ei siellä viihtynyt. Hän nimittäin lähti teille tietymättömille eikä kukaan tiennyt minne.Samoihin aikoihin, Krimin sodan vielä riehuessa, palveli Jyväskylän komppaniassa aliupseerina eräs Sagulin -niminen mies. Mainittu komppania lähetettiin tositoimiin vuonna 1855, joten kovin kauaa ei Sagulin ehtinyt taisteluissa olla.

Kuten Lehnbom hieman aiemmin, katosi myös Sagulin. Kukaan ei tiennyt minne mies oli lähtenyt tai oliko hän joutunut esimerkiksi henkirikoksen uhriksi.

Vasta talvella 1870-71 asiaan saatiin molempien miesten osalta hieman selvyyttä. Tuolloin Saarijärven maanviljelysopiston johtaja, herra Wadenstierna sai yllättäen kirjeen Lehnbomilta. Kirjeessä kauan kadoksissa ollut mies pyytää saada tietää jotain sukulaisistaan.Kirjeessään hän myös kertoo uskomattomasta tapahtumasta. Carl Jacob Lehnbom oli matkustanut aina Yhdysvaltoihin saakka ja antautunut sotilaspalvelukseen. Hän oli ylennyt everstiluutnantiksi ja sanoi joutuneensa kerran kahakkaan erään intiaanijoukkion kanssa. Taistelu päättyi ratsuväen voittoon ja osa intiaaneista sekä heidän päällikkönsä otettiin vangeiksi. Everstiluutnantin tutkiessa tätä päällikköä tarkemmin, huomasi hän tämän olevan valkoihoisen.

Kun miestä puhutettiin hieman aikaa, paljastui fantastinen totuus. Hän olikin Lehnbomin tuttu Jyväskylän ajoilta, kadonnut sotamies Sagulin. Näin veriviholliset huomasivatkin olevansa melkein kaksikymmentä vuotta erillään olleet ystävykset. Valitettavasti mikään lähde ei tunnu tietävän, miten tämä uskomaton tarina jatkui.

Kuva kirjasta Massacres of the mountains : a history of the Indian wars of the Far West by Jacon Piatt Dunn (1886)

Kirjoitin oheisen tarinan omaan blogiini vuonna 2010 käyttäen lähteenä vanhoja sanomalehtiä vuodelta 1871. Vasta tällä viikolla sain tietooni, että mainittu kirjanpitäjä kuoli Sysmässä jo vuonna 1841! Taas kerran tuli todistettua, että sukutarinat ovat todellakin vain tarinoita. Niissä voi olla siteeksi totta, mutta tarkempi perehtyminen aiheeseen voi kiepsauttaa hyvänkin jutun päälaelleen. Kiitos K. Klemelälle tämän legendan murskaamisesta hyvin yksinkertaisin keinoin.

Joka tapauksessa herra Wadenstierna lienee todellakin saanut kirjeen Amerikan maalta, mutta kuka tuo everstiluutnantti sitten olikin, jää selvittämättä. Jyväskylän 1840-1860-lukujen rippikirjoja olen yrittänyt lueskella, mutta tuloksetta. Ehkäpä joku lukija ottaa haasteen vastaan ja selvittää, kuka tuo intiaaneja vastaan taistellut mies lopultakin oli!

Hallituksen ääni - Marja Pirttivaara (2)

Geneettinen sukututkimus kiinnosti Tieteiden yössä

 

Suomen Sukututkimusseuralla vietettiin avoimien ovien iltaa Tieteiden yönä 8.1.2015. Tieteiden yön tapahtumapaikkoja olivat Kruununhaan instituutit, Kansallisarkisto, museot, kirjakaupat, ravintolat, galleriat sekä Tieteiden talo. Moni kulkija löysi tiensä Liisankadulle Suomen Sukututkimusseuraan, jossa tarjolla oli sukututkimusneuvontaa, geneettisen sukututkimuksen käytännön opastusta, hyvää seuraa ja glögiä.

 

Geneettinen sukututkimus on löytöretki omaan ja ihmiskunnan historiaan. Siinä hyödynnetään tietoa ihmisen omasta ainutkertaisesta perimästä eli genomista, joka löytyy soluistamme. Soluissa on DNAta, joka on elämän perusta, se ohjaa elimistön, kudosten ja solujen muodostumista ja toimintaa. Olemme kaikki saaneet puolet DNAstamme isältä ja puolet äidiltä, he edelleen omilta vanhemmiltaan. Sattumalla on vaikutuksensa: kahdella ihmisellä on sama perimä vain, jos he ovat identtiset kaksoset.

 

Maailman kiehtovin historiankirja on kätkettynä omaan DNAhamme, kuten National Geographicin tutkija ja tutkimusmatkailija Spencer Wells on osuvasti todennut. Geneettinen sukututkimus tukee ja täydentää erinomaisesti perinteistä sukututkimusta. Suomessa perinteinen sukututkimus on maailman ykkösluokkaa, tieto ja tiede kiinnostavat meitä. Eipä siis ihme, että olemme myös geneettisen sukututkimuksen eturintamassa.

 

Geneettisessä sukututkimuksessa tarvitaan sylkinäyte, joka lähetetään analysoitavaksi. Testattujen ihmisten DNAta vertaillaan tietokoneohjelmien avulla ja löydetään sukulaisia. Testien tulokset sekä ns. ”etäserkkulistat” tulevat aikanaan omille sivuille salasanojen taakse. Näihin DNA-sukulaisiin voi sitten halutessaan ottaa yhteyttä ja selvittää yhdessä, miten ollaan sukua. Uusia sukulaisia ja ystäviä on taatusti luvassa.

 

Testejä tarjoaa maailmassa ”neljä suurta”, eli Family Tree DNA, 23andMe, National Geographic sekä Ancestry.com. Testattuja on maailmassa jo pari miljoonaa, Suomessakin tuhansia, määrä kasvaa nopeasti. Testejä on kolmea perustyyppiä, joista voi sitten valita itseään eniten kiinnostavan ja vaikka jatkaa myöhemmin lisätesteillä.

• Y-kromosomitesti (Y-DNA): isälinja
• mitokondrioDNA-testi (mtDNA): äitilinja
• autosomaaliDNA-testi (Family Finder), kaikki sukulinjat.

Geneettinen sukututkimus on hyvin yhteisöllistä, tuloksia mietitään yhdessä ja uusia sukulaisia löytyy todennäköisesti niin Suomesta kuin maailmalta. Tervetuloa mukaan esimerkiksi Suomi DNA Facebook-ryhmään. Geneettisen sukututkimuksen onnenkantamoiset ja löydöt voivat auttaa myös perinteisen sukututkimuksen ”kiviseinien” taakse, antaa tärkeää lisätietoa esimerkiksi tuntemattomiksi jääneistä isistä ja äideistä.

 

Tieteiden yössä Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P.T. Kuusiluoma näytti mallia, miten otetaan geneettisessä sukututkimuksessa tarvittava sylkinäyte (video alla). Nyt sylkinäyte on matkalla Houstoniin Family Tree DNAn laboratorioon. Saapa nähdä, ollaanko DNA-sukulaisia!

Marja Pirttivaara

Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen

Hallituksen ääni – Marja Pirttivaara

Sillanrakennusta

Perusluonteenpiirteeni on uteliaisuus. Juuriltani olen satakuntalainen, lapsuudenkotini ikkunoista näkyi Kokemäenjokilaaksoa, laaja peltoaukea ja vanhoja maalaistaloja.

Haluan jakaa kanssanne kolme asiaa, jotka ovat vetäneet minut sukututkimuksen ja geneettisen sukututkimuksen pariin.

Ensinnäkin: kartat. Aivan pienestä saakka olen rakastanut karttoja. Luin hartaudella muun muassa Valittujen Palojen Suurta karttakirjaa. Piirtelin ja väritin karttoja. Kiehtovaa kyllä, tämä karttarakkaus tuntuu olevan geneettisen sukututkimuksen harrastajien yhteinen intohimo globaalisti. Onkohan olemassa erityinen karttageeni…?

Toiseksi: kirjasarja Suur-Huittisten pitäjän historia. Vanhin kirjasarjasta on Aina Lähteenmäen kirja Suur-Huittisten pitäjän historia vuoteen 1639, painettu 1948. Kirjan kannessa on valokuva Huittisten hirvenpäästä, ja alkuluku kertoo eloisasti kallioperän muodostumisesta, jääkaudesta sekä veden peittämästä Satakunnasta. Osat II ja III 1-2 ovat Raimo Viikin asiantuntevaa työtä. Erityisesti talonhaltijaluettelo (1540 - noin 1860) oli minusta kiinnostava, se tarjosi hyvän perustan systemaattisen sukututkimuksen aloittamiselle. Isäntäluetteloiden perusteella pystyin hahmottelemaan sukupuutani hämmästyttävän hyvin ja pitkälle, tarkistin ja täydensin päätelmiä mikrofilmejä systemaattisesti tutkimalla. Kirjasin sukupuuta ruutuvihkoon, joka on vieläkin tallella. Sitten sukututkimukseen tuli välivuosia, opiskelin, tein väitöskirjan fysiikasta, ja paljon muuta.

Kolmanneksi:  professori Jussi Huttunen ja vuosi 2006. Olin aloittanut työt Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrassa ja olin mukana Terveydenhuollon ohjelmassa. Kerran prof. Jussi Huttunen – ystävä, kollega ja opettaja, jota arvostan suuresti - tuli ohjelman ohjausryhmän kokoukseen, ja ilmoitti heti aluksi, että nyt on sitten suomalaisten sukujuuret selvitetty: isät ovat tulleet idästä ja äidit lännestä. Totesin, jaahas, idän shemeikkoja on siis ollut enemmänkin liikkeellä. Kaivoin Jussin mainitseman lehtiartikkelin, Duodecimissa julkaistun ”Idästä vai lännestä? Suomalaisten geneettisetsukujuuret”, kirjoittajina Kirsi Huoponen, Tuuli Lappalainen ja Marja-Liisa Savontaus  
(Duodecim 2006; 122 s. 63).

Myöhemmin amerikkalainen terveydenhuollon tutkija Jennifer Baron kertoi minulle, että National Geographicilta voi tilata Y-DNA-testin. Ostin testin lahjaa aviomiehelleni, karjalaisen Pirttivaara-Baron-suvun isälinjaa selvittääkseni. DNA-tulokset olivat mielenkiintoisia: N1c1-mies kuten isänikin, eli niitä idästä tulleita miehiä... Siirsin tulokset Family Tree DNAn palveluun, jotta sain jatkettua selvitystä. Seikkailuni geneettisen sukututkimuksen parissa alkoi, vahvasti perinteiseen sukututkimukseen liittyen. Päädyin nopeasti mukaan kansainvälisen geneettisen sukututkijoiden yhteisöön, siinä porukassa monet ovat yllättäen DNA-sukulaisiani. Ja karttafaneja, yllätys yllätys. Nyt teen vapaaehtoistyötä geneettisen sukututkimuksen ja sukututkimuksen parissa, toimin mm. Family Tree DNAn Finland DNA projektin sekä Facebookin Suomi DNA ryhmän administraattorina.
 
Nyt aloitan Suomen Sukututkimusyhdistyksen hallituksen jäsenenä, parhaat kiitokset luottamuksesta. Me suomalaiset olemme sukututkimuksen ja yhteistyön tiennäyttäjiä, itse toivon olevani geneettisen sukututkimuksen sillanrakentaja.

 

Marja Pirttivaara
Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen