keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Nelson Mandelan juuret



Vastikään haudan lepoon laskettu Nelson Rolihlahla Mandela oli demokraattisen Etelä-Afrikan ikoni.  Hänestä tuli kansansa omaisuutta, mutta samalla hän oli poika, puoliso, isä, isoisä ja isoisoisä.
Hänen juurensa olivat syvällä itäisessä Kapissa, Transkein mullassa. Mandela oli xhosa, joka  zulujen ohella on suurin väestöryhmä Etelä-Afrikassa. Xhosia ovat myös mm. Desmond Tutu ja Miriam Makeba. 

Mandela syntyi heinäkuussa 1918 pienessä Mvezun kylässä. Hänen isänsä oli Nkosi Gadla Henry Mphakanyiswa, Thembu-heimon kuninkaan neuvonantaja.
Mandela oli tätä samaa kuninkaallista sukua.

Mandelan isänpuoleinen isoisoisä, Ngubengcuka, oli Thembu-heimon kuningas. Hänen poikansa - myös nimeltään Mandela - oli Nelsonin isoisä. Isoisän äiti, vaikkakin kuninkaan vaimo, oli alempiarvoisesta heimosta, joten isoisä Mandela oli kruunun perimysjärjestyksessä sivuraiteilla. Hänen ja hänen jälkeläistensä perintöosaksi tuli virka kuninkaan neuvonantajana.

Tässä virassa toimi edelleen myös Nelson Mandelan isä Gadla. Gadlalla oli neljä vaimoa, joiden kanssa hänellä oli yhteensä neljä poikaa ja yhdeksän tytärtä. Kaikki asuivat eri kylissä.
Nelson Mandela oli isänsä kolmannen vaimon, Nosekeni Fannyn lapsi.  (Yhä edelleen Etelä-Afrikassa on niin heimokuninkaita kuin moniavioisuuttakin, esimerkiksi Etelä-Afrikan nykyisellä presidentillä Jacob Zumalla on veronmaksajien suureksi riemuksi neljä virallista vaimoa.) 
Nelson oli viimeinen isänsä 13 lapsesta. Hänellä oli kolme vanhempaa veljeä, jotka kaikki olivat arvojärjestyksessä korkeammalla kuin hän. Ellei politiikka olisi vienyt Mandelaa, olisi häntäkin odottanut virka kuninkaallisena neuvonantajana.

Onneksi toisin kuitenkin kävi.

Nelsonin ollessa 7, hänen syvästi uskonnollinen äitinsä laittoi hänet metodistilähetyssaarnaajien ylläpitämään kouluun. Heti ensimmäisenä koulupäivänä siihen saakka Rolihlahnana elänyt tuleva presidentti ja nobelisti sai opettajaltaan uuden etunimen Nelson. (Rolihlahla tarkoittaa muuten jonkinlaista rauhanhäiritsijää, häirikköä.) 
Niin kuninkaallista sukujuurta kuin Nelsonin perhe olikin, ei perheessä juuri kouluja käyty. Hän oli koko sisarusparven ainut, joka pääsi opillisen sivistyksen pariin. Myös molemmat vanhemmat olivat lukutaidottomia.  Mandelan isä kuoli vuonna 1927, pojan ollessa 9-vuotias ja Thembu-hallitsijasta tuli Nelsonin holhooja.  

Loppu on kaikille tuttua historiaa. Vuonna 1993 rauhanhäiritsijä kävi pokkaamassa Nobelin rauhanpalkinnon, vuotta ennen kuin Etelä-Afrikasta tuli avoin demokratia, paljolti juuri Nelson  Rolihlahla Mandelan ansiosta.  

Nelson Mandela suvun pienimpien kanssa.
Mandelan poliittisista saavutuksista on puhuttu viime viikkoina paljon, vähemmälle huomiolle on jäänyt hänen roolinsa perheenisänä, sukunsa jäsenenä ja sen perinnön jatkajana.
Mandela avioitui kolmesti ja hänellä on yhteensä kuusi lasta,  neljä tyttöä ja kaksi poikaa.  Tytöistä yksi ja molemmat pojat ovat kuolleet. Lastenlapsia hänellä on 17 ja lastenlastenlapsia 14.  Jälkeläisiä on niin politiikassa, tv-töissä kuin yritystoiminnassakin. Mandelan nimi ei tässä maassa taatusti ole rasite.