keskiviikko 26. elokuuta 2020

Ei oppi ojaan kaada

Vielä 2000-luvun alussa sukututkijat tapasivat toisia sukututkijoita arkistojen tutkijasaleissa mikrofilmien äärellä. Toiselta saattoi kysyä tulkinta-apua epäselvän sanan kanssa tai muuten vain vaihtaa kuulumisia. Peruslähdeaineistojen lisäksi sukututkijoiden kohtaamisetkin ovat nykyään siirtyneet verkkoon. 


Nuoriso on ehkä kadonnut Facebookista, mutta sukututkimus elää ja voi siellä hyvin kymmenissä sukututkimukseen liittyvissä ryhmissä. Keskustelu on välillä vilkasta, kun sukututkijat kertovat löydöistään, ajatuksistaan ja ongelmistaan tai jakavat toisille vinkkejä esimerkiksi erilaisista hakutietokannoista. Moni myös pyytää apua, kun ei saa selvää vanhasta käsialasta tai ei onnistu löytämään etsimiään henkilöitä kirkonkirjoista. Vastaus tulee parhaimmillaan minuuteissa, sillä sukututkijat ovat yleensä auliita auttamaan toisiaan. 


Auttamisketjuja lukiessani olen kiinnittänyt huomiota kahteen seikkaan. Ensinnäkin hyvää tarkoittavat sukututkijat neuvovat välillä helposti ”liikaa”. Kysymykseen ”Mistä etsisin henkilöä seuraavaksi?” ei vastata vain opastaen oikean lähteen äärelle tai yhdellä suoralla linkillä vaan useammalla, jotka selvittävät valmiiksi henkilön, hänen vanhempiensa ja isovanhempiensa syntymiset, kuolemiset ja asumiset. Ystävällinen teko vai karhunpalvelus? Minusta näissä ylineuvovissa tapauksissa viedään kysyjältä itse tutkimisen ja itse löytämisen ilo. 


Toinen havaintoni on, että samat ihmiset tuntuvat kysyvän ryhmissä jatkuvasti samoja asioita. Ehkä tämä on seurausta edellä mainitusta. Asiat jäisivät mieleen paremmin, jos niihin liittyisi itse oivaltamisen kokemus. Valmiiksi annetusta vastauksesta ei synny samanlaista muistijälkeä. 


Sukututkimusta oppii parhaiten tekemällä. Mutta ensin pitää tietää, mitä tekee. Tässä auttaa, jos on oppinut sukututkimuksen perusteet. Helpoimmin tämä onnistuu osallistumalla jollekin kymmenistä ympäri Suomea järjestettävistä sukututkimuksen peruskursseista. Kursseja järjestävät niin kansalaisopistot kuin paikallisyhdistyksetkin. 


Peruskurssien lisäksi tarjolla on jatkokursseja, vanhojen käsialojen kursseja, sukutarina- ja sukukirjakursseja sekä esimerkiksi eri lähdeaineistoihin tai ammatteihin liittyviä erikoiskursseja. Kursseille osallistuakseen ei välttämättä tarvitse edes poistua kotoaan: sukututkimuksen tekemistä voi opiskella myös webinaareissa eli verkkokursseilla. 


Moni sukututkimusta harrastava kertoo tulleensa kurssille siksi, ettei tiedä mihin tietoon internetissä voi luottaa. Sukututkimuskurssien tärkein anti onkin mielestäni lähdekriittisyys, joka on avain laadukkaaseen tutkimukseen. Oikeat menetelmät opittuaan voi luottaa itseensä ja siihen, että tutkii oikeita henkilöitä. Kursseille osallistuessaan sukututkija tekee itselleen palveluksen. 


Vanhaa kiinalaista sananlaskua mukaillen: ”Anna ihmiselle vastaus ja hän on tyytyväinen päivän. Opeta hänet tutkimaan sukua itse ja annat hänelle tekemistä loppuelämäksi.” 



Mervi Lampi 

Kirjoittaja on sukututkimuskouluttaja ja Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen

torstai 20. elokuuta 2020

Korona vaikuttaa Seuran toimintaan sekä hyvässä että pahassa


Toiminnanjohtaja tuumailuja



Seuran toiminta käynnistyy jälleen kesätauon jälkeen vilkkaana koronaepidemiasta huolimatta, mutta kaikkea muuta kuin perinteiseen tapaan. Seura on toteuttanut koulutuspalvelujen digiloikan ja uudistanut huomattavasti koulutustilaisuuksiaan. Seuran koulutustarjonnassa on mukana kaksi uutta koulutusmuotoa, etäkoulutuspäivät ja etäluennot.

Uudet koulutusmuodot tarjotaan etäyhteydellä, tarkemmin sanottuna webinaaritekniikalla, jossa käytetään Zoom-nimistä ohjelmistoa. Lähiopetuksena tapahtuva koulutuspäivä tai työpaja koostuu viidestä tunnista opetusta yhtenä lauantaipäivänä. Etäkoulutuspäivä puolestaan pidetään kahtena arki-iltana peräkkäisinä viikkoina kolmen tunnin jaksossa kerrallaan, jolloin tauot poisluettuna opetusta on yhteensä viisi tuntia. Etäkoulutuspäivissä toteutuu kouluttajan ja osallistujien välinen vuorovaikutus, mutta etäluennot pidetään ilman yleisöä.

Seuran tulevan syyskauden koulutusohjelma koostuu 11 etäkoulutuspäivästä ja neljästä etäluennosta. Mukana on aloittaville sukututkijoille suunnattu etäkoulutuspäivä kirkonkirjojen käyttämisestä sukututkimuksen lähteenä sekä vanhojen käsialojen kurssi. Lisäksi tarjolla on etäkoulutuspäivä sukututkimuksen jatkamisesta kirkonkirjojen jälkeen. Digitaalisen sukututkimuksen lähteistä on kaksi eri koulutuspäivää sekä lisäksi etäkoulutuspäivä Omat Juuret -verkkopalvelun käyttämisestä.

Syyskauden koulutusohjelmassa tarkastellaan kolmen eri etäkoulutuspäivän näkökulmasta sitä, mitä hyötyä DNA-kartoituksesta on sukututkimukselle. Ohjelmassa on myös kaksi eri koulutuspäivää DNA-kartoituksen perusasioista ja testeistä. Syksyn kaikki etäkoulutuspäivät löytyvät täältä. Niihin osallistuminen on maksutonta, sillä Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto ja Kymenlaakson rahasto tukevat niiden toteuttamista.

Seura tuntee vastuuta jäsentensä ja henkilökuntansa terveydestä ja sen vuoksi syksyn koulutuspalveluista on jouduttu peruuttamaan useita tilaisuuksia. Helsingissä lokakuussa pidettäväksi suunniteltu Teemalauantai jää ohjelmasta pois samoin kuin Genomitiedon iltakoulu Turussa ja Tampereella. Myöskään pääkaupunkiseudun paikallisohjelmaan kuuluvia Torstaikerhon kokoontumisia ja tutustumiskäyntejä ei järjestetä. Joulukuulle suunniteltu Geneettisen sukututkimuksen teemapäivä on toistaiseksi suunnitelmissa ja epidemiatilanne näyttää, voidaanko se toteuttaa.

Valitettavasti Seura joutuu syyskaudella karsimaan myös kirjastopalveluitaan. Kirjasto on avoinna vain yhtenä päivänä kuukaudessa kirjojen lainaamista ja palauttamista varten. Kirjastoon voi tulla kerrallaan ainoastaan neljä asiakasta ja sisäänpääsyn ehtona on maskin käyttäminen. Viranomaissuositusten mukaisista turvaväleistä huolehtimisen vuoksi kirjaston lukusali ei ole käytettävissä. Koska ilmanvaihto ei ole tehokas, on suositeltavaa asioida kirjastossa pikaisesti.

Seuran hallitus päätti maaliskuussa, että kevätkokous pidetään syyskokouksen yhteydessä lauantaina 21.11.2020. Nämä tilaisuudet tullaan pitämään ja kokouskutsut julkaistaan Aikakauskirja Genoksen numerossa 3/2020.

Sukutarinakilpailu 2020 on käynnissä vielä runsaan kuukauden verran ja tarinoita voi lähettää Seuraan osoitteella sukutarinakilpailu@genealogia.fi 30.9.2020 asti. Sen jälkeen raati valitsee kymmenkunta tarinaa semifinaaliin ja yleisö äänestyksellä voittajat. Palkintojenjako on syyskokouksessa, jossa myös julkistetaan viimevuotiseen kilpailuun osallistuneista tarinoista koostettu Sukutarinat 2019 -antologia.


P. T. Kuusiluoma
Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Bergholmin Sukukirja: Mainettaan parempi


Axel Bergholmin toimittamasta teoksesta Sukukirja. Suomen aatelittomia sukuja (1901) on muodostunut sukututkijoiden keskuudessa yleinen naureskelun ja pilkan kohde. Väitteiden mukaan kirjassa toistuu tiheästi merkintä ”vaipuneet rahvaaseen” ja että tästä syystä kirjasta puuttuu kokonaisia sukuhaaroja. 
Itsekin olen tähän puheeseen joskus syyllistynyt, enkä sitä kiellä. Mutta onko väitteissä oikeasti perää? Keskittyykö Sukukirja vain hyväosaisiin säätyläishaaroihin ja jättää pois rahvaan? Kyseessä on kuitenkin eräänlainen sukututkijoiden urbaani legenda, sillä teos on mainettaan parempi. 

Omasta suvustaan tietoja etsivä voi hermostua Sukukirjan virheisiin ja puutteisiin. Puutteet ja virheet ovat kuitenkin ymmärrettäviä, sillä 1870- ja 1880-luvuilla ei ollut hiskiä, digitoituja kirkonkirjoja tai edes mikrofilmejä. Sukuaan tutkiva kanslisti tai pankkivirkailija ei pystynyt irrottautumaan viikoiksi työstään ja kiertelemään vuokravaunuilla ympäri Suomen pappiloita etsimässä sukunsa esi- ja jälkipolvia. Sukututkimuksen teko kirjeenvaihdolla oli hidasta eikä papeilla ollut aikaa kaivella tietoja ja vastailla. Jokainen tämän päivän sukututkija tietää, että tilattomien ja talonpoikien seuraaminen kirkonkirjoista on työlästä puuhaa. Toista sataa vuotta sitten se oli käytännössä jopa mahdotonta. Sukututkimuksen vaikeudet käyvät ilmi vaikkapa Ganander-suvun esittelytekstistä: ”Suku, jonka tämän johdosta suotavaa selvitystä aina on vaikeuttanut m. m. varattomain jäsenten hajaantuminen oudoille poluille.” 

Näissä olosuhteissa Bergholmin Sukukirja on puutteineenkin melkoinen saavutus. Lehti-ilmoituksen perusteella kirjaa varten lähetettiin valtavasti sukutietoja, joista lehtori Axel Bergholm toimitti kirjan, jonka Suomen Muinaismuistoyhdistus kustansi. Se on siis monien sukututkijoiden ja perheiden yhteinen ponnistus. Toimittaminen merkitsi lähinnä sitä, että Bergholm yhtenäisti kootut tiedot sukutauluiksi ja kaavioiksi. Hän ei katsonut tarpeelliseksi muutella tekstejä, joten termit ja kielenkäyttö vaihtelevat – ja myös muuttuvat – koska julkaisua tehtiin 1870-luvulta aina 1890-luvun lopulle asti. 

Sukujen esittelyissä voidaan mainita, että sukuhaara on pysynyt ”virkamiessäädyssä”, kauppiasäädyssä” tai ”pappissäädyssä”. Eräästä Argillanderien suvun perhetaulusta löytyy maininta: ”heidän lapsensa palasivat takaisin talonpoikaissäätyyn ja ottivat sukunimen Kauhanen”. Paldaniusten kohdalla taas todetaan, että ”säätyläissukuna näkyy se olevan miltei sammumaisillaan, mutta talonpoikaissäädyssä se vielä versoo”. Saman suvun eri sukuhaarat edustivat yhteiskunnan eri säätyjä. Siinä ei ole mitään halveksittavaa, sillä säätyjako oli 1870- ja 1880-luvuilla itsestäänselvyys, joskin sen arveltiin olevan tiensä päässä. Vuoden 1901 esipuheessa J. R. Aspelin toteaakin teoksen kertovan jo menneestä maailmasta. 

Muutos kohti tasa-arvoisempaan yhteiskuntaa näkyykin Sukukirjan vaihtelevassa kielenkäytössä. Sana talonpoika korvautuu joissain esittelyteksteissä sanalla ”maanviljelijä” ja säädyt esimerkiksi sanoilla laki- ja kauppa-ala. Joskus suvun haarojen kerrotaan suuntautuneen ”käytännöllisiin toimiin”, mikä näyttää pitäneen sisällään ammatteja käsityöläisistä alempiin virkamiehiin. 

Se, että suvut ymmärrettiin vain mieslinjaisina, josta naisten jälkeläiset rajattiin pois, oli ajan yleinen tapa. Siitä huolimatta Bergholmin Sukukirjassa tapahtuu naisten näyttävä esiinmarssi yksilöinä eikä vain tyttärinä tai vaimoina. Naiset ovat saaneet ensi kertaa elämänkertatietoja. Alina Maria Neoviuksen (s. 1857) mainitaan ennen avioitumistaan suorittaneen yliopistossa matematiikan tutkinnon kandidaattiarvoa varten, toimineen opettajana Haminan reaalilyseossa ja Raahen kauppakoulussa algebrassa, geometriassa ja ranskan kielessä. Välskäri Matias Caloniuksen (s. 1775) puoliso palvelijatar Johanna Lovisa Hultgren (s. 1800) toimi kätilönä, johon hän oli saanut lupakirjan 1.3.1823. 

Kirjasta löytyy myös suuri määrä tavallisia piikoja ja palvelijattaria. Esimerkiksi Juliana Neovius (s. 1747) oli ”piikana Pielavedellä. Synnytti aviottoman tytön Julianan, joka naitiin torppari Paavo Suutariselle.” Eikä hän suinkaan ole ainoa aviottoman lapsen äiti, joka on saanut sekä omansa että lapsensa tiedot Sukukirjaan: Elisabet Bergh (s. 1728) ”muutti Maaningan kappeliin, HalolanTavast-suvunomistamaanhoviin emännöitsijäksi ja synnytti siellä tyttären Annan, s. 1760, luultavasti nuorena kuollut ja pojan Karl Fredrikin s. 23.11.1763”. 

Aviottomien lasten äitien kohdalla ei ole kertaakaan halveksuntaan viittaavia nimityksiä: Sanaa ”äpärä” ei käytetä koskaan, eikä äitejä leimata huonomaineisiksi naikkosiksi tai syyllistetä. Aviottomien lasten nimet ja syntymäajatkin mainitaan, joten heidätkin on katsottu osaksi sukua. Toki osa sukutietoja lähettäneistä henkilöistä on varmasti sensuroinut aviottomuutta samoin kuin psyykkisiä sairauksia, vammoja, itsemurhia ja rikoksia, mutta yllättävän paljon niistä on silti mainintoja. 

Sukukirjasta löytyy runsaasti meheviä luon- nehdintoja eri henkilöistä, mikä tekee lukukokemuksesta nautittavan. Tavinsalmen 1600-luvun kappalaisen Paulus Laurentii Kauhasen (Skopa) puoliso oli ”Valborg Olavintytär, jota äkäluontoisuutensa tähden sanottiin Villi-Vapuksi”. Porvari Henrik Rivell (s. 1723) ”oli väkeväin juomain nauttimisesta ja tappelusta tunnettu”. Gabriel Procopaeuksen (m. 1690) kohdalla on maininta ”kivulloinen ja aivan huolimaton”, kun taas Johan Palmroth (s. 1693) taas ”oli perkioppinut mies, mutta niin hajamielinen, ettei tunnistanut omaa palvelusväkeään”. Karl Aejmelaeus (s. 1734) oli ”lapsuudessa raajarikko imettäjän huolimattomuudesta, jotta kävi kahdella kainalosauvalla, siksikun joi terveysvettä Turussa 1755; sen jälkeen tuli toimeen vaan yhdellä kepillä”. Originelleja tyyppejä eri suvuissa tuntui riittävän. 

Traagisia ovat merkinnät kuten mielipuoli, vähämielinen, heikkomielinen tai hourupäinen. Nimitykset ovat nykyihmisen silmissä loukkaavia, mutta aikakauden kielenkäytössä neutraalimpia. Merkinnät psyykkisistä sairauksista olisi voitu jättää pois, mutta yllättävää kyllä, niin ei ole tehty. Mielen sairaudetkin katsottiin osaksi suvun tarinaa, samoin kuin halvaantuminen, raajarikkoisuus tai kivulloisuus. Vararikkoja, väärennöksiä, holhouksenalaisia ja velkaantumisia tuodaan avoimesti esiin, samoin kuin tehtyjä murhia ja itsemurhia. Toki on mahdollista, että teoksen ilmestymisen jälkeen sukujen piirissä saattoi kohdistua närkästystä sitä henkilöä kohtaan, joka oli toimittanut Muinaismuistoyhdistykselle tiedon vaikkapa isoisän mielisairaudesta tai virasta erottamisesta. 

Sanalla ”rahvas” siis tarkoitettiin talonpoikia ja tilatonta väestöä. Sitä Sukukirjassa esitellään kuitenkin runsaasti. Rein–Reinius-suvun kohdalla selvitetään laajasti suvun talonpojat ja torpparit sekä tuodaan esiin heidän ansionsa kytöviljelyn edistäjinä. Gadd-suvun torpparihaarakin on päässyt mukaan. Lukuisista sukutauluista löytyy piikoja, renkejä, räätäleitä, liinakankureita, valureita, nahkureita, merimiehiä ja työmiehiä. Nordman suvun piirissä on solmittu avioliitto vuonna 1880 ”työmies Johan Erik Nordmanin” ja ”torpparintytär Edla Maria Vallvikin” välillä. Mitä muuta kaikki edelliset ovat kuin rahvasta? 

No, entäpä sitten se paljon toisteltu sanapari ”rahvaaseen vajonnut”, jonka siis pitäisi löytyä useasta eri kohdasta? Esiteltyjä sukuja on kirjassa 241. Mainita ”rahvaaseen vajoamisesta” löytyy vain kahden suvun kohdalta: Rothoviusten ja Ingmanien. Ingmanien esittelyssä todetaan, että ”Uudeltamaalta on suvun kantajoukko meidän aikoina rahvaaseen vajonneena tiettävästi hävinnyt”. 

Maininnasta huolimatta kyseistä sukuhaaraa on yllättävän tunnollisesti pyritty selvittämään. Krookien suvusta löytyy hivenen lievempi ilmaus: ”talonpoikaissäätyyn vajonnut haaraus”. Maininnat rahvaaseen vajoamisesta ovat siis Bergholmin Sukukirjassa harvinainen poikkeus, ei sääntö. 

Rothoviusten kohdalla maininta on huomionarvoinen: ”...mutta eräästä piispan veljestä polveutui täällä pappissuku, joka vieläkin elää, vaikka rahvaaseen vajonneena”. Lukijan ensioletus on, että rahvaaseen vajonneista ei löydy tietoja. Väärin, sillä he löytyvät sukutauluista! Huomio kohdistuu yhteen perhetauluun: ”Frans Henrik Rothovius, s. 1855. Tyhjäntoimittaja. Puoliso: Wilhelmiina hankkii perheen elatuksen kerjäämällä.” Syntyy väistämättä vaikutelma, että kyseessä on sukutiedot koonneen ja lähettäneen henkilökohtainen kiukunpurkaus. Merkintä ”vajoamisesta rahvaaseen” yhdistettynä tylyyn nimitykseen ”tyhjäntoimittaja” tuntuvat solvaukselta, joka on osoitettu epäsovinnaista elämää viettäneeseen 1880-luvulla elossa olevaan perheeseen eikä se siten varsinaisesti kuvaa sukuhaaran asemaa. 

Bergholmin Sukukirjaan on talletettu paljon 1800-luvun lopulla tunnettua muistitietoa, joka ei ole säilynyt välttämättä missään muualla. Ne ovat kirjan rikkaus. Perimätietoihin tulee tietenkin suhtautua suurella varauksella. Sukukirja on oman aikakautensa tuote, mutta silti yllättävän raikas. Kun kirjaa lukee, niin eteen avautuu uskomattoman värikäs kavalkadi suomalaista elämänmenoa ja ihmiskohtaloita 1600-luvulta 1800-luvun lopulle. Lukuisat tarinat sekä liikuttavat että naurattavat. Jollette usko, niin lukekaa Sukukirja


Tiina Miettinen


Kirjoittaja on Suomen Sukututkimusseuran tutkijajäsen 

maanantai 8. kesäkuuta 2020

Videokirjastossa on paljon katseltavaa

Toiminnanjohtajan tuumailuja


Suomen Sukututkimusseura on vuodesta 2008 lähtien videoinut esitelmöitsijöiden luvalla järjestämissään tilaisuuksissa pidettyjä esitelmiä. Nämä videot ovat Sukututkimusseuran jäsenten katseltavissa verkkosivuston jäsensivuilla sijaitsevassa Videokirjastossa. Sinne on kertynyt jo yli 160 esitelmän videotallenteet. 

Videokirjasto tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia asiantuntijaesitelmiä, joiden avulla jokainen voi edistää omaa sukututkimusharrastustaan tai vain rentoutua mielenkiintoisten aiheiden äärellä. Videoiden kuvan taso ei välttämättä aina ole parhaasta päästä, mutta ääni kuuluu.

Videoiden katseleminen edellyttää Sukututkimusseuran verkkosivustolle kirjautumista. Se tapahtuu painamalla sivun oikeassa yläreunassa olevaa Kirjaudu-nappia sekä käyttäjätunnuksen ja salasanan näppäilemistä. Jokainen jäsen on saanut käyttäjätunnuksen ja salasanan jäsenmaksulaskussaan sekä paperi-Genoksen takakannen osoitekentässä ja digi-Genoksen sähköpostiviestissä. Jos et vielä ole Suomen Sukututkimusseuran jäsen, se hoituu helposti jäsenlomakkeella täällä.


Sukututkimuksen lähdeaineistoja
— FM Mervi Lampi, Arkistojen aarteita sukututkijoille (Kuulutko sukuuni 2014)
— FM Pertti Hakala, Karjalan evakoita koskevat lähteet (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Lapua 2008)
— FM Terhi Nallinmaa-Luoto, Perukirjat (Sukututkijan jatkokurssi 2009)
— Olli Matikainen, Tuomiokirjat ja sukututkimus (Teemalauantai syksy 2014)
— FT Terhi Nallinmaa-Luoto: Maaseudun käsityöläiset lähteiden valossa (Teemalauantai kevät 2016)
— Asiakaspalvelupäällikkö Kari Rantalainen: Isojako ja jakoasiakirjat (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FT Kari-Matti Piilahti, Mitä läänintilit paljastavat esivanhemmista 1600-luvulla (Teemalauantai syksy 2014)
— FT Suvianna Seppälä: Maavero, verollepano ja veroluettelot (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FM Veli-Matti Pussinen, Lääninhallitusten keskeisten aineistojen käyttö (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Jarmo Luoma-aho: Yksityisistä keskusarkistoista lihaa luiden ympärille (Suku 2017 -tapahtuma)
Juhani Kostet, Maistraatin ja oikeuden pöytäkirjat lähdeaineistoina (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— FT Kirsi Vainio-Korhonen, Ammattikuntien arkistot henkilöhistoriallisena lähteenä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— FM Päivi Niemelä, Kauppalaivaston merimiehiä koskevat lähteet (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
Professori Eljas Orrman, Vanhan Suomen keskeiset asiakirjalähteet (Teemalauantai syksy 2013)
— FM Tuula Kiiski: Ortodoksiseurakuntien kirkonkirjat ja niiden käyttö (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— FM Tuula Kiiski: Henkikirjat itäsuomalaisen ortodoksisukututkimuksen apuna (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— Dosentti Jyrki Paaskoski: Sukututkija ja Venäjän arkistot (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— FT Jukka Partanen: Sukututkija Viipurin arkistossa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)

Talonpojan elämää
— Dosentti Jari Niemelä: Suomi – pienviljelijöiden maa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FL Sami Louekari: Talonpojat maisemaa muokkaamassa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— Professori Juhani Piilonen: Torpparit sukututkijan näkökulmasta (Teemalauantai syksy 2012)
— Dosentti Anneli Mäkelä-Alitalo: Kuinka talonpoikaista maata perittiin? (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— Professori Pirjo Markola: Maaseudun tilaton väestö 1800-luvulla (Teemalauantai syksy 2012)
— Dosentti Anneli Mäkelä-Alitalo: Aatelisperheet ja heidän lampuotinsa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FM Markku Haapanen: Rusthollien erityisasema talonpoikaisyhteisössä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FT Suvianna Seppälä: Taksvärkistä tammitynnyreihin. Mitä verotus kertoo talonpojan elinkeinoista? (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FT Heikki Rantatupa: Ryhmäkyliä ja yksittäistaloja – asutusmuodot 1690-luvun kartoissa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FM Marja-Liisa Putkonen: Tilattoman väestön alakomitean arkisto sukututkimuksen lähteenä (Teemalauantai syksy 2012)

Sotilaat
— FM Matti Kankaanpää, 1600-luvun sotilaslähteet (Sukututkijan jatkokurssi 2009)
FT Petri Karonen, Suurvaltakauden uudet tulkinnat Ruotsissa ja Suomessa (Teemalauantai syksy 2014)
Dosentti Antti Kujala, Suomi suuressa pohjan sodassa 1700–1714 (Teemalauantai kevät 2013)
— Dosentti Christer Kuvaja, Isovihan tapahtumat ja lähteet (Teemalauantai kevät 2013)
— FM Pertti Hakala, Ruotujakolaitoksen sotilasrullat (Sukututkijan jatkokurssi 2009)
— FT Heikki Vuorimies: 1700-luvun ruotsalaisarkistot ja suomalaisten sotilaiden elämäkerrat (Teemalauantai syksy 2016)
— FT Heikki Vuorimies: Ruotsalaissotilaat sulhasmiehinä suuren Pohjan sodan jälkeisessä Hämeessä (Suku 2017 -tapahtuma)
— FM Juha-Matti Granqvist: Sotilaskäsityö Helsinki-Viaporissa 1700-luvulla (Teemalauantai kevät 2015)
— FM Kati Toivanen: Sotilaskarkuruus Suomen sodassa 1808–1809 (Teemalauantai kevät 2015)
— Jukka Torvelainen: Suomalainen sotaväki autonomian aikana (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— FM Heikki Vuorimies: Ruotusotilaiden tutkiminen (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
FM Heikki Vuorimies: Ruotujakolaitoksen ajan sotapäällystön tutkiminen (Teemalauantai kevät 2015)
— FT Aapo Roselius, Suomalaiset Viron vapaussodassa (Teemalauantai kevät 2014)

Savo ja Karjala
— Professori Veijo Saloheimo: Savolaiset muuttomiehinä 1500- ja 1600-luvuilla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— FT Sofia Kotilainen: Itäsuomalaissukujen nimeämiskäytäntöjen historiaa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— Professori Tapio Hämynen: Naisen asema ortodoksisessa suurperheessä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— FT Jukka Kokkonen: Karkureita, opintomatkalaisia, toimeentulon perässä kulkijoita. Maastamuutto ja oikeus siihen varhaisen uuden ajan Ruotsissa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— FT Antti Räihä, Porvarina Uudenkaupungin rauhan jälkeisellä rajaseudulla (Teemalauantai kevät 2013)
— Emeritusprofessori Yrjö Kaukiainen, Elikö Vanhan Suomen rahvas sorrossa ja kurjuudessa? Näkökulmia kansan elinolosuhteisiin Vanhassa Suomessa (Teemalauantai syksy 2013)
— FL Riikka Myllys, Vanhan Suomen lahjoitusmaiden tutkimuksesta (Teemalauantai syksy 2013)
— Riikka Myllys: Kumppanuutta, kärhämöintiä ja kapinointia. Lahjoitusmaaisäntien ja alustalaisten suhteet Vanhan Suomen donaatioilla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Anu Koskivirta: Rajaseuta, riitamaa ja väkivalta Savo-Karjalassa Ruotsin vallan ajan lopulla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Antti Räihä: Kauppiasporvarina Vanhassa Suomessa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Ulla Ijäs: Vanhan Suomen saksalaiskauppiaiden avioliittostrategioista (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Piia Einonen: Kieli, kulttuuri, sääty ja uskonto identiteetin rakennusaineina 1800-luvun alkupuolen Viipurissa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Ulla Ijäs, Marie Hackman ja mitä kauppahuoneen tilikirjat paljastavat sukututkijalle (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Sakari Auvinen: Suvut, Saimaa ja rahtiliikenne (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Mirja Karjalainen ja Reetta Väänänen: Olavin linnan liepeille kotoutuneen Redsven-suvun vaiheita 1500-luvulta (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— FT Anja Tsokkinen: Ortodoksisen Tschokkisten suvun tutkiminen Korpiselän, Suistamon ja Soanlahden lähteistä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— Pääjohtaja Jussi Nuorteva: Kansallisarkiston ostama Curt von Stedingkin arkisto (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)

Varsinais-Suomi ja Satakunta
— Ari Höyssä, Varhaiset esikaupungit, esimerkkinä Raunistula (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Veli-Pekka Toropainen, Turun ulkomaalaistaustaiset porvarit (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— FM Heidi Grahn: Patruunoita Salon seudun ruukeilla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FT Georg Haggrén: Lasitehtaita Åvikista Iloniemeen. Lasiteollisuus Salon seudun maalaisyhteisöjen mausteena (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FM Veli-Matti Pussinen: Suomen rautaruukkien vallonisuvut (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— Juha Vuorela: Ruukkisukuja (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FM Tanja Bergroth: Koski ajan virrassa – ruukki, kartano ja ruukin väki (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— HuK Torsti Salonen: Kuninkaantien historiaa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FT Leeni Tiirakari: Maalaiskartanoiden sukuomistus Somerolla 1600-luvulta alkaen (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FT Veli Pekka Toropainen: Ulkomaalaisen porvariston sukulaisuusverkostot 1600-luvun Turussa (Suku 2017 -tapahtuma)
— FT Veli Pekka Toropainen: Toltti lautoja Luvialta Tukholmaan. Suomen rannikkovesien talonpoikaispurjehdus (4)
— FT Janne Haikari: Valta ja vallattomuus 1600-luvun talonpoikaisyhteisössä. Talonpoikien ja virkamiesten suhde Porin kreivikunnassa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— Ulla Koskinen ja Virpi Nissilä: Mitä Ala-Satakunnan 1600-luvun tuomiokirjat kertovat vauraista talonpoikaissuvuista? (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)

Siirtolaisuus
— HuK Elisabeth Uschanov: Siirtolaiset rekistereissä ja tietokannoissa (Teemalauantai syksy 2015)
— HuK Elisabeth Uschanov: Siirtolaisrekisteri ja Kokkolan maistraatin passiluettelot (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
HuK Elisabeth Uschanov: Amerikansiirtolaisten jäljittäminen digitaalisen tutkimuksen aikana (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— HuK Elisabeth Uschanov, Amerikan siirtolaisuus (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FM Magnus Enlund: Amerikansiirtolaisten kirjeet vanhaan maahan (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FM Tuomo Känsäkangas: Paluumuutto Pohjois-Amerikasta Keski-Pohjanmaalle (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FT Tarja Raninen-Siiskonen: Amerikansuomalaiset Neuvosto-Karjalassa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FM Jouni Korkiasaari: Suomalaissiirtolaisten maamerkkejä Pohjois-Amerikassa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
Emeritusprofessori Auvo Kostiainen: Amerikansuomalaiset tutkimuksen kohteena (Teemalauantai syksy 2015)
FM Magnus Enlund: Miten lukea amerikankirjeitä? (Teemalauantai syksy 2015)
— Dosentti Christer Kuvaja, Virolaisten muuttoliike Uudenmaan rannikolle 1700-luvulla (Teemalauantai kevät 2014)
Kasper Kepsu, Valtakunnan suuri viemäri. Muuttoliike Inkerinmaalle 1600-luvulla (Teemalauantai syksy 2014)
— FT Marko Lamberg: Yksin Tukholmassa, suku Suomessa. Sukusiteiden merkitys pääkaupungin suomalaisten elämässä ja arjessa noin 1400–1800 (Teemalauantai syksy 2016)
— FT Nils Erik Villstrand: Ruotsalaistumista suomalaisin voimin. Suomesta Blekingen lääniin siirretyt laivamiehet 1680-luvulla (Teemalauantai syksy 2016)
— Maria Enckell: Finländskt sjöfolk och Alaskas ryska tids historia (Suku 2017 -tapahtuma)
— Maud Wedin: Skogsfinnarnas spännande historia från kolonisation till svenska prinsessor (Suku 2017 -tapahtuma)

Kaupunkitutkimus
— Ari Höyssä, Varhaiset esikaupungit, esimerkkinä Raunistula (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Juhani Kostet, Kaupungin hallinto (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Veli-Pekka Toropainen, Turun ulkomaalaistaustaiset porvarit (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Ulla Ijäs, Marie Hackman ja mitä kauppahuoneen tilikirjat paljastavat sukututkijalle (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Professori Jari Ojala: Kokkolan kauppaporvareiden sukulaisverkostot 1700–1800-luvulla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FM Seija Johnson: Kokkolalainen Roosin kauppiasperhe (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FT Maija Ojala: Itämeren alueen kaupunkien käsityöläiset  1350–1620 (Teemalauantai kevät 2016)
— Professori Kirsi Vainio-Korhonen: Suomen kaupunkien käsityöläiset  ja heidän ammattikuntansa (Teemalauantai kevät 2016)
— Veli Pekka Toropainen: Ulkomaalaisen porvariston sukulaisuusverkostot 1600-luvun Turussa (Suku 2017 -tapahtuma)
— FM Markku Kuorilehto: Suomalaiset merimiehet maailmalla purjelaivakauden päättyessä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)

Suomi vuosina 1917–1918
— FT Samu Nyström: Suomi 1917 – toivon, toiseuden ja vihan aika (Teemalauantai syksy 2017)
— FT Jouko Kokkonen: Kenellä oli valta Suomessa 1917? (Teemalauantai syksy 2017)
— FM Terhi Nallinmaa-Luoto: Politikointia, elintarvikepulaa ja lakkoilua  (Teemalauantai syksy 2017)
— FT Jukka Partanen: Järjestysvalta horjuu (Teemalauantai syksy 2017)
— FT Markko Tikka: Vuoden 1918 sodan valkoisten lähteet (Suku 2018 -tapahtuma)
— Pete Pesonen: Vuoden 1918 sisällissota työväen muistitiedossa (Suku 2018 -tapahtuma)
— FT Jukka Partanen: Vapaussoturin elämäkerran rakentaminen (Suku 2018 -tapahtuma)
— FT Matti Lackman: Kolme vuoden 1918 kokenutta (Suku 2018 -tapahtuma)
— Reetta Laitinen: Punamuistelmia ja muuta aineistoa Kansan Arkistossa (Suku 2018 -tapahtuma)
— FT Tuomas Hoppu: Vuoden 1918 sodan punaisten lähteet (Suku 2018 -tapahtuma)
— Sami Suodenjoki: Sotavankikysymys ja vankileirit 1918 (Teemalauantai kevät 2018)
— Sirpa Kähkönen: Elämä arkistoissa – sisällissodan tutkiminen suvun sisäisenä velvoitteena (Teemalauantai kevät 2018)
— FT Lars Westerlund: Sotasurmaprojekti ja sen pohja-aineisto sukututkijan apuna (Teemalauantai kevät 2018)
— Ilkka Huhta: Papisto sisällissodassa (Teemalauantai kevät 2018)
— Dosentti Mervi Kaarninen: Sisällissodan orvot itsenäisessä Suomessa (Teemalauantai syksy 2018)

Aateli ja vähemmistökansallisuudet
— Dosentti Anneli Mäkelä-Alitalo: Aatelisperheet ja heidän lampuotinsa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FT Tiina Miettinen: Rajapiiriltä fideikomissiin. Kartanoiden maanluonnot 1500-luvulta 1900-luvulle (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FT Teppo Vihola: Kartanoiden väkeä. Kotiopettajista navettapiikoihin (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— Professori Kirsi Vainio-Korhonen: Aatelisneitojen elämänpiiri suomalaisissa kartanoissa 1750–1850 (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— Amanuenssi Gunilla Peräsalo: Ritarihuoneen sukututkimustoiminta (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FL Harry Halén: Venäläisperäinen väestö Suomessa ennen itsenäistymistä (Teemalauantai kevät 2019)
— Varpu Myllyniemi: Inkerin suomalaiset seurakunnat (Teemalauantai kevät 2019)
— Pekka Nevalainen: Pakolaisuus Suomeen itärajan takaa vuosina 1917–1944 (Teemalauantai kevät 2019)
— Pekka Nevalainen: Suomen turvallisuuspoliisin arkisto vuoteen 1948 ja sen käyttäminen vähemmistökansallisuuksien tutkimuksessa (Teemalauantai kevät 2019)

Tarinoista ja sukukirjoista
— Anna Kortelainen: Tietokone ja iltanuotio – sukututkija tarinankertojana (Suku 2017 -tapahtuma)
— Hanna Suutela & Maria Lassila-Merisalo: Perustiedoista mikrohistorialliseksi kertomukseksi eli kuinka saat muutkin kiinnostumaan esivanhemmistasi (Suku 2017 -tapahtuma)
— Taina Ukkonen: Suku- ja henkilöhistoriasta kertovien tarinoiden tietoa (Suku 2017 -tapahtuma)
— Yrjö Varpio: Miten kirjoitin sukukirjaan tarinan (Suku 2017 -tapahtuma)
— Eeva-Liisa Oksanen: Sukututkimuksesta historiallinen romaani (Suku 2017 -tapahtuma)

Geneettinen sukututkimus
— Riikka Piironen: Aloita geneettinen sukututkimus! (Suku 2017 -tapahtuma)
— Teuvo Ikonen & Marja Pirttivaara: DNA-selvitys sukututkimuksen tukena (Suku 2017 -tapahtuma)
— Ira Vihreälehto: DNA-testit johdattivat tuntemattoman isoisän jäljille (Suku 2017 -tapahtuma)
— FT Marja Pirttivaara: Mitokondrion DNA-kartoituksen hyödyntäminen sukututkimuksessa (Suku 2017 -tapahtuma)
— Riikka Piironen: DNA-serkkutestillä tuloksia sukututkimukseen (Suku 2017 -tapahtuma)
— FT Marja Pirttivaara: Y-kromosomin DNA-kartoitus sukututkimuksen apuvälineenä (Suku 2017 -tapahtuma)
— Professori Olli Silvén: Esivanhempien juuria paikantamassa yDNA- ja autosomaalitiedon varassa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Seinäjoki 2016)
— VTL, FM Erkki Nenonen: Mitä mtDNA kertoo Sursill-sisaruksista ja heidän äidistään (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Seinäjoki 2016)
— Paavo Salonen: Suomen vallonit ja DNA-tutkimus (Suku 2017 -tapahtuma)
— Hannu Tawast: Tawast-sukujen yDNA-tutkimus (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Seinäjoki 2016)
— FT Marja Pirttivaara: Genomitieto sukututkimuksen apuna maailmalla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Seinäjoki 2016)

Muuta mielenkiintoista
— FT Veli Pekka Toropainen, Turun pyövelit (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Sami Männistö, Turun tuomiokirkon haudat (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
FT Anu Lahtinen, Rouvat, vaimot ja vakoojat – valtapeliä nuijasodan kulisseissa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Lapua 2008)
— FM Emmi Lahti: Rakkaustaikoja, kotitalouden ja terveyden suojaamista. Naisten harjoittama taikuus Suomessa 1700-luvun jälkipuoliskolla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— FT Tina Miettinen, Suurvaltakauden sukupuut kultausta, väärennöstä vai vakavaa sukututkimusta (Kuulutko sukuuni 2012)
— Anto Leikola, Kuka kuuluu sukuun, mitä suku tarkoittaa tänä päivänä (Kuulutko sukuuni 2012)
— FM Arto Hautala: Keskipohjalaisten parlamentaarikkojen keskinäisiä sukulaisuussuhteita
(Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FT Ülle Tarkiainen, Viro Ruotsin valtakunnan osana (Teemalauantai kevät 2014)
— Pääjohtaja Jussi Nuorteva: Kirkkojen hautajaisvaakunat ja Europeana Heraldica -tietokanta sukututkimuksen lähteenä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FT Tiina Miettinen: Totta ja tarua Uumajan Tegistä. Sursillin suku 1500-luvun voudintilien asiakirjoissa (Suku 2017 -tapahtuma)
— FT Arja Rantanen: Vad kan personhistorisk uppgifter berätta om lokala förtroendemän i gången tid? (Suku 2017 -tapahtuma)
— FM Arto Hautala: Suomen presidenttien sukujuuret (Suku 2017 -tapahtuma)
— Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio: Perusoikeudet sukututkimuksessa (Suku 2017 -tapahtuma)
— FT Pasi Saarimäki: ”Muualta se on sen hankkinut, pitäköön kiinni oikeasta isästä!” –Aviottoman lapsen elättämisen ongelmat (Teemalauantai syksy 2018)
— FT Tiina Miettinen: Raffinoitua kärsimystä – Jean Sibelius sukututkimuksen uhrina (Syyskokousesitelmä 2018)
— Heikki S. Vuorinen: Suomalaisten kuolinsyyt 1700–1800-luvuilla (Teemalauantai, syksy 2019)
— FT Tiina Miettinen: Turmeltuneet suvut biologista sukututkimusta 1900-luvun alussa (Teemalauantai, syksy 2019)
— Suvi Rytty: Aatteellinen rokotusvastaisuus Suomessa (Teemalauantai, syksy 2019)
— FT Tiina Miettinen: Suomalaisen sukututkimuksen vaiheita keskiajalta tähän päivään (Syyskokousesitelmä 2019)


P. T. Kuusiluoma

Kirjoittaja on Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja

torstai 4. kesäkuuta 2020

Varkaan jälkeläinen


Eräs sukututkijakollega kertoi taannoin olleensa serkkunsa syntymäpäivillä, missä hän oli hauskuuttanut juhlakansaa kertomalla esivanhempiensa juoppous-, salavuoteus- ynnä muista toilailuista. Seuraavana päivänä serkku oli soittanut hänelle närkästyneenä ihmetellen eikö sukututkijakollegalla ole eläkepäivinään muuta tekemistä kuin tonkia suvun salaisuuksia ja levitellä niitä ympäriinsä! Joillekin kaukanakin menneisyydessä eläneitten esivanhempien synnit ovat arka asia.

Itse ilahduin ikihyviksi, kun äitini esi-isistä tuli vastaan se hevosvaras, jonka löytymisellä harrastustaan aloittelevia sukututkijoita aina pelotellaan. En tosin tiedä varastiko esi-isäni Abraham Sahlgren koskaan hevosta – kaikkea muuta kylläkin. Omat sukulaiseni ovat suhtautuneet tyynesti tietoon varkaasta esi-isänä. 

Abraham Sahlgren syntyi Sauvon Salmen kylässä 6.12.1771. Hänen vanhempansa olivat ruotusotamies Johan Erikinpoika Sahlgren (1746–1784) ja Lisa Simonintytär (1744–1820). Johan Sahlgren oli kemiöläistä sukujuurta. Isänsä kuollessa Abraham ei ollut kolmeatoista täyttänyt. Oltuaan ensin pari vuotta renkinä Sauvon Salmen Kylänpään rusthollissa hän siirtyi Sauvon Liivalan rusthollin palvelukseen vuonna 1787. 

Liivalan rusthollin omistivat Sauvon nimismies Simon Flodberg (1746–1813) ja hänen vaimonsa Helena Busch (1735–1811). Avioituessaan Simon Flodbergin kanssa Helenalla oli avioton tytär Fredrika (1768–1840). Pariskunnan ainoa yhteinen lapsi Karl Johan kuoli kaksivuotiaana, jolloin Fredrikasta tuli Liivalan rusthollin ainoa perillinen. 

Heti Liivalaan asetuttuaan Abraham iski silmänsä talon perijättäreen ja pian Fredrika olikin raskaana. Talon renki tuskin oli nimis- miehelle ja hänen vaimolleen mikään unelmavävy, mutta epämieluisa avioliitto kuitenkin solmittiin, kunhan sulhanen ensin täytti laissa säädetyt 18 ikävuotta. Jatkossa se, että ainoa tytär avioitui rengin kanssa, osoittautui pieneksi murheeksi. Paljon pahempaa oli nimittäin tulossa. 

Avioliitto rengin kanssa merkitsi Fredrikalle sosiaalisen aseman laskua ja ennen pitkää myös ainakin jonkinasteista välirikkoa äidin ja isäpuolen kanssa. Luultavasti osittain siitä syystä Abraham ja Fredrika muuttivat vuonna 1791 Turkuun, missä Abraham toimi puutarharenkinä Turun akatemian kasvitieteellisessä puutarhassa. Viimeistään Turussa alkoi Sahlgrenin pariskunnan alamäki. Ensin rikoksen poluille sortui Fredrika. Hän jäi kiinni kaupitellessaan varastamaansa palttinaa Turun torilla. 

Vuoden 1804 alussa Sahlgrenin perhe muutti takaisin Sauvoon asettuen sumaan Liivalan rusthollin mailla sijainneeseen Hujalan torppaan. Heti saman vuoden maaliskuussa Abraham jäi kiinni verekseltään murtauduttuaan Sauvon Vartsalon rusthollin aittaan. Seurauksena oli ensimmäinen monista reissuista Turun linnan vankilaan. 

Seuraavat kymmenen vuotta Abraham pysyi kaidalla tiellä tai varasti jäämättä kiinni. 
Sen jälkeen alkaneen murtojen sarjan kohteeksi joutuivat ainakin Sauvon Raitniemen säteri, Halikon Yöntilän Ruutin ja Maislan talot sekä Halikon Riikolan Alastalon rustholli. Abraham ei yleensä käynyt varkaissa yksin, vaan hänellä oli rikostoveri tai kaksi. Turun linnan vankila ja lopulta myös Suomenlinna tulivat hänelle tutuksi. 

Alkuvuoteen 1822 mennessä Abraham Sahlgren oli jälleen kerran rangaistuksensa kärsinyt ja palannut Sauvoon. Merkinnät rippikirjassa loppuvat hänen kohdallaan vuonna 1825 ja hänen nimensä on yliviivattu ilman minkäänlaista selitystä. Sauvon rippikirjassa 1822–1830 Fredrika on vaimo, mutta seuraavassa rippikirjassa hän on leski. Sen mukaan Abraham siis kuoli vuosien 1825–1830 välisenä aikana. Missä ja miten, on toistaiseksi selvittämättä. 

Abrahamin ja Fredrikan vanhin poika Elias Sahlgren (1789–1829) kasvoi isovanhempiensa hoivissa ja peri aikanaan Liivalan rusthollin. On kuitenkin todettava, että Elias oli suurelta osin isänsä poika. Abrahamin ja Fredrikan tarinaa kertoessani en voi olla taas kerran ihmettelemättä kuinka niin hyvistä lähtökohdista kaikki saattoi mennä täysin pieleen. 


Pirjo Terho 

maanantai 1. kesäkuuta 2020

Genokselle vertaisarviointitunnus


Toiminnanjohtajan tuumailuja


Tarkkasilmäinen lukija pani merkille, että Aikakauskirja Genoksen numerossa 1/2020 yhden artikkelin alussa oli logo Vertaisarvioitu. Kyse on vertaisarviointitunnuksesta. Tieteellisten seurain valtuuskunta myötää sen tiedekustantajille, jotka haluavat erityisesti merkitä julkaisemansa vertaisarvioidut artikkelit. 

 
Vertaisarvioinnilla eli referee-käytännöllä tarkoitetaan sitä, että lähetetyn artikkelin arvioivat toimituksen lisäksi ulkopuoliset ja riippumattomat asiantuntijat, joita on vähintään kaksi ja jotka ovat alalla aktiivisesti toimivia tutkijoita. Vertaisarvioijien henkilöllisyys salataan artikkelin kirjoittajalta. Vertaisarvioinnissa tarkistetaan julkaistavaksi tarjotun ar- tikkelin asiasisältö ja tieteellinen merkittävyys.

Tunnuksen käyttöönoton tavoitteena on yhdenmukais- taa kotimaisen tiedekustantamisen vertaisarviointikäytäntöjä sekä edistää julkaisujen laadunarvioinnin läpinäkyvyyttä. Tieteellistä laadunarviointia koskevien yhteisten kansallisten standardien määrittely auttaa kustantajia, arvioijia ja kirjoittajia kehittämään omaa toimintaansa sekä parantamaan julkaisujen laatua. Tunnus myös ilmaisee selkeästi lukijoille, mitkä kirjoitukset ovat vertaisarvioituja. 

Vertaisarviointi ei ole tieteellisessä julkaisemisessa uusi ilmiö, sillä vastaavaa käytäntöä on esimerkiksi Genoksessa noudatettu jo vuosikymmenien ajan. Ennen tunnuksen käyttöönottoa Genoksessa ilmoitettiin artikkelin lopussa vertaisarvioinnista. 

Numeron 1/2020 pääkirjoituksessa Genoksen uusi päätoimittaja, FT Pirita Frigrén totesi, että vertaisarviointitunnus ”kertoo myös siitä, että lehden laatua valvoo eri aihepiirien ja aikakausien asiantuntijoista koostuva toimitusneuvosto.” 

Suomen Sukututkimusseura alkoi julkaista Aikakauskirja Genosta vuonna 1930 ja tänä vuonna lehti juhlii 90-vuotisjuhlavuottaan. Genos on Sukututkimusseuran jäsenetu. 


P. T. Kuusiluoma

Kirjoittaja on Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja

maanantai 25. toukokuuta 2020

Sukutarinakilpailu on taas käynnissä

Toiminnanjohtajan tuumailuja

Suomen Sukututkimusseuran täytti vuonna 2017 100 vuotta ja juhlavuoden teemana oli ”Jokaisella on tarina”. Juhlavuoden ohjelmaan kuului kirjoituskilpailu, Sukutarinakilpailu, jonka tarkoituksena oli rohkaista sukututkijoita jalostamaan sukutietoa lyhytproosan avulla lukijaystävällisempään muotoon. 

Sukutarinakilpailuun osallistui kiitettävä joukko sukututkimukseen perustuvia kertomuksia ja ne julkaistiin Sukutarinat 2017 -nimisenä antologiana. Kilpailu herätti siinä määrin kiinnostusta, että Seura päätti järjestää sen uudelleen vuonna 2018 ja jälleen 2019. Myös Sukutarinat 2018 -antologia julkaistiin ja Sukutarinat 2019 on tekeillä.

Nykypäivänä puhututaan paljon tarinallistamisesta. Sillä tarkoitetaan erilaisten organisaatioiden viestinnässä muotoiltuja ydintarinoita, joilla tuotetaan asiakasta osallistavaa markkinointia. Yritykselle siis tarkoituksellisesti luodaan tarina, jota käytetään välineenä asiakaskokemuksen ja elämyksellisyyden kehittämisessä.

Markkinoijien maailmassa tarina ja tarinankerronta ovat jotakin muuta kuin sukututkimuksessa. Organisaation markkinointiviestinnässä välitetään tarinallistamisen tuloksena syntynyttä ydintarinaa mitä erilaisimmissa muodoissa eikä tarinan tarvitse olla totta. Pääasia on, että asiakas kiinnostuu tarinasta ja siksi markkinoijien tarinat usein pohjautuvat todellisuuteen, esimerkiksi organisaation historiaan.

Sukutarinakilpailussa ei ole kyse tarinallistamisen tuloksena syntyneistä tarinoista, vaan sukututkimuksen narratiivisuudesta eli kerronnallisuudesta. Toisin sanoen siitä, että sukututkimuksen menetelmin hankittu tieto esitetään perinteisen sukutaulujärjestelmän sijaan proosamuotoisena kertomuksena. 

Yleensä sukututkijan kirjoittama kertomus koostuu sukuun ja henkilöihin liittyvän tiedon lisäksi historiallisesta kontekstista eli historiantutkimuksen tuottamasta tiedosta, joka koskee sitä aikaa ja paikkaa, jossa kertomuksen henkilöt elivät. Kertomus saattaa sisältää fiktiivisiä aineksia kuten henkilöiden välistä keskustelua tai näiden toiminnan motiivien arviointia, mutta tavallisesti lukija kykenee asiayhteydestä päättelemään faktan ja fiktion rajan.

Silloin kun sukua käsittelevä kertomus on kokonaan tai pääosin luovan kirjoittamisen tulosta, siitä olisi hyvä tavalla tai toisella kertoa lukijalle. Jos kyse on romaanista, asia käy jo lajityypistä ilmi, mutta lyhytproosassa voi fiktiivisen kertomuksen tunnistaminen ilman kirjoittajan antamaa apua olla joskus vaikeaa.

Suvun historiaa käsittelevä kertomus on tekstin pituuden ja sisällön puolesta lähellä sukuartikkelia, jolla yleensä tarkoitetaan tieteellisen kirjoittamisen tuloksena syntynyttä raporttia sukututkimuksen tuloksista. Ilman lähdeviitteitäkin kirjoitettua tekstiä voidaan kutsua sukuartikkeliksi, jolloin eräs eronteon kriteeri voi olla se, missä määrin tekstissä on kontekstitietoa. Koska sukuartikkeli on raporttityyppinen kertomus, rajoittuu kontekstin kuvailu siinä tulosten kannalta kaikkein välttämättömimpään.  

On siis selvää, että Sukututkimusseuran Sukutarinakilpailuun osallistuu kertomusten lisäksi sukuartikkeleita, mutta sillä ei ole mitään käytännön merkitystä. Tärkeintä on, että kertomuksia kerrotaan, kirjoitetaan, julkaistaan ja luetaan. Suvun kertomusten kautta oman historia avautuu paitsi kirjoittajalle, myös suvun jäsenille aivan eri tavalla kuin perinteisessä sukukirjassa, joka pohjaa laajaan sukudataan.

Kertomuksen kirjoittamisen suurin ongelma on liikkeelle lähteminen. Tarkastelemalla pelkästään omia kirkonkirjoihin perustuvia tutkimuksiaan havaitsee monenlaisia seikkoja, joiden varaan kertomuksen voi rakentaa. Esimerkiksi runsas pienten lasten kuolleisuus tiettyyn aikaan voi johdattaa selvittämään, rieuhuiko paikkakunnalla kentien jokin kulkutautiepidemia. Ruotusotilasesi-isän vaiheista löytyy aina jotakin kiinnostavaa kerrottavaa varsinkin, jos tutkii myös sotilasrullia. 

Kertomusten aiheita on helppo löytää eikä ensimmäisten tarvitse olla pitkiä. Mutta kun alkuun pääsee, huomaa kertomusten kirjoittamisen palkitsevaksi ja taito kasvaa kerta kerralta. Suosittelen lämpimästi pohtimaan ajatusta, että se sukukirja, joka monen sukutkijan mielessä häämöttää, koostuisikin monesta omaa sukutaustaa käsittelevästä kertomuksesta.

Sukutariankilpailu 2020 on käynnissä. Kilpailulla etsitään asiakirja-aineistoon, muistitietoon tai omakohtaisiin kokemuksiin perustuvia kertomuksia, jotka kertovat henkilöiden ja perheiden vaiheista. Kertomuksissa voi olla myös fiktiivisiä piirteitä, vaikka ne kertovat historiallisista henkilöistä ja todellisista tapahtumista. Kirjoittaja voi itse valita tarinansa näkökulman, tyylin ja luonteen. Kertomukset voi kirjoittaa suomeksi tai ruotsiksi.

Sukutarinakilpailu on kaikille avoin. Kirjoittaja voi lähettää kilpailuun enintään kolme kertomusta. 
Kertomuksen enimmäispituus on 15 000 merkkiä välilyönteineen. Kertomus lähetetään sähköpostiviestin liitteenä jossaki tekstitiedoformaatissa. Lisäksi voi lähettää sellaista kuva-aineistoa, johon kirjoittajalla on käyttöoikeus. Jokaisen kuvan on oltava erillinen tiedosto, ts. kuvia ei saa ympätä tekstitiedostoon.

Kilpailuun osallistuvat kertomukset läheteään 30.9.2020 mennessä osoitteella sukutarinakilpailu@genealogia.fi. Sähköpostiviestissä on ilmoitettava kirjoittajan nimi, yhteystiedot ja nimimerkki. 

Sukutarinakilpailun esiraati valitsee loppukilpailuun  7–10 kertomusta, jotka julkaistaan Suomen Sukututkimusseuran verkkosivustolla. Yleisö valitsee äänestämällä voittajan raadin asettamista ehdokkaista. Äänestysaika on 1.–31.10.2020. Kolme eniten ääniä saanutta sukutarinaa ja niiden kirjoittajat julkistetaan Sukututkimusseuran syyskokouksessa marraskuussa 2020.

Suomen Sukututkimusseura julkaisee Sukutarinakilpailuun lähetetyistä kertomuksista kokoelman Sukutarinat 2020. Lähettämällä tarinan kilpailuun kirjoittajat antavat Sukututkimusseuralle luvan mahdolliseen julkaisemiseen verkkosivustolla ja julkaisussa. Kaikki kilpailuun lähetetyt kertomukset tallennetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon, missä ne ovat määräajan kuluttua tutkijoiden käytettävissä. 


P. T. Kuusiluoma

Kirjoittaja on Suomen Sukututkimusseura toiminnanjohtaja

maanantai 18. toukokuuta 2020

Daniel Nyblinin lasinegatiivikokoelma

Toiminnanjohtajan tuumailuja



Vuonna 1931 kirjailija Jalmari Finne lahjoitti Suomen Sukututkimusseuralle Atelier Nyblinin laajan lasinegatiivikokoelman vuosilta 1877–1922. Lahjoitukseen kuului myös piispa O. I. Collianderin teostaan Suomen kirkon paimenmuisto 19:n vuosisadan alusta nykyaikaan varten keräämä pappismiesten valokuvakokoelma. 

Seura talletti nämä kokoelmat seuraavana vuonna Kansallismuseon Muinaistieteelliselle toimikunnalle, josta aikanaan kehkeytyi nykyinen Museovirasto. Tänä päivänä kokoelma kuuluu Museoviraston Kuvakokoelmiin. 

Vuoden 2015 lopulla Seuran hallitus päätti luopua talletuksesta ja lahjoittaa kokoelman Museovirastolle, joka oli siitä jo yli 80 vuoden ajan huolehtinut. Kokoelman negatiivit ovat märkä- ja kuivalevynegatiiveja lasilevyillä ja ne ovat kooltaan noin 9 x 12 cm ja 13 x 18 cm. Negatiivilaatikot vievät 270 hyllymetriä ja yksittäisiä negatiiveja on kaikkiaan noin 110.000 kappaletta. 

Kokoelmaan on tehty laaja henkilökortisto, joten sen käyttö Museoviraston Kuvakokoelmissa on helppoa. Kortistossa on tietoja 1910-luvun alkuun asti, minkä jälkeinen aika on selvitettävä kuvauspäiväkirjoista ja negatiiveistä. 

Nyblinin kokoelma on alkuperäisessä kunnossaan eikä se ole häävi. Kuntotarkoituksen perusteella kokoelmasta noin 70 on edes tyydyttävässä tai välttävässä kunnossa. Kokoelma kaipaisi pikaisia konservointitoimenpiteitä. Kokoelmasta on toistaiseksi digitoitu vain pieniä otoksia. 

Alkuaan norjalainen Carl Petter Daniel Dyrendahl Nyblin (1856–1923), paremmin tunnettu nimellä Daniel Nyblin, avasi vuonna 1877 valokuvaamon Helsingissä osoitteessa Fabianinkatu 27. Avuksi valokuvaamoon tuli veli Holger Nyblin (1864–1910) Norjasta. Jo vuoden 1878 aikana valokuvaamossa tehtiin yli 2 000 kuvausta ja se kilpaili pian kaupungin johtavan valokuvaamon asemasta. 

Nyblinin valokuvaamoja ja haaraliikkeitä toimi lopulta myös Viipurissa, Turussa, Porissa ja Vaasassa. Nyblinin ateljeen toiminta painottui henkilökuvauksiin, mutta tarjolla oli kuvia myös julkisuuden henkilöistä, maisemista ja kaupunkinäkymistä sekä jäljennöksiä taideteoksista. 

Atelier Nyblinin lasinegatiivikokoelma 1877–1922 on merkittävä suomalainen valokuvakokoelma. Se sisältää noin 120.000 kuvaa, joista vain pieni osa on digitoitu. O. I. Collianderin valokuvakokoelmassa on 2.888 valokuvaa.


Seuran jäsenille alennusta kuvista 

Suomen Sukututkimusseuran jäsenet saavat Museovirastosta alennuksen Atelier Nyblinin lasinegatiivikokoelmasta sekä O. I. Collianderin pappiskuvien kokoelmista. Jäsen saa omaan käyttöönsä tilattavan ilman Museoviraston hinnaston mukaisia käyttömaksuja. Maksettavaksi jää ainoastaan hinnaston mukainen kuvamaksu. Jos kuva on digitoitu, saa Seuran jäsen sen puoleen hintaan. 

Henkilö- ja yhdistysjäsenten omalla käytöllä tarkoitetaan henkilökohtaista käyttöä sekä julkaisemista verkkosivustolla tai printti- ja digitaalisissa julkaisuissa sekä vähäisessä määrin tapahtuvaa myyntituotekäyttöä. Jäsenetu ei koske muuta markkinointi-, mainos- ja kaupallista myyntituotekäyttöä.

Saadakseen jäsenedun jäsenen tulee tehdä valokuvatilaus Museoviraston normaalin käytännön mukaisesti ja tässä yhteydessä ilmoittaa olevansa Suomen Sukututkimusseuran jäsen. 
Suomen Sukututkimusseuran jäsenillä on uusi merkittävä jäsenetu. Seuran henkilö- ja yhdistysjäsenet saavat alennuksen Museoviraston kuva-arkistossa säilytettävästä Atelier Nyblinin lasinegatiivikokoelmaan 1877–1922 kuuluvista kuvista sekä O. I. Collianderin pappiskuvien kokoelmasta.


P. T. Kuusiluoma


Kirjoittaja on Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja