Hyvää Tietosuojapäivää!

Toiminanjohtajan tuumailuja

Tänään vietetään Euroopan neuvoston yhdeksättä Tietosuojapäivää. Sitä juhlistettiin Brysselissä jo viime viikolla kansainvälisellä tietotekniikan, yksityisyyden ja tietosuojan konferensilla. Suomessa tietosuojavaltuutetun toimisto järjestää tänään kolme tilaisuutta päivän tiimoilta.

Tietosuojapäivä juontaa juurensa ns. yleissopimus 108:n allekirjoituspäivään. Vuonna 1981 solmittu  Euroopan neuvoston yleissopimus yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä on tällä hetkellä ainoa kansainvälinen oikeudellisesti sitova väline tietosuoja-alalla.

Suomen perustuslaki takaa kansalaisten henkilötiedoille erittäin vahvan suojan, sillä se rinnastetaan yksityiselämän, kunnian ja kotirauhan suojaan. Tietosuojavaltuuutettu vertasi kerran eräässä tilaisuudessa puhuessaan henkilötietojen suojan loukkaamista toisen ihmisen kotiin luvattomaan tunkeutumiseen.

Henkilötietojen suojasta säädetään henkilötietolailla, joka sukututkijoiden keskuudessa on usein koettu ongelmalliseksi. Sen on katsottu puuttuvan toimintaan, joka ei lainsäätäjälle kuulu eli sukututkijoiden ikiaikaiseen oikeuteen käsitellä vapaasti tutkimuskohteittensa henkilötietoja. Henkilötietolain huono maine johtuu valtaosin johtuu siitä, etteivät sukututkijat tunne lain säännöksiä eivätkä välitä perehtyäkään niihin.

Sukututkimuksesta ja henkilötietolaista puhuttaessa ensimmäisenä unohdetaan, että laki sääntelee vain elossa olevien henkilötietojen käsittelyä eivätkä edesmenneet sukulaiset ja esipolvet siten kuulu lain soveltamisalaan. 

Toinen asia, jota sukututkijat eivät hevin huomaa, on henkilötietolain sukututkimukselle antamat poikkeukset henkilötietojen käsittelyn yleisistä edellytyksistä. Sukututkijat voivat vapaasti perustaa sukututkimusrekistereitä eikä siihen tarvitse pyytää viranomaisilta lupaa eikä sukututkimusrekisterin ylläpitämisestä tarvitse ilmoittaa viranomaisille. 

Parasta henkilötietolaissa on kuitenkin se, että se antaa sukututkijalle oikeuden kerätä ja tallentaa elossa olevien henkilötietoja sukututkimusrekisteriin ilman asianomaisen nimenomaista suostumusta. Vasta sitten, kun sukutututkija käsittelee arkaluonteisia tietoja, on tietojenkäsittelyyn aina pyydettävä henkilöltä lupa.

*   *   *

Suomen Sukututkimusseura on kahdeksan viime vuoden ajan tehnyt aktiivista työtä lisätäkseen sukututkijoiden tietämystä henkilötietolainsäädännöstä. Keskeistä tässä työssä on ollut sukututkimuksen käytännesääntöasiakirjan laatiminen ja siitä tiedottaminen. Käytännesääntöjen uudistettu versio julkaistiin vuosi sitten. Käytännesäännöt ovat Seuran hallituksen hyväksymä ohjeistus siitä, millä tavoin henkilötietolakia tulee soveltaa sukututkimuksen eri vaiheissa. 

Suomen Sukututkimusseura julkaisi 2014
vihkosen henkilötietojen käsittelystä
sukututkimuksen eri vaiheissa. 

Seuran yhtenä strategisena tavoitteena on sukututkijoiden juridiikan tietämyksen lisääminen ja lakisääteisistä velvollisuuksista tiedottaminen. Tämän tehtävän taustalla on ajatus siitä, että sukututkijat voivat toimia vain sellaisessa yhteiskunnassa, jossa elossa olevien henkilötietojen käsittely hyväksytään myös sukututkimustarkoituksessa. 

Tämä on lopun viimein mahdollista vain silloin, kun sukututkijat kunnioittavat kanssaihmisilleen kuuluvaa perustuslain takaamaa oikeutta päättää itse omien henkilötietojensa käsittelystä. Takana ovat ne ajat, jolloin vanhan liiton miehet keräsivät, tallensivat ja julkaisivat myös elossa olevien henkilötietoja — joskus arkaluonteisiakin tietoja — siitä mitään asianomaisille tiedottamatta. 

Tänä päivänä sukututkijan ja sukuseurojen on elossa olevien henkilötietoja julkisuuteen saattaessaan otettava huomioon se, mitä henkilötietolaki vaatii. Henkilötietolain mukainen tiedottamisvelvoite on sukukirjahankkeessa lisätyötä ja lisäkustannuksia, mutta tämän velvoitteen kohdalla sukututkija voi tehdä välttämättömyydestä hyveen. Sukututkimusrekisteristä tiedottaminen kannatta liittää sellaisten lisätietojen ja valokuvien hankkimiseen, joita ei muualta kuin henkilöiltä itseltään voida saada. 

Tämä nostaa paitsi sukukirjojen sisällön kiinnostavuutta, myös suomalaisen sukututkimuksen laadukkuutta. Samalla sukututkimuksen kohteet huomaavat, että sukututkijat kantavat huolta heidän yksityisyyden suojastaan ja sukukirjahankkeissa voidaan tarvittaessa keskustella siitä, onko aivan kaikkia tietoja välttämätöntä julkaista. Tämä on omiaan ylläpitämään sukututkijoiden hyvää mainetta ja kansalaisten suurta arvostusta sukukirjojen julkaisutyötä kohtaan.

Tietosuojaa ei pidä nähdä sukututkimusta estävänä tai kahlehtivana tekijänä, vaan nykypäivän sukututkimukseen elimellisesti kuuluvana perusoikeuksia tasoittavana itsestäänselvyytenä. Kuten sukututkijalla on lakiin kirjattu oikeus kerätä ja tallentaa sukututkimusrekisteriin henkilötietoja, on tutkimuskohteilla oikeus päättää omien tietojensa käsittelystä. Win—win -tilanne, sanoisi ekonomisti. 

P. T. Kuusiluoma