torstai 17. kesäkuuta 2021

Sukututkijan kesämuistio

Kesänviettäjiä Jänisjärven rannalla. Pälkjärvi. 1913. Kuvaaja: J. Wäistö. Museovirasto.























1. Suomen Sukututkimusseura on kesälomalla ja niin ikään suljettu 23.6.–8.8.2021.

2. Seuran kirjasto on seuraavan kerran avoinna torstaina 12.8.2021 klo 13.00–18.00. Samalla kirjaston uudeksi aukioloajaksi tulee torstai klo 13.00–18.00. Tarkemmin syksyn aukioloista ja mahdollisista turvaohjeista tiedotetaan elokuussa.

3. Sukutarinakilpailu on avoinna 29.8.2020 asti. Lue lisää Sukutarinakilpailusta.

Kesäpuuhaa sadepäiville

- Tutustu Seuran verkkosivujen uusiin tietosisältöihin!

- Katsele koulutustallenteita ja etäluentoja! Löydät ne Sukututkijan verkkokaupasta. Huom! Tarjolla on monia vielä kesän ajan maksuttomia tallenteita.

- Tutustu Seuran Videokirjasto esitelmiin! Teemasisällysluettelot Videokirjaston annista löydät täältä.

- Kuuntele podcasteja!

- Seuran YouTube-kanavalla voit katsella opastusvideoita Seuran verkkopalveluista ja sukututkimuslähteiden käytöstä.

- Muista myös SukuHaku! SukuHakuun lisätään jatkuvasti uusia digitoituja julkaisuja ja hakemistoja. Lisäksi sieltä löytyvät nimenmuutos-, merimies- ja kuoleeksi julistettujen tietokannat.

Suomen Sukututkimusseura toivottaa kaikille sukututkijoille oikein hyvää kesää!

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Siirtolaisuusinstituutin hallitus on myöntänyt vuoden 2021 John Morton -palkinnon Suomen Sukututkimusseuralle
























Siirtolaisuusinstituutin hallitus on perustanut vuonna 2010 John Mortonin nimeä kantavan tunnustuspalkinnon. Vuosittain jaettava palkinto myönnetään esityksestä muuttoliikkeiden ja monikulttuurisuuden hyväksi tehdystä erittäin ansiokkaasta työstä tai teosta. Palkintoon oikeuttavan teon on liityttävä suomalaiseen tai Suomessa tapahtuneeseen muuttoliikkeeseen.
 
Palkinnon jakamisen perusteluissa todettiin, että ”Seura on varsinkin viimeisen 10 vuoden ajan todella aktiivisesti tutkinut maassa muuttoa ja siirtolaisuutta mm. järjestämällä koulutuksia sukuaan tutkiville ja digitoimalla vanhoja asiakirjoja vapaaehtoisten voimin. Seura myöskin säilyttää sukututkimuksista julkaistuja sukukirjoja. Ja työ jatkuu edelleen. Seura tekee näkyvää työtä sukututkimuksen parissa ja on osallistunut mm. useita kertoja FinnFesteille, kun Siirtolaisuusinstituutti on ollut myös omalla siirtolaisrekisterillä antamassa palveluja. Siirtolaisuusinstituutilla on ollut pitkään yhteistyötä Seuran kanssa ja jo ihan Siirtolaisuusinstituutin alkuaikoina yhteistyö on ollut tiivistä. Seura on pitkään siten toiminut ja tehnyt arvokasta työtä. Maailmalla on paljon ulkosuomalaisia, jotka ovat kiinnostuneet Suomen juuristaan ja Suomen Sukututkimusseuralla on keskeinen rooli heidän avustamisessaan.”
 
Palkinto jaettiin Turussa 16.6.2021 ja sen vastaanotti Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtaja Jouni Elomaa, joka piti tilaisuudessa esitelmän ”Näkökulmia sukututkimukseen liikkuvuuden tutkimuksena”. Elomaa korostaa, että suomalainen sukututkimus on alusta lähtien ollut yksilöiden, perheiden ja sukujen liikkuvuuden historian tutkimusta mikrohistoriallisista lähtökohdista. ”Maan sisäinen muuttoliike ja kaupungistuminen on ollut yksi keskeisistä syistä sukuhistorialliseen kiinnostukseen. Voidaankin sanoa, että juurten tunteminen auttaa ihmisen identiteetin muodostumisessa ja sen kautta integroitumisessa uusiin yhteisöihin”, selostaa Elomaa sukututkimuksen ja muuttoliiketutkimuksen yhtymäkohtia.
 
Suomalaisten siirtolaisuus erityisesti Pohjois-Amerikkaan ja Ruotsiin on koskettanut lähes jokaista perhettä. Suomen Sukututkimusseura palvelee myös muualle muuttaneita suomalaisia ja näiden jälkeläisiä. Toisaalta sukututkimuksen kautta konkretisoituu myös se tosiasia, että omat juuremme ovat usein myös Suomen nykyisten rajojen ulkopuolella.
 
”Ihmiset ovat hyvin kiinnostuneet oman sukunsa siirtolaisuushistoriasta. Olemme huomanneet Siirtolaisuusinstituutissakin, miten suuren suosion vasta uudelleen avattu Siirtolaisrekisterimme on saanut”, kertoo Siirtolaisuusinstituutin toimitusjohtaja Saara Pellander. ”Myös useissa tuoreissajulkaisuissamme käydään läpi siirtolaisuusliikkeitä tietyn suvun siirtolaisuushistorian kautta. Sukututkimuksen ja siirtolaisuudentutkimuksen yhtymäkohdat ovat ilmeisiä, ja Sukututkimusseura tekee tässä todella arvokasta työtä kouluttamalla, digitoimalla asiakirjoja ja julkaisemalla aiheeseen liittyvää”, Pellander kehuu.
 
”Suomen Sukututkimusseura on hyvin kiitollinen tästä huomionosoituksesta samoin kuin pitkään jatkuneesta yhteistyöstä Siirtolaisinstituutin kanssa”, iloitsee Seuran puheenjohtaja Jouni Elomaa. ”Instituutin kirjasto, arkisto, eri tietokannat ja pyyteettömästi apuaan tarjonneet työntekijät ovat olleet korvaamattomia suurelle osalle suomalaisia sukututkijoita. Toivomme että Seuran jäsenten keskuudessa tehtävä kansalaistiede voi yhä suuremmassa määrin auttaa myös instituutin eri tutkimushankkeissa”, Elomaa jatkaa.
 
Lisätietoa palkinnosta ja aikaisemmista palkinnon saajista.

Katso YouTube-video palkintotilaisuudesta.

Kuolleeksi julistetut

Tytöt laskevat kukkakimput arkulle hautajaisissa 1930-luvun alussa. Kuva: Museovirasto.
























Kuolleeksi julistamisella tarkoitetaan tuomioistuimen päätöstä siitä, että kadonnutta henkilöä on pidettävä kuolleena. Päätöksessä määritellään päivämäärä, jolloin henkilön katsotaan kuolleen. Ensimmäinen laki kuolleeksi julistamisesta säädettiin keisariaikana vuonna 1901 (Laki kuolleeksi julistamisesta 15/1901). Tätä ennen kuolleeksi julistaminen perustui vuoden 1734 lain naima- ja perintökaariin (Ruotzin Waldacunnan Laki Wuonna 1734) sekä niiden myöhempiin muutoksiin. Naimakaaren 13. luvussa säädettiin, että yli kuusi vuotta kadoksissa olleen kadoksissa olleen miehen puoliso saattoi saada luvan uuteen avioliittoon. Lain perintökaaren 15. luvussa puolestaan määrättiin, että vainajan kadoksissa ollut perillinen menetti oikeuden perintöön oltuaan poissa 20 vuotta.

Vuoden 1901 lain mukaan kuolleeksi julistaminen oli mahdollista, jos vähintään kymmenen vuotta oli kulunut siitä, jolloin esimerkiksi kadonnut henkilö tiettävästi oli viimeksi ollut elossa. Jos henkilö oli täyttänyt 85 vuotta, julistaminen voitiin kuitenkin tehdä jo viiden vuoden jälkeen katoamisesta. Mainittua lakia muutettiin useita kertoja, kunnes vuoden 2005 laki kuolleeksi julistamisesta kumosi vanhan lain (Laki kuolleeksi julistamisesta 127/2005).

Kuolleeksi julistamista koskevan asian käsitteli se maaseudun kihlakunnanoikeus tai kaupungin raastuvanoikeus, jonka tuomiopiirissä kadonneella henkilöllä oli viimeksi ollut kotikunta. Jos henkilöllä ei ollut kotikuntaa Suomessa, hakemukset käsitteli Helsingin raastuvanoikeus. Varhaisimmat kuolleeksi julistamisasiat löytyvät tuomioistuinten varsinaisasiain pöytäkirjoista, ja myöhemmin hakemusasioista.

Hakemuksen kuolleeksi julistamisesta jättivät yleensä vainajan omaiset. Vuoden 1930 jälkeen myös virallinen syyttäjä saattoi tehdä hakemuksen saatuaan määräyksen maaherralta. Tällöin paikallinen alioikeus saattoi julistaa kuolleeksi joukon henkilöitä, joista ei vuosiin oltu saatu elonmerkkejä.

Suomen Sukututkimusseuran SukuHaku-aineistopalvelusta löytyy Kuolleeksi julistetut -hakemisto Suomen Virallisessa Lehdessä kuolleeksi julistamismenettelyssä kuulutetuista henkilöistä. Hakemisto kattaa kuulutukset vuosilta 1905–1954 ja sen käyttö vaatii kirjautumisen SukuHakuun, joka on Seuran jäsenpalvelu. Palvelussa hakemistoon voi tehdä hakuja esimerkiksi nimen tai paikan mukaan. Seuran vanhoilta verkkosivuilta aiemmin löytynyt kuolleeksi julistettujen tietokanta ei ole enää käytettävissä. Lisätietoja kuolleeksi julistamisista saattaa löytyä tuomioistuinten pöytäkirjoista, kuten edellä viitattiin. SukuHaussa olevien viitetietojen perusteella julkaistujen kuulutusten tiedot voi tarkistaa Kansalliskirjaston digitoimista Suomen Virallisista lehdistä