Auts, tekee mieli huudahtaa, kun joku haluaa ottaa kopioita painavasta, kangaskantisesta Suomen maatilat I-V kirjasarjasta (WSOY 1931-33). Kopioiminen rasittaa paksua sidosta ja kaunis pellavanvärinen päällysmateriaali rispautuu herkästi. Onneksi sekä kirjoille että asiakkaille, olen jo pitkään voinut paljastaa kriittisellä hetkellä, että suositun hakuteoksen kuvat ja artikkelit on tallennettu Suomen Maatalousmuseo Sarkan vapaassa käytössä olevaan Sukutilat Webissä –tietokantaan, jossa on bonuksena mainiot hakuominaisuudet. Painettujen osien järjestys on entisajan läänijaon mukainen, mutta tietokannassa voi tehdä hakuja mm. pitäjän ja tilan omistajan nimellä.
Kaikkia 1930-luvun vaihteen suomalaisia maatiloja ei puolimetrisessä teossarjassa ole. Kuten alkusanoissa ja selityksissä kerrotaan, suurteokseen otettiin pääsääntöisesti mukaan tiloja, joiden peltopinta-ala oli vähintään 25 hehtaaria. Niinpä sarjan alanimeke onkin Tietokirja maamme keskikokoisista ja suurista maatiloista. Hakuteoksesta jäivät pois myös papiston virkatalot, eikä siinä ole tiloja, joiden omistajat päättivät jättää kirjahankkeen väliin. Puhumatta tiloista, jotka ovat olleet ”siksi heikossa kunnossa, että on pidetty sopivana sivuuttaa ne kokonaan”... Tietokannan esittelyteksti menee vieläkin pidemmälle rajausten analysoinnissa, sen mukaan hakuteoksen tilat ”edustavat maatilojemme eliittiä, ja niistäkin julkaistut tiedot on usein esitetty vain siinä tapauksessa, että olot tai tuotanto tilalla ovat jotenkin yleisestä poikkeavia ja esimerkillisiä.” Niinpä karjan keskimääräinen vuotuinen lypsy mainitaan vain, jos se on ”selvästi enemmän kuin alueella yleensä.” Myös tiedot ”karjan roduista, sadoista ja muista yksityiskohdista kuvaavat enemmän poikkeavuutta kuin tavallista elämänmenoa.”
Maatilojen kuvailussa painottuu siis tilastollisesti mitattava maataloustuotanto. Tilan esimerkillisyyden ja edustavuuden arvioiminen voi olla pelkällä kaupunkilaisjärjellä vaikeaa. Mutta sukututkijan kannalta on ainakin mukavaa, mikäli isännästä ja emännästä, joka pääsi ja halusi kirjaan mukaan, on kirjassa ja tietokannassa pieni potretti. Vielä useammin tarjolla on kuva tilan päärakennuksesta.
Sana ”sukutila” tietokannan nimessä johtaa ajatuksia hiukkasen harhapoluille, sillä kyse ei ole niistä tiloista, jotka ovat saaneet Maatalousseurojen Keskusliiton (nykyisen ProAgria Maaseutukeskusten Liiton) sukutilakunniakirjan ja –viirin sillä perusteella, että ovat olleet vähintään 200 vuotta saman suvun omistuksessa. Tietokannan esittelyssä filosofoidaankin, että tilojen valinnassa ei ”omistussuhteilla tai niiden sukuun sitoutumisella -- ollut mitään vaatimuksia. Jos tällainen tila oli sukutila, niin sukutilaksi pitäisi luokitella jokainen yksityisomistuksessa oleva maatila.” Isäntäluetteloita ei artikkeleissa siis ole. Painetun kirjan IV ja V osan selityksissä todetaan selvyyden vuoksi vielä, että ”niissä harvoissa tapauksissa, joissa on merkitty omistuksen olleen samalla suvulla, sillä tarkoitetaan miespuolisen omistajan sukua.”
Sukutilat Webissä -tietokannassa on mukana myös aineistoa 1960-luvulla ilmestyneen 8-osaisen Suuren maatilakirjan osista I ja VIII. Siihen aikaan mukaan pääsi jo 10 hehtaarin peltoalan tai 50 hehtaarin pellon ja metsän kokonaisalan perusteella. Nahkaselkäinen kirjasarja täyttääkin kirjastossa kokonaisen hyllyn.
---
Sukutilakunniakirjan ja -viirin saaneita tiloja on esitelty isäntäluetteloineen muutamassa muussa suurteoksessa. Suomen sukutilat I-II, ilmestyi vuonna 1939 ja Suomen sukutiloja I vuonna 1964 - siinä on esitelty Uudenmaan sekä Turun ja Porin läänin sukutiloja.
Kuva: J. F. Martin: "Allmoge i Karelen. Les paysans de Karelie" on Kansalliskirjaston Helmi-kokoelmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti