Hautamuistomerkkejä ja hautausmaita

SA-kuva Antreasta.

 Kaikki Seuran kirjaston uutuudet eivät ole uusia kirjoja. Kokoelmaan on tänä syksynä liitetty nide vuodelta 1998: Kangasala-Seuran julkaisu Kangasalan kirkkomaat. Opaskirja. Kirjanen esittelee Kangasalan henkilöhistoriaa hautamuistomerkkien kautta. Oppaan henkilöartikkeleja on esipuheen mukaan kirjoitettu vainajista, "jotka ovat jollain tavalla julkisesti olleet vaikuttamassa pitäjässämme." Kangasalle on haudattu useita valtakunnallisesti tunnettuja henkilöitä, mm. suomalaisuusmies Agathon Meurman. Siellä on myös kirjailijan ja sukututkimuksen merkkimiehen Jalmari Finnen sukuhauta. Paikallisesti merkittävää vaikuttamista on tietysti ollut monenlaista, niinpä kuvailtavien henkilöiden valitseminen on ollut esipuheen mukaan kirjoittajille  “herkkää ja vaikeaa”. Elämäkertatietoja on kerätty mm. kotiseutujulkaisuista ja paikallis- ja seurakuntahistorioista. Artikkelien pituus vaihtelee. Esimerkiksi  Suomen ensimmäisen kansanopiston Kangasalle 1889 perustaneesta Sofia Hagmanista on tekstiä puoli sivua, mutta Iida Lehmusvirrasta (Lindström) todetaan parilla rivillä epäsuorasti, että kauppias “Eemil Lindström oli perustanut kirkonkylään leipurinliikkeen, Lehmusvirran Pullakaupan, jossa myytiin myös virvokkeita”. Hyvä että edes tämä, sillä vaihtoehto olisi luultavasti ollut ei-mitään.

Linkitykset yllä johtavat Suomen Sukututkimusseuran hautakivitietokantaan, johon Martti Saarni kuvasi Kangasalan vanhan hautausmaan hautoja vuonna 2004. Tietokanta on kaikessa hiljaisuudessa kasvanut ja toivottavasti kasvaa edelleenkin. Tosin hautamuistomerkkejä saattaa nykyisin löytää jopa Facebook-sivuilta, kuten Suomen kirkkoja ja hautausmaita -ryhmästä, Hakuominaisuudet tosin eivät ole yhtä hyvät kuin tietokannassa. Jonkin verran suomalaisia hautakuvia on jopa amerikkalaisella Find a grave –sivustolla, vaikka sieltä kannattaakin etsiä erityisesti amerikansuomalaisten hautoja. 

Kirjoja hautausmaista ilmestyy silti edelleen. Klassikko on Emil Nervanderin pienikokoinen opas I de dödas stad. En vägledning för vandraren på Helsingfors' lutherska begrafningsplatser (1883) . Nykyajan oppaista varmasti tunnetuimpia on Voitto Viron Vanha hautausmaa. Helsingin Hietaniemen hautausmaan opas vuodelta 1977. Nervanderin jäljillä kulkenut tekijä laati oppaastaan uudistetun painoksen 1990-luvun alussa. Viro pahoittelee sen esipuheessa, että toisin kuin Nervander, hän ei ole voinut mahduttaa  oppaaseen henkilötietoja vainajista kuin hyvin suppeasti. Nervanderin kirjassa on lähes 900 nimeä, Viron oppaan ensimmäisessä painoksessa noin 1500 ja toisessa painoksessa 300 enemmän. Viro pohtii kaunopuheisesti valintaperusteitaan:  “Edellytyksenä on, että hän on omalle ajalleen erityisen tunnettu tai että hänen tulisi olla sitä, tai että taiteelliset tai inhimilliset näkökohdat puoltavat sitä - - . Toivon oppaan sivujen esittävän lukuisia esimerkkejä siitä, että tämä lähimmäinen voi olla hiljainen, tavallinen ihminen, uskollinen palvelija, tuntematon äiti, pieni lapsi tai tuntematon sotilas.“ Helsingfors Släktforskare -yhdistys on kuvannut Hietaniemen hautoja 2005-2009. Luettelo haudatuista on yhdistyksen sivuilla ja kuvat ovat Seuran hautakivitietokannassa. Tietokannassa on kuvia myös Malmin ja Honkanummen hautausmailta. Näitä ja Hietaniemeä vanhempi hautausmaa on Helsingin Vanhassa kirkkopuistossa. Sen hautamuistomerkeistä on kirjoittanut mm. Sylvi Möller kirjasessa Vanhankirkon puisto (1956). Möllerin opas on ollut ahkerassa käytössä, kun 1700-luvun historian tutkijat ovat käyneet läpi kirkkopuiston muistomerkkejä Sveaborg-Viapori -projektin blogisarjassa Viikon vainaja.

Helsingin hautausmaiden tuntija Emil Nervander vaelteli myös Turussa. Hänen toinen kirjasensa on nimeltään På Skansen. Till hågkomst af bortgångna och till vägledning bland deras grafvar på begrafningsplatserna i Åbo (1888). Nervanderin polkuja on seurattu sielläkin: Riikka Kaistin ja Martti Puhakan Unikankareen kummulta Skanssin Malmille. Turun hautausmaan  vaiheita ilmestyi vuonna 2001. Siinä on esitelty hautausmaan historiaa, hautausmaakulttuuria ja taiteellisesti tai henkilöhistoriallisesti kiinnostavimpia muistomerkkejä. Seurakuntayhtymällä on myös nettisivut, joilla on esitelty merkkihenkilöitä ja muistomerkkejä näyttävämmin kuin monen muun seurakunnan sivuilla. 

Uusimpia hautausmaakirjoja kirjastomme kokoelmassa on Suur-Ikaalisten Sukututkijoiden julkaisema kirjan ja CD-ROM-levyn yhdistelmä Ikaalisten seurakunnan eteläinen hautausmaa 2011, jota varten on kuvattu kaikki “selvästi luettavat muistomerkit”, joita on lähes 700. Noin kuudestakymmenestä vainajasta on lyhyt henkilöartikkeli.

Kangasalan kirkkomaat -oppaaseen ei ole kirjattu vainajien syntymä- ja kuolinaikoja. Vaikka osasta muistomerkkejä on oppaassa valokuva ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita hautoja suojellaan, tämä on kieltämättä puute. Jo Suomen Sukututkimusseuran vuosikirjassa 9 (1926) todettiin, että monessa “seurakunnassa hävitetään määräaikojen kuluttua hoitamattomat haudat ja niiden mukana niillä olevat muistomerkit, jotka sen vuoksi olisi ajoissa saatava pelastetuiksi, koska siten muuten saattaa hävitä ainutlaatuisia tietoja”. Vuosikirjassa vedottiin Seuran jäseniin, jotta he merkitsisivät muistiin hautakirjoitukset varsinkin sellaisissa seurakunnissa, joiden kirkonkirjat olivat tuhoutuneet. Vuosikirjoissa on dokumentoitu yhteensä noin 40 hautausmaata. Vuosikirjan aiheen mukaisessa hakemistossa hautakirjoitusten sarja löytyy osiosta 3. Henkilö- ja sukuryhmät, jonka alla on linkki Alueelliset ryhmät. Se on vanhojen maakuntien mukaisessa järjestyksessä. Osa artikkeleista on kokotekstinä netissä, kuten Ilma, Aarno & Kerttu-Liisa Orkamon kokoamat hautakirjoitukset Savitaipaleen vanhalta hautausmaalta vuodelta 1935 ja Ragnar Eklundin samana vuonna keräämät Lemin vanhan hautausmaan hautakirjoitukset,  jotka ovat molemmat vuosikirjassa 22 (1938).

Suurimmasta osasta artikkeleita on viite vuosikirjaan, joka on paperimuodossa saatavissa monesta kirjastosta. Vuoden 1934 vuosikirjassa on mukana yksi luovutetun alueen hautausmaista. Pälkjärven hautausmaan myöhempää kohtaloa on kuvailtu Pälkjärven pitäjäseuran sivuilla: “Kesäkuussa 1990, jolloin ensimmäisen kerran päästiin tutustumaan entiseen kotipitäjään, hautausmaan todettiin olevan täydellistä viidakkoa. Löysimme muutaman pystyssä olevan hautakiven, mutta lukuisasti enemmän juuresta katkaistuja hautaristejä ja maahan kaadettuja hautakiviä”. Sittemmin pälkjärveläiset ovat kunnostaneet hautausmaata ja muistomerkit on kuvattu. Luovutetulta alueelta on kokoelmassamme myös Leena Revon 2011 ilmestynyt kirja Viipurin Sorvalin alueen luterilaiselta alueelta 2000-luvulla löytyneistä hautamuistomerkeistä.

SA-kuva Viipurin Sorvalin hautausmaalta.

Hautamuistomerkeistä on kirjoitettu paljon taidehistorian näkökulmasta, esimerkiksi Liisa Lindgren teoksessa Memoria (2009), joka on kokoelmassamme ruotsinkielisenä laitoksena.  Poikkeuksellnen näkökulma muistomerkkeihin on Evi ja Bertel Engströmin kirjassa Smideskorsen på Oravais gravgård, (2002). Yksilölliset rautaristit kertovat Kimon ruukin 1800-luvun henkilöhistoriasta.

                                             *

Ja lopuksi muutama sana kuolinilmoituksista ja nekrologeista, vaikka ne eivät otsikon alle kuulukaan, kun aiheesta usein kysellään. Marja Pohjola kirjoittaa Genos-lehden viimeisimmässä numerossa 3/2013 yksityisarkistoista Kansallisarkistossa ja mainitsee Seuran kokoelman lehdistä leikattuja kuolinilmoituksia vuosilta 1922-1979.  Kokoelma on siis käytettävissä arkistossa mikrokortteina. Brages Pressarkivissa on toinen merkittävä kokoelma kuolinilmoitus- ja muistokirjoituksia ruotsinkielisistä sanomalehdistä. Kuolinilmoituksia julkaistaan nykyisin myös internetissä. Helsingin Sanomien muistokirjoitussivustosta Muistot kirjoitti Seuran puheenjohtaja Tepppo Ylitalo tässä blogissa otsikolla Malja muistelijoille.

Vuokko Pärssinen-Tainio
on Seuran kirjastonhoitaja, joka syksyisin pohtii syntyjä syviä