Sukututkijat äkeissään kirkkoherranvirastojen tietopalvelulle

Vantaan seudun sukututkijat ry:n jo 14. kerran järjestämä Kuulutko sukuuni -tapahtuma on tänä viikonloppuna Hiekkaharjun koululla. Avustin järjestelyissä ja kokosin lauantaipäivän alkajaisiksi sukututkimusjuridiikkaa käsittelevän paneelin, jonka teema oli (ehkä hivenen provokatiivisesti) “Onko sukututkija toisen luokan kansalainen kirkkoherranvirastojen tietopalvelussa?”

Alustin keskustelua kertomalla, että sukututkijoita vaivaa tänä päivänä se, että sukututkimusta varten tilatut sukututkimukset roikkuvat kuukausikaupalla monien kirkkoherranvirastojen tietopalvelujonoissa ja kaikkiin muihin tarkoituksiin tilatut selvityspyynnöt säännönmukaisesti ohittavat sukututkijoiden tilaukset.

Tilanteella on ainakin kolmen vuosikymmenen historia. Jo vuonna 1982 Kirkkohallituksen silloinen väestörekisterintarkastaja kirjoitti eräässä Suomen Sukututkimusseuran julkaisussa, että täytyyhän sukututkijoiden ymmärtää, ettei heitä voida palvella yhtä nopeasti kuin muita tiedontarvitsijoita, koska sukututkijat tarvitsevat tietoja ainoastaan harrastustaan varten.

Väestötietolaki määrittelee, että vanhat paperiset kirkonkirjat kuuluvat samaan järjestelmään Väestörekisterikeskuksen ylläpitämän (yhteiskuntamme perusrekistereihin kuuluvan) väestötietojärjestelmän kanssa. Tämä tekee kirkkoherroista väestörekisteriviranomaisia.

Nykypäivän Suomessa kansalainen pitää itsestäänselvänä, että kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä ja kaikki saavat tasaveroista kohtelua viranomaiselta. Sukututkijoille sen sijaan ei ole mikään yllätys, että tämä oikeusvaltion periaate ei näytä koskevan sukututkijoita kirkkoherranvirastoissa.

Viimeisten 15 kuukauden aikana sukututkijoiden kirkkoherranvirastoista saama palvelu on monessa seurakunnassa huonontunut. Jotkut seurakunnat ilmoittavat, että he eivät voi palvella toistaiseksi sukututkijoita lainkaan ja muutamat eivät ota sukututkijoiden tietopalvelutilauksia vastaan. Useassa seurakunnassa sukututkijoiden tietopalvelutilausissa on monen kuukauden odotusaika.

Onpa vielä sellaisiakin seurakuntia, jotka lukevat henkilötieto- ja väestötietolainsäädäntöä kuin piru Raamattua ja kehoittavat pyytämään tiedot tutkittavilta henkilöiltä itseltään tai vaativat tutkittavilta valtakirjoja tietojen luovuttamista varten tai esittävät muita lainsäädäntöön perustumattomia vaatimuksia. Kielteisen päätöksen valitusosoituksesta ei kirkkoherranvirastsoissa liene kuultu lainkaan, koska sellaisia ei ainakaan sukututkijoille anneta.

Syynä tähän on luterilaisten seurakuntien keskushallinnon (ja kirkollisten väestörekisteriviranomaisten tukiorganisaation) Kirkkohallituksen maaliskuussa 2011 antama suositus siitä, etteivät kirkkoherrat enää antaisi sukututkijoille tutkimuslupia 100 vuotta nuorempien kirkonkirjojen tutkimiseen. Käytännössä tämä koskee ajanjaksoa 1910-60.

Suositus ulotettiin koskemaan myös seurakuntien arkistolaitoksen yksiköihin (lähinnä maakunta-arkistoihin) tallentamia kirkonkirjojen mikrojäljenteitä. Nyt moni kirkkoherra on käynyt hakemassa mikrokorttinsa maakunta-arkistosta pois. Kun sukututkijat eivät voi itse tutkia kirkonkirjoja, tiedot tilataan kirkkoherranvirastoista ja se rasittaa monen pienen seurakunnan kirkkoherranviraston tietopalvelua, jotka jo aikaisemmin ovat olleet resurssiensa äärirajoilla.

Kirkkoherranvirastoilla on pitkä perinne tietopalveluasiakkaiden asettamisessa eritasoisiin palvelukategorioihin tiedon käyttötarkoitukseen perusteella. Kirkkohallituksen suositus on entisestään pahentanut tilannetta sukututkijoiden omatoimista tutkimusta kieltävällä suosituksellaan.

Olen itse joulukuussa 2010 ja tammi-helmikuussa 2011 visioinut Kirkkohallituksen edustajille suosituksesta seuraavan tutkimuslupa-anarkian ja tietopalvelujen entistäkin pahemman ruuhkautumisen kirkkoherranvirastoissa. Valitettavasti visio on toteutunut.

Tänään Vantaalla saimme Kirkkohallituksen edustajalta kuulla, että vuonna 2014 sukututkijoiden ongelmat poistuvat. Kirkkohallituksen Kirjuri-hanke kokoaa kaikkien seurakuntien digitoidut kirkonkirjat 1860-luvulta alkaen ja sen jälkeen kirkkoherranvirastojen palvelu nopeutuu, koska tietopalvelutilauksen voi tehdä mihin tahansa seurakuntaan.

Kirkkohallituksen edustajan sukututkijoiden tyynnytysyritys ei oikein vakuuttanut minua. En usko, että kirkkoherranvirastojen henkilökunnan määrä olisi lähivuosina kasvamaan päin – pikemminkin päin vastoin – joten on vaikea ymmärtää miten palvelu Kirjurin myötä paranisi. Katsotaan kuinka käy.

Sukututkijoiden mahdollisuudesta tutkia itse vuosien 1910-60 kirkonkirjoja ei paneelissa keskusteltu, koska Kirkkohallitus on linnoittautunut KHO:n marraskuussa 2010 asiasta antaman päätöksen taakse. Sukututkijoiden osalta sitäkään teemaa ei ole vielä loppuun käsitelty.

Karjala-tietokanta on hieno tutkimusaineisto

Olin viime viikolla Mikkelissä Karjala-tietokantasäätiön hallituksen kokouksessa. Suomen Sukututkimusseura on yksi säätiön taustaorganisaatioista ja toiminnanjohtajan miellyttävä velvollisuus on toimia Seuran edustajana säätiön hallituksessa.

Karjala-tietokannan suunnittelu alkoi jo vuonna 1985. Tietokannan toteuttamismahdollisuuksia selvittäneen koeprojektin jälkeen Joensuun, Kuopion ja Jyväskylän yliopistot, Mikkelin kaupunki, Mikkelin maakunta-arkisto, Väestörekisterikeskus, Karjalan Liitto, Kirkkohallitus ja Suomen Sukututkimusseura päättivät perustaa Karjala-tietokantasäätiön vuonna 1990. Tallennustyön nopeuttamiseksi ja pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi perustettiin 1998 säätiön hallinnoima etätyöprojekti.

Karjala-tietokantaan on syötetty luovutetun Karjalan seurakuntien historiakirjat kokonaisuudessaan, ts. kastettujen, vihittyjen, haudattujen ja muuttaneiden luettelot niiden alusta siihen asti kunnes siirtoseurakunnat vuonna 1949 lopetettiin ja siirtoväki merkittiin asuinpaikkakuntiensa kirkonkirjoihin. Historiakirjojen jälkeen Karjala-tietokantaan ryhdyttiin syöttämään myös rippikirjoja ja lastenkirjoja.

Viimeisimmän tiedon mukaan Karjala-tietokannassa on jo noin 9,3 miljoonaa tietuetta. Tallennustilannetta eri seurakunnissa tarkastellessa huomaa, että rippikirjoista on vielä pitkiä jaksoja tallentamatta. On vaativaa matematiikkaa laskea arviota siitä kuinka monta tietuetta tallennustyötä on vielä jäljellä ja vieläkin vaikeampaa on arvioida kauanko tallentamattoman tietuemäärän syöttämiseen menee aikaa. Tämä epäkiitollinen työ kuuluu säätiön etätyöprojektin vetäjälle Jari Ropposelle.

Seuralla ja Karjala-tietokantasäätiöllä on pitkät perinteet yhteistyössä. Seura on toimittanut pari prosenttia Karjala-tietokannan tietueista, mutta HisKi on saanut merkittävän osan luovutettua Karjalaa koskevasta aineistosta säätiöltä. Seura on jonkin verran avustanut Karjala-tietokannan tallennustyötä tuottamalla tallennusmateriaalia Mikkelin maakunta-arkistossa sijaitsevalla mikrojäljenneskannerillaan. Viime vuosina skanneri on ollut säätiön käytössä.

Karjala-tietokantaan tehdään hakuja sitä varten kehitetyllä hakuohjelmalla, KATIHA:lla. Se on monessa suhteessa samanlainen kuin Suomen Sukututkimusseuran historiakirjojen hakemistotietokanta HisKin hakuohjelma. Molemmissa voi samanaikaisesti tehdä haun yhden seurakunnan kaikkiin luetteloihin tai useiden seurakuntien yhteen luetteloon. KATIHA:ssa voi haun kohdistaa myös useiden seurakuntien kaikkiin luetteloihin, mutta tällöin haun aikarajoitukset tehdään luettelokohtaisesti. Rippikirja- ja lastenkirja-aineisto on Karjala-tietokannan suurin ero HisKiin nähden.

Karjala-tietokanta ja HisKi tarjoavat kirkonkirja-aineistoa tutkimuksessa helposti käytettävässä tietokantamuodossa. Akateemisessa tutkimushankkeessa tutkijan ei tarvitse itse kerätä tutkimusmateriaaliaan tai palkata siihen sukututkijaa. Kumpikin tietokanta sisältää useita sosiodemografisia tekijöitä ja on siten hyvän käyttökelpoista materiaaliaa yhtä hyvin luonnontieteissä kuin humanistisissa tieteissäkin tehtävään tutkimukseen. Karjala-tietokannan erityispiirre on sen tarkka maantieteellinen  ja ajallinen rajautuminen.

Karjala-tietokannan hakuohjelma on käytettävissä koko aineistoon kohdistuvissa hauissa ainoastaan Mikkelin maakunta-arkiston tutkijasalissa. KATIHA:n verkkoversiossa voi tehdä hakuja vuoteen 1911 ulottuvaan aineistoon.

Olen ollut pian seitsemän vuotta säätiön hallituksessa ja koko tämän ajan rahoitus on ollut suurin ongelma. Opetus- ja kulttuuriministeriö on tukenut tallennustyötä, mutta ensi vuosi kuuluu olevan ehdottomasti viimeinen. Vuosittain säätiöiltä haettavat avustukset ovat jo pitkään olleet osa Karjala-tietokantasäätiön rahoituspohjaa. Toiveissa on, että kulttuuria ja tiedettä tukevat suuret säätiöt huomaisivat sen potentiaalin, minkä Karjala-tietokanta voi tarjota erilaiselle tieteelliselle tutkimukselle.

Olisiko kansan karttuisa käsi vastaus Karjala-tietokantasäätiön ongelmiin? Saattaa olla, että sellaiset ajat kuuluvat jo menneisyyteen, jolloin esimerkiksi karjalaisten yhdistykset tarttuisivat toimeen ja keräisivät jäseniltään muutaman euron per nuppi, niin että siirtokarjalaisuuden yksi elävimmistä muistomerkeistä, Karjala-tietokanta saataisiin tallennettua loppuun asti.

Suomen Kaarti 200 v.

Eilen oli Suomen Kaartin 200-vuotisjuhlapäivä. Samalla tuli kuluneeksi 200 vuotta Suomen armeijan perustamisesta.

Napoleonin hyökättyä Venäjälle suomalaiset upseerit ryhtyivät ajamaan vapaaehtoisten joukko-osastojen perustamista Suomeen. Keisari oli mielissään uusien alamaisten lojaalisuudesta ja antoi 18. syyskuuta 1812 käskykirjeen, jolla Suomeen perustettiin kolme jääkärirykmenttiä. Ensimmäisenä syntyi Viipurin rykmentti, jonka molempien pataljoonien 600 miehen vahvuus saatiin kokoon noin kahdessa kuukaudessa.

Keisarin käskykirjeen kunniaksi Kansallisarkisto järjesti näyttelyn "Kotkien varjot - Suomi vuonna 1812" avajaiset juuri 18.9. Näyttelyn avasi itseoikeutetusti puolustusvoimien komentaja kenraali Ari Puheloinen. Harkitusti toteutettu kiinnostava näyttely kuvaa laajasti Suomen armeijan perustamisen lisäksi useita muita 200 vuoden takaisia päätöksiä Suomessa.

Näyttelyn ohessa Kansallisarkisto julkisti Jussi Nuortevan ja Pertti Hakalan toimittaman teoksen Kotkien varjot. Suomi vuonna 1812. Örnarnas skuggor. Finland år 1812. Kyseessä ei ole näyttelyluettelo, vaan itsenäinen teos, joka kuvaa Suomen historian yllättäviä käänteitä vuonna 1812. Kirja on monipuolinen katsaus merkkivuoden 1812 tapahtumiin sekä niiden taustoihin ja seurauksiin. Näyttelyn ja teoksen esitteli avajaistilaisuudessa tutkija Pertti Hakala Kansallisarkistossa.

Avajaistilaisuudessa julkistettiin myös toinen julkaisu, Eljas Orrmanin ja Jyrki Paaskosken toimittama teos Vanhan Suomen arkistot. Arkiven från Gamla Finland. Se on kattava esitys Vanhan Suomen hallintohistoriasta. Se sisältää myös perusteellisen selvityksen Vanhan Suomen viranomaisten arkistoissa olevista asiakirja-aineistosta ajalta 1721-1811. Teos onkin numero 6 Arkistolaitoksen yleisluettelo -sarjassa. Avajaistilaisuudessa teoksen esitteli professori Eljas Orrman.

*   *   *

200 vuotta sitten perustetusta Viipurin rykmentistä siirrettiin Napoleonin sodan päätyttyä toinen pataljoona Hämeenlinnaan, missä se muokattiin opetuspataljoonaksi. Se siirrettin edelleen Helsinkiin ja sitä kutsuttiin Helsingin pataljoonaksi. Vuonna 1824 Helsingin pataljoona pääsi muuttamaan Engelin piirtämään rakennukseen Kasarmintorille. Yllättäen vuonna 1829 keisari Nikolai I ylensi pataljoonan kaartinyksiköksi ja Helsingin pataljoona sai nimen Henkivartiokaartin Suomalainen Tarkk´ampujapataljoona. Kotimaassa siitä käytettiin nimitystä Suomen Kaarti.

Suomen Kaarti oli siis venäläinen joukko-osasto, mutta sen komentaja, upseerit ja sotilaat olivat suomalaisia. Suomalaisia sotajoukkoja järjesteltäessä vuonna 1830 jäljelle jäi ainoastaan Suomen Kaarti, joka jatkoi vapaaehtoisten värväämistä riveihinsä, kunnes vuonna 1880 astui voimaa asevelvollisuuslaki. Paras osa asevelvollisuuden kautta palvelukseen joutuneista miehistä ohjattin Suomen Kaartiin. Ensimmäisellä sortokaudella suomalaiset joukko-osastot lakkautettiin ja Suomen Kaarti viimeisenä vuonna 1905.

Isoisäni isä, Kuusiluoman talon poika Anselmi Manassenpoika todettiin vuoden 1898 kutsunnoissa asepalvelukseen kelpaavaksi. Arvannostossa hän nosti arvan numero 2, joka sillä kertaa aiheutti väkeen joutumisen. Pitkänä ja salskeana miehenä Anselmi sijoitettiin Suomen Kaartiin. Kolmen vuoden ajan Anselmi osallistui äksiisiin Kaartin kasarmin sisäpihalla ja paraateihin Kasarmintorilla. Yhtenä kesänä Anselmi oli komennuskunnassa, jonka Suomen Kaarti vuosittain lähetti keisarillisten kaartinjoukkojen kesäharjoituksiin Krasnoje Seloon. Siellä Anselmi Kuusiluoma lienee kokenut elämänsä kohokohdan: hän teki ilmoituksen keisari Nikolai II:lle. Palkkioksi hyvästä palveluksesta Anselmi sai hopeisen taskukellon.