Leineperi ja Hastfer

Toiminnanjohtajan tuumailuja


Messukylän Perinneyhdistys teki lauantaina kesäretken Leineperin ruukille. Se on yksi parhaiten säilyneistä ruukkiyhteisöistä Suomessa. Leineperin syntyvaiheilla on mielenkiintoinen yhtymäkohta ajatukseen itsenäisestä Suomesta.

Leineperin masuuni.

Kullanjoen Katokoskella sijaitseva Leineperin eli Fredriksforsin ruukin perusti vuonna 1771 silloinen majuri Berndt Johan Hastfer. Leineperillä jalostettiin Ruotsista tuotua raakarautaa monenlaisiksi käyttöesineiksi.

Berndt Johan Hastfer lienee tutustunut Leineperin maisemiin palvellessaan luutnanttina ja kapteenina Porin jalkaväkirykmentissä vuosina 1760-63. Hän palasi Suomeen vuonna 1774, jolloin hän sai everstiluutnantin vakanssin Turun jalkaväkirykmentistä.

Hastfer on jäänyt historiaan muistakin ansioista kuin Leineperin ruukin perustamisesta. Hän kuului kuningas Kustaa III:n lähipiiriin ja järjesti vuonna 1788 Puumalassa venäläisten provokaation, joka antoi kuninkaalle syyn aloittaa vuosina 1788-90 käydyn sodan Venäjää vastaan.

Everstiluutnantti Hastfer oli niitä miehiä, jotka jo varhain pohtivat Suomen asemaa irrallaan Ruotsin valtakunnasta. Heinäkuussa 1788 Hastferin komentamat joukot piirittivät Venäjälle kuulunutta Olavinlinnaa, mutta perääntyivät pian Hastferin käskystä. Hastfer neuvotteli muutamien Anjalan liiton miesten kanssa ja aloitti salaiset neuvottelut venäläisten kanssa G. M. Sprengtportenin välityksellä.

Hastfer tietenkin vangittiin kuninkaan käskystä ja vietiin oikeuteen. Hänet tuomittiin maanpetoksesta kuolemaan, mutta kuningas armahti hänet. 

Pari vuotta sitten Kansallisarkisto osti von Stedingk-suvun yksityisarkiston, jonka kiinnostavimpaan aineistoon kuuluvat ne asiakirjat, jotka Savon Prikaatin komentaja Curt von Stendigk takavarikoi Hastferilta. Asiakirjat jäivät von Stedingkin haltuun ja palasivat pari sataa vuotta myöhemmin Suomeen.

Sukututkijoille räätälöityä koulutusta eri puolilla maata

Toiminnanjohtajan tuumailuja


Kesä on almanakan mukaan kääntymässä syksyn puolelle, mutta säät sen kuin vain paranevat ja hellerajat ylittyvät. Siitä huolimatta sukututkijoiden syyskausi on lähestymässä, mistä hyvän muistutuksen toi tänään postilaatikkoon pudonnut Turun Seudun Sukututkijoiden jäsenlehti Aninkainen. 

Aninkaisessa oli ilmoitus Suomen Sukututkimusseuran syyskaudella 2015  ja kevätkaudella 2016 Turussa järjestettävistä koulutustilaisuuksista. Turussa on tarjolla on digitaalista sukututkimusta sekä suku- ja henkilöhistorian ja talo- ja kylähistorian keskeisiä lähteitä. Kaikkiaan seitsemän eri koulutusta.

Osana uuden strategian toteuttamisohjelmaa Suomen Sukututkimusseura uudisti keväällä 2015 koulutuspalvelujaan. Tästä syksystä lähtien Seura tarjoaa sukututkijoille monipuolista lähdeaineistojen käyttökoulutusta ja kirjoittajakoulutusta. Aivan uutena teemana on geneettisen sukututkimuksen koulutus. Koulutusvalikoimassa on edelleen myös juridiikkaa. Uutta on sekin, että koulutuspäiviä järjestetään aiempaa useammilla paikkakunnilla eri puolilla maata.

Digitaalisen sukututkimuksen koulutuksessa käsitellään lähdeaineistojen käyttöä ja saatavuutta digitaalisessa ympäristössä. Peruskurssilla perehdytään digitoitujen kirkonkirjojen ja niiden digitaalisten apuvälineiden käyttöön. Jatkokurssilla tutustutaan eräisiin muihin sukututkimuksen digitoituihin lähteisiin, mm. Suomen asutuksen yleisluetteloon ja karttoihin. 

Geneettisen sukututkimuksen peruskurssilla kerrotaan, mistä geneettisen sukututkimuksen harrastuksessa on kysymys ja kuinka siinä pääsee alkuun. Jatkokurssilla harrastukseen perehdytään syvemmin. 

Lähdeaineistojen käyttökoulutuksessa Seura aloittaa uuden, kahdesta lauantaipäivästä koostuvan koulutuspaketin suku- ja henkilöhistorian keskeisistä lähteistä. Tässä koulutuspaketissa käsitellään niitä lähdeaineistoja, joita tarvitaan kirkonkirjojen jälkeen laadukkaan sukututkimuksen tekemisessä.

Suvusta kirjaksi -koulutus jatkuu edelleen. Kahdesta koulutuspäivästä koostuvan paketin aikana käsitellään sukukirjahankkeen keskeisimpiä kysymyksiä suunnittelusta yhteistyöhön kirjapainon kanssa. 

Uutena kirjoittajakoulutuksen muotona alkaa sukukirjojen ja talo- ja kylähistorian kirjoittajille ym. historian harrastajille tarkoitettu mentorointipalvelu. Mentoroinnissa kokenut asiantuntija neuvoo ja tukee kahdenkeskisessä yhteistyössä kirjoittajaa julkaisun eri vaiheissa. Mentori on opettaja, valmentaja ja kannustaja, jonka tehtävänä on auttaa kirjoittajaa saavuttamaan päämääränsä.

Seura tarjoaa koulutusta myös talo- ja kylähistorian tutkijoille. Seuralla on kaksi talo- ja kylähistoriaa käsittelevää koulutuspakettia. Talo- ja kylähistorian keskeiset lähteet on kahden lauantaipäivän koulutus, jossa käsitellään tutkimuskohteen kannalta tärkeimpiä lähdeaineistoja. Toinen kaksipäiväinen koulutuspaketti on Talo- ja kylähistorian kirjoittaminen, jossa käsitellään julkaisuhankkeen keskeisimpiä kysymyksiä. 

Seura jatkaa henkilötietojen käsittelyä koskevien koulutuspäivien järjestämistä. Lisäksi Seura tarjoaa sukututkijoille räätälöidyn koulutuspaketin tekijänoikeuslainsäädännöstä. 

Seuran verkkosivustolta löytyvät kaikki Seuran koulutukset syksyltä 2015 ja vuodelta 2016. Kannattaa käyttää edulliset ja korkeatasoiset koulutustilaisuudet hyväksi ja kehittää omaa harrastusta. Suomen Sukututkimusseuran jäsenet saavat koulutuksista 30 prosentin alennuksen.

P. T. Kuusiluoma

Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja

Rakas, kauhea tuomiokirja

Sukututkijan suhde tuomiokirjoihin on oikeastaan hieman ristiriitainen. Toisaalta ne kyllä sisältävät korvaamatonta tietoa menneisyyden ihmisten arkipäivästä ja sukulaisuuksista - toisaalta kuitenkin liian harvoin juuri niistä henkilöistä ja suvuista, joita sukututkija on ensisijaisesti etsimässä. Niinpä tuomiokirjat täikamman kanssa tietyn käräjäkunnan osalta kahlannut sukututkija usein saa palkkiokseen nipullisen mielenkiintoisia hajaosumia, joilla voi olla tulevaisuudessa relevanssia tai sitten ei. Onkin syytä korostaa, että käräjäpöytäkirja ei ole mikään maaginen astraalikronikka: sen lehdiltä sopii toivoa löytävänsä melkein mitä vain, mutta liikoja ei kannata toivoa. Silti tuomiokirja on henkikirjan ohella sukututkijan keskeisin apuneuvo 1600-luvun sukulaisuussuhteita sommiteltaessa halusimme tai emme.

Tuomiokirjat heijastelevat aina sitä aikaa ja paikkaa jossa ne on kirjoitettu. Niinpä niiden sivuilta heijastuu juuri kyseisen paikan sosiaaliset asetelmat ja taloudelliset olot. Esimerkiksi Savon 1600-luvun tuomiokirjoja lukiessa on silmiinpistävää, kuinka edelleen pitkin maakuntaa hajallaan makaavat kaskimaan kappaleet aiheuttivat talollisten välillä loputtoman määrän kahnauksia (eikä näistä rajariidoista sukututkijalle liiemmin iloa ole ollut). Mehevä perintöriita - sellainen jota emme omalle kohdallemme toivo - on esi-isiemme kohdalle sattuessa sukututkijan todellinen lottovoitto. Harmillista kerrassaan, miten sopuisasti minunkin esi-isäni vähän jaettavansa jakoivat!

Herkullisimmillaan riita on polveileva, siihen liittyy useita henkilöitä ja moninaisia sukulaisuussuhteita, jotka tarjoavat myös sellaista henkilötietoa joka ei henkikirjoista ole pääteltävissä. Savon tapauksessa tämä tarkoittaa erityisesti vaimoväen kautta kulkevaa sukulaisuutta, Savossa kun henkikirjoihin yleensä vietiin nimeltä vain miehet ja välistä isäntien naimattomat naimaikäiset tyttäret. Päätelmien teko on siis askelta vaikeampaa kuin tapauksessa, jossa vaimosta tiedetään edes nimi. 

Pistikin sopivasti silmään Leppävirran kesä- ja syyskäräjillä 1691 seuraava esimerkillinen juttu, joka kerrottakoon tässä:

Lassi Lassinpoika Markkanen Polvijärven kylästä oli haastanut käräjille ensimmäisen avioliittonsa appiukon Mikko Mikonpoika Turusen koskien syntyperäoikeutta tämän asumaan tilaan. Lassi oli näet ollut aikoinaan naimissa Mikon Brita-tyttären kanssa, mutta tämän kuoltua solminut uuden avioliiton Mikon isoveljen Paavon Mikko-pojan tyttären Sisla Turuttaren kanssa… Kun asetelmaan lisätään vielä muutama ylimääräinen jakomies, on kunnon sukuoikeussekamelska käräjäkypsä. Onneksi kunnianarvoisan kihlakunnantuomarin Matthias Ehrenhoffin oli siinä määrin vaikea pysyä jutun ytimessä, että hän antoi käräjäkirjurinsa sommitella tuomiokirjaan kunnollisen sukupuun, josta asianomaisten sukulaisuussuhteet ilmenevät.

Historia, ainakin sukutasolla, on ainutkertaisten tapahtumasarjojen ennakoimatonta virtaa, jonne sukututkija heittelee hämärässä haaviaan. Usein haavi palaa ihmisten kalastajalle tyhjänä, mutta joskus, kuten tässä, siellä tutkijaa odottaa kalansaalis. Dokumentti, joka on syntynyt oikeastaan aivan sattumalta, mutta joka sukututkijalle on ainutkertainen aarre.