Tuomiokirjat heijastelevat aina
sitä aikaa ja paikkaa jossa ne on kirjoitettu. Niinpä niiden sivuilta heijastuu
juuri kyseisen paikan sosiaaliset asetelmat ja taloudelliset olot. Esimerkiksi
Savon 1600-luvun tuomiokirjoja lukiessa on silmiinpistävää, kuinka edelleen
pitkin maakuntaa hajallaan makaavat kaskimaan kappaleet aiheuttivat talollisten
välillä loputtoman määrän kahnauksia (eikä näistä rajariidoista sukututkijalle
liiemmin iloa ole ollut). Mehevä perintöriita - sellainen jota emme omalle
kohdallemme toivo - on esi-isiemme kohdalle sattuessa sukututkijan todellinen
lottovoitto. Harmillista kerrassaan, miten sopuisasti minunkin esi-isäni vähän jaettavansa
jakoivat!
Herkullisimmillaan riita on
polveileva, siihen liittyy useita henkilöitä ja moninaisia sukulaisuussuhteita,
jotka tarjoavat myös sellaista henkilötietoa joka ei henkikirjoista ole pääteltävissä.
Savon tapauksessa tämä tarkoittaa erityisesti vaimoväen kautta kulkevaa
sukulaisuutta, Savossa kun henkikirjoihin yleensä vietiin nimeltä vain miehet
ja välistä isäntien naimattomat naimaikäiset tyttäret. Päätelmien teko on siis askelta vaikeampaa kuin tapauksessa, jossa vaimosta tiedetään edes nimi.
Pistikin sopivasti
silmään Leppävirran kesä- ja syyskäräjillä 1691 seuraava esimerkillinen juttu, joka kerrottakoon tässä:
Lassi Lassinpoika Markkanen
Polvijärven kylästä oli haastanut käräjille ensimmäisen avioliittonsa appiukon
Mikko Mikonpoika Turusen koskien syntyperäoikeutta tämän asumaan tilaan. Lassi oli
näet ollut aikoinaan naimissa Mikon Brita-tyttären kanssa, mutta tämän kuoltua
solminut uuden avioliiton Mikon isoveljen Paavon Mikko-pojan tyttären Sisla
Turuttaren kanssa… Kun asetelmaan lisätään vielä muutama ylimääräinen jakomies,
on kunnon sukuoikeussekamelska käräjäkypsä. Onneksi kunnianarvoisan kihlakunnantuomarin
Matthias Ehrenhoffin oli siinä määrin vaikea pysyä jutun ytimessä, että hän
antoi käräjäkirjurinsa sommitella tuomiokirjaan kunnollisen sukupuun, josta
asianomaisten sukulaisuussuhteet ilmenevät.
Historia, ainakin sukutasolla, on ainutkertaisten
tapahtumasarjojen ennakoimatonta virtaa, jonne sukututkija heittelee hämärässä
haaviaan. Usein haavi palaa ihmisten kalastajalle tyhjänä, mutta joskus, kuten
tässä, siellä tutkijaa odottaa kalansaalis. Dokumentti, joka on syntynyt
oikeastaan aivan sattumalta, mutta joka sukututkijalle on ainutkertainen aarre.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti