Ispoisten erakko

Ispoisten kartano. Kuva: Wikipedia Commons.

Valtioneuvos Johan Petter Winter (1788–1872) oli nuorena hyvinkin seurallinen mies, varsinainen seurapiirileijona. Jäätyään pois työelämästä 53-vuotiaana hän omistautui kolmelle intohimolleen: lukemiselle, kirjoittamiselle ja kirjojen keräämiselle. Hän asui kartanossaan Kaarinan (nykyisin Turun) Ispoisissa. Winter eristäytyi vähitellen muusta maailmasta niin täydellisesti, että hänet lopulta tunnettiin ”Ispoisten erakkona”.

Johan Petter Winter syntyi Ispoisten kartanossa lääninkamreeri, Suomen Talousseuran perustajajäsen ja rahastonhoitaja, kamarineuvos Arndt Johan Winterin (1744–1819) ja Margareta Lovisa Wernerin (1757–1788) perheeseen. Johan Petter oli perheen ainoa poika, lisäksi oli kaksi tytärtä Johanna ja Anna. Varhain äidittä jääneiden Winterin lasten kerrotaan ”poikenneen 1800-luvun säätyläisistä luonteeltaan ja käytökseltään”. Tarina ei kerro millä tavalla.

Arndt Johan Winter osti Ispoisten kartanon vuonna 1783 professori Henrik Hasselin leskeltä Kristina Margareta Paleenilta 33 000 kuparitaalarilla. Kolme vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen, vuonna 1791, Arndt Johan Winter rakennutti Kaarinan (nykyisin Katariinan) hautausmaalle uusklassisen, muodoltaan harvinaisen kahdeksankulmaisen hautakappelin, jota koristaa kartiomainen huippu tähtineen.

Johan Petter Winter kirjoittautui Turun akatemiaan lokakuussa 1802 ja suoritti tuomarintutkinnon kesäkuussa 1805. Hän teki sen jälkeen huomattavan virkauran Turun hovioikeudessa vuosina 1807– 1841 toimien muun muassa kanslistina, notaarina, sihteerinä, asessorina ja lopulta hovioikeudenneuvoksena vuodesta 1826. Samalla hän oli senaatin oikeusosaston jäsen vuodesta 1831. Winter otti vuonna 1841 virkaeron kaikista viroistaan omistautuakseen rakkaille harrastuksilleen. Hän pysytteli poikamiehenä koko ikänsä.  

Winter keräsi erään maamme kaikkien aikojen huomattavimmista ja laajimmista yksityisistä kirjastoista, joka käsitti 8926 teosta; kirjat huutokaupattiin vuonna 1888, jolloin ne hajaantuivat maailmalle. Winter piti päiväkirjaa yli 60 vuoden ajan. Hänen henkilöhistorialliset, elämänkerralliset ja meteorologiset muistiinpanonsa on talletettu Kansallisarkistoon.  

Sanomia Turusta uutisoi 18. huhtikuuta 1891 uuden Waltion-arkiston käyttöönotosta Helsingin Rauhankadulla ja kertoo uutisen yhteydessä muun muassa seuraavaa: ”Tutkijasalin runsaista kokoelmista mainittakoon eräs omituinen elämäkertakokoelma, jonka on tehnyt hra P. J. Winter-wainaja Ispoisten kartanosta. Pienille, kaikenmuotoisille paperilapuille hän on kirjoitellut sanomalehdistä ja muualta saatuja elämäkerrallisia tietoja melkein kaikista Suomen suwuista ja noita muistiinpanoja on niin paljon, että ne täyttäwät kokonaisen kaapin!”.

Esimerkiksi 13. joulukuuta 1823 Winter kertoo päiväkirjassaan osallistuneensa Turussa ”pieneen rekiretkeen” (noin 30 rekeä, 20 rouvaa ja 30 herraa), joka tehtiin pääasiassa avoimissa reissä kaupungin pääkatuja pitkin – tällä kertaa kuitenkin ilman edellä käyviä musikantteja – ja sitten Hämeentullista ulos erääseen kartanoon, ”jonka ennen omisti kreivi Steinheil ja nyt kuulemma omistaa muuan tykistönkapteeni Umanzov tai jotain sellaista”. Kartanossa tanssittiin ensin kello kymmeneen saakka, jolloin katettiin ateria. Sitä syötiin puoli kahteentoista, jonka jälkeen ”seurue pehmeässä puolikuutamossa hajaantui”.

Pirjo Terho

Valtakunnalliset sukututkimusjärjestöt antoivat vastuullisen sukututkimuksen julkilausuman

Maamme valtakunnallisesti toimivat sukututkimusjärjestöt, Suomen Sukututkimusseura ja Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys ovat antaneet yhteisen julkilausuman vastuullisuudesta sukututkimuksessa.

Vastuullisen sukututkimuksen julkilausumassa järjestöt vetoavat suomalaisiin sukututkijoihin, että nämä kaikissa sukututkimustilanteissa edistäisivät vastuullisuutta tutkittavia henkilöitä, suurta yleisöä ja toisia sukututkijoita kohtaan.

Julkilausumassa todetaan, että vastuullinen sukututkimuksen perustana ovat laadukas sukututkimustyö, tietosuojan huomioiminen kaikissa sukututkimustilanteissa, ainoastaan turvallisen sukututkimustiedon jakaminen ja toisten sukututkijoiden oikeuksien kunnioittaminen.

Kun sukututkija toimii vastuullisesti, hän huolehtii tutkimuskohteittensa yksityiselämän ja henkilötietojen suojasta ja siten kunnioittaa heidän perusoikeuksiaan. Samalla sukututkija ylläpitää suomalaisen sukututkimuksen korkeaa tasoa ja hyvää mainetta ja näin edistää kaikkien sukututkijoiden toimintaedellytyksiä yhteiskunnassa.

Vastuullisen sukututkimuksen julkilausuma

Suomen Sukututkimusseura ja Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys vetoavat suomalaisiin sukututkijoihin, että nämä kaikissa sukututkimustilanteissa edistäisivät vastuullisuutta tutkittavia henkilöitä, suurta yleisöä ja toisia sukututkijoita kohtaan.

Vastuullisen sukututkimuksen neljä kivijalkaa ovat seuraavat:

1. Panostetaan sukututkimustyön laatuun

Sukututkimuksessa pyritään tuottamaan mahdollisimman laadukasta tietoa. Se tarkoittaa käytännössä monipuolista alkuperäisten lähdeaineistojen käyttämistä ja lähteisiin kohdistuvaa lähdekriittistä arviointia.

Luotettavan sukututkimuksen tulokset tunnistaa muun muassa siitä, että lähdetiedot on kirjattu erottamattomaksi osaksi sukutietoa. Oman sukututkimusosaamisen kehittäminen on avainasemassa laadukkaan sukututkimuksen edistämisessä.

2. Otetaan tietosuoja jokapäiväiseksi osaksi sukututkimustyötä

Käsitellessään elossa olevien henkilötietoja sukututkijat arvioivat aina, miten yleisen tietosuoja-asetuksen säännökset tulee ottaa huomioon. Se voi vaihdella saman sukututkijan kohdalla eri käsittelytilanteissa. Lisäksi sukututkija huomioi vähän aikaa sitten kuolleiden arkaluonteisten henkilötietojen suojan. Sukututkimuksen tietosuojaohjeistus antaa yksityiskohtaisia ohjeita tietosuoja-asetuksen soveltamisesta.

3. Jaetaan ainoastaan turvallista sukututkimustietoa

Sukututkijat tallentavat sukututkimusrekisteriinsä ja pitävät toisten saatavilla ainoastaan sellaista sukutietoa, jonka oikeellisuus on tarkistettu ja johon on liitetty lähdetiedot. Elossa olevia koskevaa sukututkimustietoa on turvallista jakaa tilanteesta riippuen vain silloin, kun siihen on saatu suostumus, tai jos henkilöille on tiedotettu jakamisesta käsittelytarkoituksena.

4. Huomioidaan myös toisten sukututkijoiden oikeudet

Sukututkijat kunnioittavat myös toistensa oikeuksia. Tämä koskee ennen muuta tekijänoikeutta ja sen lähioikeuksia. Sitaattioikeutta käytetään hyvän tavan mukaisesti ja kuvaajan oikeus päättää oman valokuvansa käyttämisestä huomioidaan. Sukukirjoissa kunnioitetaan 10 vuoden luettelosuojaa ennen sukutaulutietojen syöttämistä yhteisessä käytössä olevaan verkkopalveluun.

Kun sukututkija toimii vastuullisesti, hän huolehtii tutkimuskohteittensa yksityiselämän ja henkilötietojen suojasta ja siten kunnioittaa heidän perusoikeuksiaan. Samalla sukututkija ylläpitää suomalaisen sukututkimuksen korkeaa tasoa ja hyvää mainetta ja näin edistää kaikkien sukututkijoiden toimintaedellytyksiä yhteiskunnassa.

Helsingissä 11.11.2021

Suomen Sukututkimusseura                                               Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys    
Jouni Elomaa                                                                    Sami Lehtonen                               

Puheenjohtaja                                                                   Puheenjohtaja

De nationella släktforskningsorganisationerna har avgett en gemensam resolution om ansvarsfull släktforskning

 De nationella släktforskningsorganisationerna i vårt land, Genealogiska Samfundet i Finland och Finlands Släkthistoriska Förening rf, har avgett en gemensam resolution om ansvarsfullhet inom släktforskningen.

I resolutionen om ansvarsfull släktforskning vädjar organisationerna till de finländska släktforskarna om att de i alla släktforskningssituationer ska agera ansvarsfullt gentemot de personer som forskningen gäller, den stora allmänheten och andra släktforskare.

I resolutionen konstateras att grunden för en ansvarsfull släktforskning är ett bedriva ett högklassigt släktforskningsarbete, att beakta dataskyddet i alla släktforskningssituationer, att endast dela med sig av säkra släktforskningsuppgifter och att visa respekt för andra släktforskares rättigheter.

Genom att agera ansvarsfullt garanterar släktforskarna forskningsobjektens skydd för privatlivet och personuppgiftsskydd och respekterar därmed deras grundläggande fri- och rättigheter. Samtidigt bidrar släktforskarna till den finländska släktforskningens höga nivå och goda rykte och därmed till alla släktforskares förutsättningar att bedriva forskning. 

Resolution om ansvarsfull släktforskning

Genealogiska Samfundet i Finland och Finlands Släkthistoriska Förening rf vädjar till de finländska släktforskarna om att de i alla släktforskningssituationer ska agera ansvarsfullt gentemot de personer som forskningen gäller, den stora allmänheten och andra släktforskare. 

De fyra grundpelarna för ansvarsfull släktforskning är följande:

1. Släktforskarna satsar på släktforskningsarbetets kvalitet

Inom släktforskningen strävar man efter att ta fram så högkvalitativa uppgifter som möjligt. I praktiken innebär det en mångsidig användning av originalkällor och källkritisk bedömning av källorna. 

Resultaten av tillförlitlig släktforskning igenkänns bland annat på att källhänvisningarna är en oskiljaktig del av släktuppgifterna. Att utveckla sin egen släktforskningskompetens är av största vikt för den som vill främja en högklassig släktforskning.

2. Släktforskarna beaktar dataskyddet i det dagliga släktforskningsarbetet

Vid behandling av personuppgifter om levande personer bedömer släktforskarna alltid hur bestämmelserna i den allmänna dataskyddsförordningen bör beaktas. Det kan variera i olika situationer för samma släktforskare. Dessutom beaktar släktforskaren skyddet för känsliga uppgifter om personer som nyligen har avlidit. Dataskyddsanvisningen för släktforskning ger detaljerade anvisningar om hur dataskyddsförordningen ska tillämpas. 

3. Släktforskarna sprider endast säkra släktforskningsuppgifter

Släktforskarna lagrar och sprider endast sådana släktforskningsuppgifter vars riktighet har kontrollerats och som är försedda med källhänvisningar. Beroende på situation kan släktforskningsuppgifter om levande personer spridas tryggt endast om personerna har gett sitt samtycke eller om de har informerats om att spridningen är ett av syftena med behandlingen. 

4. Släktforskarna beaktar också andra släktforskares rättigheter

Släktforskarna visar respekt också för varandras rättigheter. Det gäller framför allt upphovsrätten och dess närstående rättigheter. Släktforskarna använder citaträtten i enlighet med god sed och beaktar fotografens rätt att besluta om användningen av sina egna fotografier. I fråga om släktböcker tillämpas ett katalogskydd på tio år innan uppgifter i släkttavlor inmatas i nättjänster som är i gemensamt bruk.

Genom att agera ansvarsfullt garanterar släktforskarna forskningsobjektens skydd för privatlivet och personuppgiftsskydd och respekterar därmed deras grundläggande fri- och rättigheter. Samtidigt bidrar släktforskarna till den finländska släktforskningens höga nivå och goda rykte och därmed till alla släktforskares förutsättningar att bedriva forskning. 

Helsingfors den 11.11.2021

Genealogiska Samfundet i Finland                            Finlands Släkthistoriska Förening rf
Jouni Elomaa                    Sami Lehtonen
Ordförande                    Ordförande

Jääkaudesta koronaan – kyläkirjan synty

Vaskijärven tuore kyläkirja on lähes 600-sivuinen tietopaketti, joka painaa 1,408 kg. Tätä ei ole tainnut vielä kukaan lukea yhdeltä istumalta.

Sain kesällä päätökseen erään kyläkirjaprojektin, jossa toimin projektipäällikkönä sekä vastasin myös pääosin tutkimus- ja kirjoitustyöstä. Projekti kesti runsaat kaksi vuotta, ja sen tuloksena oli lähes 600-sivuinen opus. Kirjassa käsitellään kylän historiaa, taloja (tiloja) ja niiden asukkaita, yhdistyksiä sekä esitellään myös joitakin henkilötarinoita ja muisteluksia. 

Heti alkajaisiksi lähdin suunnittelemaan kirjan rakennetta eli laadin alustavan sisällysluettelon sekä listasin lähteitä, joita oli tarpeen käydä läpi. Näin syntyi tutkimussuunnitelma, johon oli kaivettu esiin esimerkiksi kylää mahdollisesti käsitteleviä kirjoja ja lehtiä. Paikkakunnan ja muiden lähikylien historiikit olivat tietysti kiinnostavia, mutta sattumalta googlailussa vastaan tuli muun muassa väitöskirja, jossa tarkasteltiin kylän alueella jääkauden jäljiltä syntyneitä hiekka- ja soraharjanteita. Kirjan perspektiiviksi tulikin siten jääkaudesta koronaan, koska kirjan tekstien viimeistelyvaiheessa Uudenmaan koronamääräykset rajoittivat keväällä konkreettisesti kylän liikennettä Hämeen läänin puolelle.

Asutuksen historiaa varten työlistalle tuli myös sukututkimuksellisia elementtejä, mutta ei sukukirjamallilla, vaan talojen asukkaiden näkökulmasta. Kirkonkirja- ja henkikirja-aineistoja siis tarvittiin, mutta toisaalta myös maanmittaukseen liittyviä lähteitä tilojen lohkomishistorian selvittämiseksi. Internetiin on ilahduttavasti saatu nähtäväksi isoonjakoon ja uusjakoon sekä moniin muihin kiinteistötoimituksiin liittyviä karttoja ja asiakirjoja. Näitä oli hyvä vertailla niin ikään netistä löytyviin eri vuosikymmenten peruskarttoihin muutosten havainnoimiseksi. Vanhoista ajoista kertoivat myös tuomiokirja-aineistot, joita olisi ehkä voinut penkoa lisääkin, jos olisi vanhan käsinkirjoitetun käräjäkiemuraisen ruotsin kielen osalta jaksanut.

Muistitieto on monissa kyläkirjoissa hyvin edustettuna, mutta se kantaa kuitenkin vain joitakin vuosikymmeniä, eikä välttämättä ole kovin tarkkaa. Tutkimustiedon tuominen sen rinnalle auttaa laittamaan faktoja kohdalleen. Toimittamaani kirjaan löytyi vanhoja haastattelunauhoituksia sekä lehtileikkeitä muun muassa merkkipäivinä tehdyistä haastatteluista, mutta jonkin verran kävin itsekin juttukeikkaa tekemässä. Kirjaprojektin edetessä löytyi myös vähän rohkaistuina muutamia henkilöitä, jotka tuottivat muisteluksia kirjalliseen muotoon itsekin. Useita heitä helpotti tieto, että ei tarvitse olla mitenkään valmista tekstiä, vaan toimittaja voi sitä sitten viilailla kuosiinsa. Elossa olevilta kylään liittyviltä henkilöiltä kerättiin lomakkeilla myös kiinteistöihin ja niiden omistushistoriaan liittyviä tietoja. Mukaan otettiin vakituisten asukkaiden lisäksi myös vapaa-ajanasukkaat, joista osa oli tarkkaillut kylän menoa useita kymmeniä vuosia ja jo useassa sukupolvessa.

Kylässä oli vuosien saatossa toiminut jos jonkinlaista yhdistystä, joista osa oli ollut varsin lyhytaikaisia ja joista oli melko vähän tietoa löydettävissä. Vielä ”elossa” olevien arkistoja pääsin kuitenkin käymään läpi melko kattavasti. Vuotuisten toimintakertomusten lisäksi esimerkiksi kirjanpidon tositteet toivat esiin mielenkiintoisia yksityiskohtia ajankuvasta. Niistä selvisi vaikkapa urheiluseuran järjestämien 1960-luvun tanssien buffetin tarjonta: Sisua, Paxia ja Skotti-toffeeta, Norttia ja Kenttiä, Suomi-makkaraa ja nakkeja, kaljaa, punaista Apsia ja Messinaa. Samalla selvisi yksityiskohtia paikallisen kaupan valikoimista, ja kauppa-artikkelikin sai lisää sisältöä. 

Henkilötarina-osuuteen tuli kyläläisiltä heti alkuvaiheessa ehdotuksia mieleen jääneistä kyläläisistä eri ajanjaksoilta. Paikallinen taidemaalari pääsi esille paitsi henkilökuvana, niin myöskin taulujensa kautta. Hän oli ikuistanut aikoinaan paljon sellaisia kylän rakennuksia ja henkilöitä, joista ei vastaavia valokuvia juurikaan ole olemassa. Kirjaprojektin edetessä monenlaista valokuva-aineistoa kertyi kyllä koko ajan lisää – viimeisimmät kuvat saatiin skannattua ja mukaan kirjan loppuosaan, kun taitto oli jo alkupäästä lähtenyt liikkeelle. Kuva-aineistoa oli lopulta niin runsaasti, että karsinnankin jälkeen kirjaan jäi yli 400 valokuvaa sekä sen lisäksi kymmeniä karttoja ja piirroksia.

Kirjaprojektin etenemistä auttoi mielestäni paljon se, että sillä oli alusta asti omat kotisivut, joille päivitin jatkuvasti tilannekuvaa. Sivuston uutisointeja jaettiin myös kylän somekanavissa, joten tieto saavutti eri välineiden käyttäjiä ja mielenkiinto pysyi yllä. Tämä edesauttoi myös kirjan myyntiä, sillä julkistuksen jälkeen ensimmäinen painos loppui alle kahdessa viikossa. Nyt on pieni lisäpainos tekeillä, ja siitäkin on jo yli puoleen ennakkotilaus.

Margit Lumia

Maailman digitaalisen pitkäaikaissäilyttämisen päivä

Kuva: Shutterstock

Tänään, marraskuun ensimmäisenä torstaipäivänä vietetään kansainvälistä Maailman digitaalisen pitkäaikaissäilyttämisen päivää. Digitaalisen kulttuuriperinnön säilyttäminen sukupolvelta toiselle on haaste arkistoille, kirjastoille ja museoille sekä muille muistiorganisaatioille, jotka toimivat digitaalisen tiedon tallentajina ja jotka ovat viime vuosina digitoineet aineistojaan vauhdilla. Yhä useammin tiedon elinkaari on nykyään täysin digitaalinen. Henkilökohtaisten aineistojen pitkäaikaissäilytys koskee myös sukututkijoita.

Pitkäaikaissäilytys tarkoittaa digitaalisen informaation säilyttämistä ymmärrettävänä ja käytettävänä useiden kymmenien ja tulevien vuosisatojen ajan. Laitteet, ohjelmistot ja tiedostomuodot vanhenevat ajan myötä, mutta näistä huolimatta itse informaation täytyy säilyä. Luotettava pitkäaikaissäilyttäminen edellyttää sisällöllistä, hallinnollista ja teknistä asiantuntemusta sekä sisältöjen eheyden aktiivista valvontaa ja monenlaisiin riskeihin varautumista. Tässä ovat keskeisessä asemassa metatiedot, jotka kuvailevat muun muassa aineiston sisällön, historian ja alkuperän sekä tiedot siitä, miten informaatiota voidaan käyttää.  Näin ollen digitaalinen pitkäaikaissäilytys onkin hyvin monitahoinen haaste, jossa voidaan onnistua vain laajalla yhteistyöllä.

Suomessa kulttuuriperinnön ja tutkimuksen aineistojen pitkäaikaisesta säilyvyydestä huolehditaan kansallisesti ja pääosin keskitetysti. Merkittävin kansallisten pitkäaikaissäilytyspalvelujen tarjoaja kulttuuriperintö- ja tutkimusaineistoille on opetus- ja kulttuuriministeriö. Niiden toteutuksesta vastaa CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy. Lisää tietoa kansallisista pitkäaikaissäilytyspalveluista löytyy osoitteesta www.digitalpreservation.fi.

Omien tärkeiden digitaalisten aineistojen hallinta ja säilytys on osa henkilökohtaista tiedonhallintaa ja pitkäaikaissäilytystä, ja tämä koskee olennaisella tavalla myös sukututkijoita. Sukututkijoille tärkein toimenpide on luoda varmuuskopioita tiedostoistaan, esimerkiksi sukututkimusohjemaan syötetystä datasta. Varmuuskopioita tulisi ottaa tarpeeksi useita, mahdollisesti eri tallennusformaateille, kuten ulkoiselle kovalevylle, ja niitä tulisi säilyttää erillään alkuperäisistä tiedostoista, jotka voivat sijaita esimerkiksi omalla tietokoneella.

Pelkkä kertaalleen tapahtuva varmuuskopiointi ei riitä, vaan sen tulee olla jatkuvaa ja toistuvaa. Lisäksi tulee säännöllisesti tarkistaa kopioiden toimivuus ja uusia varmuuskopiointi tarvittaessa. Tiedostot voivat säilyä tallennusmuodosta riippuen käyttökuntoisena hyvinkin pitkään, joka vuosikymmeniä, mutta huolimaton säilytys tai luonnollinen kuluminen saattavat tuhota digitaalisen kopionkin jo parissa vuodessa tai nopeammin. Sukututkimusdatan pitkäaikaissäilyttämisessä tulee ottaa huomioon myös vastuullinen henkilötietojen käsittely.

Mikko Kuitula

Harrastuksena sukututkimus

Kuinka pitkälle olet päässyt? Joko sukututkimus on valmis? Nämä ovat luultavasti yleisimpiä kysymyksiä, joita sukututkijalle esittävät ne, jotka eivät itse tee sukututkimusta. Sukututkijan tavoitteena ei kuitenkaan tarvitse olla selvittää isälinja Aatamiin asti tai määritellä sukututkimukselle rajat, joihin päästyä sukututkimus on valmistunut.

Itse aloitin sukututkimuksen 1970-luvulla kirjaamalla ylös vanhempieni serkkuja ja näiden jälkeläisiä sekä kaivelemalla kotiarkistoja.  Oma lähisukuni on pieni. Molemmilla vanhemmillani oli vain yksi sisko. Serkkuja minulla on viisi. Vanhemmillani serkkuja on kymmeniä enkä tiennyt kaikista heistä mitään. Vain osan olin tavannut. Oli paljon nimiä, joita olin kuullut. Onnekseni tiesin myös isovanhempieni 1860-luvulla syntyneistä vanhemmista vähintään nimet ja paikkakunnat, joilla he olivat eläneet. Molemmat isoisäni olivat kuolleet jo ennen syntymääni. Isoäitini kuitenkin kertoivat paljon omista sekä isoisieni suvuista.

Aktiivinen sukututkimuksen tekeminen jäi välillä vuosikausiksi tauolle, vaikka kiinnostus sukuun jatkui. 1990-luvulla aloin tilata mikrofilmejä ja -kortteja luettavaksi paikalliseen kirjastoon. Selvitin molempien vanhempieni esivanhempia, näiden sisaruksia ja sisarusten jälkeläisiä. Kirjasin ylös kaiken mitä sukuuni liittyen ehdin aineistosta selvittää ennen kuin se oli taas palautettava. Joissain sukulinjoissa pääsin kirkonkirjojen alkuun asti, yhdessä olen juuttunut 1700-1800 -lukujen vaihteeseen. Sukututkimus eteni kuitenkin hitaasti, koska aineiston saaminen saattoi kestää pitkään ja joskus yhden illan tutkimisen jälkeen saattoi selvitä, että tutkittava suku onkin muuttanut toisesta seurakunnasta eikä juuri tilatusta aineistosta löydy mitään uutta tietoa.

Alkuperäisen aineiston saaminen käyttöön internetin kautta helpotti paljon. Saatoin tutkia aineistoja iltaisin ja viikonloppuisin aina kun ehdin ja halusin, tarkistaa vaikka vain yhden päivämäärän kerrallaan. Aineistoa, jota ei ollut netissä, kävin tutkimassa lähinnä Mikkelin ja Joensuun silloisissa maakunta-arkistoissa lauantaisin. Sukututkimus laajeni entisestään ja keskittyi erityisesti äitini isän pohjoiskarjalaiseen Martikainen-sukuun, jolla on sukuseura. Omien sukujen tutkimisen lisäksi olen selvittänyt sukua myös monille muille.

Tavoitteeni ei ole kerätä kymmeniätuhansia nimiä tai löytää esivanhempia 1400-luvulta. Tavoitteena on selvittää esivanhempieni jälkeläisiä ja näiden elämää. Tarkoitus on jatkaa myös puolisoni sukujen tutkimista. Urakka on loputon, mutta mielenkiintoinen ja antoisa. Sen lisäksi, että monen perheen jälkeläisten selvittäminen on edelleen kesken, myös suku muuttuu koko ajan. Osa kuolee, uusia syntyy ja sukuun liittyy uusia puolisoita. Sukututkimuksen ei tarvitsekaan tulla koskaan valmiiksi. Minulla on harrastus, joka vie kaiken sen ajan, jonka sille annan. Harrastus, johon voin uppoutua ja josta saan paljon iloa ja onnistumisen tunteita. Voin harrastaa yksinäni, mutta olen saanut elämääni myös paljon uusia ihmisiä. Jäätyäni hiljattain eläkkeelle olen voinut antaa harrastukselle enemmän aikaa, mutta edelleenkään sitä ei tunnu olevan tarpeeksi. Tuskin koskaan on. Onneksi minulla on sukututkimusta ymmärtävä ja harrastusta tukeva puoliso, joka mielellään etsii aineistoa mm. tuomiokirjoista puolestani, jaksaa etsiä kanssani sukulaisia eri hautausmailta eikä hermostu, kun joskus aamulla viideltä kömmin vuoteesta työaseman ääreen. 

Liisa Raatikainen