Mitä yhteyttä on kylän kaavoituksella ja sukututkijalla?

Esimerkkejä kylän asukasmäärän muutoksiin vaikuttaneista tekijöistä.

Tänä keväänä eteeni tuli jälleen uudenlainen mahdollisuus hyödyntää suku- ja asutushistorian tutkimusten tuloksia. Kunnan kaavoituspuolella käynnistettiin esiselvitys siitä, pitäisikö kotikylälle laatia osayleiskaava. Tämä kun on tällaista maaseutumaista aluetta osana kaupunkia, mutta ilman sen tarkempaa kaavaa.

Osana alustavia selvitystöitä erään ammattikorkeakoulun maanmittaustekniikan yleiskaavoituskurssin opiskelijat saivat harjoitustyönään laatia kukin oman osayleiskaavaluonnoksensa ja esittää siinä ideoitaan uusien asutustonttien kohdentamisesta sekä muun muassa palveluiden ja virkistysalueiden sijoittamiseksi kartalle.

Opiskelijoille tarvittiin kuitenkin tietoa heille ennestään tuntemattomasta kylästä, joten kurssin alkuvaiheessa sain kyläyhdistyksen puolesta tehtäväkseni laatia heille kylän yleisesittelyn. Tämän taustalla olivat jo aiemmin tekemäni tutkimukset kylän asutushistoriasta, joten tyhjästä ei tarvinnut nyhjästä. Sitä varten olin jo penkonut kirkonkirja- ja henkikirja-aineistoja sekä monenlaisia kiinteistötoimituksiin liittyviä lähteitä. Suomen Sukututkimusseuran digitaalisia lähteitäkin tässä työssä oli tutkimusvaiheessa tarvittu.

Kyläesittelyssä kävin läpi esimerkiksi sen, milloin ja miten kantatilat olivat syntyneet sekä miten isojako, uusjako ja torpparilaitoksen synty olivat vaikuttaneet niihin. Vanhoista kartoista kävi ilmi, miten aluksi oli yksi yhteinen ja tiivis kyläkeskus, ja viljelykset sen ympärillä. Kaikenlaisten kauppa- ja perinnönjakokuvioiden jälkeen tilojen maat alkoivat olla osittain pirstaleisina lohkoina, joita järjesteltiin uusiksi isossajaossa ja uusjaossa. Myös joitakin taloja kaikkine rakennuksineen jouduttiin siirtämään erilleen entisiltä sijoiltaan. Kun taloihin alkoi syntyä torppia, jotka itsenäistyivät 1800-luvun lopulta lähtien ja kiihtyvällä tahdilla vuonna 1918 syntyneen lain vuokra-alueiden lunastamisesta astuttua voimaan, talojen maa-alueita jaettiin uudelleen. 

Kylän läpi kulki aikoinaan myös rautatie 1900-luvun alkupuolelta 1960-luvulle asti ja sillä oli oma pieni asemansa. Sen ympärille syntyi Asemankulma eli toinen kyläkeskus ja 20–30 pientä tonttia uutta asutusta, jonka asujien elanto ei enää perustunutkaan maa- ja metsätalouteen. Kun rautatie lakkautettiin, alkoi väkeä muuttaa pois ja alue jäi lopulta pääosin vapaa-ajan asunnoiksi.

Siirtoväen asutus toi jälleen uusia lohkomistarpeita vuodesta 1945 lähtien. Tällöin syntyi muutaman kymmenen hehtaarin tiloja, jotka jälkikäteen tarkasteltuna eivät olleet kovin elinkelpoisia. Uudisraivaajasukupolven jälkeen nuoremmat ikäluokat eivät juurikaan jääneet tiloille, vaan muuttivat työn perässä pois. Perikunnat myivät aikanaan tilan tai ainakin pellot ja metsät. Osa tiloista jäi vapaa-ajankäyttöön ja osa asumattomaksi. 

Kylässä on muutamia pikku järviä, joiden ympärille alkoi ilmaantua kesämökkejä 1950-luvulta lähtien. Alkuun ne olivat vain kesäkäyttöön soveltuvia, vaatimattomasti varusteltuja rakennuksia, mutta myöhemmin varustetaso kasvoi. Etätyöaikaan asutusta on alkanut olla ympäri vuoden. Myös jotkut vanhat tilakeskukset ovat saaneet uusia asukkaita, jotka ovat ryhtyneet kunnostamaan vanhaa rakennuskantaa entiseen loistoonsa.

Tämä historia on luonut kylästä sen, mikä se on nyt. Asutusta on syntynyt eri aikaan, eri lähtökohdista ja se on erilaista eri puolilla kylää. Jos mietitään, mihin uutta asutusta pitäisi suunnata tulevaisuudessa, on tarpeen tuntea tämä historia.

Margit Lumia