Täydennyksiä kirkonarkistojen tuhoutumisiin

Alavuden vanha kirkko palaa pääsiäisaamuna 7.4.1912. Kuvaaja: Juhani Ahtiluoto. Kuva: Museovirasto.

Sukututkijan tärkeimmät tiedonlähteet ovat kirkonkirjat. Usean suomalaisen seurakunnan kirkonkirjoissa on kuitenkin aukkoja, kun kirkonkirjoja on tuhoutunut sotien ja tulipalojen seurauksena.

Suomalaisten kirkonarkistojen tuhoutumisista on Osmo Durchman julkaissut perusteellisia selvityksiä Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genoksessa numeroissa 1-2/1932, 3-4/1932, 1-2/1933, 3/1933, 2-3/1934, 4/1934, 1-2/1936, 2/1944 ja 3/1944. Tietoja on käytetty muun muassa HisKin lisätietoja seurakunnasta -osiossa. Durchmanin selvitykset koskivat kaikki ennen vuotta 1939 tapahtuneita tuhoutumisia. Tämän jälkeen erityisesti Karjalan eri kirkonarkistot kokivat suuria menetyksiä viime sotien, erityisesti talvisodan, aikana. Tähän on tuonut lisävalaistusta Anna Saarikon äskettäin Turun yliopistossa valmistunut tutkimus.

Syksyllä 1939 sodan uhkan kasvaessa tuomiokapituli ohjeisti evakuoimaan Karjalan kirkonarkistoista arvokkaimmat osat (ennen vuotta 1820 kertynyt aineisto) Vaasan maakunta-arkistoon. Tätä nuoremmat kirkonkirjat ehdotettiin siirrettäväksi, mutta kunkin kirkkoherran oman harkinnan mukaisesti.

Kirkon viranomaiset eivät pääsääntöisesti uskoneet sodan mahdollisuuteen, jonka vuoksi vain harvat rajan lähellä sijainneet seurakunnat lähettivät kaikki arkistoaineistonsa turvaan syksyn 1939 aikana. Tähän oli syynä myös se, että seurakunnat eivät olleet saaneet yhtenäistä ohjeistusta suojeltavista ja siirrettävistä aineistoista. Niinpä käytännössä yksityisellä kirkkoherralla oli suuri valta siihen, mitä kaikkia kirkonkirjoja lopulta säästyi myöhemmälle tutkimukselle.

Koska seurakunnissa ei sodan syttymistä pidetty todennäköisenä, arkistojen siirto saatettiin nähdä liian vaivalloisena tai kalliina toimenpiteenä. Lisäksi jotkut kirkkoherrat halusivat pitää kirkonkirjansa lähellä, koska niitä tarvittiin virkatöissä. Kun sota kuitenkin syttyi, jouduttiin monessa Karjalan seurakunnassa tekemään kiireellisiä arviomäärityksiä, sillä vain osa asiakirjoista voitiin ottaa mukaan. Osa oli jätettävä alttiiksi tuhoutumiselle tai vihollisen käsiin. Joillakin paikkakunnilla kirkonkirjoja piilotettiin kellareihin ja maakuoppiin. Suojärvellä kirkonkirjat kätkettiin hautausmaahan.

Suojärveläiset olivat onnekkaita, sillä kun alueet vallattiin takaisin vuonna 1941, kirkonkirjat löytyivät kätköpaikasta. Sen sijaan useita kirkonarkistoja oli tuhoutunut talvisodan eri vaiheissa. Esimerkiksi pommituksissa arkistoja katosi muun muassa pappiloiden tuhoutumisten yhteydessä. Piilotetuista ja vihollisen haltuun päätyneistä kirkonarkistoista osan tiedetään myös tuhoutuneen. Pieni osa jäi vihollisen sotasaaliiksi ja on nykyisin käytettävissä Venäjän eri arkistoissa.

Karjalan seurakunnista suurin osa menetti ainakin joitakin osia kirkonarkistoistaan. Vain Harlun, Hiitolan, Jääsken, Korpiselän, Lumivaaran, Ruskealan, Seiskarin ja Värtsilän seurakuntien kirkonkirjat saatiin pelastettua kokonaan. Esimerkiksi Viipurin kaikki seurakunnat, tuomiokirkko-, ruotsalainen ja saksalainen seurakunta, kärsivät suuria arkistomenetyksiä. Poikkeuksellista oli, että ruotsalaisessa seurakunnassa laadittiin vuosina 1940–1949 uusi rippikirja virkatodistusten ja väestörekisteri-ilmoitusten perusteella. Niin ikään saksalaisessa seurakunnassa laadittiin uusi kirkonkirja seurakuntalaisten antamien tietojen pohjalta.

Jatkosodan aikana Karjalan seurakuntien aineistoja ei juurikaan enää tuhoutunut. Esimerkiksi aiemmin on oletettu, että Viipurin ratapihalla olisi tuhoutunut kesäkuussa 1944 iso määrä suomalaisia asiakirjoja. Uusin tutkimus sijoittaa aineistojen tuhoutumisen talvisodan ajalle, jolloin esimerkiksi Viipurin tuomiokirkkoseurakunnan arkistoa tuhoutui palavaan rautatievaunuun. Tuhoutuminen oli kyllä lähellä kesäkuussakin 1944, mutta tuomiokapitulin ja muuta kirkonarkistoa saatiin pelastettua aivan viime hetkellä.

Etenkin karjalaisia sukuja tutkivat sukututkijat kaipailevat edelleen aukkokohtien täytettä ja kadonneita kirkonkirjoja on viime aikoina yritetty jäljittää etenkin Venäjän alueen arkistoista. Osmo Durchman teki aikoinaan erinomaisen kartoituksen kirkonarkistojen tuhoista. Nyt olisi viimein aika jonkun laatia päivitetty versio kaikista tuhoista ja täydentää se viime sotien kirkonarkistojen tuhoilla. Sukututkijoiden lisäksi se palvelisi myös paikallishistoriantutkimusta.

Jukka Partanen