Opiskellessani vuosikymmeniä sitten yliopistossa eräs professori ”ripitti” minua auktoriteettiuskosta. Olin kirjallisessa työssäni hyväksynyt jonkun tiedon perustelematta, koska alan huippuosaaja oli kirjoittanut niin. Sen verran nolotti, että jäi mieleeni. Vanhojen julkaisujen tutkimustietojen käyttöä olen joutunut pohtimaan myös sukututkimusta tehdessäni.
Ala-Satakunnan talonpoikaissuvuista löytyy paljon lainattuja sukututkimuksia. Lempi Ahlan julkaisut ovat huolellisesti tehtyjä ja lähteet on merkitty tarkasti. Aarne Rauvola teki sukuselvityksiä, joissa tiedot ovat usein tuomiokirjoihin perustuvia, mutta ilman lähdetietoja. Hän tutki muun muassa Lapin pitäjän talonpoikaissukuja, joita oli kirkonkirjojen puuttumisen takia poikkeuksellisen hankala tutkia ja siksi häntä lainataan paljon. Pitäjän ja kaupungin historioita kirjoittanut Aina Lähteenoja julkaisi myös jonkin verran sukututkimuksia.
Aloitellessani sukututkimusta arvioin Suomen asutuksen yleisluettelon perusteella euralaisen Anders Häggrothin Carmelinus-sukuisen vaimon Gertrudin äidiksi jonkun Elisabethin, vaikka niin Ahla kuin Rauvolakin kirjoittivat hänen olevan Elin Andersintytär Äimä. Uskoin näiden tunnettujen tutkijoiden tuloksia. Sittemmin laatiessamme Ulla Koskisen kanssa artikkelia Äimälän rusthollin kaupoista, kävi ilmi, että Gertrudin äiti oli Elisabeth Lucander.
Samaan sukuun liittyen, vailla alkuperäislähdettä, on tieto Elinin isän kamariviskaali Anders Äimän ensimmäisestä avioliitosta nimeltä tuntemattoman naisen kanssa. Kysymyksessä on historiallinen merkki- henkilö ja tieto toistuu jatkuvasti hänen elämäkertatiedoissaan. Laatiessamme Ulla Koskisen kanssa Äimän sukua koskevaa artikkelia selvittelimme hänen avioliittojaan. Alkujaan Anders Äimän kahdesta avioliitosta on luultavasti kirjoittanut Axel Bergholm vuonna 1892. Hän toteaa: ”Taisi olla useampia kertoja naimisissa, koska poika Jakob sanoo veljeään Gustavia velipuoleksi.” Emme löytäneet vahvistusta tälle alkuperäislähteistä. Sen sijaan käräjäpöytäkirjoissa todetaan Jakob Andersinpojan äidin Margareta Hansintyttären sanovan Gustavia pojakseen ja Jakob kutsuu häntä veljekseen.
Vanhojen sukututkimusten käyttämisessä ei läheskään aina ole kyse auktoriteettiuskosta. Omat taidot eivät ehkä riitä tai jostakin muusta syystä ei kaikkia tietoja pysty kontrolloimaan. Olen joskus tullut leimatuksi kritiikittömäksi ”hienojen sukujen bongaajaksi”, kun käytin perusteluna sukujohdolle tunnettujen historioitsijoiden tutkimustietoja. Perehdyin heidän julkaisuihinsa huolellisesti ja mielestäni ne olivat lähdeviitteineen hyvin perusteltuja, joskaan Tukholmassa olevia alkuperäislähteitä ei ollut mahdollista tarkistaa. Myöhemmin sukujohto vahvistettiin väitöskirjatasoisessa tutkimuksessa aikaisemmin tuntemattoman lähteen perusteella.
Nämä esimerkit tuovat esiin tasapainottelun toisaalta jo julkaistujen tutkimusten ja oman tutkimisen välillä. Nykyiset mahdollisuudet monien alkuperäislähteiden rinnakkaiskäyttöön ovat mahdollistaneen vanhojen, sinänsä ansiokkaiden tutkimusten uudelleen tarkastelun. On aivan eri asia hakea tietoa kotoa netistä kuin lukea kirjastossa mikrofilmejä tai mahdollisesti selata vanhoina aikoina sivu sivulta alkuperäislähteitä Kansallisarkistossa. Oma ongelmansa on sitten, miten uusi tutkimustieto tavoittaa sukututkijat.
Virpi Nissilä
Kirjoittaja on Suomen Sukututkimusseuran tutkijajäsen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti