maanantai 26. lokakuuta 2020

Suku 2021 -tapahtuma järjestetään!

Toiminnanjohtajan tuumailuja



Suomen Sukututkimusseura järjestää Suku 2021 -tapahtuman viikonloppuna 20.–21.3.2021. Nyt 43. kerran järjestettävät valtakunnalliset sukututkimuspäivät ovat maamme suurin sukututkijoiden vuotuinen koulutustapahtuma. Kaikista aiemmista sukututkimuspäivistä poiketen Suku 2021 toteutetaan kokonaisuudessaan etäyhteydellä.


Suku 2021 -tapahtuman pääohjelmassa lauantaina ja sunnuntaina 20.–21.3.2021 kuullaan kahdeksan esitelmää, joiden aiheet liittyvät vuoteen 1721. Reaaliaikaiset esitelmät pidetään tapahtuman virtuaalisessa luentosalissa ja keskusteluhuoneissa on ryhmäneuvontaa, jossa asiantuntijat vastaavat osallistujien kysymyksiin. Lisäksi tapahtuman hubissa on tarjolla tietoiskuja sukututkimuksen eri aihepiireistä. Sinne tulevat myös esitelmät katseltaviksi sitä mukaan kuin ne on pidetty. 


Valtakunnallisten sukututkimuspäivien ohjelmaan perinteisesti kuuluva sukututkimusaiheinen näyttely, jossa yhdistykset, arkistot ym. tahot esittelevät toimintaansa, toteutetaan sekin, mutta aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Näyttelypöytien sijaan näytteilleasettattajat voivat tehdä omasta toiminnastaan lyhyitä videotallenteita, jotka ovat tapahtuman virtuaalisessa messuhallissa osallistujien vapaasti katseltavissa. Näytteilleasettajat voivat tuoda messuhalliin myös linkin omaan kanavaansa ja esitellä siellä reaaliaikaisesti toimintaansa.


Suomen Sukututkimusseura tiedottaa tarkemmin Suku 2021 -tapahtuman ohjelmasta seuraavissa Jäsenviesti Jalmareissa sekä verkkosivustolla ja Facebookissa.



Tule näytteilleasettajaksi Suku 2021 -tapahtumaan


Paikalliset sukututkimusyhdistykset, sukuseurat, arkistot, kirjastot ym. sukututkimusta lähellä olevat tahot voivat valtakunnallisten sukututkimuspäivien tapaan esitellä toimintaansa Suku 2021 -tapahtumassa 20.–21.3.2021. Tämä tapahtuu virtuaalisessa messuhallissa, jonne on mahdollista saada kahdenlaisia näyttelypaikkoja.


Näyttelypaikka voi olla etukäteen tehty esittelytallenne, jonka näytteilleasettaja voi toteuttaa joko suoraan videoimalla tai käyttämällä jotakin webinaaritekniikkaa. Tallenteen pituus saa olla enintään 10 minuuttia. Neuvoja ja opastusta tallenteen toteuttamiseen voi tiedustella Tmi Juhan Suvulta (j.vuorela@gmail.com).


Näyttelypaikka voi olla myös näytteilleasettajan tapahtuman ajaksi avaama reaaliaikainen kanava, jonka osallistumislinkki on virtuaalisessa messuhallissa. Näytteilleasettajan on ilmoitettava linkin lisäksi kellonajat, jolloin kanava on avoinna, sekä laadittava muutaman virkkeen selostus siitä, mitä kanavalla on tarjolla. Omalla kanavallaan näytteilleasettajan on käytettävä itse hankkimaansa webinaaritekniikkaa.


Näyttelypaikka virtuaalisessa messuhallissa on ei-kaupallisille toimijoille maksuton. Valtakunnallisten järjestöjen ja kaupallisten toimijoiden kanssa näyttelypaikan hinta neuvotellaan erikseen.

 

Videotallenteet ja tiedot reaaliaikaisista kanavista on toimitettava Suomen Sukututkimusseuralle viimeistään 1.3.2021. Lisätietoja saa tiedottaja Laura Aholta osoitteesta laura.aho@genealogia.fi.



P. T. Kuusiluoma

Kirjoittaja on Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti