maanantai 8. kesäkuuta 2020

Videokirjastossa on paljon katseltavaa

Toiminnanjohtajan tuumailuja


Suomen Sukututkimusseura on vuodesta 2008 lähtien videoinut esitelmöitsijöiden luvalla järjestämissään tilaisuuksissa pidettyjä esitelmiä. Nämä videot ovat Sukututkimusseuran jäsenten katseltavissa verkkosivuston jäsensivuilla sijaitsevassa Videokirjastossa. Sinne on kertynyt jo yli 160 esitelmän videotallenteet. 

Videokirjasto tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia asiantuntijaesitelmiä, joiden avulla jokainen voi edistää omaa sukututkimusharrastustaan tai vain rentoutua mielenkiintoisten aiheiden äärellä. Videoiden kuvan taso ei välttämättä aina ole parhaasta päästä, mutta ääni kuuluu.

Videoiden katseleminen edellyttää Sukututkimusseuran verkkosivustolle kirjautumista. Se tapahtuu painamalla sivun oikeassa yläreunassa olevaa Kirjaudu-nappia sekä käyttäjätunnuksen ja salasanan näppäilemistä. Jokainen jäsen on saanut käyttäjätunnuksen ja salasanan jäsenmaksulaskussaan sekä paperi-Genoksen takakannen osoitekentässä ja digi-Genoksen sähköpostiviestissä. Jos et vielä ole Suomen Sukututkimusseuran jäsen, se hoituu helposti jäsenlomakkeella täällä.


Sukututkimuksen lähdeaineistoja
— FM Mervi Lampi, Arkistojen aarteita sukututkijoille (Kuulutko sukuuni 2014)
— FM Pertti Hakala, Karjalan evakoita koskevat lähteet (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Lapua 2008)
— FM Terhi Nallinmaa-Luoto, Perukirjat (Sukututkijan jatkokurssi 2009)
— Olli Matikainen, Tuomiokirjat ja sukututkimus (Teemalauantai syksy 2014)
— FT Terhi Nallinmaa-Luoto: Maaseudun käsityöläiset lähteiden valossa (Teemalauantai kevät 2016)
— Asiakaspalvelupäällikkö Kari Rantalainen: Isojako ja jakoasiakirjat (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FT Kari-Matti Piilahti, Mitä läänintilit paljastavat esivanhemmista 1600-luvulla (Teemalauantai syksy 2014)
— FT Suvianna Seppälä: Maavero, verollepano ja veroluettelot (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FM Veli-Matti Pussinen, Lääninhallitusten keskeisten aineistojen käyttö (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Jarmo Luoma-aho: Yksityisistä keskusarkistoista lihaa luiden ympärille (Suku 2017 -tapahtuma)
Juhani Kostet, Maistraatin ja oikeuden pöytäkirjat lähdeaineistoina (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— FT Kirsi Vainio-Korhonen, Ammattikuntien arkistot henkilöhistoriallisena lähteenä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— FM Päivi Niemelä, Kauppalaivaston merimiehiä koskevat lähteet (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
Professori Eljas Orrman, Vanhan Suomen keskeiset asiakirjalähteet (Teemalauantai syksy 2013)
— FM Tuula Kiiski: Ortodoksiseurakuntien kirkonkirjat ja niiden käyttö (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— FM Tuula Kiiski: Henkikirjat itäsuomalaisen ortodoksisukututkimuksen apuna (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— Dosentti Jyrki Paaskoski: Sukututkija ja Venäjän arkistot (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— FT Jukka Partanen: Sukututkija Viipurin arkistossa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)

Talonpojan elämää
— Dosentti Jari Niemelä: Suomi – pienviljelijöiden maa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FL Sami Louekari: Talonpojat maisemaa muokkaamassa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— Professori Juhani Piilonen: Torpparit sukututkijan näkökulmasta (Teemalauantai syksy 2012)
— Dosentti Anneli Mäkelä-Alitalo: Kuinka talonpoikaista maata perittiin? (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— Professori Pirjo Markola: Maaseudun tilaton väestö 1800-luvulla (Teemalauantai syksy 2012)
— Dosentti Anneli Mäkelä-Alitalo: Aatelisperheet ja heidän lampuotinsa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FM Markku Haapanen: Rusthollien erityisasema talonpoikaisyhteisössä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FT Suvianna Seppälä: Taksvärkistä tammitynnyreihin. Mitä verotus kertoo talonpojan elinkeinoista? (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FT Heikki Rantatupa: Ryhmäkyliä ja yksittäistaloja – asutusmuodot 1690-luvun kartoissa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FM Marja-Liisa Putkonen: Tilattoman väestön alakomitean arkisto sukututkimuksen lähteenä (Teemalauantai syksy 2012)

Sotilaat
— FM Matti Kankaanpää, 1600-luvun sotilaslähteet (Sukututkijan jatkokurssi 2009)
FT Petri Karonen, Suurvaltakauden uudet tulkinnat Ruotsissa ja Suomessa (Teemalauantai syksy 2014)
Dosentti Antti Kujala, Suomi suuressa pohjan sodassa 1700–1714 (Teemalauantai kevät 2013)
— Dosentti Christer Kuvaja, Isovihan tapahtumat ja lähteet (Teemalauantai kevät 2013)
— FM Pertti Hakala, Ruotujakolaitoksen sotilasrullat (Sukututkijan jatkokurssi 2009)
— FT Heikki Vuorimies: 1700-luvun ruotsalaisarkistot ja suomalaisten sotilaiden elämäkerrat (Teemalauantai syksy 2016)
— FT Heikki Vuorimies: Ruotsalaissotilaat sulhasmiehinä suuren Pohjan sodan jälkeisessä Hämeessä (Suku 2017 -tapahtuma)
— FM Juha-Matti Granqvist: Sotilaskäsityö Helsinki-Viaporissa 1700-luvulla (Teemalauantai kevät 2015)
— FM Kati Toivanen: Sotilaskarkuruus Suomen sodassa 1808–1809 (Teemalauantai kevät 2015)
— Jukka Torvelainen: Suomalainen sotaväki autonomian aikana (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— FM Heikki Vuorimies: Ruotusotilaiden tutkiminen (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
FM Heikki Vuorimies: Ruotujakolaitoksen ajan sotapäällystön tutkiminen (Teemalauantai kevät 2015)
— FT Aapo Roselius, Suomalaiset Viron vapaussodassa (Teemalauantai kevät 2014)

Savo ja Karjala
— Professori Veijo Saloheimo: Savolaiset muuttomiehinä 1500- ja 1600-luvuilla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— FT Sofia Kotilainen: Itäsuomalaissukujen nimeämiskäytäntöjen historiaa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— Professori Tapio Hämynen: Naisen asema ortodoksisessa suurperheessä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— FT Jukka Kokkonen: Karkureita, opintomatkalaisia, toimeentulon perässä kulkijoita. Maastamuutto ja oikeus siihen varhaisen uuden ajan Ruotsissa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— FT Antti Räihä, Porvarina Uudenkaupungin rauhan jälkeisellä rajaseudulla (Teemalauantai kevät 2013)
— Emeritusprofessori Yrjö Kaukiainen, Elikö Vanhan Suomen rahvas sorrossa ja kurjuudessa? Näkökulmia kansan elinolosuhteisiin Vanhassa Suomessa (Teemalauantai syksy 2013)
— FL Riikka Myllys, Vanhan Suomen lahjoitusmaiden tutkimuksesta (Teemalauantai syksy 2013)
— Riikka Myllys: Kumppanuutta, kärhämöintiä ja kapinointia. Lahjoitusmaaisäntien ja alustalaisten suhteet Vanhan Suomen donaatioilla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Anu Koskivirta: Rajaseuta, riitamaa ja väkivalta Savo-Karjalassa Ruotsin vallan ajan lopulla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Antti Räihä: Kauppiasporvarina Vanhassa Suomessa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Ulla Ijäs: Vanhan Suomen saksalaiskauppiaiden avioliittostrategioista (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Piia Einonen: Kieli, kulttuuri, sääty ja uskonto identiteetin rakennusaineina 1800-luvun alkupuolen Viipurissa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Ulla Ijäs, Marie Hackman ja mitä kauppahuoneen tilikirjat paljastavat sukututkijalle (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Sakari Auvinen: Suvut, Saimaa ja rahtiliikenne (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— Mirja Karjalainen ja Reetta Väänänen: Olavin linnan liepeille kotoutuneen Redsven-suvun vaiheita 1500-luvulta (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)
— FT Anja Tsokkinen: Ortodoksisen Tschokkisten suvun tutkiminen Korpiselän, Suistamon ja Soanlahden lähteistä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— Pääjohtaja Jussi Nuorteva: Kansallisarkiston ostama Curt von Stedingkin arkisto (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Savonlinna 2014)

Varsinais-Suomi ja Satakunta
— Ari Höyssä, Varhaiset esikaupungit, esimerkkinä Raunistula (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Veli-Pekka Toropainen, Turun ulkomaalaistaustaiset porvarit (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— FM Heidi Grahn: Patruunoita Salon seudun ruukeilla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FT Georg Haggrén: Lasitehtaita Åvikista Iloniemeen. Lasiteollisuus Salon seudun maalaisyhteisöjen mausteena (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FM Veli-Matti Pussinen: Suomen rautaruukkien vallonisuvut (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— Juha Vuorela: Ruukkisukuja (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FM Tanja Bergroth: Koski ajan virrassa – ruukki, kartano ja ruukin väki (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— HuK Torsti Salonen: Kuninkaantien historiaa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FT Leeni Tiirakari: Maalaiskartanoiden sukuomistus Somerolla 1600-luvulta alkaen (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FT Veli Pekka Toropainen: Ulkomaalaisen porvariston sukulaisuusverkostot 1600-luvun Turussa (Suku 2017 -tapahtuma)
— FT Veli Pekka Toropainen: Toltti lautoja Luvialta Tukholmaan. Suomen rannikkovesien talonpoikaispurjehdus (4)
— FT Janne Haikari: Valta ja vallattomuus 1600-luvun talonpoikaisyhteisössä. Talonpoikien ja virkamiesten suhde Porin kreivikunnassa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— Ulla Koskinen ja Virpi Nissilä: Mitä Ala-Satakunnan 1600-luvun tuomiokirjat kertovat vauraista talonpoikaissuvuista? (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)

Siirtolaisuus
— HuK Elisabeth Uschanov: Siirtolaiset rekistereissä ja tietokannoissa (Teemalauantai syksy 2015)
— HuK Elisabeth Uschanov: Siirtolaisrekisteri ja Kokkolan maistraatin passiluettelot (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
HuK Elisabeth Uschanov: Amerikansiirtolaisten jäljittäminen digitaalisen tutkimuksen aikana (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— HuK Elisabeth Uschanov, Amerikan siirtolaisuus (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FM Magnus Enlund: Amerikansiirtolaisten kirjeet vanhaan maahan (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FM Tuomo Känsäkangas: Paluumuutto Pohjois-Amerikasta Keski-Pohjanmaalle (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FT Tarja Raninen-Siiskonen: Amerikansuomalaiset Neuvosto-Karjalassa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FM Jouni Korkiasaari: Suomalaissiirtolaisten maamerkkejä Pohjois-Amerikassa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
Emeritusprofessori Auvo Kostiainen: Amerikansuomalaiset tutkimuksen kohteena (Teemalauantai syksy 2015)
FM Magnus Enlund: Miten lukea amerikankirjeitä? (Teemalauantai syksy 2015)
— Dosentti Christer Kuvaja, Virolaisten muuttoliike Uudenmaan rannikolle 1700-luvulla (Teemalauantai kevät 2014)
Kasper Kepsu, Valtakunnan suuri viemäri. Muuttoliike Inkerinmaalle 1600-luvulla (Teemalauantai syksy 2014)
— FT Marko Lamberg: Yksin Tukholmassa, suku Suomessa. Sukusiteiden merkitys pääkaupungin suomalaisten elämässä ja arjessa noin 1400–1800 (Teemalauantai syksy 2016)
— FT Nils Erik Villstrand: Ruotsalaistumista suomalaisin voimin. Suomesta Blekingen lääniin siirretyt laivamiehet 1680-luvulla (Teemalauantai syksy 2016)
— Maria Enckell: Finländskt sjöfolk och Alaskas ryska tids historia (Suku 2017 -tapahtuma)
— Maud Wedin: Skogsfinnarnas spännande historia från kolonisation till svenska prinsessor (Suku 2017 -tapahtuma)

Kaupunkitutkimus
— Ari Höyssä, Varhaiset esikaupungit, esimerkkinä Raunistula (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Juhani Kostet, Kaupungin hallinto (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Veli-Pekka Toropainen, Turun ulkomaalaistaustaiset porvarit (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Ulla Ijäs, Marie Hackman ja mitä kauppahuoneen tilikirjat paljastavat sukututkijalle (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Professori Jari Ojala: Kokkolan kauppaporvareiden sukulaisverkostot 1700–1800-luvulla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FM Seija Johnson: Kokkolalainen Roosin kauppiasperhe (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FT Maija Ojala: Itämeren alueen kaupunkien käsityöläiset  1350–1620 (Teemalauantai kevät 2016)
— Professori Kirsi Vainio-Korhonen: Suomen kaupunkien käsityöläiset  ja heidän ammattikuntansa (Teemalauantai kevät 2016)
— Veli Pekka Toropainen: Ulkomaalaisen porvariston sukulaisuusverkostot 1600-luvun Turussa (Suku 2017 -tapahtuma)
— FM Markku Kuorilehto: Suomalaiset merimiehet maailmalla purjelaivakauden päättyessä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)

Suomi vuosina 1917–1918
— FT Samu Nyström: Suomi 1917 – toivon, toiseuden ja vihan aika (Teemalauantai syksy 2017)
— FT Jouko Kokkonen: Kenellä oli valta Suomessa 1917? (Teemalauantai syksy 2017)
— FM Terhi Nallinmaa-Luoto: Politikointia, elintarvikepulaa ja lakkoilua  (Teemalauantai syksy 2017)
— FT Jukka Partanen: Järjestysvalta horjuu (Teemalauantai syksy 2017)
— FT Markko Tikka: Vuoden 1918 sodan valkoisten lähteet (Suku 2018 -tapahtuma)
— Pete Pesonen: Vuoden 1918 sisällissota työväen muistitiedossa (Suku 2018 -tapahtuma)
— FT Jukka Partanen: Vapaussoturin elämäkerran rakentaminen (Suku 2018 -tapahtuma)
— FT Matti Lackman: Kolme vuoden 1918 kokenutta (Suku 2018 -tapahtuma)
— Reetta Laitinen: Punamuistelmia ja muuta aineistoa Kansan Arkistossa (Suku 2018 -tapahtuma)
— FT Tuomas Hoppu: Vuoden 1918 sodan punaisten lähteet (Suku 2018 -tapahtuma)
— Sami Suodenjoki: Sotavankikysymys ja vankileirit 1918 (Teemalauantai kevät 2018)
— Sirpa Kähkönen: Elämä arkistoissa – sisällissodan tutkiminen suvun sisäisenä velvoitteena (Teemalauantai kevät 2018)
— FT Lars Westerlund: Sotasurmaprojekti ja sen pohja-aineisto sukututkijan apuna (Teemalauantai kevät 2018)
— Ilkka Huhta: Papisto sisällissodassa (Teemalauantai kevät 2018)
— Dosentti Mervi Kaarninen: Sisällissodan orvot itsenäisessä Suomessa (Teemalauantai syksy 2018)

Aateli ja vähemmistökansallisuudet
— Dosentti Anneli Mäkelä-Alitalo: Aatelisperheet ja heidän lampuotinsa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Pori 2011)
— FT Tiina Miettinen: Rajapiiriltä fideikomissiin. Kartanoiden maanluonnot 1500-luvulta 1900-luvulle (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FT Teppo Vihola: Kartanoiden väkeä. Kotiopettajista navettapiikoihin (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— Professori Kirsi Vainio-Korhonen: Aatelisneitojen elämänpiiri suomalaisissa kartanoissa 1750–1850 (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— Amanuenssi Gunilla Peräsalo: Ritarihuoneen sukututkimustoiminta (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FL Harry Halén: Venäläisperäinen väestö Suomessa ennen itsenäistymistä (Teemalauantai kevät 2019)
— Varpu Myllyniemi: Inkerin suomalaiset seurakunnat (Teemalauantai kevät 2019)
— Pekka Nevalainen: Pakolaisuus Suomeen itärajan takaa vuosina 1917–1944 (Teemalauantai kevät 2019)
— Pekka Nevalainen: Suomen turvallisuuspoliisin arkisto vuoteen 1948 ja sen käyttäminen vähemmistökansallisuuksien tutkimuksessa (Teemalauantai kevät 2019)

Tarinoista ja sukukirjoista
— Anna Kortelainen: Tietokone ja iltanuotio – sukututkija tarinankertojana (Suku 2017 -tapahtuma)
— Hanna Suutela & Maria Lassila-Merisalo: Perustiedoista mikrohistorialliseksi kertomukseksi eli kuinka saat muutkin kiinnostumaan esivanhemmistasi (Suku 2017 -tapahtuma)
— Taina Ukkonen: Suku- ja henkilöhistoriasta kertovien tarinoiden tietoa (Suku 2017 -tapahtuma)
— Yrjö Varpio: Miten kirjoitin sukukirjaan tarinan (Suku 2017 -tapahtuma)
— Eeva-Liisa Oksanen: Sukututkimuksesta historiallinen romaani (Suku 2017 -tapahtuma)

Geneettinen sukututkimus
— Riikka Piironen: Aloita geneettinen sukututkimus! (Suku 2017 -tapahtuma)
— Teuvo Ikonen & Marja Pirttivaara: DNA-selvitys sukututkimuksen tukena (Suku 2017 -tapahtuma)
— Ira Vihreälehto: DNA-testit johdattivat tuntemattoman isoisän jäljille (Suku 2017 -tapahtuma)
— FT Marja Pirttivaara: Mitokondrion DNA-kartoituksen hyödyntäminen sukututkimuksessa (Suku 2017 -tapahtuma)
— Riikka Piironen: DNA-serkkutestillä tuloksia sukututkimukseen (Suku 2017 -tapahtuma)
— FT Marja Pirttivaara: Y-kromosomin DNA-kartoitus sukututkimuksen apuvälineenä (Suku 2017 -tapahtuma)
— Professori Olli Silvén: Esivanhempien juuria paikantamassa yDNA- ja autosomaalitiedon varassa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Seinäjoki 2016)
— VTL, FM Erkki Nenonen: Mitä mtDNA kertoo Sursill-sisaruksista ja heidän äidistään (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Seinäjoki 2016)
— Paavo Salonen: Suomen vallonit ja DNA-tutkimus (Suku 2017 -tapahtuma)
— Hannu Tawast: Tawast-sukujen yDNA-tutkimus (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Seinäjoki 2016)
— FT Marja Pirttivaara: Genomitieto sukututkimuksen apuna maailmalla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Seinäjoki 2016)

Muuta mielenkiintoista
— FT Veli Pekka Toropainen, Turun pyövelit (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
— Sami Männistö, Turun tuomiokirkon haudat (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Turku 2010)
FT Anu Lahtinen, Rouvat, vaimot ja vakoojat – valtapeliä nuijasodan kulisseissa (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Lapua 2008)
— FM Emmi Lahti: Rakkaustaikoja, kotitalouden ja terveyden suojaamista. Naisten harjoittama taikuus Suomessa 1700-luvun jälkipuoliskolla (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kuopio 2012)
— FT Tina Miettinen, Suurvaltakauden sukupuut kultausta, väärennöstä vai vakavaa sukututkimusta (Kuulutko sukuuni 2012)
— Anto Leikola, Kuka kuuluu sukuun, mitä suku tarkoittaa tänä päivänä (Kuulutko sukuuni 2012)
— FM Arto Hautala: Keskipohjalaisten parlamentaarikkojen keskinäisiä sukulaisuussuhteita
(Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkola 2013)
— FT Ülle Tarkiainen, Viro Ruotsin valtakunnan osana (Teemalauantai kevät 2014)
— Pääjohtaja Jussi Nuorteva: Kirkkojen hautajaisvaakunat ja Europeana Heraldica -tietokanta sukututkimuksen lähteenä (Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Salo 2015)
— FT Tiina Miettinen: Totta ja tarua Uumajan Tegistä. Sursillin suku 1500-luvun voudintilien asiakirjoissa (Suku 2017 -tapahtuma)
— FT Arja Rantanen: Vad kan personhistorisk uppgifter berätta om lokala förtroendemän i gången tid? (Suku 2017 -tapahtuma)
— FM Arto Hautala: Suomen presidenttien sukujuuret (Suku 2017 -tapahtuma)
— Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio: Perusoikeudet sukututkimuksessa (Suku 2017 -tapahtuma)
— FT Pasi Saarimäki: ”Muualta se on sen hankkinut, pitäköön kiinni oikeasta isästä!” –Aviottoman lapsen elättämisen ongelmat (Teemalauantai syksy 2018)
— FT Tiina Miettinen: Raffinoitua kärsimystä – Jean Sibelius sukututkimuksen uhrina (Syyskokousesitelmä 2018)
— Heikki S. Vuorinen: Suomalaisten kuolinsyyt 1700–1800-luvuilla (Teemalauantai, syksy 2019)
— FT Tiina Miettinen: Turmeltuneet suvut biologista sukututkimusta 1900-luvun alussa (Teemalauantai, syksy 2019)
— Suvi Rytty: Aatteellinen rokotusvastaisuus Suomessa (Teemalauantai, syksy 2019)
— FT Tiina Miettinen: Suomalaisen sukututkimuksen vaiheita keskiajalta tähän päivään (Syyskokousesitelmä 2019)


P. T. Kuusiluoma

Kirjoittaja on Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti