perjantai 6. joulukuuta 2019

Sukututkijan piikakalenteri 6.12.2019


Kunniamerkkejä piioille

Itsenäisyyspäivänä perinteisesti jaetaan ansiomerkkejä. Sellaisia jaettiin 1700- ja 1800-luvuilla myös piioille. Tunnetustihan palkolliset vaihtoivat taajaan taloa. Vuonna 1797 perustettu Suomen Talousseura myönsi vuodesta 1800 alkaen palkintoja ja mitaleita pitkästä ja uskollisesta palveluksesta. Ihanne oli, että palkollinen pysyisi uskollisena isäntäväelleen koko elämänsä. Mitali myönnettiin vuonna 1840 myös rovasti Anders Johan Hippingin anomuksesta hänen piialleen Johanna Svedholmille Vihdin pappilassa.

Johanna syntyi Vihdin Kotkaniemen kartanon alustalaisena olleen muonatorppari Erik Eliaanpojan ja tämän vaimon Maria Henrikintyttären perheeseen 15.7.1801. Aviopari lapsineen muutti Olkkalan kartanon alaisuuteen muutaman vuoden kuluttua. Johanna meni jo nuorena piiaksi Vihdin kirkkoherraksi vuonna 1823 tulleen Anders Johan Hippingin talouteen. Ja siellä hän pysyi perhettä uskollisesti palvellen 16 vuotta kohoten piiasta ensin palvelijattareksi (jungfru) ja lopulta taloudenhoitajattareksi. Pysyen tietysti naimattomana – ja kantaen hopeamitalia, mikä mainittiin säännöllisesti rippikirjassa.

Anders Hipping jätti Vihdin vuonna 1847 ja siirtyi Viipurin läänin Uudenkirkon kirkkoherraksi. Sinne Johanna ei perhettä sentään enää seurannut, vaan jäi kotiseudulle Vihtiin. Hän asui jonkun aikaa itsellisenä mäkitupalaisena pappilan liepeillä, kunnes asettui vuonna 1855 uuden kirkkoherran Henrik Vilhelm Hellströmin taloudenhoitajattareksi. Tässä toimessa hän oli vuoteen 1860. Sen jälkeen terveys alkoi heiketä. Johanna Svedholmia ei kuitenkaan hylätty, vaan hän asusti mäkituvassaan ”raihnaisena” aina kuolemaansa asti vuoteen 1876. Piika saattoi tehdä hyvän uran, mutta vanhuuden turva oli aina epävarma. Hän oli sen suhteen täysin isäntäväkensä hyväntahtoisuuden varassa. 

Johanna Svedholmin hopeamitali on Helsingin kaupunginmuseossa
Piikojen asema vanhuudessa ei ollut turvattu. Kuvaava on "Työläisnainen" -lehdessä 1.12.1906 kerrottu vuorokeskustelu kreivittären ja piian välillä: miksi ihmeessä piika tarvitsisi lisää palkkaa tai yhtään mitään? Niinpä…


Hyvää Itsenäisyyspäivää! Muistakaamme niitä tuhansia piikoja, jotka ovat pyörittäneet Suomea satoja vuosia. Heillekin kynttilä palamaan!



Kuvassa Suomen talousseuran hopeinen ansiomitali
Mellin Roland, valmistaja 1840
Ansiomerkin anoi rovasti Johan Hipping (1788-1862) Suomen Talousseuralta v.1839. Johanna Svedholm, ansiomerkin saaja, palveli J. Hippingin virka-aikana Vihdin pappilassa 16 vuotta.
Helsingin kaupunginmuseo  
RM kruunu. Teksti "För TROGEN och LÅNGVARIG TIENST af K.Finska Hushållnings Sällskapet". 1840 Pigan Johanna Svedholm.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti