No niin. Serkkuni Nisse sitten onnistui hukkaamaan tämän päivän vaakunan kuvan. Hän oli pahoillaan, ja ehdotti, että jospa hän lainaisi Ritarihuoneen salin seinältä itse vaakunan ja toisi sen kuvattavaksi. Kielsin jyrkästi koskemasta niihin vaakunoihin. Johan nyt… entä jos sekin hukkuisi?
Ei auttanut muuta kuin itse hahmotella paperille kiireesti edes jonkinlainen luonnos. Tuossa se nyt on.
Pahoittelut kömpelöstä kopiosta. Onneksi tämän suvun logo on vaakunaa huomattavasti tunnetumpi.
Muutamilla rälssipeikoilla oli aikoinaan omat paheensa, joita varten he olivat onnellisia erään Gävlestä kotoisin olleen, Baden-Badenilaista sukujuurta olleen miehen muutettua Turkuun 1800-luvun puolivälin tienoilla.... No, silloin ei tosin ollut oikeastaan kyse paheesta, mutta valtio keksi oivallisen verotuskohteen em. herran perustaman tehtaan tuotteista. Jo 1700-luvun lopulla se oli tuontitavaraa ja siten ylellisyyttä, josta käyttäjien tuli maksaa.
Ajan tavan mukaan tehtailijaherra harrasti myös hyväntekeväisyyttä. Tällä maahanmuuttajalla ei ollut omia lapsia, joten hänen kuoltuaan tehtaan johdossa jatkoikin veljenpoika. Tämä sitten aateloitiin aivan 1800-luvun viimeisinä vuosina. Voi olla, että mies oli rahoineen nousukas mitä tulee vanhaan aatelistoon, mutta hän oli hyvissä ajoin sentään avioitunut ikivanhaan Horn-sukuun. Kolme tytärtäkin naitettiin kaikki vapaaherroille. Sillä niin se kuulkaas on: saman säätyisyyden ihanteen vaaliminen on aina hävinnyt kunnon tukulle rahaa!
Sukuun on kuulunut monia tehtailijoita, pankkiiri, Suomen rikkain mies omana aikanaan ja löytyypä kilparatsastajakin. Suvun ansiosta turkulaiset saivat kirjastonkin vuonna 1903. Suvun vävypoika suunnitteli rakennuksen, ja otti mallin Ruotsin Ritarihuoneesta. Ja hyvä niin: kirjat ovat arvokkaampia kuin kaikki vaakunat yhteensä.
Teitä Tervehtien
Lussi
Eilen oli esillä kaikille tuttu Fleming
Kuva: Ilomantsin Museosäätiö. Museovirasto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti