Siinäpä herttainen leijona ojentamassa ruusunkukkia… ja
toisella tassulla heiluttelee tikaria. Miten tuohon nyt sitten suhtautuisi? ”Poimi
varovasti elon tiellä ruusuja. Kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä,”
kirjoitettiin vanhaan aikaan moniin värssykirjoihin.
Oheisen vaakunavalinnan teki
vuonna 1640 aateloitu mecklenburgilainen sotilas, joka oli tullut Ruotsin
kuninkaan palvelukseen. Suvun nimi on oikeastaan kirjoitusvirheen perua. Loppuosan piti
mennä muodossa -klow, mutta toisin kävi. Eipä tuo haittaa, koska suvun nimi on taatusti
väärinkirjoitettunakin jokaiselle tuttu. Kantaisä jo sai Suomen rannikolta
läänityksiä ja sitä kautta suku suomalaistui – tai oikeastaan jopa
satakuntalaistui.
Suurvaltasotien jälkeen piti aatelissukujenkin tuumia tapoja,
joilla turvata elanto ja ylläpitää elämäntapa. Tässä suvussa ryhdyttiin reippaasti kauppiaiksi 1800-luvun
alkupuolella. Siitä se sitten lähti. Teollisuusyritys syntyi aatelisveljesten
toimesta vuonna 1853. Se harjoitti tukku- ja vähittäiskauppaa, sahateollisuutta
ja laivavarustusta. Metsäkauppa ja sahateollisuus oli korkeassa kurssissa
1800-luvun lopulla. Valurautaesineitäkin valmistettiin.
Suvun yritys kasvoi kasvamistaan. Siitä tuli suuryritys 1900-luvun alussa. Se
toimi aina 2000-luvun alkuun asti. Yhtiön pääkonttori oli Porissa. Rahaa ja kartanoita oli
aatelissuvulla poikkeuksellisen mukavasti. Metsästysmajaksi rakennutettiin
vuonna 1920 komea Vanajan linna Hämeenlinnan liepeille.
Käsi ylös! Kuka on paistanut kinkkua ja lanttulaatikoita sellaisessa uunissa, josta löytyy oheinen logo, joka siis erittäin oleellisesti liittyy päivän aatelissukuun?
Joulunvalmisteluterveisin
Lussi
Eilen esiteltiin Anrep. Toki muistamme Gabriel Anrepin ja teoksen Svenska adelns ättartaflor.
Kuva: Hemmets spis
Kökets prydnad och husmoderns glädje, Pori 14.06.1934.Wikimedia commons.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti