sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Sukututkijan Joulukalenteri 20.12.2015



Appelsiineja, olkaa hyvä!


Tässäpä omaperäistä genealogista taidetta Hollannista vuodelta 1874. Orania-Nassaun hallitsijasuvun sukupuu on kuvattuna appelsiinipuuna, jossa kukat ja hedelmät versoavat. Suomalaiselle yhteys appelsiineista hallitsijasukuun ei ehkä ihan heti avaudu, mutta Oranje-Nassau tai englanniksi Orange-Nassau viittaa oranssiin appelsiiniin (engl., ransk. orange). Yhteys on silti monimutkaisempi.


Entinen Oranian eli Orangen ruhtinaskunta ja kaupunki sijaitsevat Etelä-Ranskassa, Provencen alueella. Kaupungin alkuperäinen nimi oli Arausio, joka viittaa kelttien veden jumalaan. Arabit toivat 700-luvulla Etelä-Eurooppaan hedelmän, jota kutsuttiin nimellä naradj, provenceksi arángi. Rhone-jokea hedelmää tuotiin ensin Orangeen, josta se levisi muualle usein nimellä Pomme d'Orange "Orangen omena" eli mikäpä muu kuin pomeranssi. Makean appelsiini taas tuotiin Eurooppaan vasta 1400-luvulla Aasiasta. Pomeranssin kuori on edelleen kaikille tuttu jouluinen mauste.

Nassaun kreivillinen suku tunnetaan jo 1200-luvulta. Orange-Nassau eli suomeksi Orania-Nassau -suku muodostui vasta kun Nassau-Bredan Henrik III (1483-1538) ja Burgundin Châlon-Oranian Claudia (1498-1521) solmivat avioliiton. Heidän poikansa René Châlonilainen (1519-1544) otti käyttöön uuden sukunimen Orania-Nassau. Alankomaista tuli vuonna 1815 Orania-Nassaun suvun johtama monarkia

Vilhelm III:n (1817-1890) avioliitosta Württembergin prinsessa Sofian kanssa ei jäänyt eloon perillisiä. Oheinen sukupuu on laadittu aikana, jolloin suvun tulevaisuus vaikutti todella epävarmalta. Sofian kuoltua vuonna 1877 Wilhelm avoitui 62-vuotiaana uudelleen vuonna 1879 Waldeckin ja Pyrmontin prinsessa 21-vuotiaan Emman (1858-1934) kanssa. Vuoden kuluttua häistä syntyi kruununperijätär Vilhelmiina. Orania-Nassaun suku mieslinjassa siis "sammui", mutta varsin hyvin monarkiaa ja sukua ovat jatkaneet kuningattaret Juliana ja Beatrix. Nykyisin kuninkaana on Willem-Aleksander, mutta vuoroaan odottaa jälleen kruununprinsessa Catharina-Amalia. 

Sukutaulua voi suurentaa tästä.

Kahdennenkymmennennen Päivän Terveisin
Arkistovuorenpekko Lussi

Lähde: Stamboom der Vorsten uit het Huis Oranje-Nassau, van Willem de Oude, Graaf van Nassau-Dillenburg, tot Z. M. Willem III.". Farblithographie von Entrik & Dinger nach J. M. Stalk, Schiedam ca. 1874.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti