lauantai 19. joulukuuta 2015

Sukututkijan Joulukalenteri 19.12.2015



Seikkailu sukupuumetsikössä


Ja nyt siirrymme katsomaan miltä Eurooppamme näytti vuonna 1708. Tässä on tarjolla itsevaltiuden synnyttämää mahtipontista sukututkimusta 1600- ja 1700-luvuilta. Loisteliaassa eurooppalaisessa sukupuumetsässä ylenee suurimpana Habsburgien sukupuu, jonka tuuhea latvus uhkaa peittää alleen kaikki muut. Se jakautuu Espanjaan ja Itävaltaan sekä Parmaan ja Toscanaan. Sivuilla versoavat Aragonian, Bourbonien ja Portugalin kuninkaiden vanhat sukupuut ovat jääneet katveeseen ja käyneet ikään kuin heikommiksi. Sukutaulu selkeästi viittaa siihen mitä sukua pidetään Euroopan mahtavimpana. Vaan eipä ollut terve tämän puu Espanjan suunnalla, vaan latvasta vaarallisen laho.
Espanjan Habsburgien hallitsevan sukuhaaran kohtalo oli synkkä 1600-luvun lopulla. Liian läheisten sukulaisavioliittojen seurauksena geeniperimä kutistui ja viimeinen Habsburg-sukuinen Espanjan kuningas Kaarle II (1661-1700) oli sekä fyysisesti että psyykkisesti sairas. Hänen lisänimensä oli Hechizado, noiduttu. Kaarlen äiti Itävallan Maria Anna oli kuningas Filip IV:n vaimo, mutta myös hänen sisarentyttärensä, sillä Maria Annan äiti Maria Anna Espanjalainen oli Filip IV:n sisar. Näin ollen Maria Anna oli samaan aikaan sekä Kaarlen isoäiti että täti. Lisäksi Kaarle II:n äidinisä, Ferdinand III, oli Filip IV:n serkku. Menittekö sekaisin? No, niin minäkin

Sukutaulussa Habsburgien tuhoisat sukulaisavioliitot eivät näy mitenkään. Kaikki näyttää kauniilta, kunniakkaalta ja elinvoimaiselta. Tässä kai voisi kai sanoa, että suvulla oli todellakin luuranko kaapissa. Joka tapauksessa oheinen sukupuutaulu on todella tyylikästä työtä. Se käy malliksi vaikka omienkin sukujen kuvaamiseen. Mikä estää maalaamasta kokonaista sukupuumetsää.

Habsburgien perustajaksi on tässä nimetty Guntram Rikas (920-973), jonka pojan Lanzelin Klettgaulaisen poika oli Radbot. Tämän poika taas oli Werner I, Habsburgin kreivi. Samat nimet on piirretty sukupuun juuristoon. Bourbonit aloittaa Hugh Capet. Aragonian suvun kantaisä on Navarran kuningas Sancho IV (1038-1076). Todetaanpa vielä, että Kaarle II:n kuoltua, Espanjan valtikka siirtyi Bourbon-sukuiselle Filip IV:lle, Aurinkokuninkaan pojanpojalle.

Jos haluat lukea sukutaulusta nimetkin, niin suurenna tästä.

Yhdeksännentoista Päivän Terveisin
Arkistovuorenpeikko Lussi


Lähde: Abstammung der europäischen Herrscherhäuser vom Haus Habsburg, 62 x 51 cm, Kupferstich, koloriert 1708.Wikimedia Commons.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti