Kilvessä loistaa Betlehemin tähti - itämaan tietäjän jälkeläiset

Matteuksen evankeliumin mukaan tähti johdatti Jeesus-lapsen seimen ääreen viisaita miehiä itäisiltä mailta. Myöhemmin tietäjien lukumääräksi vakiintui kolme. Katolisen kirkon piirissä näitä tietäjiä on pidetty kuninkaina. Jo 700-luvulla vakiintui käsitys, että tietäjien nimet olivat Caspar, Melchior ja Balthasar. 1300-luvulla heidät liitettiin kolmeen mantereeseen: Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan. Miesten ulkonäköä ja ikää pyrittiin hahmottelemaan eri puolilla Eurooppaa.

Jeesus-lapselle mirhaa lahjoittanut kuningas Balthasar miellettiin Pohjois-Euroopassa mustaihoisena. Suomessa hänestä muistuttaakin tiernapoikien hahmo Murjaanien kuningas. Toisaalta Balthasaria on pidetty myös ruskeapartaisena Arabian kuninkaana. Mahdollisesti tähän tietämykseen takertuivat keskiajalla Etelä-Ranskan rannikolle asettuneet Baux’n herrat.

Perimätiedon mukaan provencelainen Baux'n aatelissuku polveutui Armenian kuninkaista. Todellisuudessa suvun varhaisimpia tunnettuja esi-isä oli 900-luvun lopulla elänyt Pons (Poncius) nuorempi. Hänen epäillään olleen joko paikallista sukua tai mahdollisesti kreikkalaistaustainen kauppias, mikä selitti tarpeen löytää vaurautta hankkineille jälkeläisille vaikuttavampi sukutausta. 

Niinpä myyttiseksi kantaisäksi tarkentui yksi kolmesta itämään tietäjästä: kuningas Balthasar. Hugues des Baux (981–1060) omaksui sen myötä vaakunaansa suuren kuusitoistasakaraisen Betlehemin tähden. Suvun tunnuslauseeksi vakiintui ”A l’asard Bautezar” (Kunnia Balthasarille).

Suvun linna, legendaarinen Château des Baux, rakennettiin luonnon muodostamalle jyrkänteelle, josta sitä oli mahdoton valloittaa. Linnassa kukki keskiajalla loistelias ritariromantiikan kyllästämä hovikulttuuri, johon kuuluivat niin trubaduurit, juhlat kuin turnajaisetkin. Baux’t pysyivät Ranskan mahtavimpien sukujen joukossa peräti viiden vuosisadan ajan. ”He eivät koskaan suostu vasalleiksi”, sanottiin, ”he ovat kotkien rotua”.

Väite kuningas Balthasarista suvun kantaisänä lisäsi suvun loistoa, ja se otettiin vakavasti. Jeesus-lapsen seimen ääressä kumartanut esi-isä oli omiaan oikeuttamaan jälkeläisille lähes kaiken vallan Etelä-Ranskassa. Suvun mahtia lisäsi avioliitto, joka solmittiin 1100-luvun lopulla Bernard de Baux’n ja Oranian perijätär Tiburge de Orangen välillä. Heidän poikansa oli trubaduurinakin mainetta hankkinut Guillaume I Baux-Orange (k. 1218). Tämä otti käyttöön uuden vaakunan. Siinä Betlehemin tähti yhdistettiin Oranian suvun tunnukseen, merkkitorveen. Viimeinen Château des Baux’n linnassa asunut oli herttuatar Alix, joka kuoli vuonna 1426 vailla perilisiä. Linnakin raunioitui 1480-luvulla. 

Suvun sinetti.

Ikivanhan Baux-suvun historia on kiehtovaa luettavaa. Huolimatta päähaaran sammumisesta, sukulinjat jatkuvat nykypäivään asti. Baux'sta polveutuva Orange-Nassaun suku istuu nykyisin Hollanin valtaistuimella. Toinen Baux-suvun haara siirtyi 1200-luvulla Italian Napoliin, jossa se omaksui del Balzo-nimen. Suvun vaakunassa on yhä edelleen Betlehemin tähti. Del Balzot näyttelivät huomattavaa osaa Italian historiassa ja solmivat avioliittoja mm. Orsinien sukuun.

Vaikka tarinat itämaan tietäjistä ovat etupäässä keskiajalla sepitettyä legendaa, niin myyttinen Balthasar todella sopii kantaisäksi Baux’n aatelissuvulle, jonka koko historia on täynnä tarunomaisilta tuntuvia hahmoja, joilla on ollut tärkeä rooli Euroopan muotoutumisessa. Puhumattakaan, että suvun jälkeläisiä istuu edelleen Euroopan valtaistuimilla.

Lisätietoa:
Genealogia Maison del Balzo/des Baux

Tiina Miettinen

on Suomen Sukututkimusseuran tutkijajäsen.

Toimittaja sukututkimuksen sivupoluilla

Aino ja omenat

Kohta on aika juhlia säveltäjä Jean Sibeliusta; ensi vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta hänen syntymästään. Säveltäjämestari on tuttu kaikille, Ainola samoin. Harsomaisemmaksi hahmoksi on jäänyt nainen kaiken takana, Aino Sibelius (o.s. Järnefelt; 1871-1969.)

Aikakaudelle tyypillisesti Aino ei koskaan hankkinut omaa ammattia, vaan keskittyi perheen ja talouden hoitoon. Voi vain miettiä, mikä määrä luovuutta jäi käyttämättä. Aino oli nimittäin monilahjakkuus. Hän suunnitteli edelleen Ainolan pihassa olevan saunan ja monia sisätiloista löytyviä huonekaluja.

Hänen suurin luomuksensa, oma sinfoniansa, oli kuitenkin Ainolan puutarha.

Säveltäjämestarin vaatimus hiljaisuudesta hallitsi Ainolan sisätiloja, mutta ulkona Aino sai – ja joutui – ryskäämään kuokan ja haravan kanssa. Kyse ei ollut mistään pikkunäpertelystä; Ainoa on jopa tituleerattu Suomen ensimmäiseksi puutarhuriksi. Hän oli kokeileva ja rohkea viljelijä.

Tuusulan taitelijakotien naiset - Aino etunenässä - seurasivat tarkkaan puutarhakulttuurin kansainvälisiä virtauksia. Siemeniä vaihdeltiin ja niitä tilattiin ulkomailta saakka. Aino Sibeliuksen yksityishuoneen kirjahyllystä löytyy parisenkymmentä puutarhakirjaa, paitsi kaikki 1900-luvun alun suomenkieliset perusteokset, myös ruotsin-ja saksankielisiä puutarhaoppaita. Kotimaistenkin kauppojen siemenluettelot olivat jo tuohon aikaan runsaita.  

Ainolan Ainolan puutarha sijaitsee huvilan alapuolella. Huvilan takana on luonnontilaisena säilytetty metsäinen Kielomäki. Hyötytarha sijaitsi pitkässä suorakaiteen muotoisessa puutarhassa. Siellä viljeltiin monenlaisia hyötykasveja, omenapuita, marjapensaita ja kukkia. Aino rakasti erityisesti sinisiä kukkia. Jean Sibelius piti punaisista ja niitä Aino istutti paljon miehensä kuoleman jälkeen.

Aino Sibelius oli kunnianhimoinen puutarhuri; hän harrasti rohkeita hedelmäviljelykokeita. Ainon omenat saivat kahdesti näyttelypalkinnon. Kuuluisat omenapuut ovat yhä tontilla. Parhaimmillaan viljelyskelpoista maata oli puoli hehtaaria. 

Omavaraisuus oli myös osa 1800-luvun sivistyneistön elämäntapaa. Se heijasti myös Aino Sibeliuksen kotoaan omaksumia tolstoilaisia ihanteita. Tolstoilaisuus korosti yksinkertaisia elämäntapoja ja sitä, ettei toisen työllä saanut elää.

Ainon puutarhan tuotteet olivat tärkeitä Sibeliuksen perheen toimeentulolle. Elätettävänä oli viisi lasta ja taiteilija-aviomies, joka piti sikareista  ja samppanjasta.  Tekijänoikeuksia ei vielä tuohon aikaan tunnettu ja Sibeliusten elämä oli pitkään vekselivetoista. Uskomatonta kyllä, vasta 60-vuotiaana Jean Sibelius sai ensimmäistä kertaa tulot ja menot tasapainoon. 

Ainon puutarha muodostikin merkittävän osan Sibeliusten perheen päivittäisestä toimeentulosta. Arkisin Ainolassa elettiin kohtuullisen vaatimattomasti, arkiruokana oli usein puuroa, keitettyjä perunoita ja sianlihakastiketta sekä tietenkin kasviksia ja hedelmiä Ainon puutarhasta.

Puutarhurina Aino Sibelius oli monessa mielessä edelläkävijä. Myös kasvihuoneen hän hankki ennen naapureitaan. Parhaimmillaan Ainolla oli niitä kaksi sekä monia taimilavoja. Talven varalle säilöttiin ahkerasti. 

Kurkkujen säilöntään Aino Sibelius käytti äidiltään Elisabethilta saamaansa reseptiä, jolle ohje oli kulkeutunut Pietarin hovista.

”Kurkut kääritään mustaviinimarjan lehtiin ja ladotaan ruukkuun kerroksittain siten, että ne eivät kosketa toisiaan. Väliin aina dillin varsia ja kukkanykeröitä kerroksittain. Näiden joukkoon sinne tänne piparjuuren palasia. Tällä tavalla ruukku ladotaan täyteen ja suolavettä kaadetaan, kunnes astia täyttyy – ei liian laimea eikä liian vahva.”

Toimittajana pääsee aina joskus näkemään asioita, jotka pysyvät muilta piilossa. Olisitteko voineet kuvitella, että Ainolan kellarissa yhä edelleen on Ainon itsensä tekemiä mehuja ja säilykkeitä? Siellä niitä nimittäin on, pitkä hyllyrivillinen pulloja ja reksauspurkkeja. Vähän pölyisinä, mutta päällisin puolin moitteettoman näköisinä.