maanantai 21. tammikuuta 2013

Hallituksen ääni

 

Teppo Ylitalo: Leimoja


Ihan aluksi haluan kiittää luottamuksesta. Pari viikkoa sitten alkoi toinen vuoteni Sukututkimusseuran puheenjohtajana.

Henkilövalintoja on tehty vuodenvaihteen molemmin puolin monessa muussakin paikassa. Viikko sitten minua pyydettiin kommentoimaan alueuutisille, kuinka ihmeessä oli mahdollista että juuri kotikaupungissani Lapualla valittiin maakunnan ensimmäinen maahanmuuttajavaltuutettu. Ärsyttävä kysymys, sillä se paljastaa että Lapua kantaa vieläkin monen mielissä 1930-luvun oikeistoradikalismin leimaa. Harvempi muistaa, että lapuanliikkeellä oli pitäjässä laaja oppositio ja hyvin suuri enemmistö lapualaisista oli silloinkin muita kuin "lapualaisia". Niinpä iloitsin suuresti alueuutisissa paitsi maahanmuuttaja-valtuutetusta, myös siitä että ehkäpä hänen kauttaan voidaan purkaa myös vanhoja Lapuaan kohdistuneita yksipuolisia leimoja.

Tunti alueuutisten esittämisen jälkeen seisoin kaupan kassajonossa. Tuntematon mies tuli sanomaan useampaan kertaan, että "älkää ottako leimoja pois". Ensin ajattelin että voi ei, tulipahan todistettua etteivät ne Lapuaan kohdistuvat ennakkoluulot ihan tyhjästäkään tule, että löytyyhän meiltä tätäkin sorttia. Mutta sitten jäin miettimään, mitä kaikkea mies oikein sanoikaan ja mitä sillä tarkoitti. Kyse ei tainnutkaan olla maahanmuuttajista eikä ennakkoluuloista. Se oli jonkinlainen kadunmiehen vilpitön murhe kotiseudun omaleimaisuuden säilymisestä, identiteetistä. Murhe siitä, ettei meistä kaikista tulisi samanlaisia. Ihmisiä ilman identiteettiä.

Sukututkimus on monella tavalla identiteetin tutkimista, rakentamista ja uudentamista. Kyse on sekä tutkittavien henkilöiden että tutkijan omasta identiteetistä. Me haluamme löytää suvussa ilmeneviä piirteitä, rakentaa yhteisen sukupiirin, luoda yhteyksiä ihmisten välille. Siis tietyllä tavalla lyödä leimoja. Tämän päivän maailmassa, jossa maailma ympärillämme muuttuu hurjan nopeasti, kuulee yhä useammin kysyttävän: kuka minä olen, mistä tulen, minne menen. Siihen kaikkeen voi henkilö- ja sukuhistoriallinen tutkimus antaa arvokkaita vastauksia. Tutkimustyön helpottaminen ja edistäminen eivät siis ole pelkästään sukututkimuksen sisäisiä tarpeita. Niitä tarvitaan myös identiteetin rakennuspuiksi. Ja siinä riittää haastetta alkaneellekin vuodelle.

Tutkimuksellista uutta vuotta!

Teppo Ylitalo 
Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti