Olen tavallinen tallaaja, jonka elämä ja maailma on vienyt sekä sinne että tänne vuosien varrella. Laskelmieni mukaan olen asunut noin viidessäkymmenessä paikassa eri puolilla Pohjoismaita. Ensimmäiset 15 vuotta muutin lähes vuosittain, sillä vanhempani olivat opettajia ja paikka vaihtui tiheään. Myöhemmin muutot ovat johtuneet oman työuran vaihdoksista.
Olen nuoruudestani lähtien olen ollut tavalla tai toisella sidoksissa autoteollisuuteen tai sen alihankkijoihiin (Scania-Vabis, Shell, Saab, Valmet, GM, Volvo jne.) hoitaen joko maailmanlaajuisia autotoimituksia tai IT-asioihin liittyviä toimintoja. Työskentelen edelleen autoteollisuuden IT-toimintojen parissa.
Sukututkimusinnostukseni heräsi jo hyvin nuorena joskus 1960-70-lukujen vaihteessa, kun sain isän sisarelta suvusta tehdyn selvityksen. Sukututkimuksen oli aloittanut isäni setä jo 1930-luvulla. Se sisälsi paitsi paljon mielenkiintoista tieto, mutta myös monta virhettä, jotka vuosien varrella omissa tutkimuksissani onnistuin korjaamaan.
Sukututkimusharrastukseeni tuli pitkä tauko, kun työelämässä jouduin matkustamaan paljon. Uusi alku koitti vasta 1990-luvun puolessavälissä, jolloin jo netti (mm. HisKi) oli tullut sukututkijan avuksi. Sähköisen sukututkimuksen alkuaikojen vapaaehtoistoimijat ansaitsevat suuren kiitoksen.
Toimin aktiivisesti sukututkimuskentän järjestötoiminnassa. Olen Calamnius Sukuseuran sukuneuvoston puheenjohtaja ja Holmin suvun sukuvanhin. Lisäksi olen Suomen Sukuhistorallisen Yhdistyksen hallituksen jäsen ja Borgånejdens Släkt- och Bygdeforskare rf:n hallituksen varajäsen parin puheenjohtajavuoden jälkeen.
Suomen Sukututkimusseuraan olen liittyny joskus 1990-luvulla. Hallituksen varajäseneksi minut valittiin vuonna 2008, mistä lähtien olen aktiivisesti toiminut Seuran hyväksi. Tehtäväni ovat liittyneet valtaosin IT-toimintaan. Minut valittiin vuonna 2011 hallituksen IT-vastaavaksi ja nimitettiin IT-toimikunnan puheenjohtajaksi. Lisäksi toiminnanjohtaja nimitti minut Seuran palvelinvastaavaksi Pertti Laitakarin jälkeen. Olen myös toteuttanut Seuran uuden verkkosivuston ja vastaan sen teknisestä ylläpidosta.
Seuran IT-toiminnoissa on käynnissä suurehko muutos. Seuran palvelimet siirtyivät muutamia päiviä sitten pilveen eli emme käytä enää fyysisiä webbipalvelimia. Näin voimme luopua osin jo melko iäkkäistä palvelinlaitteista ja siirtyä kokonaisuudessaan linux-käyttöjärjestelmään. Tämän siirtymän yhteydessä esiintyy jossakin määrin häiriöitä, jotka pyritään nopeasti korjaamaan. Palvelinmuutoksen jälkeen Seuran IT-toiminnassa keskitytään verkkosivustoon ja erityisesti verkkopalvelujen kehittämiseen.
Lasse Holm
tiistai 27. maaliskuuta 2012
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Kuka oikein olet?
Oletteko tulleet katsoneeksi Yleisradion televisiosarjaa Kuka oikein olet? Se on ulkomaiseen formaattiin perustuva 15-osainen ohjelma, jossa etsitään jonkun julkisuuden henkilön juuria ja identiteettiä.
Vaikka sarja ei ylläkään kovin syvälle sukututkimukseen ja menneen ajan ilmiöihin, siinä on jotakin koukuttavaa. Enkä nyt tarkoita mitään detaljivirheiden metsästämistä, vaan ihan tuota perusajatusta. Näinä aikoina, kun liian monen juuret törröttävät maasta irtireväistyinä ja kuivuneina väärin päin tantereella, oman identiteetin määrittelemiselle on totta tosiaan tilausta.
Vapaus on vinha asia. Meillä tämän ajan lapsilla on mahdollisuus muuttuu itsessämme melkein mitä tahansa aatteista ulkonäköön ja nimistä asuinpaikkaan. Itsensä jatkuva muuttaminen tuntuu olevan jotakin, mitä jokaisen kuuluisi tehdä. Ja kaiken tuon pintaliidon alla, emmekös me vain kysykin: kuka oikein olet?
Niin että Kuka oikein olet, Teppo Ylitalo? Olen 34-vuotias lapualainen, kulttuurityöläinen ja wannabe maailmanparantaja. Sekä vajavaisten kieltäytymistaitojeni että jonkun kummallisen sisäisen mielenkiinnon takia olen etsiytynyt ja ajautunut monenlaiseen kulttuuri- ja historiatouhuun.
Historian opintojen jälkeen virkatyöni on pisimpään ollut kotikaupungissa Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa intendenttinä, mutta tällä hetkellä vedän virkavapaalla paikallishistorian tietokantahanketta. Kunnassa, seurakunnassa ja järjestöissä olen pyörinyt erilaisissa tehtävissä toistakymmentä vuotta. Ja vaikka joskus uhkaankin jääväni luottamustehtävistä eläkkeelle pikamoisiin, niin oikeasti olen edelleen innostunut siitä ajatuksesta, että asioita voisi muuttaa paremmiksi.
Historiaan ja sukututkimukseen hurahdin joskus 1980-luvun lopulla. Niin että paavoväyrysmäiseen tapaan voisin kai todeta, että olen harrastanut sukututkimusta neljällä eri vuosikymmenellä. Paikallisessa sukututkimusyhdistyksessä olin 7 vuotta puheenjohtajana, ja Suomen Sukututkimusseuran hallitukseen minut valittiin 2004. Tämän vuoden alusta olen toiminut Seuran puheenjohtajana.
Omat juureni pyörivät lähinnä tusinan pitäjän alueella Etelä-Pohjanmaalla. Olen suuresti kotiseuturakas, mutta yritän pitää myös ajukopan mahdollisimman avarakatseisena. Kuvittelen ymmärtäväni, että naapurin klasista maailma ei näytä samalta kuin omasta akkunasta.
Tykkään rullaluistelusta ja hiihtämisestä, syksyn vesisateista, kirjoista ja kirjoittamisesta, saunasta, ihmisistä, pohdinnoista, nauramisesta, teestä, hautausmaista, hyvistä elokuvista ja varmaan monesta muustakin. Kulttuuriin ja sen voimaan uskon kuin hullu ... jaa, enpäs tiedäkään mihin se hullu uskoo. Kulttuuriin? :)
Suomen Sukututkimusseuran toimihenkilöt tulevat esittelemään itseään ja kirjoittamaan ajatuksiaan tässä blogissa entistä laajemmin. Tervetuloa tutustumaan ihmisiin nimiluetteloiden takana. Eikös se ole vähän sukututkimuksenkin tarkoitus?
Kirjoittelemisiin!
Vaikka sarja ei ylläkään kovin syvälle sukututkimukseen ja menneen ajan ilmiöihin, siinä on jotakin koukuttavaa. Enkä nyt tarkoita mitään detaljivirheiden metsästämistä, vaan ihan tuota perusajatusta. Näinä aikoina, kun liian monen juuret törröttävät maasta irtireväistyinä ja kuivuneina väärin päin tantereella, oman identiteetin määrittelemiselle on totta tosiaan tilausta.
Vapaus on vinha asia. Meillä tämän ajan lapsilla on mahdollisuus muuttuu itsessämme melkein mitä tahansa aatteista ulkonäköön ja nimistä asuinpaikkaan. Itsensä jatkuva muuttaminen tuntuu olevan jotakin, mitä jokaisen kuuluisi tehdä. Ja kaiken tuon pintaliidon alla, emmekös me vain kysykin: kuka oikein olet?
Niin että Kuka oikein olet, Teppo Ylitalo? Olen 34-vuotias lapualainen, kulttuurityöläinen ja wannabe maailmanparantaja. Sekä vajavaisten kieltäytymistaitojeni että jonkun kummallisen sisäisen mielenkiinnon takia olen etsiytynyt ja ajautunut monenlaiseen kulttuuri- ja historiatouhuun.
Historian opintojen jälkeen virkatyöni on pisimpään ollut kotikaupungissa Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa intendenttinä, mutta tällä hetkellä vedän virkavapaalla paikallishistorian tietokantahanketta. Kunnassa, seurakunnassa ja järjestöissä olen pyörinyt erilaisissa tehtävissä toistakymmentä vuotta. Ja vaikka joskus uhkaankin jääväni luottamustehtävistä eläkkeelle pikamoisiin, niin oikeasti olen edelleen innostunut siitä ajatuksesta, että asioita voisi muuttaa paremmiksi.
Historiaan ja sukututkimukseen hurahdin joskus 1980-luvun lopulla. Niin että paavoväyrysmäiseen tapaan voisin kai todeta, että olen harrastanut sukututkimusta neljällä eri vuosikymmenellä. Paikallisessa sukututkimusyhdistyksessä olin 7 vuotta puheenjohtajana, ja Suomen Sukututkimusseuran hallitukseen minut valittiin 2004. Tämän vuoden alusta olen toiminut Seuran puheenjohtajana.
Omat juureni pyörivät lähinnä tusinan pitäjän alueella Etelä-Pohjanmaalla. Olen suuresti kotiseuturakas, mutta yritän pitää myös ajukopan mahdollisimman avarakatseisena. Kuvittelen ymmärtäväni, että naapurin klasista maailma ei näytä samalta kuin omasta akkunasta.
Tykkään rullaluistelusta ja hiihtämisestä, syksyn vesisateista, kirjoista ja kirjoittamisesta, saunasta, ihmisistä, pohdinnoista, nauramisesta, teestä, hautausmaista, hyvistä elokuvista ja varmaan monesta muustakin. Kulttuuriin ja sen voimaan uskon kuin hullu ... jaa, enpäs tiedäkään mihin se hullu uskoo. Kulttuuriin? :)
Suomen Sukututkimusseuran toimihenkilöt tulevat esittelemään itseään ja kirjoittamaan ajatuksiaan tässä blogissa entistä laajemmin. Tervetuloa tutustumaan ihmisiin nimiluetteloiden takana. Eikös se ole vähän sukututkimuksenkin tarkoitus?
Kirjoittelemisiin!
Sukututkimusta savolaiseen tapaan
35. Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat onnellisesti takanapäin. Kiitos kaikille luennoitsijoille ja näytteilleasettajille, tapahtumapaikkojen henkilökunnille ja talkooväelle. Me täällä Savon Sukututkimusharrastajat ry:n piirissä olemme iloisia siitä, että saimme päivät järjestettäviksemme ja että yhteistyöllä saimme ne sujumaan sutjakkaasti.
Suomen Sukututkimusseuran hallitus päätti kuluvan vuoden ensimmäisessä kokouksessaan, että kaikki hallituksen jäsenet esittäytyvät täällä Seuran blogisivuilla.
Omalta osaltani on menossa toinen hallitusvuosi. Viime vuonna osallistuin myös Seuran kirjastotoimikunnan toimintaan ja tänä vuonna pääsin mukaan seminaarityöryhmään.
Sukututkimus on kiehtonut mieltäni jo kouluajoilta lähtien. Piirtelin oppituntien aikana joutessani kirjojen marginaaleihin sukupuita ja kuuntelin innokkaana, kun vanhemmat ihmiset kertoilivat menneistä ajoista. Kun sukelsin sisään Heiskasten laajaan sukuun, tarvitsin ison ruutupaperin, johon mieheni isoäidin avustamana laadin taulukon tädeistä ja sedistä, sisaruksista, serkuista ja lastenlapsista. Tuo paperi auttoi hahmottamaan, kuka kukin suvun tapaamisissa oikein oli.
Kuopion kansalaisopistossa järjestettiin 1970-luvulta lähtien sukututkimuskursseja. Aluksi olin niillä oppilaana ja sittemmin 2000-luvun alkupuolelta lähtien opettajana. Myös muissa pohjoissavolaisissa opistoissa olen opastanut kurssilaisia sukututkimuspolun alkuun. Savon Sukututkimusharrastajat ry:n hallituksessa olen ollut mukana vuodesta 1994 lähtien. Lisäksi olen toiminut sukututkijana Heiskasten sukuseurassa ja tällä hetkellä olen myös Kemppaisten sukuseuran hallituksessa.
Olen saanut olla mukana kokoamassa ja julkaisemassa eri sukuseurojen sukukirjoja - Heiskaset ja Tuppuraiset, Eskeliset ja Kemppaiset liittyvät kaikki joko omiin tai mieheni sukuihin. Viimeisin innostuksen kohde on tehdä kirja, jossa kerrotaan kaikista omista suvuistani. Jos pääsisin niiden kaikkien osalta edes 9. sukupolveen, saisin kokoon noin 500 eri suvusta kertovan kirjasen.
Viereinen kuva villakirjontatyöstä kertoo vielä yhdestä harrastuksessa, johon sukututkimus on viime aikoina suuntautunut. Suvun tarinaa voi kertoa paitsi kirjallisessa muodossa, myös kirjomalla sen kankaalle.
Sukututkimus ei ole siis vienyt vain pikkusormeani, se on vienyt koko ihmisen!
Kaija Heiskanen
35. Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat onnellisesti takanapäin. Kiitos kaikille luennoitsijoille ja näytteilleasettajille, tapahtumapaikkojen henkilökunnille ja talkooväelle. Me täällä Savon Sukututkimusharrastajat ry:n piirissä olemme iloisia siitä, että saimme päivät järjestettäviksemme ja että yhteistyöllä saimme ne sujumaan sutjakkaasti.
Suomen Sukututkimusseuran hallitus päätti kuluvan vuoden ensimmäisessä kokouksessaan, että kaikki hallituksen jäsenet esittäytyvät täällä Seuran blogisivuilla.
Omalta osaltani on menossa toinen hallitusvuosi. Viime vuonna osallistuin myös Seuran kirjastotoimikunnan toimintaan ja tänä vuonna pääsin mukaan seminaarityöryhmään.
Sukututkimus on kiehtonut mieltäni jo kouluajoilta lähtien. Piirtelin oppituntien aikana joutessani kirjojen marginaaleihin sukupuita ja kuuntelin innokkaana, kun vanhemmat ihmiset kertoilivat menneistä ajoista. Kun sukelsin sisään Heiskasten laajaan sukuun, tarvitsin ison ruutupaperin, johon mieheni isoäidin avustamana laadin taulukon tädeistä ja sedistä, sisaruksista, serkuista ja lastenlapsista. Tuo paperi auttoi hahmottamaan, kuka kukin suvun tapaamisissa oikein oli.
Olen saanut olla mukana kokoamassa ja julkaisemassa eri sukuseurojen sukukirjoja - Heiskaset ja Tuppuraiset, Eskeliset ja Kemppaiset liittyvät kaikki joko omiin tai mieheni sukuihin. Viimeisin innostuksen kohde on tehdä kirja, jossa kerrotaan kaikista omista suvuistani. Jos pääsisin niiden kaikkien osalta edes 9. sukupolveen, saisin kokoon noin 500 eri suvusta kertovan kirjasen.
Viereinen kuva villakirjontatyöstä kertoo vielä yhdestä harrastuksessa, johon sukututkimus on viime aikoina suuntautunut. Suvun tarinaa voi kertoa paitsi kirjallisessa muodossa, myös kirjomalla sen kankaalle.
Sukututkimus ei ole siis vienyt vain pikkusormeani, se on vienyt koko ihmisen!
Kaija Heiskanen
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Kunnanlääkäriturbulenssia
Marttilan kunnanlääkärin vakanssissa kävi melkoinen puhuri 1890-luvun
alkupuolella. Iäkkäiden, kaikkien arvostamien tohtoreiden sijaan
kuntalaisia palveli muutaman vuoden ajan joukko hyvin nuoria
lääketieteen lisensiaatteja. Heistä ensimmäisenä Marttilaan saapui
Henrik Ferdinand Boisman, Heinolassa vuonna 1864 syntynyt nuorukainen.
Vaimonsa Alma Ahngerin hän oli hakenut Kontiolahdelta. Ennen Mäntsälän
kylään saapumista pariskunta asui Sysmässä, missä myös heidän
esikoisensa Anna Katariina Loviisa kastettiin 1892. Marttilassa syntyi
perheen toinen lapsi Ingrid Elisabeth elokuussa 1893. Jo seuraavana
vuonna Boisman lähti Somerolle. Hän kuoli Hyrynsalmella 1921 oltuaan
siellä pari edellistä vuotta piirilääkärin virassa.
Tilalle Mäntsälässä sijainneeseen taloon tuli ahvenanmaalaisen Vårdön kunnassa 1865 syntynyt maakauppias Mats Matssonin poika Johannes Eliel. Hän oli edellisenä vuonna valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi, mutta kauaa Johannes Eliel ei Marttilassa viihtynyt. Jo 1895 hän siirtyi Sääksmäen pitäjään kunnanlääkäri. Seuraavan vuoden lopulla herra Mattsson (patronyymistä oli tullut tällä välin sukunimi) ryhtyi yksityislääkäriksi Turussa. Hän meni 1901 naimisiin virolaisen Ida Louise Schmidtin kanssa ja kuoli lopulta Helsingin Kulosaaressa 1916.
Kolmas ja viimeinen näiden turbulenssisten vuosien lääkäreistä oli legendaksi muodostunut Väinö Grönholm. Vuonna 1868 Kiikalassa syntynyt rovastin poika oli mennyt hieman aikaisemmin naimisiin Karin Maria Stenströmin kanssa. Heidän esikoisensa, tytär Greta, oli syntynyt 1895 Helsingin kaupungissa, mistä perhe sitten seuraavana vuonna tuli Mäntsälän kylään.
Grönholmista tuli lopulta Helsingin yliopiston silmätautiopin professori yli 20 vuoden ajaksi. Hän erikoistui 1930-luvun alussa merkittävien silmäsairauksien hoitoon ja tutkimukseen. Väinö Grönholm oli luonteeltaan hyvin persoonallinen ja hän jätti jälkeensä lukuisia kaskuja. Otettakoon niistä tähän yksi;
Väinö Grönholmilla oli hyvin maalaileva ja rohkea esitystapa luennoillaan. Niinpä hän kerran demonstroi ympärillä oleville kandidaateille erästä (silmä)leikkausta. Potilas, jolla oli vain pieni, viaton pterygium-niminen kasvain silmässä, makasi pöydällä. Grönholm pesi käsiään selittäen samalla;
"Niin, tämä on sellainen kasvain, jossa on kolme osaa; pää, kaula ja ruumis. Ja leikkaus suoritetaan sillä tavalla, että otetaan päästä kiinni ja pannaan kurkusta poikki!"
Potilas, joka ei ollut kovin huumorintajuinen, rupesi silloin värisemään pyytäen "saisinko minä lasin kylmää vettä"!
Yksi anekdootti tähän loppuun Marttilan rippikirjasta. Sekä herra Mattsson että Grönholm on molemmat merkitty sotapalvelukseen kelpaamattomiksi. Sen sijaan Boisman luettiin palveluskelpoiseksi ja hänelle osui arpanumero 148. Nämä "arpajaiset" perustuivat keisarilliseen käskykirjeeseen vuodelta 1871. Sen mukaan asevelvollisuus oli voimassa myös Suomen Suuriruhtinasmaassa. Kaikkia ei kuitenkaan koulutettaisi, vaan venäläisen esimerkin pohjalta asevelvollisuus ratkesi arvalla. Täysi-ikäiset miehet joutuivat joko vakinaiseen väkeen kolmen vuoden koulutusajalla tai reserviin 90 päivän sotilaskoulutuksella. Mitä pienemmän numeron arvonnassa sai, sitä todennäköisempää oli joutuminen vakinaiseen palvelukseen. Boisman siis lienee päässyt vähemmällä eli kolmen kuukauden reissulla "armeijan harmaissa".
Juha Vuorela
Tilalle Mäntsälässä sijainneeseen taloon tuli ahvenanmaalaisen Vårdön kunnassa 1865 syntynyt maakauppias Mats Matssonin poika Johannes Eliel. Hän oli edellisenä vuonna valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi, mutta kauaa Johannes Eliel ei Marttilassa viihtynyt. Jo 1895 hän siirtyi Sääksmäen pitäjään kunnanlääkäri. Seuraavan vuoden lopulla herra Mattsson (patronyymistä oli tullut tällä välin sukunimi) ryhtyi yksityislääkäriksi Turussa. Hän meni 1901 naimisiin virolaisen Ida Louise Schmidtin kanssa ja kuoli lopulta Helsingin Kulosaaressa 1916.
 |
| Turun Lehti 19.5.1896 |
Kolmas ja viimeinen näiden turbulenssisten vuosien lääkäreistä oli legendaksi muodostunut Väinö Grönholm. Vuonna 1868 Kiikalassa syntynyt rovastin poika oli mennyt hieman aikaisemmin naimisiin Karin Maria Stenströmin kanssa. Heidän esikoisensa, tytär Greta, oli syntynyt 1895 Helsingin kaupungissa, mistä perhe sitten seuraavana vuonna tuli Mäntsälän kylään.
Grönholmista tuli lopulta Helsingin yliopiston silmätautiopin professori yli 20 vuoden ajaksi. Hän erikoistui 1930-luvun alussa merkittävien silmäsairauksien hoitoon ja tutkimukseen. Väinö Grönholm oli luonteeltaan hyvin persoonallinen ja hän jätti jälkeensä lukuisia kaskuja. Otettakoon niistä tähän yksi;
Väinö Grönholmilla oli hyvin maalaileva ja rohkea esitystapa luennoillaan. Niinpä hän kerran demonstroi ympärillä oleville kandidaateille erästä (silmä)leikkausta. Potilas, jolla oli vain pieni, viaton pterygium-niminen kasvain silmässä, makasi pöydällä. Grönholm pesi käsiään selittäen samalla;
"Niin, tämä on sellainen kasvain, jossa on kolme osaa; pää, kaula ja ruumis. Ja leikkaus suoritetaan sillä tavalla, että otetaan päästä kiinni ja pannaan kurkusta poikki!"
Potilas, joka ei ollut kovin huumorintajuinen, rupesi silloin värisemään pyytäen "saisinko minä lasin kylmää vettä"!
Yksi anekdootti tähän loppuun Marttilan rippikirjasta. Sekä herra Mattsson että Grönholm on molemmat merkitty sotapalvelukseen kelpaamattomiksi. Sen sijaan Boisman luettiin palveluskelpoiseksi ja hänelle osui arpanumero 148. Nämä "arpajaiset" perustuivat keisarilliseen käskykirjeeseen vuodelta 1871. Sen mukaan asevelvollisuus oli voimassa myös Suomen Suuriruhtinasmaassa. Kaikkia ei kuitenkaan koulutettaisi, vaan venäläisen esimerkin pohjalta asevelvollisuus ratkesi arvalla. Täysi-ikäiset miehet joutuivat joko vakinaiseen väkeen kolmen vuoden koulutusajalla tai reserviin 90 päivän sotilaskoulutuksella. Mitä pienemmän numeron arvonnassa sai, sitä todennäköisempää oli joutuminen vakinaiseen palvelukseen. Boisman siis lienee päässyt vähemmällä eli kolmen kuukauden reissulla "armeijan harmaissa".
Juha Vuorela
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)