tiistai 20. maaliskuuta 2012

Sukututkimusta savolaiseen tapaan


35. Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat onnellisesti takanapäin. Kiitos kaikille luennoitsijoille ja näytteilleasettajille, tapahtumapaikkojen henkilökunnille ja talkooväelle. Me täällä Savon Sukututkimusharrastajat ry:n piirissä olemme iloisia siitä, että saimme päivät järjestettäviksemme ja että yhteistyöllä saimme ne sujumaan sutjakkaasti.


Suomen Sukututkimusseuran hallitus päätti kuluvan vuoden ensimmäisessä kokouksessaan, että kaikki hallituksen jäsenet esittäytyvät täällä Seuran blogisivuilla. 


Omalta osaltani on menossa toinen hallitusvuosi. Viime vuonna osallistuin myös Seuran kirjastotoimikunnan toimintaan ja tänä vuonna pääsin mukaan seminaarityöryhmään. 


Sukututkimus on kiehtonut mieltäni jo kouluajoilta lähtien. Piirtelin oppituntien aikana joutessani kirjojen marginaaleihin sukupuita ja kuuntelin innokkaana, kun vanhemmat ihmiset kertoilivat menneistä ajoista. Kun sukelsin sisään Heiskasten laajaan sukuun, tarvitsin ison ruutupaperin, johon mieheni isoäidin avustamana laadin taulukon tädeistä ja sedistä, sisaruksista, serkuista ja lastenlapsista. Tuo paperi auttoi hahmottamaan, kuka kukin suvun tapaamisissa oikein oli.


Kuopion kansalaisopistossa järjestettiin 1970-luvulta lähtien sukututkimuskursseja. Aluksi olin niillä oppilaana ja sittemmin 2000-luvun alkupuolelta lähtien opettajana. Myös muissa pohjoissavolaisissa opistoissa olen opastanut kurssilaisia sukututkimuspolun alkuun. Savon Sukututkimusharrastajat ry:n hallituksessa olen ollut mukana vuodesta 1994 lähtien. Lisäksi olen toiminut sukututkijana Heiskasten sukuseurassa ja tällä hetkellä olen myös Kemppaisten sukuseuran hallituksessa.  


Olen saanut olla mukana kokoamassa ja julkaisemassa eri sukuseurojen sukukirjoja - Heiskaset ja Tuppuraiset, Eskeliset ja Kemppaiset liittyvät kaikki joko omiin tai mieheni sukuihin. Viimeisin innostuksen kohde on tehdä kirja, jossa kerrotaan kaikista omista suvuistani. Jos pääsisin niiden kaikkien osalta edes 9. sukupolveen, saisin kokoon noin 500 eri suvusta kertovan kirjasen.




Viereinen kuva villakirjontatyöstä kertoo vielä yhdestä harrastuksessa, johon sukututkimus on viime aikoina suuntautunut. Suvun tarinaa voi kertoa paitsi kirjallisessa muodossa, myös kirjomalla sen kankaalle.


Sukututkimus ei ole siis vienyt vain pikkusormeani, se on vienyt koko ihmisen!
Kaija Heiskanen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti