Yksi maamme vähävaraisimpia yhteiskuntaluokkia oli 1800-luvun loppupuolella runsaaksi kasvanut muonamiesten joukko. Nämä "vähempiarvoiset" talollisten ja rusthollareitten apuvoimat asuivat vaatimattomissa mökeissään ja puursivat omalta osaltaan yhteiskunnan parhaaksi hiljaisuudessaan. Omista esivanhemmistani Juho Ahlberg Kuusjoen Diskarlan kylässä työskenteli Haikian talossa torpparina, mutta mainitaan kuollessaan muonamieheksi. Hänen vaatimaton omaisuutensa lueteltiin perukirjassa, josta kirjoitin pari vuotta sitten joulun alla.
Mutta mitä muonamies sitten täsmälleen ottaen sai palkakseen? Sopimuksia oli monenlaisia, mutta erään näkökulman avasi sanomalehti Hämäläinen kesällä 1879 udeltuaan joltain muonamieheltä tämän ansioita. Vastauksensa mies muotoili näin;
"Kuusi tynnyriä rukiita vuodessa, johon tulee vapaa asunto ja poltinpuut, laidunta lehmälle sekä yhden lehmän varalle talveksi niittua, jonka minun itse tulee korjata; yksi parmas olkia ja kolme kappaa suoloja. Tästä kaikista olen minä velvollinen tekemään kartanoon kolme päivää viikossa työtä.
Mutta minulla on valta tehdä koko viikon työtä kartanoon, suvet talvet, josta lisätyöstä maksetaan suvella 1 markka 50 penniä päivältä, ja talvella 1 markka."
Sanomalehden toimitus arvioi, ettei tuo palkka ollut mitenkään halveksittava. Sen mukaan vähäinen perhekunta tulee sillä hyvin toimeen, jos "vaimokin kerkiää ja kykenee työhön".
Juha Vuorela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti