Luukku 4, olkaa hyvä!
Eilen tapasimme herroja heinien keskellä kirkossa. Nykyisin vanhimmat kirkot ovat tärkeitä nähtävyyksiä ja arvostettuja muistomerkkejä. Näin ei ole ollut aina. Mistä kirkosta vanhojen kirkkojemme suojelu sai 1800-luvulla alkunsa. Tämän päivän kirkon kohdalla kertaamme sitä.
Eräänä päivänä 1865 Emil Nervanderia alkoi kiinnostaa erään keskiaikaisen kirkon
kirkkomaalla oleva niin kutsuttu luuhuone, joka oli pieni kivirakennus lähellä kirkon
itäpäätyä. Hämärä huone oli täynnä keskiaikaisia puuveistoksia syksyn lehtien ja
hiekan seassa. Nervander siis ikään kuin törmäsi yllättäen Suomen keskiaikaan. Kaikki patsaat
järjestettiin ja nimettiin lapuilla. Luuhuoneesta tuli pieni museo, jossa läheisen
kartanon vieraat kävivät. Mutta se oli alku suuremmalle asialle sille, että vanhojen kirkkojen
aarteita ryhdyttiin etsimään ja kartoittamaan. Se johti myös hylättyjen kirkkojen kunnostukseen. Syntyi Suomen Muinaismuistoyhdistys.
Mutta mikä on tämä keskiajalla rakennettu kirkko, jossa Emil Nervander tavoitti keskiajan? Sen lähettyvillä on kaksikin kartanoa sekä merkittävä muinaislinna. Kirkossa säilytettiin myös monelle sukututkijalle tuttuun Speitz-sukuun liittyvää epitafitaulua…
Joulukirkko |
Vasemmalla kartano, jossa Nervander vieraili, kirkko sen takana |
Tervehtien: Lussi
Ja eilen oli vuorossa Keminmaan vanha kirkko, joka on Suomen pohjoisin keskiaikainen kivikirkko. Lattian alla lepää muumioitunut kirkkoherra Nicolaus Rungius.