Katkennut akseli

Erkki Kangasniemi-Sorila vaimonsa Otiilian os. Pollari kanssa kodin portailla Tuurissa 1940-luvulla viettämässä pyhäpäivää, jolloin pajan ovet olivat kiinni. Sorilan kotialbumi.

Isoisäni asteli tiluksillaan 1800-luvun loppupuolella. Kuten ennen vanhaan monet Suomessa tekivät, hänkin otti talon nimen käyttöönsä. Onneksi isäni Uuno Heikki Sorila käytti virallista sukunimeä, sillä Kangasniemi saisi vielä enemmän solmuja englanninkielisen suuhun kuin Sorila. Isoisäni Erkki Kangasniemi (1876–1962) viljeli maata Etelä-Pohjanmaalla Tuurin kylässä. Kuitenkin parempi tuuri myötäili, kun hän perusti kyläpajan. Sepän vasara sopi paremmin hänen käteensä kuin viikate. Kun pikkupoikana katselin pajassa jättiläispalkeita, ahjoa, alasinta, kaikenkokoisia vasaroita ja pihtejä, niin tunsin olevani aarrekammiossa. Se herätti suurta kunnioitusta isoisää kohtaan, kun tämä oli omin käsin rakentanut pajan ja tehnyt itse työkalut. Kyläsepän taidoista oli kova kysyntä ja tuotanto oli monipuolista. Pajassa syntyi ropsupannuja, teräsvanteita kärrynpyöriin ja monta muuta tarvittavaa. Merkittävin työ sepän ammatissa oli kuitenkin edessä. Inhan patruuna omisti alueen suurimman sahan ja oli kipeästi avun tarpeessa. 

Tarttui kuin hukkuva 

Tuurin keskustassa, nykyisin maan suurimman kyläkaupan Veljekset Keskinen oy:n tuntumassa, Töysän joen rannalla sijaitsi jo viime vuosidadan vaihteessa Kallenkosken saha. Sirkkelin akseli, sahan elämänlanka, oli katkennut. Kaikki työt olivat pysäyksissä, tuotanto nollassa ja monilla elämisen mahdollisuus tukossa. Koko katastrofi johtui sirkkelin akselista. Voidaan sanoa, että kylän elämä pyöri sirkkelin akselin ympärillä. Akselin kunto merkitsi elämää ja sen katkeaminen kuolemaa. Inhan patruuna Juho Inha (1850–1922) vietti varmaan unettomia öitä, koska ei ollut löytänyt ketään, joka olisi osannut korjata murskautuneen akselin. Tilanne oli toivoton. Patruuna oli kuullut Erkki Kangasniemestä. Olisiko kärrynpyörän vanteita ja ropsupannuja tekevällä sepällä kuitenkaan taitoa akselin korjaamiseen, oli sahanomistajalla syytä epäillä. Inhan patruuna tarttui kuin hukkuva oljenkorteen ja kysyi, jos Kangasniemi voisi korjata akselin. Ei ollut aikaa eikä tarvetta pitkiin neuvotteluihin tai teorioitten pohtimiseen. Karu totuus oli edessä. Katkennut akseli merkitsi patruunalle konkurssia ja kyläläisille elatuksen katkoa. Ei siihen aikaan tunnettu työttömyyskorvauksia.

Takominen alkoi

Seppä asetti suurilla kämmenillään akselin palat harkituin liikkein ahjoon. Tuli puhdisti taakan alla murtuneesta teräksestä kaiken kuonan. Akselin ympärille kerätty hiekka toimi lämmön tasaajana. Kyseessä oli niin sanottu hiekkahitsaus. Ahjon kuumuus ei saanut ylittää määrättyä rajaa. Se piti olla täsmälleen oikea. Muokattavaksi sulaneen teräksen tarkka värisävy ilmoitti sepälle täsmällisesti hetken, jolloin se oli taottava. Se hetki oli koittanut. Palat siirrettiin tahkosta alasimelle ja takominen alkoi. Sepän tekemän vasaran iskut kaikuivat kyläläisten korviin asti. Ilmassa oli jännityksen värinää siitä, mitä tuleman piti. Isoisän vasara oli varmassa kädessä ja takojan mieliala täysin tyyni. Teräs vaikeroi voimakkaitten vasaran iskujen alla. Tuliset säkenet lensivät kuin hyväenteiset ilotulitukset kaaressa pajan mustalle maalattialle. 

Alasimella tapahtui ihme

Murtuneet akselin palat alkoivat sulaa toisiinsa kiinni. Molekyylit asettuivat oikeaan linjaan. Akselin alkuperäinen olotila oli pian saavutettu. Särkynyt oli jälleen ehjä, ilman saumoja. Kun akseli sai viime silauksen pajan sorvissa, se oli kuin Sheffieldin valimon paras tuote. Saha pyörähti pian käyntiin. Koko kylä riemuitsi. Kukaan ei enää epäillyt sepän taitoja. Kyläsepästä tuli yhdellä humauksella sankari ja Inhan patruuna Juho Inha hykerteli käsiään.

Kaikki Keskisen kaupassa kävijät voivat helposti nähdä puron takana kukkulalla kauniin rakennuksen. Se oli Inhan Patruunan pytinki siihen aikaan, kun sahan akseli korjattiin. Sahalaitos sijaitsi kiven heiton päässä Töysän joen varrella.

Eero Sorila

Sepän pojanpoika Eero Sorila muutti 12-vuotiaana vanhempiensa mukana Kanadaan huhtikuun 4. pv, 1957. Hänestä ei tullut kyläseppää, kuten isoisästään, mutta valmistui Montrealin ammattikoilusta levysepäksi.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 2/2022. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.