Sukulaisia koko kylän väki

Kylänäkymä Tammion saarelta 1951. Kuva: Museovirasto.

Kesä on kotiseutumatkojen sesonkia. Sukujen vanhoille asuinpaikoille tehdään käyntejä tavoitteena löytää merkkejä menneisyydestä, kuten vanhoja rakennuksia tai niiden jäänteitä. Pelkästään vanhan ruusupensaan tai riutuvan omenapuun näkeminen voi ilahduttaa sukututkijaa suuresti siitäkin huolimatta, että ne eivät ehkä olekaan juuri oman esivanhemman aikaisia. Tutustumalla etukäteen käyntikohteen historiaan, paikan vaiheisiin ja henkilöihin jää asioita vähemmän arvailujen varaan.  

Esivanhempien elämään on kuulunut syntymiä ja kuolemia, avioitumisia ja muuttoja, joita voimme selvittää kirkonkirjoista. Tämä on sukututkimuksenkin perusrunkoa, josta sukututkija kirjaa henkilöt ja edelleen perheet ja sukulaiset. Sen sijaan sosiaalinen ympäristö, kyläyhteisö ja kylän tapahtumat jäävät usein vähemmälle tarkastelulle.

Muutamassa kyläkirjaprojektissa mukana olleena innostuin keräämään kiinnostukseni kohteena olevista kylistä isäntäluetteloita, torppariluetteloita ja luetteloa kylän käsityöläisistä, ruotusotilaista ja muista henkilöistä. Kun näille lisäsin lapset ja lasten avioitumiset, niin sain todeta tämän tästä, jotta koko kylän väki oli sukua keskenään. Samaan toteamukseen voi päätyä jo yksittäistä sukua tutkimalla, suvun tutkiminen laajenee kylän väen tutkimukseksi. Tällä kertaa lähestymistapa oli vastakkainen: kylän väen tutkiminen osoittautui vain muutamien sukujen tutkimukseksi.

Kylän talojen isäntäluettelon tietoja kerätessä sai samalla tietoa talojen historiasta, halkomisista ja lohkomisista, sijainneista ennen ja jälkeen kylätonttien siirron. itseäni kiinnosti etenkin isovanhempieni talon aikaisempi sijainti. Kyseinen talo sijaitsi vielä 1800-luvun puolivälissä viiden talon muodostamalla kylätontilla, josta jokainen talo on aikojen kuluessa siirretty toisaalle, jopa useiden kilometrien päähän kylätontista. Jokaisen talon siirtoon liittyy sukujen tarinaa, naimakauppoja ja kiinteistökauppoja, yhdistämisiä ja jakamisia, kohtalokkaita tulipaloja sekä iso- ja uusjakoja. Nyt tuolla peltotieksi muuttuneen kylänraitin päässä sijaitsevalla vanhalla kylätontilla on jäljellä muutama kuusi ja kitulias omenapuu sekä joitakin rakennusten perustana olleita kiviä. Vanhasta asutuksesta on merkkinä kylätontin läheisyydessä sijaitseva 28-kuppinen kuppikivi.  

Talojen isäntäluetteloa huomattavasti haasteellisemmaksi osoittautui torppariluettelon laatiminen johtuen pelkästään jo torppien sijainnista. Ne sijaitsivat usein kylien takamailla, kulmakunnilla ja vanhoihin karttoihin torppia on merkitty vaihtelevasti. Lisäksi kirkonkirjoissa ja henkikirjoissa esiintyi useita samannimisiä torppia kuuluviksi eri kylien taloihin. Isojaon ja uusjakojen aineistot osoittivat, että torppa pysyi paikallaan, mutta kylien ja talojen rajat muuttuivat tilusvaihtojen myötä. Tarkastelemassani seurakunnassa ja pitäjässä torpat kirjattiin isojaon päättymisen jälkeen vastaanottavaan kylään ja taloon vuodesta 1839 lähtien.

Talonpoikaistalojen ensimmäiset torpparit olivat tavallisimmin kyseisen talon poikia, joten selvä sukuyhteys säilyi talollisten ja torppareiden välillä. Samoin voi todeta etenkin aikaisemmista käsityöläisistä ja sotilaista, jotka usein myös jäivät kotikylälle ja siten sukulaisten läheisyyteen.

Laaja lähdeaineisto, joita ovat kirkonkirjojen, henkikirjojen ja sotilasrullien lisäksi mm. tuomiokirjat, perukirjat, iso- ja uusjakoaineisto, ja sen käyttö valottaa jo hyvin kyläläisten elämää. Jotkut sukututkimusohjelmat ja netin sukupuupalvelut taipuvat henkilöhistorian lisäksi myös kylä- ja talotietojen tallentamiseen.

Ensi vuoden kotiseutumatkoja ajatellen voi nyt tulevan syksyn ja talven aikana laajentaa sukututkimusta koko kylän ja sen väen tutkimukseksi.

Riikka Piironen

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 9/2023. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.