lauantai 4. joulukuuta 2021

Suomen Sukututkimusseuran Joulukalenteri 4.12.21

Vastaus kysymykseen 3:

Apteekkari Thomas Clayhills (1844-1908) perusti Tampereen ensimmäisen kivennäisvesitehtaan 1877.


Haminasta Lussi kiiruhtaa kohti seuraavaa rannikon pikkukaupunkia. Matkalla hän päättää pysähtyä Ahvenkoskella, Kymijoen varrella. Ahvenkoski tunnetaan jo keskiajalta erinomaisena lohenkalastuspaikkana. Siltojakin tänne toki tehtiin, sillä Jacob Teittin 1556 julkaisemassa kartassa näkyy niitä Kymijoen suulla useitakin. Valtakunnan raja kulki vuodesta 1743 Ahvenkoskella ja Pyhtään länsipuolta alettiinkin siksi kutsua Ruotsinpyhtääksi.

Ahvenkosken rajasilta 1803

Vuonna 1802 Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf ja Venäjän keisari Aleksanteri I tapasivat Ahvenkoskella. Viimeksi mainittu oli tullut hallitsijaksi edellisen vuoden keväällä, kun taas Kustaa IV Aadolf oli päässyt valtaan Kustaa III:n tultua murhatuksi 1792, joskin ensin valtaa käytti holhoojahallitus. Tunnetusti hän oli viimeinen Ruotsin kuningas, joka hallitsi myös Suomea. Mukana korkean tason tapaamisessa olivat myös molempien hallitsijoiden puolisot sekä vielä kolmaskin nainen.

Koskenhaltija esittää vaikean kysymyksen, ennen kuin päästää matkaajan yli kuohuvan kosken:

Kuninkaan ja keisarin keskustellessa valtiollisista asioista, puhuivat heidän puolisonsa kenties jostain aivan muusta. Osaatko arvata, miksi heillä riitti yhtä jos toista puhuttavaa?

 


 Kuva: Ahvenkosken rajasilta 1803. Antellin kokoelma. Museovirasto.


 

1 kommentti: