tiistai 1. joulukuuta 2020

Joulu-uutiset no 1, 1.12.2020

 

TERVETULOA MUKAAN WANHAN AJAN JOULUPUUHIIN

Tämä on Joulu-uutisten ensimmäinen numero. Lehdessä kerromme valittuja paloja entisajan joulusta ja joulunvietosta sukututkimusta unohtamatta. Toki lehtemme kierrättää ikivanhoja juttuja, mutta joulu on perinnejuhla ja kierrätys muutenkin muodissa. 

Miten joulun odotus sujuili sata vuotta sitten, siinäpä on julkaisumme ydin.

Aura 25.11.1892

Päätoimittajalta: Pikkujoulut

Pikkujoulun viettoon näyttää kuuluneen 1900-luvun alussa lahjat lapsille sekä pienen kuusen ostaminen. Ostokset ja kuusen koko tuplattiin sitten jouluna. Näin siis varakkaissa perheissä. Ylioppilaiden osakunnat ja mm. Helsingin Liikeapulaisyhdistys järjestivät nykyisen kaltaisia pikkujoulukemuja jo 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

Pääuutisena julkaisemme uutisen Helsingin Kansallisseuran pikkujoulun illanvieton ohjelmasta tasan sata vuotta sitten 1.12.1920. HUOM! HUOM! Sen yhtenä ohjelmanumerona oli ”pirteä sukututkimusesitelmä”, jossa esiteltiin Leo Mechelinin, M.A. Castrénin, Y.K. Yrjö-Koskisen ja Juhani Ahon yhteinen esi-isä. Mutta kuka oli tämä kantaisä??? Sitä ei kerrota. Tietäisikö kukaan?

 Iltalehti 2.12.1920
 
 
Turun Sanomat 27.11. 1927

Uusi Suometar 1.12.1908 ja Liikeapulainen 20.11.1908
 

Raahen lehti 3.12.1897
 
Huomaa, että klikkaamalla saat aina kuvat suuremmiksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti