sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Sukututkijan piikakalenteri 22.12.2019


Salavuoteuden synti

Pysytäänpä vielä Porvoossa. Kuten Fion kohtalokin osoitti, niin aika moni piikamorsian oli vihillä raskaana tai sitten jo peräti synnyttänyt aviottoman lapsen. Läheskään jokaisen piian kohdalla suhde ei päättynyt hääkelloihin ja perhe-elämään. Porvoon Kiialan kartanon palvelusväen puolella elettiin talvella 1899 kaikkea muuta kuin idyllistä kartanoelämää. Orimattilasta Kiialan piiaksi tullut Olga Sirén vangittiin helmikuussa lapsenmurhasta.

Kenties palvelusväki oli pistänyt merkille hänen raskautensa. Porvoon kartanoissa pyöri paljon piikojen aviottomia lapsia, joten mistään ennenkuulumattomasta tapauksesta ei ollut kyse. Olga oli kuitenkin synnyttänyt salaa täysiaikaisen lapsensa kartanon tallinylisillä. Sen jälkeen hän vei lapsen palkollisten asuinrakennuksen vintille, jossa oli tukehduttanut lapsen sekä piilottanut ruumiin. Olga jäi heti kiinni, ja hänet tuomittiin toukokuussa 1899 neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Jos Olga olisi elänyt sata vuotta aiemmin, hänet olisi tuomittu kuolemaan.

Lapsenmurhaa ei enää vuoden 1866 jälkeen pidetty yhtä suurena rikoksena kuin murhaa. Naisen psyykkisen tilan ymmärrettiin synnytyshetkellä olevan poikkeuksellinen. Salavuoteussäännöksen poistamisestakin keskusteltiin 1880-luvulla, mutta se päätettiin säilyttää yleisen moraalin vuoksi ja siksi, että poiston pelättiin vahingoittavan "valtion siveellistä pohjaa" eli avioliittoa. Miehen sakko oli 40 mk ja naisen 20 mk. Salavuoteus poistui laista 1926, mutta huoruus oli rikos vuoteen 1948.

Joskus ihmisten silmät aukeavat vasta taiteen keinoin. Minna Canthin vuonna 1895 kirjoittama näytelmä ”Anna-Liisa” otti kantaa lapsenmurhaan. Talontytär Anna-Liisa synnyttää aviottoman lapsen talon rengille Mikolle. Hän on aikeissa avioitua talollisen kanssa, kun Mikko palaa vaatimaan Anna-Liisaa vaimokseen ja uhkaa paljastaa lapsenmurhan. Anna-Liisa päätyy paljastamaan kuuliaisjuhlassaan tekonsa ja hyväksyy rangaistuksen. Näytelmässä korostuu se, kuinka nainen jää yksin kantamaan vastuun kun taas mies pääsee kuin koira veräjästä.

Näyttelijä Eine Laine Anna-Liisana 1924
Klikkaa Päivän Piikafakta suuremmaksi


Lähteet: 
Borgåbladet 24.5.1899
Borgåblader 25.2.1899

Uusimaa 24.5.1899

Tampereen Uutiset 3.3.1899
Kotoa ja kaukaa. Kansan kirjallinen kuvalehti 3.1.1925.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti