tiistai 10. joulukuuta 2019

Sukututkijan piikakalenteri 10.12.2012

Muikunpaistaja Korpilahdelta


Akseli Gallen-Kallela hakeutui Pariisista vuonna 1886 Keski-Suomeen Korpilahdelle maalaamaan suomalaisia maisemia ja kansanihmisiä. Hän oli kuullut, että Korpilahdelta löytyisi perinteistä vanhaa rakennuskantaa. Taiteilija asettui asumaan Heinosniemeen Kärkisten talon aitan yläkertaan. 

Korpilahdella syntyi maalaus nimeltä ”muikunpaistaja”, jonka mallina oli Gallen-Kallelan mukaan ”talossa töissä ollut Heta, veikeä, hauska tyttö.” Heta oli ilmeisesti Kärkisten talon piika. Korpilahden rippikirjan 1880-1889 mukaan Kärkisten talosta tosiaan löytyy vuonna 1886 piika nimeltä Heta eli Hedda Stina Joonaantytär. Kukapa taiteilija sen tarkemmin selvitteli tai kirjasi ylös mallina olleiden piikojen nimiä. Hehän olivat vain "kansaihmisiä" ihasteltaviksi taidesalonkeihin.

Kärkisten piika Hedda Stiina eli Heta Joonaantytär oli syntynyt Korpilahdella heinäkuussa 1859 ja asunut vanhempiensa kanssa Heinosniemen Suomäen torpassa vuoteen 1878. Tuolloin Hetan äiti kuoli ja isä meni uusiin naimisiin. Sopiva hetki Hetalle lähteä maailmalle. Hän oli 20-vuotias. Ensimmäinen palveluspaikka oli Hurttian Salmela. Heta vaihtoi lähes vuosittain palveluspaikkaa. 

Vuonna 1882 Heta piikoi Mäkiahon Mason torpassa, jossa synnytti lokakuuussa aviottoman tyttären Edlan, jonka isä ei ole tiedossa. Sen jälkeen 27-vuotias Heta ehti piikoa vielä parissa paikassa ennen Kärkisten tilaa, jossa myös viipyi vuoden – ja tuli sitten ikuistetuksi Akseli Gallen-Kallelan toimesta, mikäli siis tiedot pitävät paikkansa. Mahtoiko Heta koskaan nähdä lopputulosta, maalausta nimeltä "muikunpaistaja"? Salongit ja taidemuseot olivat korpilahtelaisen torpantytön ja piian elämästä todella kaukana 1800-luvun lopulla.

Akseli Gallen-Kallela "Muikunpaistaja" (Hedda Stina Joonaantytär?)

Päivän Piikafakta
Klikkaa esiin Päivän Piikafakta
Kuva:
Muikunpaistaja. Ahlströmin kokoelma. Ateneum

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti