perjantai 14. joulukuuta 2018

Sukututkijan Joulukalenteri 14.12.2018


Tässä suvussa oltiin sääksmäkeläisiä talonpoikia ties kuinka monta sukupolvea ennen kuin yksi pojista kouluttautui papiksi ja alkoi käyttää sukunimeä. Isonvihan aikana eräs suvun pappismies pysyi sitkeästi virassaan Pälkäneellä monen muun paetessa maasta. Kehutaanpa häntä vielä siitäkin, että hän merkkaili kummien sukulaissuhteita kastettavaan lapseen, mistä on iso apu sukututkijalle.

Jälkeläiset asettuivat pääosin Pohjois-Pohjanmaalle ja avioliittojen seurauksena suku tunnetaan yhtenä Sursillien jälkeläissukuna. Suvussa oli 1800-ja 1900-luvuilla tiedemiehiä ja poliitikkoja. Jopa pari pääministeriäkin on kantanut kyseistä sukunimeä. Löytyy sieltä kuuluisuutta saavuttaneita näyttelijöitä ja tanssijoitakin joukosta. Taulumme henkilö oli tutkimusmatkaaja ja suomen kielen professori, joka teki uraauurtavaa työtä suomensukuisten kansojen parissa. Vuonna 1859 tunnettiin jo silmälasit, kuten kuvasta näkyy....

Kuva: Ars Universitaria 1640–1990: Muotokuvia Helsingin yliopiston kokoelmista, p. 88. Helsingin yliopisto 1990.

Eilinen Lucia-neitomme oli Suzanne Larsson, joka oli rakastetun ruotsalaisen taitelijan Carl Larssonin (1853-1919) ja Karin Bergöön (1859-1928) vanhin tytär

1 kommentti: