perjantai 15. joulukuuta 2017

Sukututkijan Joulukalenteri 15.12.2017



Lukuisten torvien ja sarvien jälkeen - mutta vielä vuotan. Mä kohtaavani kerran joutsenen. Ja siihen asti unelmiini luotan.... Ja siinä se joutsen viimein onkin. Tämä suku on ollut varsin aloitteellinen sen suhteen, että marketeista ja makkareista löytyy tänä päivänä puuvillaisia pussilakanoita ja muitakin kodin tekstiilejä mitä erilaisemmilla kuoseilla. Ei olisi Tamperekaan se, mikä se on, ilman tätä Venäjältä muuttanutta aatelissukua. 


Suku lienee lähtenyt liikkeelle Westfalenista ja päätyi ensin muutamaksi sadaksi vuodeksi Tallinnaan. Sieltä eräs jälkeläinen muutti kauppiaaksi Pietariin. Hänen poikansa tuli Suomeen 1836 ja asettui Tampereelle. Keisarin ystäväperhe aateloitiin vuonna 1855 ja introdusoitiin Suomen ritarihuoneelle vuonna 1857. Eräitä suvun edustajia merkittiin myös Tallinnan ritarihuoneelle vuosina 1909 ja 1912. 

Alun perin suvun porvarisvaakunassa oli joutsen ja pähkinäpuu, mutta tamperelaisilla suvun jäsenillä puu onkin muuttunut eksoottiseksi palmuksi, jota voi kaupungista bongata eri kohteista. 

Suvun historia ei ollut kovin pitkä, mutta Kanadassa jälkeläisiä elää edelleen. Tälle maineikkaalle ”manselaissuvulle” on perustettu jopa oma museo, joka sijaitsee perheen aikoinaan omistamassa linnassa. 

 

Se on nääs moro!

Lussi

Eilen tutustuimme sukuun Horn

Kuvat: Genealogisches Handbuch der baltischen Ritterschaften. Görlitz 1930, Wikimedia Commons.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti