Sukututkijan Joulukalenteri 13.12.2018

Jaaha. Ja siinä on sitten toinen torvi. Tarkoitan tietysti vaakunaa, enkä ketään henkilöä. Rälssipeikot ovat perin herkkiä suuttumaan, jos joku irvailee vaakunoille tai vanhoille aatelissuvuille. Heitä ei kannata suututtaa.

Päivän suku on aikamoinen vyyhti monia eri keskiaikaisia suomalaisia rälssisukuhaaroja, joiden keskinäisiä suhteita on ansiokkaasti selvitellyt vanha tuttumme Tapio Vähäkangas. Eräs suvun kantaisä pääsi sinetöimään luostarin saantokirjeitä maaliskuussa 1442. Asemies käytti sinetissä vaakunaa, jossa oli aiheena jonkinlainen sarvi tai olisiko tuo kenties sittenkin metsästystorvi. Tarinan mukaan suvun kantaisä olisi elänyt jo 1100-luvulla ja soitellut merkkitorveaan Erik Pyhän aseenkantajana. Niin tai näin, myöhempinä aikoina eri suvut ottivat vaakunan aiheesta itselleen sukunimen.

Suku kunnostautui myöhempinä vuosisatoina erityisesti upseereina. Eräs jälkeläinen menehtyi Napuen taistelussa 1714, kun taas myöhempi suvun edustaja sai "todellisen valtioneuvoksen" arvon 1841. Hurja seikkailija suvusta löytyy myös 1800-luvun alusta. Venäjälle myötämielinen aatelisherra joutui maanpakoon ja hänen aatelisarvonsakin riistettiin 1789. Mies seikkaili Euroopassa ja sekaantui Irlannin vapausliikkeeseen. Hänen kerrotaan jopa ehdottaneen 1809, että tsaari Aleksanteri kruunaisi hänet Suomen kuninkaaksi. Ei onnistunut. Suomeen hän palasi ja täällä myös kuoli.

Mieslinjat tästä suvusta sammuivat joskus 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, mutta muutoin alussa mainitulla asemiehellä on luultavasti jopa tuhansia jälkeläisiä maassamme. Ehkä enemmänkin. Nykyisin suvun kantatilan maalla Naantalissa on golfkenttä.

Rälssiterveisin
Lussi



Viime kerralla ihmettelimme sukua Carpelan eli Karppalainen. Kumarramme Tor Carpelanille ja Bo Carpelanille.

Kuvat: J.W. Ruuth, Suomen rälssimiesten sineteistä lopulla 1500-lukua ja alussa 1600-lukua, 1891, Wikimedia Commons