Regina Simonsdotter

Niin kuin meillä kaikilla, minunkin sukupuussani on lukuisia arvoituksia. Kaikkein ärsyttävimpiä ja tarpeettomampia niistä ovat esiäidit, jotka aikanaan on kirjattu kirkonkirjoihin pelkällä etunimellä ja patronyymillä. 

Tämä on sitäkin ärsyttävämpää, jos kyse on Itä-Suomesta, jossa toisin kuin Länsi-Suomessa, sukunimien käytöllä on pitkät perinteet.

Näitä miesten tyttäriä on joskus todella vaikea löytää. Näin on varsinkin, jos etsii uudelle paikkakunnalle avioituneen naisen juuria. Niin monet Maria Mikontyttäret ja Valpuri Matintyttäret jäävät miehenkokoisen varjon taakse.  Miehen kuvaannollinen varjo levittäytyy tietysti myös mahdollisen sukunimen ylle, mutta ainakin sukunimen löytäminen voi auttaa tutkimusurakassa eteenpäin.  

Askel askeleelta sukuaan tutkiva löytää uusia esivanhempia, niin miehiä kuin naisiakin.

Itseäni hykerryttää aivan erityisesti uusien esiäitien löytäminen.  

Ei tarvitse olla feministi ymmärtääkseen äitilinjan merkityksen sukututkimuksessa. Riittää, kun on jonkun sortin realisti. Ihminen harvemmin voi olla täysin varma isästään, ei tietysti äidistäänkään, mutta vähän suuremmalla todennäköisyydellä kuitenkin.  

Sanotaan, että äitilinjojen tutkimus on nousussa sukututkimuksessa. Sitten piispa Terseruksen (1605-1678) ja Genealogia Sursillianan sanoisin, että jo on aikakin.

Äitilinjan merkitystä korostaa myös koko ajan kasvussa oleva DNA-pohjainen sukututkimus. Äitilinjaa tutkitaan solun mitokondrion DNA:ta tutkimalla. Mitokondriot vastaavat solun energiantuotannosta ja ne siirtyvät kuta kuinkin muuttumattomina äidiltä lapsille – niin pojille kuin tyttärillekin, mutta vain tyttäret jatkavat ketjua omille lapsilleen. Isä ei vaikuta tähän ketjuun millään tavalla.

Tytär saa mitokondriot aina äidiltään, joka on saanut ne omalta äidiltään, joka on saanut ne omalta äidiltään jne. Lopulta tätä ketjua seuraamalla päästään aina geneettiseen Eevaan, kaikkien nykynaisten yhteiseen esiäitiin asti. Tämä nainen eli Afrikassa 120 000-160 000 vuotta sitten.

Koska mitokondriot ajan saatossa säilyvät lähes muuttumattomina, on se vallan erinomainen ja lahjomaton tapa seurata suoraa äitilinjaa.

Huhtikuussa 2012 kirjoitin blogissani Prinsessapäiväkirjat äitini erikoisesta haploryhmästä. Harvinainen Z1a1a on sama kuin Birger jaarlin nuorimmalla pojalla Erikillä ja hänen äidillään, Ruotsin prinsessa Ingeborg Eriksdotterilla (n. 1212-n. 1254)

Totta kai moinen kiinnosti. Lähdin tutkimaan äitilinjaani perinteisen sukututkimuksen keinoin. Kaikki meni hienosti aina 1700-luvun alkuun saakka. Siellä vastaani tuli Antreassa asunut Regina Simonsdotter.

Tästä kaimastani on tullut elämääni hiertävä mysteerio. Tiedän Reginan eläneen Antreassa torppari Pekka Pekanpoika Ryhäsen vaimona, tiedän hänen lastensa nimet ja tiedän, että hän kuoli vuonna 1805.

Reginan syntymäpaikasta tai vanhemmista en sen sijaan tiedä mitään. Hän on syntynyt joskus vuosien 1724-1735 välillä. Mahdollista ja todennäköistä on, että hän on tullut Karjalaan jostain muualta.

Karjalainen torppa on kaukana Ruotsin hoveista. Matkaa Reginasta Ingeborgiin on noin 500 vuotta. Historiassa se on äärimmäisen lyhyt aika.  Reginalla ja Ingeborgilla ei päällisin puolin näytä olevan mitään yhteistä. Heillä on kuitenkin varmuudella yhteinen esiäiti paljon lähempänä kuin geneettisessä Eevassa. Sen kertoo Z1a1a:n luoneen mutaation nuoruus. Haploryhmän on arvioitu olevan vain noin 1 000 vuotta vanha.

Z1a1a yhdistää Ingeborg Eriksdotterin, Regina Simonsdotterin ja minut. Yhteinen geneettinen perimä saattaa olla seikka, joka jonakin päivänä vie minut Reginan luo. Tämä itsepintaisesti salaisuutensa säilyttävä nainen on nimittäin alkanut kiinnostaa minua omana itsenään, ohi ja yli Ingeborgin ja hänen siniveristen esiäitiensä.  

Ehkä jonakin päivänä monien sukututkijoiden toivoma tutkimusapulainen nimeltään Onnekas Sattuma puuttuu peliin ja löytää Regina Simonsdotterin juuret. 

Ja omat juureni, totta kai. Siihen saakka Regina on Simonin tai Simon omaisuutta. 

Eduskuntavaaleista

Eduskuntavaalien tulosten tullessa tänään julki voi muistella hetkisen tapahtumia Marttilassa kevättalvella 1907. Tuolloin käynnissä olleiden vaalien ensimmäisenä iltana pitäjän itäisen äänestysalueen puheenjohtaja, Sjöman aikoi viedä vaalipaikkana toimineelta Ollilan kansakoululta vaaliuurnan entisen nimismiehen, Johan Edvard Sjömanin taloon. Siellä arvokas laatikko oli tarkoitus lukita talossa sijainneen Säästöpankin kassaholviin.

Tämä menettelytapaan ei oltu lainkaan tyytyväisiä siinä toiseen sataan kohonneessa väkijoukossa, mikä oli kerääntynyt vaalipaikan ulkopuolelle. Esimerkiksi Suomalaisen Puolueen kannattajat ajattelivat uurnan olevan paremmin turvassa, mikäli se jätettäisiin yksinkertaisesti paikalleen ja kukin puolue valitsisi keskuudestaan kaksi jäsentään sitä vartioimaan yön ajaksi.

Puheenjohtaja Sjöman ei ollut kaikkien marttilalaisten suosiossa tuohon aikaan ja kenelläkään ei ollut tullut edes mieleenkään, että hän veisi uurnan mennessään. Vaalilautakunta oli joka tapauksessa tämän päätöksen takana. Maaliskuisessa, pimenevässä illassa värjöttelevä yleisö ei omien sanojensa mukaan tiennyt mitään tästä asiasta ja Sjömanin tuodessa uurnaa ulos, alkoivat he kysellä mihin sitä ollaan viemässä.

Tähän kysymykseen ei saatu asiallista vastausta, vaan Sjöman kertomuksien mukaan alkoi rähistä ja kirkua "tapansa mukaan" huutaen "ei sitä nyt ainakaan mustasotnilaisille anneta!". Hän myös parjasi kyselijöitä roistoiksi. Tästä suuttuneena väki tiivistyi uurnaa kantaneiden ympärille ja ilmeisesti muutama henkilö pääsi myös koskettamaan tätä mieliä kuohuttanutta laatikkoa. Kukaan ei toki aikonut sitä ryöstää ja muutoin kohdella kaltoin. Väkijoukko vain halusi tietää, minne heidän äänensä sisältävä laatikko oli matkalla.

Apuun riensi opettaja Ansas, joka rauhoitti joukon kertoen uurnan menevän Säästöpankin holviin. Osa äänestäjistä lähti nyt kotiinsa, mutta muutamat seurasivat Sjömania ja uurnaa aina pankille saakka. Tästä kaikesta seurasi se, että Sjömanin mukaan vaaliuurna oli yritetty ryöstää. Tämä lähinnä nauratti läsnäolijoita, sillä jos ryöstöaikeita todella olisi ollut, uurna olisi myös viety. Miesylivoima oli ollut pienen mellakan aikaan melkoinen.

Agronomi Isak Edvard Sjöman nosti kuitenkin kanteen ryöstöyrityksestä ja asia siirtyi poliisitutkintaan. Loppujen lopuksi syytteen sai kuusi nimeltä mainittua henkilöä, joille yleinen syyttäjä vaati rangaistusta "yleisen järjestyksen häiritsemisestä vaalipaikalla". Syyttäjän todistajana oli mm. talollinen Yli-Eskola, joka kertoi olleensa kantamassa uurnaa koululta Säästöpankille ja tulleensa muutamien syytettyjen taholta estyneeksi tätä tekemään. Muut todistajat eivät tienneet ryöstöyrityksestä mitään.

Asiaa käsiteltiin useaan otteeseen ja maaliskuussa 1908 kihlakunnanoikeuden istunnossa todistajista Kalle Porthen jätti oikeudelle kirjallisen anomuksen, jossa hän kertoi äkkipikaisuuden puuskassa yhtyneensä ilmiantajiin ja pyysi, että hänet koko jutusta erotettaisiin. Tähän ei suostuttu ja lopulta koko asia alkoi kääntyä entistä pahemmin Sjömania vastaan. Useat todistajat, kuten Tiina Airo ja Kalle Markula sanoivat nähneensä ja kuulleensa Sjömanin vihanpurkaukset, mutta väkijoukon pysyneen koko ajan rauhallisena. Sjöman marssitti omasta puolestaan talollinen Uotilan todistamaan, mutta tämä ei sanojensa mukaan tiennyt koko asiasta yhtään mitään.

Loppujen lopuksi monista oikeudenkäynneistä oli seurauksena täydellinen nöyryytys Sjömanille, joka kuitenkin oli loppuun saakka väitti "että he (syytetyt) yleisen syyttäjän taitamattomuuden tähden tällä kertaa onnistuivat päästä koskettelematta". Vaalit saatiin Marttilassa järjestettyä loppuun saakka ilman muita ongelmia. Ilmari Kiannon "Punainen Viiva" ikuisti näiden vaalien tunnelmat osuvasti Topin ja Riikan suulla, joille suutari Raappana oli lähettänyt opaskirjan äänestämisestä;

"Arvasinhan minä, että sitä se on justiin sitä soli-sali rattia!” wirkkoi Topi tolkussaan ja käänsi lehteä.

Riikka palasi ja luki:

"Suomen suu-suuri ruhtinaan naamamaan waltio päiwille ko-koontuwa etuskunta etustaa Suomen kansaa."

Sitäpähän kuulostaa olewan, wakuutteli Topi mielissään. – Luehan vielä muuan roikka.


Riitta luki.

"Etus kunta on yksikamari nen. Siihen kuuluu ka kaksi sataa-sannoo-etustajaa."

Joo! pani Topi ylen wiisaan näköisenä. – Yksi siinä kamari tulee olemaan aiwan kuin pappilan kanahuoneessa.

Riitta luki eteenpäin:
"Oi oi keutettu walitse maan etus tajaa on jokainen Suomen kansa lainen sekä mies että nainen…"

Siinä sen nyt ite kuulet, jotta akatkin kelpaa, - selwitti Topi täydellisesti tyytyväisenä ikäänkuin itse olisi lukenut ja otti kirjan Riikalta pois sekä wei pöydälle. – huomenna päiwän valossa luetaan lisää. Joko alat uskoa?

HisKi-lisäyksiä

Seuraavat lisäykset ovat nyt esillä HisKi-haussa:

0018 Askola
LISÄYS: vihityt 1851-1914, haudatut 1851-1890

0029 Elimäki
LISÄYS: vihityt 1733-1739,1743-1745(ChartaSigillata)

0043 Forsby
UUSI: kastetut 1748-1826, vihityt 1750-1824, haudatut 1749-1826

0144 Juva - Jockas
LISÄYS: vihityt 1743(ChartaSigillata),1851-1882, haudatut 1851-1874

0197 Keuruu
LISÄYS: vihityt 1869-1876, haudatut 1859-1864, sisäänmuuttaneet 1809-1818, poismuuttaneet 1809-1818

0332 Mikkeli - S:t Michel
LISÄYS: haudatut 1739-1760

0366 Orimattila
LISÄYS: kastetut 1772-1780,1848-1868

0430 Pyhäranta
LISÄYS: haudatut 1697-1799,1807-1853

0458 Ruokolahti
LISÄYS: sisäänmuuttaneet 1862-1885, poismuuttaneet 1856-1885

0508 Sotkamo
LISÄYS: kastetut 1894-1900

0543 Tampereen tuomiokirkkoseurakunta - Tammerfors domkyrkoförsamling
KORJAUS: vihityt 1878-1882

0613 Vesilahti
LISÄYS: kastetut 1831-1850


Muuttuneiden seurakuntien tiedot saa hakuun tästä!