Juutalaisena Suomessa reilut sata vuotta sitten

Herra Harry de Windt sai 1900-luvun alussa toiveen julkaista matkakertomuksen Suomesta. Tuohon aikaan ei anglo-amerikkalaiselle matkaajalle ollut juurikaan saatavilla kirjoja, joista olisi voinut saada kuvan maastamme matkailukohteena. Kirjan esipuheen mukaan useimmilla ihmisille olivat tuttuja lähinnä rouva Tweedie'n kirjanen "Through Finland" sekä jokaiselta matkusvaiselta löytyvä "Murray's Guide". Nämä molemmat olivat tuohon aikaan jo hieman vanhentuneita, joten em. toiveen esittänyt englantilainen kirjakauppias Pietarista halusi jo jotain uudempaa tarjottavaa asiakkailleen.


Harry de Windt myös toteutti pyydetyn kirjan ja matkallaan Suomessa hän poikkesi mm. Hämeenlinnaan. Sinä päivänä oli hyvin myrskyinen sää ja de Windtin istuessa omasta mielestään hyvin vaatimattomassa, paikallisen hotellin aulassa, oli siellä hänen lisäkseen vain yksi vieras. Tämä mies oli amerikkalaistunut Saksan juutalainen, joka kertoi de Windtille innokkaasti Suomen sen hetkisestä ilmapiiristä koskien juutalaisia. Samalla miehet nauttivat kahvista ja likööristä, jonka maksaminen sivumennen sanoen tuli de Windtin osalle. Samoin kävi punssin kanssa, jota tämä seurallinen mies nautiskeli edelleen kirjailijamme laskuun. Kirjoittajan kannalta oli tietysti hyvä, että samaan aikaan miehestä tuli aina vain puheliaampi.

Hän oli kertomansa mukaan tullut juuri Amerikasta. Tämä matka oli ollut menestyksellinen, mutta de Windtin mukaan mies olisi voinut käyttää vaurauttaan myös uusimmalla hieman vaatekaappinsa sisältöä.

Mies oli syntynyt Hampurissa, mutta muuttanut lapsena vanhempiensa mukana Venäjälle. Sieltä perhe oli karkotettu, joten he olivat asettuneet Helsinkiin. Mies oli aikuisiällä lähtenyt siirtolaiseksi Amerikkaan, sillä hänen mukaansa Suomessa oltiin hyvin suvaitsemattomia juutalaisia kohtaan. Kirjailija de Windt epäili, että runsaissa määrin nautittu punssi olisi saanut miehen puhumaan omiaan.

Hän pysyi väitteessään ja vetosi esimerkiksi siihen, että käytännön elämään liittyvien ongelmien takia Suomessa asui hyvin vähän juutalaisia. Pääasiallisina asuinkaupunkeina näillä harvoilla olivat Turku ja Helsinki. Miehet olivat yleensä olleet armeijan palveluksessa, jonka jälkeen he saivat perheineen jäädä maahamme. Punssia naukkailevan miehen mielestä valtio teki kaiken mahdollisen ajaakseen juutalaiset pois Suomesta, mutta tästä huolimatta miehet sotilasuran jälkeen työllistivät itsensä joko räätäleinä tai kauppiaina pukeutuen vanhoihin, hyvin käytettyihin vaatteisiin.

Toisaalta he maksoivat saman verran veroja kuin muut suomalaiset ja heillä oli samoja etuoikeuksiakin. Yksi merkittävä poikkeus mutkisti Suomen juutalaisten elämää merkittävästi. He eivät voineet mennä naimisiin Suomessa edes omaa uskoaan tunnustavien kanssa. Mikäli joku meni naimisiin ulkomailla ollessaan, evättiin häneltä pääsy takaisin Suomeen.

Yhä enemmän punssissa ollut mies uskoutui de Windtille kertoen sydämensä valitun olleen mieluummin isänmaalleen kuin hänelle uskollinen. Kosiomatka oli päättynyt pettymykseen ja mies purki tunteitaan rajusti de Windtille. Suuttuneen oloisen miehen mukaan suomalaiset kyllä kehuivat hienoja kaupunkejaan, rautateitään, rikkauttaan sekä yritysmaailmaansa. Amerikkalaistuneen miehen mukaan pieninkin Teksasin kaupunki oli suurempi kuin Helsinki eikä hämeenlinnalaiseen hotelliin olisi saanut majoitettua kunnolla koiraakaan. Tämä "yhden hevosen maa" sai miehen hänen sanojensa mukaan sairaaksi eikä hän aikonut koskaan investoida penniäkään Suomeen - ainakaan niin kauan kuin Venäjä oli maan todellinen isäntä.

Viimeksi lauottu toteamus sai de Windtin hymyilemään itsekseen, sillä miehen kulunut musta puku, paperinen kassi ja luultavasti jouluisesta pikkuleipärasiasta saatu "timanttisormus" veivät siltä terävimmän kärjen.

Aili-täti ja George Washington

Kun Aili-täti tuli kylään, odotimme me lapset aina kauhulla ruoka-aikoja.  Tädillä oli lonksuvat tekohampaat, joiden vieno mutta päättäväinen kolina säesti ruokailutapahtumaa.

Osakseni koitui vielä ennennäkemätön kauhu.

Oli vuosi 1967 ja olin päässyt tädin kanssa kahdestaan käymään Viialan keskustassa.  Aili-täti päätti pistää elämän risaiseksi. Menimme yhdessä ravintola Mottalaan ja hän tilasi lautasellisen riisivelliä.  Ja kaksi lusikkaa.

Vaikka muistoni ajalta ennen kouluun menoa ovatkin vähäiset, on tuo ruokailutuokio pureutunut lähtemättömästi mieleeni.

Näin vanhempana en voi olla säälimättä tätiä, joka selvästi kärsi huonoista tekohampaistaan. Hän ei ole historian ainut kolisuttelija. Muistatte ehkä maalauksen presidentti George Washingtonista? Taulussa Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti tuijottaa jähmeästi eteensä. Ei ihme, koska kuvaa maalatessa hänen suunsa oli täynnä pumpulia. Washington (1732-1799) oli melkein hampaaton ja maalausta varten lommoposkia haluttiin pullistaa pumpulilla.

Oli Washingtonilla tekohampaitakin, useita itse asiassa. Yhdet oli tehty virtahevon hampaista. Käyttömukavuus ei siinäkään liene ollut aivan kohdallaan.   

George Washington  alkoi menettää hampaitaan jo 20-vuotiaana.  

Hammasvaivat olivat demokraattisia, niistä kärsivät niin mökinakat kuin maan mahtavatkin. Tietotaitoa ei kerta kaikkiaan ollut. Vaikka sitä harvoin tulee ajatelleeksi, hammassärky ja hammasperäiset tulehdukset ovat epäilemättä olleet yksi esivanhempiemme arkea pahiten haittaava vaiva.

Puoskarit, välskärit, jopa sepät korvasivat puuttuvat hammaslääkärit. Kun tuska iski, oltiin valmiita kokeilemaan kaikenlaista. Loitsuttiin. Rukoiltiin. Varmaan kiroiltiinkin. Poltettiin kuumalla naulalla hammashermo tunnottomaksi. Tervattiin. Imetettiin iilimadolla. Apua uskottiin saatavan myös tupakansavusta, lipeäkivestä, pirtusta, kuparipannun vaskenhomesta, inkiväärijauheesta...

Vielä pitkälle 1900-lukua hammashoito oli pelkkää hampaiden poistoa.  Tekohampaat rippilahjaksi ei valitettavasti ole vitsi vaan lähimenneisyyden todellisuutta.  Toinen tekohammassesonki oli juhannuksen aika; hammaslääkärit tekivät pitkää päivää kun yhden päivän aikana saatetiin laittaa tekohampaat kymmenellekin juhannusmorsiamelle. Häihin saakka morsiot olivat paikkauttaneet niin sanottuja naimahampaitaan – kuutta keskimmäistä yläleuan hammasta – mutta juuri ennen häitä kaikki poistettiin ja tilalle asetettiin uutuuttaan hohtava kokoproteesi. 

Ajan romantiikkaa edusti se, että usein maksajana toimi sulhanen. Missä kunnossa sulhasen omat hampaat olivat, sitä ei tarina kerro.  

Vuonna 1890 Suomessa oli vasta 20 koulutettua hammaslääkäriä. Tuolloiseen asukaslukuun suhteutettuna yhtälö on hammaskariespöpön unelma; 100 000 potilasta yhtä hammaslääkäriä kohti. 

Kaikki suomalaiset olivat potentiaalisia potilaita. Harva vielä noihin aikoihin käytti hammasharjaa, sitä pidettiin koreiluna, jopa syntinä. Vielä 1960-luvulla maaseudulta saattoi löytyä ihmisiä, jotka eivät edes omistaneet hammasharjaa, omaa ainakaan. Kun perheet menivät saunaan, mukaan saatettiin ottaa koko perheen yhteinen hammasharja, jolla kaikki harjasivat hampaansa.

Ennen ei todellakaan kaikki ollut paremmin, ainakaan mitä hampaisiin tulee.  Kehitys on kulkenut eteenpäin ja ikäännymme jo omat hampaat suussamme.  Tekohampaista tulee menneisyyden esineitä, kummajaisia, joiden käyttötarkoitusta tulevaisuuden arkeologit arvuuttelevat. Tulevaisuudessa ei ehkä tarvitse turvautua edes yksittäisiin nastahampaisiin. Ehkä kasvatamme uusia hampaita omasta leukaluustamme kantasolutekniikalla? Tämä on jo onnistunut hiirillä.

Siinä olisi Aili-tädillä ja George Washingtonilla ihmettelemistä.

LUETTELO niistä vanhuksista, jotka Suomen sotaväen vanhus-kassata ovat saanu apua seuraavan verran

Suomen Julkisia Sanomia -lehdessä julkaistiin otsikossa mainittu luettelo vuonna 1859, lehden numerossa 30. TerhiA:n sähköisestä jäämistöstä löytyi tuo luettelo puhtaaksi kirjoitettuna ja sinä löydät sen täältä!

Stadin kundi

Yle Areenasta löytyy historiasta kiinnostuneelle päiväkausiksi kuunneltavaa. Itse olen viimeisten parin vuoden aikana kuunnellut useamman kerran taiteilija Georg Malmstenin haastattelua, jossa tämän oman aikansa supertähti antaa itsestään kerrassaan hurmaavan kuvan. Tästä sitten juolahti mieleen etsiä hänen esipolviaan, sillä valmista esitystä en ole ainakaan itse vielä löytänyt.

Tehtävä ei ollutkaan ihan helppoa, sillä sen yhteydessä jouduin jälleen kerran tutustumaan Helsingin pitäjän rippikirjoihin ja muihin dokumentteihin. Vaikka ne on 1800-luvun loppupuoliskolla kirjoitettu sinänsä melko kauniilla käsialalla, tekee yksinkertaisesti valtava henkilömäärä etsinnät hankaliksi.

Useissa eri lähteissä Georg Malmstenin kerrotaan syntynyeen 27.6.1902 rikosetsivä Karl Jarl M:n ja hänen venäläissyntyisen vaimonsa Eugenie Petroffin kolmesta lapsesta vanhimpana. Syntymäpaikaksi "stadin kundille" on luonnollisesti merkitty Helsinki. Tuohon aikaan Helsinki ja Helsingin pitäjä olivat kaksi aivan eri seurakuntaa. Valitettavasti Helsingin kastetuista ei kesäkuulta 1902 löydy Karl Malmstenille ja Eugenie Petroffille yhtään lasta. Myöskään Helsingin pitäjän kastettujen luettelo ei kirjaa yhtään Malmstenien lasta. Tässä yhteydessä huomasin mukavana lisäoppina, että Helsingin kastettujen luettelossa aukeaman vasemmalla puolella olivat poikalapset ja vastaavasti oikealla tytöt.

Jätin tuon asian tutkimuksen alle ja siirryin hänen vanhempiinsa. Helsingin Yliopiston "Kansalaishistoria/muisti" hankkeen nettisivuilta löysin jo aiemmin lukemani Liisa Nordmanin tekstin, jossa hän esittelee Lestikujalla asunutta Åberg-sukua. Eräs tämän perheen jälkeläisistä oli 13.10.1854 syntynyt Amanda Elvira/Alvina Åberg, jonka nai 11.1.1879 kivityömies Karl August Malmsten. Tämän pariskunnan poika oli Georg Malmstenin isä Karl Jarl, joka oli syntynyt 1.4.1883 ja vihitty 1902 Eugenian kanssa.

Amanda Elviran vanhemmat olivat Robert Reinhold Åberg, s. 6.6.1829 Tuusulan Vanhakylässä sekä tämän vaimo Amanda Lovisa Kyrklund, s. 12.3.1831 Helsingin pitäjän Ylästöllä. Tätä sukulinjaa pääsee isän puolelta taaksepäin helposti em. Liisa Nordamin esitystä tutkimalla, sillä Robert Reinholdin vanhemmat olivat Tuusulan Vanhakylän ja Helsingin Riipilän muonatorppari Jakob Johan Åberg (s. 1794) sekä vaimonsa Anna Sofia Rönnqvist (s. 1794). Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että Amanda Elvinan sukulaispoika Edgard Åbergia mainitaan hyväksi viulistiksi. Hän soitti ajan iskelmiä korvakuulolta ja oli lisäksi taitava muotokuvamaalari.




Jakob Johan Åbergin ja Anna Sofia Rönnqvistin esivanhempiin en ole toistaiseksi ehtinyt, joten totean vain viimeksi mainitun olleen vihille mennessään vuonna 1821 piikana Vanhakylän kartanossa. Samaan aikaan Jakob Johan, jonka syntymäaika vaihtelee rippikirjoissa (1793/94) oli muonatorpparina samassa kylässä, Grännäsissä. Jakob Johanin patronyymiksi paljastuu Jacobsson hänen omien lastensa kastemerkintöjen kautta. Eräs Jacob Åberg asui Jakob Johanin syntymän aikoihin Kellosken ruukilla, mutta sukuyhteyttä en ole havainnut näiden kahden herran välillä. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä ettei sellaista voisi olla.

Palataksemme Karl Jarl Malmstenin sukuperään, täytyy meidän tutkia Helsingin pitäjän kastettujen luetteloita sekä rippikirjoja.  Kastettujen luetteloista löytyy todellakin 1.4.1883 syntynyt Karl Jarl ja mukavasti samasta yhteydessä mainitaan rippikirjan sivu 1158. Mainitulla sivulla onkin sitten Karl Jarl, joka on vanhempiensa Karl August M:n ja Amanda Åbergin viidestä lapsesta toiseksi vanhin. Tosin kaksi lapsista menehtyy vuosien 1880-1889 aikana. Eloon jäävät isoveli August Fridolf ja pikkusisko Johanna Alvina. Seuraavasta rippikirjasta perhe löytyy sivulta 500 ja tuolloin myös selviää heidän asumansa torpan nimi, Nallebacka.  Tosin he muuttavat sieltä 1890-luvun alkupuoliskolla.


Isä Karl August syntyi 14.11.1851 Helsingin pitäjän Malmin kylän Stenbackan torpassa muonatorppari Karl Fredrik Malmstenin ja Maja Lena Wikströmin perheeseen.  Tämän tiedon avulla pääsee viimein hyödyntämään HisKiä, sillä pariskunnan vihkiminen löytyy tuon mainion apuvälineen kautta.

Helsingin pitäjän kastettujen luetteloita on tuhoutunut pitkältä ajalta, mutta onneksi seurakunnassa pidettiin lastenkirjoja. Niistä löytyy nopeasti Karl Fredrik Malmsten, joka oli kotoisin Stenbackan torpasta. Sukunimihän on tullut näppärästi kylän nimestä Malm. Syntymäajaksi on merkitty 1.12.1815, jonka sitten käy ilmi myös myöhemmistä rippikirjoista.
Lastenkirja kertoo Karl Fredrikin isän nimeksi Karl Gustaf Malmsten.

Itseasiassa Karl Gustaf Malmsten ei asunut perheineen Malmilla, vaan Pukinmäessä. Stenbacka on nimittäin rippikirjoissa "Boxbackan" alaisuudessa. Vuosien 1816-1826 rippikirjasta paljastuu Karl Gustafin syntymäajaksi vuosi 1793 ja ensimmäiseksi puolisoksi Stina (s. 1791-k.1820), joka on merkitty syntyneeksi Tuusulassa. Toisaalta Karl Gustafin vanhemmatkin olivat olleet torppareina Stenbackassa; Elias Malmsten syntyi 1764 ja vaimonsa Anna Hansdotter. kahta vuotta aiemmin. Syntymäajat siis rippikirjasta, joten ne voivat heittää hieman todellisuudesta. Karl Gustafin toinen puoliso Anna Maja Berg(?) oli syntyisin Sipoosta. Kysymysmerkki sen takia, että rippikirjassa nimi on kirjoitettu harmillisen sotkuisesti.

Amanda Lovisa Kyrklundin vanhemmat jäivät vielä mainitsematta. He olivat Ylästöllä asuneet pitäjänsuutari Karl Gustaf Kyrklund (s. 1794) ja vaimonsa Ulrika Åberg (s. 1803). Mielenkiintoista on huomata tuo Ulrikan sukunimi (kts. edellä). Kar Gustaf Kyrklund ja "talollisen tytär" Ulrika Åberg vihittiin Helsingin pitäjässä lokakuun alussa vuonna 1823. Tuolloin suutari Kyrklund asui Veromiehenkylässä. Ulrikan vanhemmiksi paljastuvat rippikirjoista Tolkinkylän (Tolkbyn) Bökarsin isäntäpari Anders Åberg (s. 1793) ja Lena Sofia Wenqvist (s. 1792).


Mutta kukas löytäisi sen sivun, josta selviää Georg Malmstenin syntymä? Oliko hän oikea stadin kundi vai syntyikö hän "pitäjän" puolella?

Juridisen edunvalvonnan toimia vuonna 2014

Toiminnanjohtajan tuumailuja

Hallitus päätti lauantaina 7.2.2014 esittää toiminnanjohtajan laatiman toimintakertomuksen vuodelta 2014 esitettäväksi kevätkokouksen hyväksyttäväksi Salossa 14.3.2015. Toimintakertomuksessa luodaan katsaus mm. Seuran juridiseen edunvalvontaan viime vuonna. 

Seuran edunvalvonnan tehtävänä on valvoa sukututkijoiden lainmukaisten oikeuksien toteutumista suku- ja henkilöhistorian lähdeaineistoja hallinnoivien viranomaisten tietopalveluissa. Tarvittaessa Seura pyrkii vaikuttamaan viranomaisten tutkimusta edistävien tietojärjestelmien kehittämiseen samoin kuin tutkimusta haittaavien käytäntöjen poistamiseen. Seura myös seuraa suku- ja henkilöhistorian tutkimukseen vaikuttavia lainsäädännön muutoksia ja tarvittaessa vaikuttaa valmisteluun. 

Vuonna 2014 Seuran juridinen edunvalvonta keskittyi sukututkimuksen uuden käytännesääntöasiakirjan tunnetuksi tekemiseen sukututkijoiden keskuudessa. Suomen Sukututkimusseuran ohjeita ja suosituksia -sarjassa julkaistiin vihkonen Hyvä henkilötietojen käsittely sukututkimuksessa, joka sisälsi käytännesääntöjen lisäksi apuneuvoja hyvän tietojenkäsittelytavan omaksumiseen. Käytännesääntöjä tehtiin toimintavuoden aikana tutuksi myös henkilötietojen käsittelyä koskevissa koulutustilaisuuksissa, jotka jatkuvat tämän vuoden puolella.

Seuran hallitus antoi toimintavuonna juridisen toimikunnan esityksestä sukututkijoille suosituksen koskien väestörekisteriviranomaisille sukututkimusta varten tehtävien tietojenluovutuspyyntöjen kohtuullista toimitusaikaa. Samoin suositeltiin toimenpiteitä, joihin väestörekisteriviranomaisissa esiintyvissä tietojenluovutuspyyntöihin liittyvissä ongelmatilanteissa on syytä ryhtyä. Tätä suosituksen tunnetuksi tekemistä Seura jatkaa myös vuonna 2015.

Julkaisu on myynnissä Seuran toimistossa.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmisteltu arkistolainsäädännön muutos saatiin päätökseen vuonna 2014. Seuran edustajana keskustelin toimintavuoden aikana sekä arkistolakityöryhmän että yksityisarkistolakityöryhmän jäsenten kanssa sekä osallistuin OKM:n joulukuussa järjestämään yksityisarkistolakia koskevaan kuulemistilaisuuteen. Näissä keskusteluissa ja kuulemistilaisuudessa toin painokkaasti esille sukututkijoiden ja ylipäätään historian harrastajien näkökulmia valmisteille oleviin lakeihin. Tammikuussa 2015 julkaistussa yksityisarkistolakityöryhmän muistiossa on havaittavissa eräitä merkittäviä parannuksia joulukuussa 2014 esillä ollesseen luonnokseen verrattuna.

Seuran hallitus teki kesäkuussa 2014 ehdotuksen, jonka mukaan Kansallisarkiston Digitaaliarkistoon ja Kirkkohallituksen Kirjuri-tietokannan digisovellukseen ei digitoitaisi päällekkäistä kirkonkirja-aineistoa, vaan Kansallisarkisto ja Kirkkohallitus vaihtaisivat digitoitua aineistoa keskenään. Lisäksi hallitus ehdotti, että jo vuosia toimineesta Digitaaliarkistosta tehtäisiin myös Kirjurin digisovelluksen 100 vuotta vanhemman kirkonkirja-aineiston tutkijakäyttöliittymä. Ehdotukset saivat Kansallisarkiston varauksettoman hyväksynnän, kun taas Kirkkohallitus ei pitänyt niitä toteuttamiskelpoisina. 

Juridisen edunvalvonnan linjauksista vastasi juridinen toimikunta ja toimenpiteistä toiminnanjohtaja. Juridinen toimikunta piti vuonna 2014 kolme kokousta ja siihen kuuluivat lehtori Jouni Elomaa (puheenjohtaja), varatuomari Kari T. Ahonen, sukututkimuksen tuntiopettaja Teuvo Ikonen, dipl. ins. Sami Lehtonen ja kansainvälisten asiain neuvos Kari Salo.

P. T. Kuusiluoma

Hallitus keskusteli koulutuksesta

Toiminnanjohtajan tuumailuja

Seuran hallitus piti totuttuun tapaan järjestäytymiskokouksensa lauantaina 7.2.2015 Tieteiden talolla Helsingissä. Jo usean vuoden ajan järjestäytymiskokousta on seurannut hallituksen talviseminaari, jossa keskustellaan jostakin Seuran toiminnan ajankohtaisesta osa-alueesta. Tänä vuonna keskusteltiin Seuran koulutustoiminnasta.

Hallitus valitsi Seuran varapuheenjohtajaksi fil. tri Jukka Partasen Joensuusta. Lisäksi hallitus valitsi keskuudestaan työvaliokuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja toiminnanjohtajan lisäksi kaksi jäsentä, lehtori Jouni Elomaan Turusta ja kansainvälisten asiain neuvos Kari Salon Helsingistä. 

Hallitus perusti 100-vuotisjuhlatoimikunnan, jonka tehtävänä on suunnitella Seuran juhlavuoden 2017 ohjelmaa. Juhlatoimikuntaa vetää Seuran puheenjohtaja Teppo Ylitalo. 

Seuran puheenjohtaja Teppo Ylitalo (oik.) ja hallituksen jäsen Jouni Elomaa.

Hallitus nimitti Genoksen toimitusneuvoston kaudelle 2015—16. Sen puheenjohtajaksi nimitettiin professori Kirsi Vainio-Korhonen Turusta sekä muiksi jäseniksi dosentti Lars-Folke Landgrén Helsingistä, dosentti Mervi Kaarninen Tampereelta, dosentti Marko Lamberg Tukholmasta, fil. tri Ulla Koskinen Tampereelta, cand. mag. Carl-Thomas von Christierson Kööpenhaminasta ja tutkija Elisabeth Thorsell Tukholmasta.

Hallitus nimitti juridisen toimikunnan kaudelle 2015—16. Sen puheenjohtajana jatkaa lehtori Jouni Elomaa Turusta. Muiksi jäseniksi nimitettiin varatuomari Kari T. Ahonen Helsingistä, tuntiopettaja Teuvo Ikonen Helsingistä, dipl. ins. Sami Lehtonen Espoosta, kansainvälisten asiain neuvos Kari Salo Helsingistä ja fil. maist. Teppo Ylitalo Lapualta.

Hallituksen talviseminaarin osallistujia: Suomi-tietokantahankkeen projektiryhmän
jäsen Erkki Juuti (vas,) sekä hallitiksen jäsenet Kari Salo ja Johanna Kurela.

Hallitus perusti uuden toimikunnan, digitoimikunnan, jonka tehtävänä on seurata ja arvioida strategisten tavoitteiden näkökulmasta Seuran digitaalisten palveluiden toimivuutta ja kehittämistyötä. Toimikunta on läheisessä yhteistyössä paitsi toiminnanjohtajan, myös Suomi-tietokannan projektipäällikön, HisKi-tietokannan ja HisKi-tallennusvälineen ylläpitäjien kanssa.

Digitoimikunnan puheenjohtajaksi nimitettiin Seuran varapuheenjohtaja, fil. tri Jukka Partanen Joensuusta sekä muiksi jäseniksi fil. tri Istvan Kecskemeti Helsingistä, fil. maist. Jens Nilsson Helsingistä ja fil. tri Marja Pirttimaa Helsingistä. Toimikuntaa täydennetään tarpeen mukaan toimikauden aikana.

*   *   *

Hallituksen talviseminaariin osallistui edustava joukko Seuran vapaaehtoistoimijoita. Talviseminaarissa hallitus haluaa keskustella vapaaehtoisten kanssa Seuran toiminnasta ja kuulla näkemyksiä ja mahdollisia kehittämisideoita. Tänä vuonna talviseminaarin teemana oli koulutustoiminta, josta kuultiin kolme alustusta.

Fil. tri Jukka Partanen kertoi vaikutelmiaan viime syksynä käynnistyneestä uusimuotoisesta kirjoittajakoulutuksesta.  Se koostuu viidestä eri koulutuspäivästä, joiden aikana käydään läpi koko sukukirjahanke tutkimustyöstä painatukseen. Jukka on antanut koulutukseen osallistuneille myös palautetta käsikirjoituksista. 

Hallituksen jäsen Marja Pirttivaara ja Seuran kirjastonhoitaja Vuokko Pärssinen-Tainio.

Talviseminaarissa todettiin, että sukututkijoille tarkoitettu lähdeaineistoja ja julkaisemista käsittelevä koulutus on ensiarvoisen tärkeää. Erityisesti huomiota kiinnitettiin siihen, että korkeatasoista sukututkijoille suunnattua koulusta olisi tarjolla eri puolilla maata. Jukka Partanen valotti Seuran alustavia suunnitelmia laajentaa lähde- ja kirjoittajakoulutusta yhtäältä monipuolisempaan ja syvällisempään suuntaan, toisaalta entistä useammille paikkakunnille.

Valtiotiet. maist. Marketta Kännö ja fil. maist. Terhi Nallinmaa-Luoto kertoivat vaikutelmiaan Teemalauantaiden järjestämisestä. Teemalauantai-niminen koulutuspäivä perustettiin aikanaan korvaamaan arki-iltaisin pidetyt kuukausikokoukset, joissa havaittiin kuulijakatoa. Keväisin ja syksyisin järjestetyt ja neljästä tietyn teeman ympärille rakennetusta esitelmästä koostuvat Teemalauantait sen sijaan ovat vetäneet alusta lähtien Tieteiden talon suuren salin täyteen kuulijoita.

Itse puhuin talviseminaarissa sukututkimuksen opettajien koulutuksesta. Olen perustanut työryhmän pohtimaan voisiko Seura järjestää sukututkimuksen opettajien peruskoulutuksen. Joka tapauksessa koko sukututkimusopetuksen kivijalka rakentuu kokeneista sukututkijoista, joilla vankan lähde- ja menetelmäosaamisen lisäksi on myös tietotaito opettaa uusia sukututkimuksen harrastajia.

P. T. Kuusiluoma

Tilaa Osmo kotiisi

Toiminnannjohtajan tuumailuja

Suomen Sukututkimusseuran Uutiskirje Osmon tämän vuoden ensimmäinen numero ilmestyi viikolla 4. Osmo ilmestyy kerran kuukaudessa ja siihen on koottu tärkeimmät ajankohtaisasiat Seuran toiminnassa. Uutiskirjeessa on jokaisesta aiheesta lyhyt johdanto ja linkki sivustolle, josta löytyy lisätietoa.

Osmo lähetetään tilaajille sähköpostitse, mutta se on luettavissa myös Seuran verkkosivuston uutiskirjearkistossa. Osmo on myös ruotsiksi ja se löytyy Seuran ruotsinkieliseltä sivustolta.

Osmon voi tilata kuka tahansa, joka on kiinnostunut Suomen Sukututkimusseuran toiminnasta. Tilaaminen tapahtuu yksinkertaisesti Seuran verkkosivustolla. Siellä sivun oikeassa reunassa on pikanäppäimien valikko, jonka viimeisenä laatikkona on ”Tilaa Uutiskirje Osmo”. Kirjoita sähköpostiosoitteesi kenttään ja  paina Tilaa-näppäintä. Järjestelmä lähettää sähköpostiisi vielä varmistusviestin, jonka hyväksynnän jälkeen Osmon tilaus on tehty. Saat seuraavan Osmon ilmoittamaasi sähköpostiin.

Osmon tammikuun kirjessä kerrotaan Suomen Sukututkimusseuran uudesta HisKi-tallennustyökalusta, joka avattiin käyttäjien testattavaksi tammikuun alussa. Lisäksi siellä on tietoa muutoksista Genoksen toimituksessa ja Genoksen 4/2014 sisällöstä sekä Salossa maaliskuussa pidettävistä Valtakunnallista Sukututkimuspäivistä.

Osmo Durchmanin exlibris. Siinä oleva kasvi muistuttaa rahapuu-nimistä
huonekasvia, mutta kai se on ymmärrettävä sukupuuksi. 

Mutta mistä Suomen Sukututkimusseuran uutiskirje on saanut nimen Osmo? Nimen on antanut tietenkin yksi Seuran ”perustajaisistä”, kamreeri Osmo Durchman (1890—1959), jonka aloitteesta Seura käynnisti vuonna 1924  kirkonarkistojen historiakirjojen jäljennystyön, HisKi-tietokannan edeltäjän. Durchman oli myös Suomen Sukututkimusseuran kirjaston ensimmäinen kirjastonhoitaja.

P. T. Kuusiluoma