Rullia ja rakuunoita

Mieheni lomaili joskus 1970-luvulla Pohjois-Saksassa ja vieraili opiskelukaverinsa kanssa myös eräässä lapsiperheessa. Hän ihmetteli, miksi perheen lapset suorastaan kammoksuivat tulijoita. Säikyt lapset pysyttelivät piilossa koko vierailun ajan. Lopulta perheen äiti selitti anteeksipyydellen, että seudulla oli jo vanhastaan ollut tapana pelotella lapsia, että jos he eivät olleet kiltisti, hakkapeliitta tulee ja vie. Ilmeisesti 30-vuotisen sodan kaikuja. Suomalaissotilaat  olivat tehneet alueella ilmeisen vahvan vaikutuksen.

Ruotsi-Suomi kävi miltei yhtämittaista sota 1560-1721. Vasta tulossa olivat Pommerin sota 1757-1762, Ruotsin-Venäjän sota 1788-1790, Pommerin sota 1807 sekä Suomen sota 1808-1809. Kruunun riveihin tarvittiin jatkuvalla syötöllä myös pelottavia suomalaissotilaita.

Ei siis ihme, että moni sukututkija löytää sukupuustaan yhden jos toisenkin sotilasnimen.

Niitä löytyy myös omasta sukupuustani.

Viimeisin lisä sukupuuhuni on jossain Pohjanmaalla noin 1692 syntynyt Carl Andersson Hellsten. Matti J. Kankaanpää on tutkinut Carlin sotilasuraa. Ruotsissa pidetyssä suomalaisten maarakuunoiden pääkatselmuksessa 6.7.1721 majurin eli Hämeen läänin komppaniaan on kirjattu 25-vuotias, nimismies Gabriel Lindin rakuuna Carl Hellsten, Paloisten rakuunatalon puolesta. Tässä vaiheessa Carlilla oli takanaan 3 palvelusvuotta.  Kankaanpää olettaa, että Carl/Kaarle olisi sodan melskeissä kulkeutunut Pohjanmaalta pakolaisten joukossa Ruotsiin ja värväytynyt siellä sotilaaksi.

Myöhemmin Kymenkartanon läänin jalkaväkipataljoonan (entinen Viipurin läänin jalkaväkirykmentti) pääkatselmusrulla 11 vuodelta 1725 löytää Carl Hellstenin Ruokolahden komppaniasta, sotilasruodusta nro 53.

Tässä vaiheessa Carl oli jo ehtinyt naimisiin ruokolahtelaisen Elina Petterintytär Makkosen kanssa. Sittemmin talolliseksi tituleerattu äidinpuoleinen isopappani 7 polven takaa eli elämänsä iltaa Ruokolahdella ja kuoli siellä 1751.

Vaikka sotilasasiakirjat ovatkin yksi kattavimmista henkilöhistoriallisista lähteista, on sotilaiden tutkiminen mielestäni erityisen vaikeaa. Se tuppaa lähes lannistamaan aloittelevan sukututkijan. Lähteitä -  tässä tapauksessa erilaisia rullia - on siellä täällä ja tutkimiseen tarvitaan paljon erilaista taustatietoa. Kaikkea ei myöskään ole mikrofilmattu. Mikä signum? Mistä kyseinen mikrofilmirulla löytyy? Missä rykmentissä sotilas ylipäänsä palveli?

Militariaviidakko tuntuu tiheältä ja eksyttävältä.  

Gustaf Cederströmin maalaus Karoliinit kantamassa Kaarle XII:n ruumista

Omaa tilannettani ei ole helpottanut myöskään se, että olen elänyt kaukana pohjoismaisista arkistoista. Tiedoissani on suuria aukkoja varsinkin siinä, mihin sotiin esi-isäni ovat osallistuneet.

Joidenkin suhteen tieto on onneksi ollut jo valmiiksi olemassa. Yrjö Hormian Genos-artikkelissa (23,1952) Talonpoikaistuneita säätyläissukuja Säämingissä kerrotaan Munckeista ja myös heidän sotilasuristaan.

8 polven takainen isopappani, ratsutalollinen Henrik Andersson Munck osallistui Saksan sotaan 1639 Otto Bergin komppaniassa. Hän oli elossa vielä ainakin 1648, oli naimisissa Malin Laurintyttären kanssa ja asui viiden markan ratsutilalla Tuohisaaressa.

Myös Henrikin veli, majoitusmestari Sigfrid Munck osallistui sotiin. Jollakin tavalla hän ansioitui  10-vuotisessa Venäjän-sodassa ja sai kuningas Kustaa Adolfilta 26.6.1613 päivätyllä kirjeellä rälssitilan Säämingin pitäjän Liistonsaaressa. Sigfridin sotilasura päättyi seuraavana vuonna, kun hän Audovon luona haavoittui vaikeasti oikeaan käteensä. Sigfrid vapautettiin palveluksesta. Majoitusmestari sai proosallisen, joskin eittämättä hyödyllisen läksiäislahjan;  kuusi aamia heiniä ja tynnyrin kauroja. Hän kuoli naimattomana 1635 tai 1636.

Paljon vähemmän tiedän Jämsän Kelhässä noin 1712 syntyneestä rakuuna Erich Simonsson Swanista. Tämä isopappani viiden polven takaa mainitaan pääkatselmuksessa vuonna 1734; syntynyt Jämsän pitäjässä, 22 vuotias suomalainen, naimaton, tienst. 3 vuotta. Erich avioitui kalvolalaisen Saara Tuomaantytär Puhkan kanssa ja kuoli nykypäivän mittakaavassa nuorena, vain vähän päälle 30-vuotiaana.

Paljon pidemmän elämän sai viidennen polven isopappani Henrik Simonsson Tallgren. Vuoden 1738 pääkatselmus toteaa rakuuna Henrik Tallgrenin olevan 25-vuotias ja syntyneen Janakkalan pitäjässä, Kaukolan kylässä. Saatuaan eron Kanungin rakuunan pestistä Henrik Tallgren muuttaa lampuodiksi Hurttalan Seppälään. Hän kuoli munuaisvaivoihin noin 70-vuotiaana.

En tiedä, oliko Tallgren sotilasnimi, paljon mahdollista.

Monet sellaisetkin, jotka eivät harrasta sukututkimusta sen sijaan helposti tunnistavat nimen Rask tyypilliseksi sotilasnimeksi. Suvussamme ensimmäisenä käytti tätä sukunimeä Henrik Tallgrenin poika, vuonna 1738 Hattulassa syntynyt Simon Henriksson.  Varamiesten värväyslyettelo 5. ja 6.2.1761 36 kertoo; Esitelty renki Simon Hendersson, 20-vuotias, syntynyt Hattulassa, hyväksytty.  

Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin, Everstiluutnantin komppanian katselmuksessa 7.9.1767 36. kuolleen Jacob Enbomin tilalle otettiin 19.5.1767 reservi, Simon Hindricsson Rask, 28-vuotias, ¼ vuotta palveluksessa, naimisissa, syntynyt Hämeessä.

Simon, isopappani neljän polven takaa sai eron 15.6.1775. Tiedossani ei toistaiseksi ole, joutuiko Simon rakuunana koskaan ns. tositoimiin. Vuonna 1778 hän löytyy isäntänä Amundin talosta, joka sijaitsi aivan Hattulan vanhan kirkon vieressä heti kirkkomaan pohjoispuolella.

Sotilasnimistä on kirjoitettu paljon. On myös mietitty, minkä logiikan mukaan niitä annettiin; sattumanvaraisesti, ulkoisten ominaisuuksien tai ehkä käyttäytymisen perusteella. Joskus ne yksinkertaisesti periytyivät suoraan edeltäjältä. Koska Simonin edeltäjä oli Enbom, nimi Rask (nopea, reipas) tuli jostain muualta. Ehkä tässä esi-isässäni oli virtaa vähän tavallista enemmän? Vai omasiko rykmentin nimenantaja ilkikurisen huumorintajun ja ylensi Reippaaksi hieman hitaanpuoleisen rakuunan?

Viisi miestä

Nils Grabbe, Klaus Fleming, Mikael Agricola, Kustaa Mauritz Armfelt ja Elias Lönnrot.....mikäs yhdistää näitä kuuluisia miehiä?

Ei, he eivät kaikki ole sukulaisia keskenään, eivät ainakaan minun tietojeni mukaan. Parilla kolmella voi olla yhteisiä esivanhempia, mutta satuin tässä iltana muutamana miettimään jotain aivan erilaista.


Vaikka kaikki koulunsa käyneet suomalaiset tuntevat herrat ainakin nimeltä, ei heistä ole koskaan tehty elokuvaa! Ei vaikka jokaisen elämäntarina suorastaan pursuaa tapahtumia, joista aikamme parhaat elokuvat on tehty.

Nils Grabbe oli ehkä ensimmäinen suomalainen sissipäällikkö, joka taisteli tanskalaisia vastaan maamme rannikoille pitäen mm. Raaseporin linnaa tukikohtanaan. Kuningas Kustaa Vaasa palkitsi miehen voudin viralla sekä Raaseporiin (1525-1534) että Viipuriin (1534-1545). Nils Grabbe asui isänsä rakennuttamassa Grabbackan linnoitetussa kartanossa, jonka ensimmäisen kerroksen jäänteet löytyvät yhä vieläkin entisen Karjaan kaupungin mailta.

Siuntion Suitian herra, Klaus Fleming oli taasen käytännössä koko silloisen Suomen valtias, vaikkakin muodollisesti vain kuningas Sigismundin vasalli. Miehen titteleinä olivat valtakunnan yliamiraali ja valtakunnanmarski, joten aikalaisten silmissä herra Fleming oli todellakin maan ylhäisintä aatelia. Olihan hän sitä toki myös syntyperänsä ansiosta, sillä äiti Hebla Siggentytär Sparre kuului yhteen Ruotsin merkittävimmistä aatelissuvuista. Myöhemmistä vaiheista saisi vaikka kokonaisen kirjasarjan, mutta todettakoon uran "huipentuneen" Nuijasotana tunnetun kapinan kukistamiseen.

Mikael Agricola on tietysti kirjakielemme isä ja Lutherin seuraaja, joka uudisti kirkkomme. Hän käänsi ensimmäiset suomenkieliset, painetut kirjat luoden näillä pohjan nykysuomelle. Uransa loppupuolella hän osallistui kuningas Kustaa Vaasan lähettämään rauhanvaltuuskuntaan, joka pyrki selvittämään ruotsalaisten ja venäläisten konflikteja rajaseudulla. Tullessaan takaisin kotimaahansa hän menehtyi Kuolemanjärvellä ja tuli haudatuksi Viipuriin.


Kustaa (Mauritz) Armfelt sai korpraalin arvon jo 11 vuoden iässä isänsä toimeta. Kahta vuotta myöhemmin poikanen oli arvoltaan kersantti ja vähitellen hän yleni armeijan hierarkiassa aina luutnantiksi saakka. Osoitettuaan poikkeuksellisia tietoja ja taitoja sai Armfelt lopulta kenraalimajurin arvon johtaen Ruotsin valtuuskuntaa, joka sai aikaan rauhan Venäjän kanssa kesällä 1790. Tähän aikaa Armfelt oli valtansa huipulla myös Kustaa III:n hovissa. Seuraavien vuosien tapahtumat ovat suorastaan huumavia Napolin kuningattarineen ja maanpetossyytteineen sekä Venäjälle pakenemisineen.

Venäjän vallattua Suomen Ruotsilta tuli Kustaa Mauritz Armfeltistä hetken päästä jalkaväenkenraali sekä keisarin ensimmäinen kenraaliadjutantti. Näin hän oli totaalisesti vaihtanut puolta. Viimeisen 150 vuoden aikana hänestä on oltu montaa mieltä, mutta jo 1800-luvun lopulla Armfeltin todettiin olleen kustaviaanisen ajan kaukonäköisempiä valtiomiehiä.

Virallisen julkisivun takana Armfeltiä on pidetty varsinaisena Casanovana, joka hurmasi puolen Euroopan naiset ulkonäöllään ja käytöksellään.


Vaatimattoman suutarin poikana syntynyt Elias Lönnrot koulutti itsensä Turun yliopistossa lähtien sen jälkeen keräämään kansanperinnettä tiettömien taipaleiden taakse jalkapatikassa. Monien eri keruumatkojen tuloksena olivat kansalliseepoksemme Kalevala sekä sen eri versiot. Kotipitäjässä Sammatissa mies tunnettiin äärimmäisen hyväntahtoisena ja ennen kaikkea vaatimattomana henkilönä, joka kaihtoi kaikkea virallista. Elämän loppupuolella voimia veivät mm. rakkaan tyttären kuolema ennenaikaisesti.


Viisi miestä, joista jokaisesti voisi tehdä pelkän elokuvan sijasta vaikka kokonaisen tv-sarjan. Olisiko aika paneutua Suomenniemen historiaan aivan uudella tavalla ja nostaa nämä menneisyyden hahmot uuteen arvoonsa? Eikä pidä unohtaa niitä voimakkaita naisia heidän rinnallaan ja taustallaan, jotka omalla panoksellaan antoivat miehilleen eväät kansakunnan hyväksi tehtävään työhön. Mannerheimista ei saatu aikaiseksi elokuvaa, mutta ehkä näistä viidestä herrasta löytyisi vielä paljon kiinnostavampi kohde...

Pääosan esittäjiä voitte sitten ehdotella vaikka seuran Facebook-sivulla!


Juha Vuorela