Ei, he eivät kaikki ole sukulaisia keskenään, eivät ainakaan minun tietojeni mukaan. Parilla kolmella voi olla yhteisiä esivanhempia, mutta satuin tässä iltana muutamana miettimään jotain aivan erilaista.
Vaikka kaikki koulunsa käyneet suomalaiset tuntevat herrat ainakin nimeltä, ei heistä ole koskaan tehty elokuvaa! Ei vaikka jokaisen elämäntarina suorastaan pursuaa tapahtumia, joista aikamme parhaat elokuvat on tehty.
Nils Grabbe oli ehkä ensimmäinen suomalainen sissipäällikkö, joka taisteli tanskalaisia vastaan maamme rannikoille pitäen mm. Raaseporin linnaa tukikohtanaan. Kuningas Kustaa Vaasa palkitsi miehen voudin viralla sekä Raaseporiin (1525-1534) että Viipuriin (1534-1545). Nils Grabbe asui isänsä rakennuttamassa Grabbackan linnoitetussa kartanossa, jonka ensimmäisen kerroksen jäänteet löytyvät yhä vieläkin entisen Karjaan kaupungin mailta.
Siuntion Suitian herra, Klaus Fleming oli taasen käytännössä koko silloisen Suomen valtias, vaikkakin muodollisesti vain kuningas Sigismundin vasalli. Miehen titteleinä olivat valtakunnan yliamiraali ja valtakunnanmarski, joten aikalaisten silmissä herra Fleming oli todellakin maan ylhäisintä aatelia. Olihan hän sitä toki myös syntyperänsä ansiosta, sillä äiti Hebla Siggentytär Sparre kuului yhteen Ruotsin merkittävimmistä aatelissuvuista. Myöhemmistä vaiheista saisi vaikka kokonaisen kirjasarjan, mutta todettakoon uran "huipentuneen" Nuijasotana tunnetun kapinan kukistamiseen.
Mikael Agricola on tietysti kirjakielemme isä ja Lutherin seuraaja, joka uudisti kirkkomme. Hän käänsi ensimmäiset suomenkieliset, painetut kirjat luoden näillä pohjan nykysuomelle. Uransa loppupuolella hän osallistui kuningas Kustaa Vaasan lähettämään rauhanvaltuuskuntaan, joka pyrki selvittämään ruotsalaisten ja venäläisten konflikteja rajaseudulla. Tullessaan takaisin kotimaahansa hän menehtyi Kuolemanjärvellä ja tuli haudatuksi Viipuriin.
Kustaa (Mauritz) Armfelt sai korpraalin arvon jo 11 vuoden iässä isänsä toimeta. Kahta vuotta myöhemmin poikanen oli arvoltaan kersantti ja vähitellen hän yleni armeijan hierarkiassa aina luutnantiksi saakka. Osoitettuaan poikkeuksellisia tietoja ja taitoja sai Armfelt lopulta kenraalimajurin arvon johtaen Ruotsin valtuuskuntaa, joka sai aikaan rauhan Venäjän kanssa kesällä 1790. Tähän aikaa Armfelt oli valtansa huipulla myös Kustaa III:n hovissa. Seuraavien vuosien tapahtumat ovat suorastaan huumavia Napolin kuningattarineen ja maanpetossyytteineen sekä Venäjälle pakenemisineen.
Venäjän vallattua Suomen Ruotsilta tuli Kustaa Mauritz Armfeltistä hetken päästä jalkaväenkenraali sekä keisarin ensimmäinen kenraaliadjutantti. Näin hän oli totaalisesti vaihtanut puolta. Viimeisen 150 vuoden aikana hänestä on oltu montaa mieltä, mutta jo 1800-luvun lopulla Armfeltin todettiin olleen kustaviaanisen ajan kaukonäköisempiä valtiomiehiä.
Virallisen julkisivun takana Armfeltiä on pidetty varsinaisena Casanovana, joka hurmasi puolen Euroopan naiset ulkonäöllään ja käytöksellään.
Vaatimattoman suutarin poikana syntynyt Elias Lönnrot koulutti itsensä Turun yliopistossa lähtien sen jälkeen keräämään kansanperinnettä tiettömien taipaleiden taakse jalkapatikassa. Monien eri keruumatkojen tuloksena olivat kansalliseepoksemme Kalevala sekä sen eri versiot. Kotipitäjässä Sammatissa mies tunnettiin äärimmäisen hyväntahtoisena ja ennen kaikkea vaatimattomana henkilönä, joka kaihtoi kaikkea virallista. Elämän loppupuolella voimia veivät mm. rakkaan tyttären kuolema ennenaikaisesti.
Viisi miestä, joista jokaisesti voisi tehdä pelkän elokuvan sijasta vaikka kokonaisen tv-sarjan. Olisiko aika paneutua Suomenniemen historiaan aivan uudella tavalla ja nostaa nämä menneisyyden hahmot uuteen arvoonsa? Eikä pidä unohtaa niitä voimakkaita naisia heidän rinnallaan ja taustallaan, jotka omalla panoksellaan antoivat miehilleen eväät kansakunnan hyväksi tehtävään työhön. Mannerheimista ei saatu aikaiseksi elokuvaa, mutta ehkä näistä viidestä herrasta löytyisi vielä paljon kiinnostavampi kohde...
Pääosan esittäjiä voitte sitten ehdotella vaikka seuran Facebook-sivulla!
Juha Vuorela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti