Hallituksen ääni - Teppo Ylitalo

Sukututkimuksen paikat

 Mokasin. Harmittaa.

Pari viikkoa sitten työpuhelimeeni soitti maakuntalehdestä nuori heleä-ääninen naistoimittaja. Puhui mukavia ja kysyi järkeviä, jäi hyvä mieli. Vähän mietin, olisiko silti pitänyt pyytää kommenttini tarkistettavaksi, mutta en pyytänyt. Olihan se toimittaja niin mukava ja järkevä.

Seuraavan päivän lehdessä hehkutin uutta sähköistä museosovellusta. Huomasin myös olevani sitä mieltä, että "enää ei kannata rakentaa seiniä museota varten saati ylläpitää niitä". Meni aamutee väärään kurkkuun. Kun nautin palkkaa kunnalliselta museolta, jonka seiniä ylläpidetään yhteisillä verovaroilla, lausunto ei todellakaan ollut kovin viisas. Enkä niin ajattelekaan.

Fyysisillä museoilla on edelleen hurjasti tarjottavaa menneisyyden arvostamisen, identiteetin rakentamisen, henkisen hyvinvoinnin, alueellisen vetovoimaisuuden, kulttuurimatkailun ja monen muunkin asian näkökulmasta. Vaikka sähköinen maailma etenee ja valloittaa ja eittämättä parantaa museaalisia palveluita, paikalla ja asioiden kokemisella tilassa on yhä merkitystä.

Lehtisekoiluni jälkeen jäin miettimään myös paikan merkitystä sukututkimuksessa.

Sukututkimuksen siirtyminen verkkoon on jättänyt monet mikrofilmikoneet tyhjilleen. Arkistoissakin sukututkijoita käy vähemmän. Ovatko siis sukututkijan paikat katoamassa? Kuihtuvatko kohtaamiset muiden tutkijoiden kanssa pois, kun sukututkimusta ei tarvitsekaan enää harrastaa tietyssä tilassa? Vieläkö sukututkimus tarvitsee seiniä?

On jotenkin surkuhupaisaa ajatella, että vain hyvin vähän aikaa sitten yhteiskunnassa murehdittiin, miten ihmeessä vanhemmat ikäluokat saataisiin käyttämään tietokoneita. Nyt murehditaan sitä, mitä siitä seuraa kun niin oikeasti tapahtuu.

Sähköiset palvelut on nostettu Sukututkimusseuran kehitystyössä suureen rooliin. Useita uudistuksia on suunnitelmissa, osa jo pitkällekin jalostettuna, osa vasta toiveen asteella. Ensimmäisenä on vuorossa verkkosivu-uudistus, ja ensi vuodelle ajoittunee muutakin julkistettavaa. Yhteistä näille uusille toimille on, että ne tuovat lähteitä ja tutkimuksen apuvälineitä yhä lähemmäs sukututkijaa. Paikasta riippumatta.

Mutta lopultakaan ei ole kysymys palveluiden sähköisyydestä tai seinistä sinänsä. Ne eivät ole itsetarkoitus. Tärkeintä on, mitä niiden kautta saavutetaan. Siellä, missä seinät helpottavat ja parantavat sukututkimusta, vaalittakoon ja varjeltakoon niitä. Siellä, missä seinät muodostuvat esteiksi, purettakoon pois. Eikä sähköinen verkko tee tästä poikkeusta: ei kaikki mikä on verkossa, ole automaattisesti hyvää.

Sukututkimuksen tekeminen tulee irtoamaan yhä enemmän paikan kahleista tulevaisuudessa. Se ei kuitenkaan tarkoita että sukututkijan pitäisi kääntää paikalle selkänsä. Päinvastoin. Tutkimuksen kohteena olevat ihmiset ja tapahtumat liittyvät aina paikkoihin. Paikoilla on ja pitää olla merkitystä, myös sukututkijalle.

Sitä paitsi, olipa sukututkijan kammio sitten missä tahansa ja toimipa se miten mekaanisin tai sähköisin välinein tahansa, sukututkijalla on aina tärkeä paikkansa myös tutkimuskohteidensa ja yleisönsä keskellä. Siellä, missä sukuyhteys ja yhteisöllisyys fyysisessä maailmassamme toteutuvat.

 
Teppo Ylitalo
Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtaja

Sukututkimuksesta asutushistorian tutkimuksen aputieteenä

En ole sattunut kohtaamaan asutushistoriallisia tutkimuksia, joissa sukututkimusta olisi yritetty käyttää systemaattisesti keskiajan asutushistorian selvillesaamisen apuna. Jos asutushistoriallisessa tutkielmassa on viitattu sukutietoihin, ne ovat olleet satunnaisia ja yksittäisiä mainintoja muun argumentoinnin jatkeeksi. Jos selvittelyn saatteeksi on tutkimusmenetelmiä ylipäänsäkään kuvattu, sukututkimusta ei ole niiden joukossa mainittu. Tosin yleensä kovin kirkkaasti ei ole niitä muitakaan menetelmiä kuvattu, joihin selvittelyissä on vedottu.

Asutushistorian taakkana on ollut perinteisesti lukittuja ennakkokäsityksiä, joista tulisi päästä vapaaksi

Itse olen tullut siihen tulokseen, että asutushistorian perustaminen historiallisen ajan kynnyksellä lähes yksinomaan nimistön alkuperän analysointiin, varsinkin, jos arkeologinen aineisto kokonaan puuttuu tai on perin niukka, jättää paljon toivomisen varaa tulkintojen luotettavuudelle. Katson nimistöselvittelyn pitkälti spekulatiiviseksi menetelmäksi keskiajan asutushistorian selvillesaamisen kannalta. Lisäksi olen taipuvainen selvästi näkemään useimmissa asutushistoriallisissa nimistöselvittelyissä ideologisia pyrkimyksiä haluttuihin tuloksiin. Tai jos ideologinen pyrkimys ei vaikutakaan vahvalta, nimitulkintoja kuitenkin paljolti ohjaavat kätketyt ennakkokäsitykset, joihin niitä vedätetään. Myös arkeologisia löydöksiä on usein tulkittu johonkin ideologiaan pohjautuen tai nimistönselvittelyn päälle, vaikka pitäisi olla toisinpäin. Opettavaisin esimerkki sellaisista toiveikkaista arkeologian harharetkistä lienee ollut vastustamaton halu väittää monia löydöksiä viikinkien aikaansaannoksiksi, mitä ne eivät ole todellisuudessa olleet. Onneksi tästä viehtymyksestä on viime aikoina vapauduttu, mikä onkin johtanut uudelleentulkintoihin, jotka vaikuttavat aikaisempaa puolueettomilta ja aikaisempia asutushistoriallisia väittämiä radikaalisti muuttavilta tai suorastaan kumoavilta.

Asutushistorian tutkimus kaipaa edelleen poikkitieteellisyyden lisäämistä

Edelleen kuitenkin vallitsee tutkimuksen saralla tilanne, joka vaatisi välttämättä erilaisten apumetodien käyttöä tulkintojen puolueettomuuden ja luotettavuuden parantamiseksi, poikkitieteellisyyden lisäämistä. Pitkän aikakantaman menetelmänä onkin tullut kuvaan mukaan genetiikka, mutta niin se kuin nimistöselvittelykin kaipaavat tuekseen myös sukututkimusta. Kukaan ei kiistäne mahdollisuutta selvittelyjen luotettavuuden parantamiseksi sukututkimuksen avulla. Varsinaiset sukututkimuksen tulokset voivat kuitenkin suoranaisesti auttaa asutushistorian tarkentamista ainoastaan lyhyellä aikavälillä, sillä demografisesti merkitsevät lähteet ulottuvat vain noin 500 vuoden taakse. Ennen sitä säilyneet henkilö- ja sukuhistorialliset lähteet rajoittuvat lähes kokonaan Etelä-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa vaikuttaineisiin provinsiaalisen virkaeliitin edustajiin ja vanhoihin rälssisikuihin, joiden asema sekä niin määrällinen kuin alueellinenkin suppeus ei luonnollisestikaan anna mahdollisuuksia kovin edustaviin johtopäätöksiin kaikki väestöryhmät ja alueet huomioonottaen.

Sukututkimuksen ulottuvuutta asutushistorian selvittämiseksi voidaan jossain määrin laajentaa

Toisaalta voidaan yrittää määrittää sukujen alueellisesta ja määrällisestä laajentumisesta jatkuvuuksia jostain seuraamuksellisista lähtökohdista, joita ilman sukujen kunkinhetkistä asutuksellista asemaa ja paikantumista ei voida ymmärtää. Myös historiallisen ajan uudisasutusalueitten kehittymisen profilointia voidaan käyttää mallisovelluksina niitä ympäröivien vanhempien asutusten kehittymisen ja aikaraamien arvioimiseksi. Näillä avuilla voidaan päästä nimistön alkuperän analyysiä huomattavasti luotettavampaan ja tarkempaan arvioon asutushistoriallisista seikoista myös muutamia sukupolvia aikaisemmaksi siitä, mistä tarkat asutushistorialliset lähteet ja koko väestön kattavat kameraaliset asiakirjat alkavat, ehkä koko keskiajankin aikaisesta asuttamisesta. Tietysti on analyysin edetessä koko ajan pidettävä mielessä sukuselvitysmenetelmien ulottamisen ajallinen rajallisuus sekä on osattava seuloa arvioitten kehittämisestä pois sellaisten tekijöitten vaikutus, jotka ovat ominaisia ainoastaan tietylle historian vaiheelle, jonka aineistoa muuten käytetään, mutta jonkakaltaisia erityistekijöitä ei ole varmuudella aikaisemmin esiintynyt.

Asutushistoria on myllerryksen edessä, sukututkimuksella lisää myllerrystä

Asutushistoria historiallisen ajan kynnyksellä on joka tapauksessa nyt suuren myllerryksen edessä, mitä genetiikka ja arkeologian vapautuminen ovat jo jonkin aikaa edistäneet ja pohjustaneet. Historiantutkimuksen saralla vaikuttaa vielä kuitenkin olevan tyyntä myrskyn edellä, kun varsinkaan genetiikan tulokset eivät ole sitä merkitsevässä määrin saavuttaneet tai historiantutkijoitten on ollut vaikea sulattaa niitä vanhan painolastinsa tai koulukunnilleen uskollisuutensa takia. Juuri genetiikan esiinmarssin johdosta, sukututkimuksenkin tarjoamat mahdollisuudet apumenetelminä asutushistorian selvillesaamiseksi korostuvat. Laajat ja esihistorialliset väestösiirtymät on nyt onnistuttu genetiikan ja arkeologian uudistumisen avulla asiallisesti selvittämään ja korvaamaan niillä aikaisemmat myyttiset käsitykset, vaikkakin näiden jäänteiden raivaamisessa on vielä jonkin verran työsarkaa. Kun vielä suosiotaan koko ajan lisäävä geneettinen sukututkimus lisääntyy ja paremmin niveltyy perinteiseen sukututkimukseen, saadaan ne yhdessä tuottamaan tuloksia, jotka ovat omiaan tukemaan asutushistorian tarkentamista ja selvillesaamista keskiajalla ja varhaisella keskiajalla. Toisaalta kun asutushistorian tulokset näin paremmin kohtaavat sukututkimuksen tulokset, sitäkin voidaan vastavuoroisesti käyttää entistä paremmin sukututkimuksen tukena.

Sukututkijan testamentille jatkoa

Loppukesästä sain noudettua talteen keväällä edesmenneen sukututkijaystävämme leskeltä noin 30-40 mappia erittäin hyvässä järjestyksessä olevia muistiinpanoja, kuvia, lehtileikkeitä ja muita dokumentteja. Lisäksi sain luvan tallentaa vainajan kannettavalta kaikki sukutietoihin liittyvät kansiot. Hännän huippuna kannoin kotiini niin vanhalla käyttöjärjestelmällä varustetun pöytäkoneen, että tiedostojen siirto muistitikulle ei siinä onnistunut.

Mapeista osa on jo mennyt eteenpäin Keski-Suomea tutkiville henkilöille, jotka ovat luvanneet skannata/digitoida niiden sisällöt SSHY:n jäsenistön käyttöön. Yhden osan mapeista yritän tässä vaiheessa lahjoittaa joko Turun tai Salon seudun sukututkimusyhdistykselle. Muutamia jää toistaiseksi omaan hyllyyni tarkempaa syynäystä varten. Mapeista löytyi jonkin verran "liian tuoreita" tietoja, joita ei tietenkään viedä yleiseen levitykseen. Sama koskee tuoreita valokuvia ja sellaisia dokumentteja, joilla on voimassa oleva copyright. Viimeksi mainittuja ovat mm. lehtileikkeet.

Sähköiset tietokannat tallennetaan Suomen Sukututkimusseuran kirjastoon ulkoisen kiintolevyn muodossa. Vanhan pöytäkoneen sisältöä en ole vielä ehtinyt ottaa talteen, mutta USB/IDE-adapterilla tämän ei pitäisi muodostua ongelmaksi.


SSHY:n sivuille tulee jossain vaiheessa näitä tietoja, mutta tarkempi ajankohta on tällä haavaa avoin. Todella iloinen olen ollut A. Pajusen avusta tässä projektissa. Ikävä kyllä työelämä hidastaa välillä harrastustoimintaa, mutta hiljaa hyvää tulee.

Juha Vuorela