Sukututkimuksen paikat
Pari viikkoa sitten työpuhelimeeni soitti maakuntalehdestä nuori heleä-ääninen naistoimittaja. Puhui mukavia ja kysyi järkeviä, jäi hyvä mieli. Vähän mietin, olisiko silti pitänyt pyytää kommenttini tarkistettavaksi, mutta en pyytänyt. Olihan se toimittaja niin mukava ja järkevä.
Seuraavan päivän lehdessä hehkutin uutta sähköistä museosovellusta. Huomasin myös olevani sitä mieltä, että "enää ei kannata rakentaa seiniä museota varten saati ylläpitää niitä". Meni aamutee väärään kurkkuun. Kun nautin palkkaa kunnalliselta museolta, jonka seiniä ylläpidetään yhteisillä verovaroilla, lausunto ei todellakaan ollut kovin viisas. Enkä niin ajattelekaan.
Fyysisillä museoilla on edelleen hurjasti tarjottavaa menneisyyden arvostamisen, identiteetin rakentamisen, henkisen hyvinvoinnin, alueellisen vetovoimaisuuden, kulttuurimatkailun ja monen muunkin asian näkökulmasta. Vaikka sähköinen maailma etenee ja valloittaa ja eittämättä parantaa museaalisia palveluita, paikalla ja asioiden kokemisella tilassa on yhä merkitystä.
Lehtisekoiluni jälkeen jäin miettimään myös paikan merkitystä sukututkimuksessa.
Sukututkimuksen siirtyminen verkkoon on jättänyt monet mikrofilmikoneet tyhjilleen. Arkistoissakin sukututkijoita käy vähemmän. Ovatko siis sukututkijan paikat katoamassa? Kuihtuvatko kohtaamiset muiden tutkijoiden kanssa pois, kun sukututkimusta ei tarvitsekaan enää harrastaa tietyssä tilassa? Vieläkö sukututkimus tarvitsee seiniä?
On jotenkin surkuhupaisaa ajatella, että vain hyvin vähän aikaa sitten yhteiskunnassa murehdittiin, miten ihmeessä vanhemmat ikäluokat saataisiin käyttämään tietokoneita. Nyt murehditaan sitä, mitä siitä seuraa kun niin oikeasti tapahtuu.
Sähköiset palvelut on nostettu Sukututkimusseuran kehitystyössä suureen rooliin. Useita uudistuksia on suunnitelmissa, osa jo pitkällekin jalostettuna, osa vasta toiveen asteella. Ensimmäisenä on vuorossa verkkosivu-uudistus, ja ensi vuodelle ajoittunee muutakin julkistettavaa. Yhteistä näille uusille toimille on, että ne tuovat lähteitä ja tutkimuksen apuvälineitä yhä lähemmäs sukututkijaa. Paikasta riippumatta.
Mutta lopultakaan ei ole kysymys palveluiden sähköisyydestä tai seinistä sinänsä. Ne eivät ole itsetarkoitus. Tärkeintä on, mitä niiden kautta saavutetaan. Siellä, missä seinät helpottavat ja parantavat sukututkimusta, vaalittakoon ja varjeltakoon niitä. Siellä, missä seinät muodostuvat esteiksi, purettakoon pois. Eikä sähköinen verkko tee tästä poikkeusta: ei kaikki mikä on verkossa, ole automaattisesti hyvää.
Sukututkimuksen tekeminen tulee irtoamaan yhä enemmän paikan kahleista tulevaisuudessa. Se ei kuitenkaan tarkoita että sukututkijan pitäisi kääntää paikalle selkänsä. Päinvastoin. Tutkimuksen kohteena olevat ihmiset ja tapahtumat liittyvät aina paikkoihin. Paikoilla on ja pitää olla merkitystä, myös sukututkijalle.
Sitä paitsi, olipa sukututkijan kammio sitten missä tahansa ja toimipa se miten mekaanisin tai sähköisin välinein tahansa, sukututkijalla on aina tärkeä paikkansa myös tutkimuskohteidensa ja yleisönsä keskellä. Siellä, missä sukuyhteys ja yhteisöllisyys fyysisessä maailmassamme toteutuvat.
Teppo Ylitalo
Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti