Häränkantaja

Tekin olette varmaan huomanneet, ettei esi-isien tutkiminen ole vain yksi harrastus, vaan monta harrastusta yhdessä? Sukututkimus on kameleontti, joka vaihtaa nahkansa hyvissä ajoin ennen kuin vanhaan näkymään kyllästyy. Harrastus on mielekäs siitäkin syystä, että sen sisään mahtuu niin monta maailmaa. Sotilasesi-isä johdattaa aikakauden sotahistoriaan, torppari tai talonisäntä saa kiinnostumaan asutuksen leviämisestä ja isojaosta, pappissukulainen tekee kuivahkosta kirkkohistoriasta merkityksellisen.

Tässä yhtenä päivänä aloin katsella isäni sukuoksiston puolella esiintyvää nimeä Maria Oxman (1756-1809.) Maria eli elämänsä Joroisilla, oli naimisissa Anders Thomasson Wilkmanin (1753-1815) kanssa ja sai kuusi lasta. Yksi Marian tyttäristä avioitui ”Kolme tynnyriä ruista”-blogissa esittelemäni suutari Simon Simonsson Raskin kanssa. 

Ensi maistelulla Oxman vaikutti minusta ilmiselvältä sotilasnimeltä. Kun katselin sukua Mariasta taaksepäin, jouduin kuitenkin kasarmilta kirkon puolelle. Ketjun päästä löytyi nimittäin Leppävirran kirkkoherra Clemens Bartholdi Oxman, syntynyt noin vuonna 1625. Clemens pääsi ensin seurakunnan kappalaiseksi 1651 ja myöhemmin kirkkoherraksi, jossa virassa kuoli 1703.  

Kirkkoherra Clemens Oxmanin omakätinen nimikirjoitus

Vuonna 1956 Genoksessa julkaistiin kaksikin Oxman-suvun varhaisvaiheita käsitellyttä artikkelia. Niin Sven-Erik Åström kuin Arthur Ehnqvistkin joutuivat jättämään avoimeksi suvun kantaisän Clemensin alkuperän. Kohtalaisen lattea ja väsynyt on näiden kahden herran olettamus, että Clemens Bartholdi Bosphorus (Häränkantaja), myöhemmin Oxman, nimen takana olisi mahdollisesti savo-karjalainen Sonninen tai Härkönen. Minkäänlaisia viitteitä tästä ei ole saatu. Oxman-suku on Clemensistä eteenpäin hyvin dokumentoitua, eikä sieltä ymmärtääkseni ole löydetty Härkösiä tai Sonnisia mistään päin sukuhaaroja.

Oxman-suvun kantaisän alkuperä on siis edelleen valitettavasti hämärän peitossa.  Muun muassa tästä aiheesta olemme muiden Oxmanin eri sukuhaarojen jälkeläisten kanssa harrastaneet vilkasta ja antoisaa sähköpostikirjeenvaihtoa.

Kokoan tähän vapaina virranneita pohdiskelujamme siitä, mistä Clemens Oxman olisi voinut olla lähtöisin. Prosessi kertoo samalla jotain oleellista sukututkimusharrastuksesta: uusien yhteyksien löytämisestä, kutkuttavasta salapoliisintyöstä ja palapelistä, jossa monenlaisella tiedolla  - sattumaa unohtamatta - on merkitystä.   

Oxmanin suvussa kulkeneen perimätiedon mukaan Clemens olisi sama henkilö kuin Turun Akatemian matrikkelissa v. 1650 mainittu Königsbergissä (nykyisin Kaliningrad) syntynyt varaton opiskelija Clemens. Hän oli tullut Tukholmaan, jossa oli yrittänyt varastaa rahaa kolehtihaavista ja lähetetty (ilmeinen pilke silmäkulmassa) vankilatuomion sijasta opiskelemaan teologiaa Turkuun.

Asiakirjojen perusteella tiedämme, että vuonna 1650 samainen Clemens turhaan anoi Turun Akatemian konsistorilta avustusta. Koska rahaa ei herunut, on todennäköistä että Clemensin täytyi varattomana keskeyttää opintonsa ja hakeutua työhön. Tähän teoriaan sopisi myös tieto, että vielä samana vuonna Leppävirralle ilmestyi Clemens Bartholdi Bosphorus, (vuodesta 1683 alkaen nimeltään Oxman,) joka pääsi seurakunnan kappalaiseksi huolimatta siitä, ettei ollut suorittanut teologista loppututkintoa.

Mikä sitten oli tuonut Clemensin Preussin pääkaupungista Königsbergistä Tukholmaan?

Emeritusprofessori Juhani Oksmanin työhypoteesin mukaan hän olisi ollut ruotsalaisen sotilaan avioton poika, joka tuli isänsä kotimaahan Ruotsin laivaston paluukyydissä 30-vuotisen sodan päätösvuonna 1648. Königsberg oli sodan aikana ollut ruotsalaisten hallussa. 

Eila Rautioaho on myös kiinnittänyt huomiota Clemensin patronyymiin Bartholdi, joka voisi olla latinalainen muunnos ruotsalaisesta patronyymistä Bertilsson. Ympäri maapallon singahdelleissa sähköposteissamme Eila on myös muistuttanut lähes sosiaalisesta normista, että ensimmäiselle pojalle annettiin tämän isänisän etunimi ja seuraava poika sai äidin isän etunimen. Myös Clemensin esikoisesta tuli aikanaan Bertil/Bertel. Suvun jälkeläisistä löytyykin (ehkä juuri ruotsalaisen esi-isän muistoksi) monta Bertiliä.

Mutta jos Oxman-suvun kantaisä todella oli alkujaan Königsbergistä, johtaa se entistä mielenkiintoisempaan jatkokysymykseen. Meidän pitäisi nimittäin kysyä, oliko hän taustaltaan juutalainen. Oxman on erittäin yleinen sukunimi juutalaisilla, myös Königsbergissä.

Oxmanien nimi esiintyy maailmalla monessa muodossa: esim. Oksman, Oxmann, Oxnam, Ochsman(n), Oexman(n), Oxeman ja Axman. Huomattava osa heistä on juutalaisia, Itä-Euroopassa asuvia tai sieltä vainojen takia muihin maihin muuttaneita. Juhani Oksmanin yhteydenotot ovat poikineet myös sen tiedon, että on olemassa kirja nimeltään World book of Oxmans, julkaissut Burke´s Peerage. Oxman-suku on siis ollut kiinnostuksen kohteena muuallakin. Englantilainen Dave Oxman perusti aikanaan  myös Oxman Genealogical Siten (www.littlewhitebull.com) jossa muuten on mainittu myös Suomi ja Clemensimme.  

Olisivatko suomalaiset Oxmanit/Oksmanit/Osmalat/Osmalahdet/Oiliot ja muut Clemens Bartholdi Oxmanin jälkeläiset osa tätä laajaa maailmalle levinnyttä juutalaista Oxman-sukua?

Nyt tähän haetaan vastausta geeniteknologian puolelta. Juhani Oksman on vastikään lähettänyt Yhdysvaltoihin DNA-näytteensä, jonka osaltaan toivomme valaisevan myös Clemensin alkuperän arvoitusta.

(Kiitos Juhani Oksmanille, Eila Rautioaholle, Lauri Osmalalle ja Harri Saastamoiselle mielenkiintoisesta kirjeenvaihdosta, joka toivottavasti jatkuu.)

Sukututkijat äkeissään kirkkoherranvirastojen tietopalvelulle

Vantaan seudun sukututkijat ry:n jo 14. kerran järjestämä Kuulutko sukuuni -tapahtuma on tänä viikonloppuna Hiekkaharjun koululla. Avustin järjestelyissä ja kokosin lauantaipäivän alkajaisiksi sukututkimusjuridiikkaa käsittelevän paneelin, jonka teema oli (ehkä hivenen provokatiivisesti) “Onko sukututkija toisen luokan kansalainen kirkkoherranvirastojen tietopalvelussa?”

Alustin keskustelua kertomalla, että sukututkijoita vaivaa tänä päivänä se, että sukututkimusta varten tilatut sukututkimukset roikkuvat kuukausikaupalla monien kirkkoherranvirastojen tietopalvelujonoissa ja kaikkiin muihin tarkoituksiin tilatut selvityspyynnöt säännönmukaisesti ohittavat sukututkijoiden tilaukset.

Tilanteella on ainakin kolmen vuosikymmenen historia. Jo vuonna 1982 Kirkkohallituksen silloinen väestörekisterintarkastaja kirjoitti eräässä Suomen Sukututkimusseuran julkaisussa, että täytyyhän sukututkijoiden ymmärtää, ettei heitä voida palvella yhtä nopeasti kuin muita tiedontarvitsijoita, koska sukututkijat tarvitsevat tietoja ainoastaan harrastustaan varten.

Väestötietolaki määrittelee, että vanhat paperiset kirkonkirjat kuuluvat samaan järjestelmään Väestörekisterikeskuksen ylläpitämän (yhteiskuntamme perusrekistereihin kuuluvan) väestötietojärjestelmän kanssa. Tämä tekee kirkkoherroista väestörekisteriviranomaisia.

Nykypäivän Suomessa kansalainen pitää itsestäänselvänä, että kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä ja kaikki saavat tasaveroista kohtelua viranomaiselta. Sukututkijoille sen sijaan ei ole mikään yllätys, että tämä oikeusvaltion periaate ei näytä koskevan sukututkijoita kirkkoherranvirastoissa.

Viimeisten 15 kuukauden aikana sukututkijoiden kirkkoherranvirastoista saama palvelu on monessa seurakunnassa huonontunut. Jotkut seurakunnat ilmoittavat, että he eivät voi palvella toistaiseksi sukututkijoita lainkaan ja muutamat eivät ota sukututkijoiden tietopalvelutilauksia vastaan. Useassa seurakunnassa sukututkijoiden tietopalvelutilausissa on monen kuukauden odotusaika.

Onpa vielä sellaisiakin seurakuntia, jotka lukevat henkilötieto- ja väestötietolainsäädäntöä kuin piru Raamattua ja kehoittavat pyytämään tiedot tutkittavilta henkilöiltä itseltään tai vaativat tutkittavilta valtakirjoja tietojen luovuttamista varten tai esittävät muita lainsäädäntöön perustumattomia vaatimuksia. Kielteisen päätöksen valitusosoituksesta ei kirkkoherranvirastsoissa liene kuultu lainkaan, koska sellaisia ei ainakaan sukututkijoille anneta.

Syynä tähän on luterilaisten seurakuntien keskushallinnon (ja kirkollisten väestörekisteriviranomaisten tukiorganisaation) Kirkkohallituksen maaliskuussa 2011 antama suositus siitä, etteivät kirkkoherrat enää antaisi sukututkijoille tutkimuslupia 100 vuotta nuorempien kirkonkirjojen tutkimiseen. Käytännössä tämä koskee ajanjaksoa 1910-60.

Suositus ulotettiin koskemaan myös seurakuntien arkistolaitoksen yksiköihin (lähinnä maakunta-arkistoihin) tallentamia kirkonkirjojen mikrojäljenteitä. Nyt moni kirkkoherra on käynyt hakemassa mikrokorttinsa maakunta-arkistosta pois. Kun sukututkijat eivät voi itse tutkia kirkonkirjoja, tiedot tilataan kirkkoherranvirastoista ja se rasittaa monen pienen seurakunnan kirkkoherranviraston tietopalvelua, jotka jo aikaisemmin ovat olleet resurssiensa äärirajoilla.

Kirkkoherranvirastoilla on pitkä perinne tietopalveluasiakkaiden asettamisessa eritasoisiin palvelukategorioihin tiedon käyttötarkoitukseen perusteella. Kirkkohallituksen suositus on entisestään pahentanut tilannetta sukututkijoiden omatoimista tutkimusta kieltävällä suosituksellaan.

Olen itse joulukuussa 2010 ja tammi-helmikuussa 2011 visioinut Kirkkohallituksen edustajille suosituksesta seuraavan tutkimuslupa-anarkian ja tietopalvelujen entistäkin pahemman ruuhkautumisen kirkkoherranvirastoissa. Valitettavasti visio on toteutunut.

Tänään Vantaalla saimme Kirkkohallituksen edustajalta kuulla, että vuonna 2014 sukututkijoiden ongelmat poistuvat. Kirkkohallituksen Kirjuri-hanke kokoaa kaikkien seurakuntien digitoidut kirkonkirjat 1860-luvulta alkaen ja sen jälkeen kirkkoherranvirastojen palvelu nopeutuu, koska tietopalvelutilauksen voi tehdä mihin tahansa seurakuntaan.

Kirkkohallituksen edustajan sukututkijoiden tyynnytysyritys ei oikein vakuuttanut minua. En usko, että kirkkoherranvirastojen henkilökunnan määrä olisi lähivuosina kasvamaan päin – pikemminkin päin vastoin – joten on vaikea ymmärtää miten palvelu Kirjurin myötä paranisi. Katsotaan kuinka käy.

Sukututkijoiden mahdollisuudesta tutkia itse vuosien 1910-60 kirkonkirjoja ei paneelissa keskusteltu, koska Kirkkohallitus on linnoittautunut KHO:n marraskuussa 2010 asiasta antaman päätöksen taakse. Sukututkijoiden osalta sitäkään teemaa ei ole vielä loppuun käsitelty.