maanantai 10. syyskuuta 2012

Sukututkimuksen opettajat paljon vartijoina


Viime lauantaina (8.9.2012) parikymmentä sukututkimuksen opettajaa kokoontui Tampereen Vanhalla Kirjastotalolla jo perinteeksi muodostuneeseen kokoukseen. Kyseessä oli Suomen Sukututkimusseuran sukututkimuksen opettajien neuvottelukunnan syyskoulutuspäivä. Seura perusti neuvottelukunnan maaliskuussa 2007.

Ammattitaitoiset sukututkimuksen opettajat ovat erittäin tärkeitä toimijoita sukututkimuskentällä. Sukututkimuksen opettajat valavat kivijalan suku- ja henkilöhistorialliselle tutkimukselle. Siksi Suomen Sukututkimusseura on erityisen kiinnostunut sukututkimuksen opettajien tasosta. Edeltäjäni Leif Mether aikanaan puhui sukututkimuksen opettajien koulutuksen tärkeydestä. Hän totesi usein, että koulutuksella syntyy parempia opettajia, jotka tuottavat parempia sukututkijoita, jotka tekevät parempaa sukututkimusta.

Sukututkimuksen opettajat ovat paljon vartijoina. Heidän tehtävänään on saada uudet sukututkijapolvet paitsi hallitsemaan sukututkimuksen keskeiset lähdeaineistot ja menetelmät, myös ymmärtämään sellaisia vaikeaselkoisia kysymyksiä kuin kuinka lainsäädäntö vaikuttaa tutkimustyöhön tai miten moderni digitaalinen tutkimusinfrastruktuuri ja sen eri verkkopalvelut toimivat.

Sukututkimuksen opettajilla on siis melkoinen vastuu. Tätä vastuuta on vieritettävä myös sukututkimuskursseja järjestävien opistojen harteille niin, että ne järjestäisivät järjestää ainoastaan korkeatasoisia sukututkimuskursseja, ts. palkkaisivat opettajia, jotka ovat huolehtineet ammattitaitonsa ylläpitämisestä ja siten vastanneet muuttuvan sukututkimuksen myös opetustyölle aiheuttamiin haasteisiin.

Suomen Sukututkimusseura tuntee oman vastuunsa. Toukokuussa päättyi Seuran, Tampereen kesäyliopiston ja Haaga-Helian yhdessä järjestämä sukututkimuksen opettajien täydennyskoulutus. Koulutuksen läpikävi kymmenkunta opettajaa, joiden pedagogiset valmiudet paranivat huomattavalla tavalla. He tulevat olemaan siinä kärkikaartissa, joka jo lähiaikoina tuottaa verkkoavusteisia tai kokonaan verkossa toteutettavia sukututkimuskursseja. Suomen Sukututkimusseura pyrkii jatkossakin aikaansaamaan vastaavanlaisia täydennyskoulutuksia sukututkimuksen opettajille.

*  *  *

Syyskoulutuspäivän yhteydessä pidetyssä kokouksessa valittiin jälleen sukututkimuksen opettajien neuvottolukunnan johtoryhmän jäsenet. Neuvottelukuntaa alusta lähtien luotsannut sukututkimusopettaja Teuvo Ikonen ilmoitti haluavansa jo jättää neuvottelukunnan vetämisen uusiin käsiin. Johtoryhmän puheenjohtajaksi valittiin FT Alexandra Ramsay, joka toimii yhteiskunnallisten aineiden vastuuopettajana Svenska arbetarinstitutetissa.

Neuvottelukunnan johtoryhmän muut jäsenet ovat Pekka Aakula (Ulvila), Marja Kaski (Luvia), Erkki Kiuru (Lahti), Raija Koski (Hyvinkää), Aino Siitonen (Mikkeli) ja Erkki Tiensuu (Forssa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti