Prinsessapäiväkirjat

Joitakin vuosia sitten tilasin DNA-testin Family Tree DNA:n kautta. Tarkoitus oli löytää viitteitä äidin taustasta, hän kun ei tiennyt omaa isäänsä. Kantapään kautta opin genetiikasta, että asioiden varmentaminen suuntaan tai toiseen olisi tietysti vaatinut vertailunäytteen. Isoisän arvoitukseen ei siis löytynyt ratkaisua, mutta muuta mielenkiintoista löytyi sen pumpulitikun päästä, jota Reima-veljeni antaumuksella hinkkasi poskionteloissaan.

Äitini Sirkku, os Sandberg

Muutaman kuukauden päästä tuli postia Teksasista, Houstonista. Äitilinjamme DNA oli osoittautunut harvinaiseksi. Pumpulitikun päästä oli yllättäen löytynyt Z, piskuinen aasialainen haploryhmä (=ihmisen perimässä oleva alue, joka on eri ihmisillä erityyppinen.)  Haploryhmä Z on yleisimmillään Koreassa, Kiinan pohjoisosissa ja Keski-Aasiassa. Sitä tavataan myös siperialaisilla ja saamelaisilla. Jatkotesti tarkensi alahaploryhmän Z1a1a:ksi.

Vaivihkaa katselin itseäni peilistä. Näkyikö silmäluomissani pienen pienet poimut?

Me kaikki kannamme perimässämme tarkkaa, lahjomatonta ja vuosituhansien taakse ulottuvaa tietoa juuristamme. DNA-testi ei välttämättä anna nimiä tai tarkkoja vuosilukuja, mutta kertoo esimerkiksi sen, mitä kautta Saharan eteläpuolisesta Afrikasta lähteneet kaukaiset esivanhempamme Suomeen ovat vaeltaneet. Minun ja sisarusteni osalta se kertoi, että mutaatio, joka erottaa meidät muista syntyi jossakin esiäidissämme Volgan tienoilla itäisimmässä Euroopassa, aasialaisen haploryhmän  Z pohjalta – uusimpien arvioiden mukaan vain tuhatkunta vuotta sitten.

Monena talvi-iltana katselin tähtiä ajatellen, että esiäitini, nimetön nainen siellä jossain, silloin joskus on nähnyt saman taivaan. Mietin, minkä näköinen hän oli. Yritin kuvitella tapahtumia, jotka toivat hänen naispuolisen jälkeläisensä kauas Karjalaan. 

Ajatus huimasi. Mutta vielä erikoisempaa oli tulossa.

Birger Jaarlin, Mechtildin ja Erikin hautapaasi

Ruotsissa 2002 aloitetussa projektissa oli avattu ja tutkittu Birger Jaarlin (n.1200–1266) hauta Varnhemissa. Birger Jaarlin lisäksi haudasta löytyi hänen toinen vaimonsa Mechtild. Kolmas samaan hautaan laskettu oli Birger Jaarlin poika, Smoolannin herttua Eerik. Eerik oli syntynyt Jaarlin avioliitosta Ruotsin kuninkaan Eerik X:n tyttären, Ingeborg Eriksdotterin (n.1212–1254) kanssa.

Kaikille Varnhemin haudasta löytyneille tehtiin DNA-testi. 

Sitten Family Tree DNA:lta tuli sähköpostiini tieto, joka suoraan sanottuna vei mielenrauhan kohtalaisen pitkäksi ajaksi. Myös Eerikin (1250-1276) äitilinjan haploryhmä oli tuo harvinainen Z. Eikä siinä vielä kaikki - meillä täsmäsi myös sen alahaploryhmä,  Z1a1a. Täysosuma löytyi myös mitokondrion alueella HVR1. Sen enempää ei Eerikiä toistaiseksi ole tutkittukaan.

Eerikin aasialainen haploryhmä herätti ihmetystä Ruotsissa, mutta kyllä se pisti ajattelemaan Hattulassakin. Ettäkö minulla saattaisi olla geneettistä Eevaa jossain paljon lähempänä, ehkä vain tuhannen vuoden päässä, yhteinen esiäiti ruotsalaisen kuninkaallisen kanssa? Ihmissuvun iässä vain silmänräpäyksen päässä. 

Tiedän vallan hyvin, että nyt liikutaan vaarallisilla vesillä. Sukututkimuspiireissä ei mikään ole niin huvittavaa ja tuomittavaa kuin rakennella pilvilinnoja omista sukujuurista. Mutta käsi sydämelle siellä, kai asia pikkiriikkisen kiinnostaisi teitäkin, minun tilanteessani?

En yhtään häpeile tunnustaa, että minua ainakin kiinnosti. Aloin kelata Eerikin äitilinjaa taaksepäin. Kohta kasassa alkoi olla ikioma Prinsessapäiväkirjani, ei ehkä aivan Hollywood-ainesta, mutta täytti kyllä paremmin kuin hyvin oman draaman tarpeeni. Säästän teidät yksityiskohdilta. Mutta kyllä niitä sieltä löytyi, eriasteisia kruunupäitä ja ylimysnaisia ympäri Euroopan.

Äkkiseltään ajatellen viialalaisen apulämmittäjän tyttärellä ei todellakaan pitäisi olla mitään tekemistä heidän kanssaan. Kuka tietää? Tutkimattomat ovat perimän tiet. Todennäköisyys ei ole aivan pieni, sattumanvara kaiken järjen mukaan pienempi kuin yleisimmissä haploryhmissä. Ehkä etunimeni toden totta oli enne – tai pikemminkin muistuma menneisyydestä.

Tällä hetkellä Ruotsissa etsitään innokkaasti Eerikin veljen, Mauno Ladonlukon jäännöksiä. Muutama päivä sitten Dagens Nyheter kertoi, että Riddarholmin kirkon lattian alta on löydetty keskiaikainen muuri, jonka uskotaan kätkevän alleen 1290 kuolleen Mauno Ladonlukon jäännökset. Toivon, että hän löytyy ja hänen perimänsä (todennäköisesti hänkin äitilinjaltaan Z1a1a) kartoitetaan täydellisemmin kuin veljensä. Oli tulos mikä tahansa.

Mitä entistä varmemmalla ja kenties entistä läheisemmällä sukulaisuudella olisi minulle merkitystä? Ei kaiketi juuri mitään, perinnöllisessäkään mielessä. 10 sukupolvessa löytyy jo 1024 esivanhempaa. Siitä taaksepäin on helppo laskea. Sukulaisuus on pisara meressä, hauska ajatusleikki. Suuri kertomus ihmissuvun liikkeistä, perimän vuoristoradasta. Tuskin ihan heti lähtisin suistamaan Kaarle Kustaata tai Victoriaa Ruotsin valtaistuimelta.

Perinteisen sukututkimuksen ja geenisukututkimuksen suhteet puhuttavat tuon tuosta. Geenitutkimus on kiinnostava lisä perinteiselle sukututkimukselle, keino saada lisää tietoa ajasta ennen kirkonkirjoja. Saumaton yhteistyö geenitutkimusta ja sukuhistoriatutkimusta harrastavien kesken olisi hieno juttu.  En panisi hanttiin, vaikka joku tällainen poikkitieteellinen osaaja ajankulukseen yrittäisi ratkaista Erikin yhtälön.

Kaupalliset DNA-testit tulivat myyntiin internetissä 2006. Ala on nopeasti kasvava. Hyvä niin. DNA- tutkimuksen tulosten soveltaminen kun edellyttääkin mahdollisimman suurta joukkoa jo tutkittuja ihmisiä. Suomen osalta vertailupohja on vielä kohtalaisen ohut.

Entä tyytyisinkö minä pelkkään geenisukututkimukseen, onhan se tarjonnut kohtalaisen kiehtovia näköaloja menneisyyteeni? En missään nimessä. Tarvitsen nimiä, vuosilukuja, ison tarinan lisäksi niitä pienempiä tarinoita, jotka ovat perinteisen sukututkimuksen suola. Juuriimme mahtuvat kaiken kokoiset kertomukset, läheltä ja kaukaa.