tiistai 17. huhtikuuta 2012

Veli ja sen sisko





Muistan joskus lukeneeni pohdinnan, minkälainen olisi ollut Shakespearen siskon kirjailijakohtalo. Sellaista on oikeastaan tarpeetonta yrittää kuvitella.  Se on jo tiedossa, meillä Suomessa. 
Meillä kun on ollut ikioma Shakespearemme ja hänellä kirjoittava sisko.

Alun perin ruotsalaisen, Suomessa 1700-luvulta saakka vaikuttaneen sivistyssuvun vesa, Johan Ludvig Runeberg oli aikansa suurin julkkis. Silloin -  niin kuin edelleenkin - hän seisoo tukevasti kansakunnan kaapin päällä, jostain omituisesta syystä papinkaapu päällään, käsi napoleonmaisesti taskussa. 
On jotain surullista ja nurinkurista, että makeannälkäisen kansallisrunoilijamme rakastama sylinterinmuotoinen leivonnainen on meille tutumpi kuin hänen sisarensa, runoilija Carolina Runeberg (1808–1891.) Kansallisrunoilijan varjoon jäi toki myös hänen vaimonsa Fredrika. Kuitenkin - Fredrikaan verrattuna Carolinan kohtaloksi kirjallisella taivaalla on tullut lähes täydellinen auringonpimennys.  

Alku oli lupaava. Ulrika Carolina Runeberg oli uranuurtaja, ensimmäinen nainen Suomessa, joka julkaisi kirjan omalla nimellään. Ennen sitä kaikki naisten julkaisemat runoteokset olivat ilmestyneet nimimerkillä tai nimettöminä. Emme tiedä, halusiko Carolina hyötyä veljensä maineesta vai avata tietä tuleville naiskirjailijoille. Itse kyllä uskon jälkimmäiseen.  

Vuonna 1855 julkaistu runokokoelma kertoo joko kirjailijan tai kustantajan lievästä epäuskosta Carolinan kykyihin – tai sitten nimi on ilkamoiva. Sekin kyllä sopisi hyvin Carolinan humoristiseen ja satiiriseen tyyliin. Små diktförsök (Pieniä runoyritelmiä) oli 64 sivuinen ja sisälsi 25 runoa.
Carolina taisi tietää, mitä oli tulossa. Arkisen humoristiset runot eivät vaikuttaneet miespuolisia kriitikoita, niin kuin eivät oikein lukijoitakaan. Kokoelman päätösrunossa Till mina recensenter (Arvostelijoilleni) Carolina hymähtelee jo valmiiksi vastaanotolle, jonka arvaa olevan penseä. 

"Elämässähän naisen osana on
Vain kodin maailmaan vaikuttaa,
Mutta jos hän esiintyy julkisesti,
Arvostelu näpäyttää häntä.

Minäkin ajattelin pelkästään
Vaeltaa naisen hiljaista polkua,
Mutta poikkean nyt hämilläni
Ihan vähän syrjään tieltä."
(Suom. Kirsti Manninen)

Suurta suosiota ei Små diktförsök saavuttanut, mutta siitä kuitenkin julkaistiin toinen painos Örebrossa 1856. Velipojan menestys oli jo siihen mennessä aivan toista luokkaa. Vänrikki Stoolin tarinat olivat ilmestyneet 1848 ja Runebergia tituleerattiin jo yleisesti Suomen kansalliskirjailijaksi. Myös naapurimaissa, varsinkin suvun vanhassa kotimaassa Ruotsissa, J.L.Runebergin maine oli suuri.

Johan Ludvig oli suurehkon perheen esikoinen, Carolina hänestä seuraava. Runeberg-suvun suomalaisen haaran kantaisä oli heidän isoisänsä, maanmittari Ludvig Anton Runeberg (1725-1803.) Johanin ja Carolinan isä Lorens Ulrik oli merikapteeni, heidän äitinsä Anna Maria Malm tuli varakkaasta kauppiassuvusta. Molemmat vanhemmat lukivat paljon. He myös ymmärsivät koulutuksen merkityksen, tyttärienkin kohdalla. Carolina oli opiskellut Pietarsaaren pedagogiakoulussa ja tekikin sittemmin pitkän elämäntyön opettajana.  

Omia kirjoja ei Carolina runoyritelmiensä jälkeen enää julkaissut. Hänen runojaan ja kertomuksiaan ilmestyi kuitenkin erilaisissa yhteisjulkaisuissa, sanomalehdissä ja lastenkalentereissa.

On paljon mahdollista, että J.L.Runeberg oli siskoaan monin verroin lahjakkaampi kirjailija. Ainakin se on selvää, että 1800-luvulla yhteiskunta oli paljon valmiimpi vastaanottamaan Johan Ludvigin kuin Carolinan. Heräävä kansakunta tarvitsi veljen edustamaa isänmaallista paatosta, sillä ei niinkään ollut käyttöä siskon humorismille ja satiirille. Tyylillisesti Carolina oli paljon edellä aikaansa. Olen varma, että nykypäivänä hänen tyylinsä olisi löytänyt paljon kiitollisia lukijoita. Veljelle olisi voitu, no - hieman tirskahdella.

Suuren veljen varjossa naisen hiljaista polkua vaeltanut Carolina toimi opettajana melkein 80-vuotiaaksi. Carolina Runeberg kuoli Helsingissä 1891. Turun Lehden nekrologissa häntä muistettiin näin: 
Vainaja palveli pitkät ajat kansakoulunopettajattarena pääkaupungissa, kunnes vanhuuden heikkoudesta muutamia vuosia takaperin otti eron virastaan. Hän on myös esiintynyt vaatimattomana kirjailijana: julkaisi aikanaan pienen vihkosen runoelmia.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti