Pöytyän Kumilan kylän Nikulan eli Rantalan rusthollin perillisen, Juho Juhonpojan ja hänen vaimonsa Maria Kaapontyttären ensimmäinen lapsi syntyi joulun alla 1793. Tuomas-poika sai vuoteen 1811 mennessä seuraa Liisasta, Mariasta, Riitasta, Justiinasta, Johannasta, Ulrikasta ja Leenasta. Vaikka ratsutilalta olikin syntyisin, ei isä-Juhosta koskaan tullut rusthollaria, vaan renki ja torppari kotitalonsa maille.
Juho menehtyi vanhuuden heikkouteen kesällä 1842 ja leski Maria kuoli samasta syystä syksyllä 1846. Esikoispojan kohtalo luultavasti suretti molempia aina hautaan saakka, sillä vuonna 1814 Tuomas rahdattiin Pöytyältä Sveaborgiin eli Suomenlinnan vankilaan. Syynä oli varkaus, josta hänet tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Useita vuosikymmeniä myöhemmin eli marraskuun puolivälissä 1870 Pöytyän yhteinen kunnankokous sai pohdittavakseen erikoisen anomuksen. Kruununvoudin antamalla määräyksellä kokoukselta kysyttiin kunnan halua "takasin ottaa elinaikais-vangia Tuomo Martin eli Martti syntynyt Pöytyällä 1793". Tämä oli tuomittu pöytäkirjan mukaan 1818 (edellä 1814) elinkautiseen vankeuteen ja viety pois Pöytyältä.
Nyt tämä lähes 80-vuotias vanhus oli rukoillut Hänen Majesteetiltaan vapaalle jalalle ja kotimaan kamaralle pääsyä. Samoin Tuomo Martti oli ilmoittanut, että voisi elättää itsensä työllä. Tältä pohjalta avasi kunnankokouksen puheenjohtaja, kirkkoherra Viktor Adrian Bergroth keskustelun asiasta.
Pöytyällä oltiin vuonna 1870 joko pitkävihaisia tai hyvin käytännönläheisiä. Lopputulema oli joka tapauksessa se, että Tuomoa ei haluttu takaisin paikkakunnalle. Perustelut olivat sinänsä vankat; hänellä ei ollut enää sukulaisia huolehtimassa eikä mitään elinkeinoa, jota "senikäinen" mies olisi voinut kunniallisesti harjoittaa. Reilut sata vuotta sitten ei ollut mahdollisuuksia turhaan tunteiluun, vaan sangen käytännölliset ja taloudelliset seikat määräsivät lopputuloksen. Vaikka Tuomo Martti oli jo hyvin vanha ja melko todennäköisesti sairas mies, ei häntä haluttu ottaa kuntalaisten vaivoiksi.
Mikäli mies olisi päästetty takaisin Pöytyälle, olisi kuntakokous todennäköisesti joutunut hyvin pian päättämään jollekin isännälle maksettavasta avustuksesta. Köyhät pistettiin armotta ruotuvaivaisiksi eli heille etsittiin halvin mahdollinen hoitopaikka. On vaikea kuvitella, että ikämies olisi pystynyt hankkimaan elantonsa itsenäisesti. Tässä mielessä pöytyäläisten käytös on ymmärrettävää. Kokonaan toinen asia onkin sitten tapauksen inhimillinen puoli. Tuomo Juhonpoika Martti oli kärsinyt rangaistusta jo yli 50 vuoden ajan, joten ehkä olisi ollut syytä päästää hänet kotipitäjään viettämään viimeisiä elonpäiviään.
Juha Vuorela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti