Yksi maamme vähävaraisimpia yhteiskuntaluokkia oli 1800-luvun loppupuolella runsaaksi kasvanut muonamiesten joukko. Nämä "vähempiarvoiset" talollisten ja rusthollareitten apuvoimat asuivat vaatimattomissa mökeissään ja puursivat omalta osaltaan yhteiskunnan parhaaksi hiljaisuudessaan. Omista esivanhemmistani Juho Ahlberg Kuusjoen Diskarlan kylässä työskenteli Haikian talossa torpparina, mutta mainitaan kuollessaan muonamieheksi. Hänen vaatimaton omaisuutensa lueteltiin perukirjassa, josta kirjoitin pari vuotta sitten joulun alla.
Mutta mitä muonamies sitten täsmälleen ottaen sai palkakseen? Sopimuksia oli monenlaisia, mutta erään näkökulman avasi sanomalehti Hämäläinen kesällä 1879 udeltuaan joltain muonamieheltä tämän ansioita. Vastauksensa mies muotoili näin;
"Kuusi tynnyriä rukiita vuodessa, johon tulee vapaa asunto ja poltinpuut, laidunta lehmälle sekä yhden lehmän varalle talveksi niittua, jonka minun itse tulee korjata; yksi parmas olkia ja kolme kappaa suoloja. Tästä kaikista olen minä velvollinen tekemään kartanoon kolme päivää viikossa työtä.
Mutta minulla on valta tehdä koko viikon työtä kartanoon, suvet talvet, josta lisätyöstä maksetaan suvella 1 markka 50 penniä päivältä, ja talvella 1 markka."
Sanomalehden toimitus arvioi, ettei tuo palkka ollut mitenkään halveksittava. Sen mukaan vähäinen perhekunta tulee sillä hyvin toimeen, jos "vaimokin kerkiää ja kykenee työhön".
Juha Vuorela
Suomen Sukututkimusseuran toimijat ja vierailevat bloggarit kirjoittavat sukututkimukseen ja Seuraan liittyvistä ajankohtaisista aiheista sekä sukututkimuksen tuloksista.
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
perjantai 8. lokakuuta 2010
Helsinkiin?
Erityisesti tänä vuonna, mutta jo pidempäänkin olemme saaneet lukea mediasta, miten kallista asuminen Helsingissä on. Vuokrat nousevat huutokauppatahtiin ja omistusasuntojen hinnat ovat pilvissä. Halukkaita ostajia ja vuokralaisia tuntuu silti löytyvän. Onkin mielestäni aiheellista lainata eräitä sanomalehtiä marraskuulta 1860. Niissä kirjoitetut varoituksen sanat ovat ilmeisesti yhä, tasan 150 vuotta myöhemmin, täysin relevantteja;
"Helsingin ruotsalaisissa sanomissa on waroitus niille jotka matkustawat Helsinkiin työtä hakemaan, etteiwät ottaisi waimojansa ja lapsiansa myötänsä siinä luulossa että siellä saisiwat runsaammat tulot kuin kotonansa.
Wiimeisinä wuosina on monta perhekuntaa sinne mennyt suureen saaliin toiwossa, mutta korkiat huoneenhyyryt, huonetten puute ja kallis ruoka owat siellä saattaneet monta perhettä suureen kurjuuteen. Kaupungin waiwaishoidalla on täysi tekeminen omista waiwaisistansa, ja yksinäisten apu ei ulotu niin monelle. Niin on usiat näistä kuleksioista täytynyt palata takasin petettyinä toiwossa ja wiheliäisimpänä kuin tullessansa.
Sen wuoksi waroitus tässä on paikallansa. Terweet ja nuoret työntekijät woiwat kyllä siellä saada elatuksensa, mutta muut tekewät parahiten jos kotonansa tytywät tiettyyn ehkä wähempäänkin waraan."
Helsingin väkiluku nelinkertaistui vuosien 1850 - 1900 välisenä aikana. Uuden vuosisadan alkaessa pääkaupungin asukasluku oli noin 60,000 henkeä. Vielä 1800-luvun alussa Helsingissä oli ollut ainoastaan nelisentuhatta asukasta. Täten vanhojen lehtien varoitukset olivat varmasti oikeutettuja, sillä asuntotuotanto ei pysynyt perässä ja tulokkaat joutuivat majoittumaan hyvinkin epämääräisiin oloihin. Toisaalta ydinkeskustan loisto ja pääkaupungin status antoivat ihmisille toivoa paremmasta elämästä. Kun Helsingistä oli tehty pääkaupunki, alkoi Vironniemellä suuri rakennusbuumi. Sen lopputuloksena syntyivät mm. Helsingin yliopiston päärakennus, Valtioneuvoston linna, Tuomiokirkko ja monet muut Senaatintoria ympäröivät kivitalot. Näiden vetovoima oli varmasti suuri, vaikka tavallisen työväen asumuksista ei voinut puhua samana päivänä.
"Helsingin ruotsalaisissa sanomissa on waroitus niille jotka matkustawat Helsinkiin työtä hakemaan, etteiwät ottaisi waimojansa ja lapsiansa myötänsä siinä luulossa että siellä saisiwat runsaammat tulot kuin kotonansa.
Wiimeisinä wuosina on monta perhekuntaa sinne mennyt suureen saaliin toiwossa, mutta korkiat huoneenhyyryt, huonetten puute ja kallis ruoka owat siellä saattaneet monta perhettä suureen kurjuuteen. Kaupungin waiwaishoidalla on täysi tekeminen omista waiwaisistansa, ja yksinäisten apu ei ulotu niin monelle. Niin on usiat näistä kuleksioista täytynyt palata takasin petettyinä toiwossa ja wiheliäisimpänä kuin tullessansa.
Sen wuoksi waroitus tässä on paikallansa. Terweet ja nuoret työntekijät woiwat kyllä siellä saada elatuksensa, mutta muut tekewät parahiten jos kotonansa tytywät tiettyyn ehkä wähempäänkin waraan."
Helsingin väkiluku nelinkertaistui vuosien 1850 - 1900 välisenä aikana. Uuden vuosisadan alkaessa pääkaupungin asukasluku oli noin 60,000 henkeä. Vielä 1800-luvun alussa Helsingissä oli ollut ainoastaan nelisentuhatta asukasta. Täten vanhojen lehtien varoitukset olivat varmasti oikeutettuja, sillä asuntotuotanto ei pysynyt perässä ja tulokkaat joutuivat majoittumaan hyvinkin epämääräisiin oloihin. Toisaalta ydinkeskustan loisto ja pääkaupungin status antoivat ihmisille toivoa paremmasta elämästä. Kun Helsingistä oli tehty pääkaupunki, alkoi Vironniemellä suuri rakennusbuumi. Sen lopputuloksena syntyivät mm. Helsingin yliopiston päärakennus, Valtioneuvoston linna, Tuomiokirkko ja monet muut Senaatintoria ympäröivät kivitalot. Näiden vetovoima oli varmasti suuri, vaikka tavallisen työväen asumuksista ei voinut puhua samana päivänä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)