Suomalaista sukututkimusta 350 vuotta / Finländsk släktforskning 350 år

SUOMALAISTA SUKUTUTKIMUSTA 350 VUOTTA
Juhlaseminaari Helsingissä Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6) 10.-11.9.2010

Suomen Sukututkimusseura järjestää syyskuussa juhlaseminaarin. Järjestelyjaosto takaa, että luvassa on uusia näkökulmia ja avauksia sukututkimuksen menneisyyteen ja tulevaisuuteen.

Millaisia voimahahmoja löytyy suomalaisen sukututkimuksen menneisyydestä? Kuka löysi Sursillien suvun? Miten muut tieteenalat, esimerkiksi historia ja evoluutiotutkimus, toimivat yhteistyössä sukututkimuksen kanssa? Mikä on sukututkimuksen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa - eilen, nyt ja huomenna?

Seminaarissa kuullaan molempina päivinä neljä esitelmää, joista kolme suomeksi ja yksi ruotsiksi/molemmilla kotimaisilla.
Perjantain 10.9. teemana on "Sukututkimuksen historia ja nykytilanne".
Lauantain 11.9. teemana on "Sukututkimuksen sovellukset".

Seura tarjoaa molempina päivinä kahvituksen, perjantain päivällinen ja lauantain lounas ovat omakustanteiset. Ilmoittautuminen tilaisuuteen viimeistään 6.9.2010 sähköpostitse tarja.piitulainen@genealogia.fi, puhelimitse 010 387 7901 tai yleisellä ilmoittautumislomakkeella Seuran kotisivuilla (www.genealogia.fi). Ilmoita samalla, osallistutko myös päivälliselle, jonka hinta on noin 30 e.

Tervetuloa mukaan kuuntelemaan, keskustelemaan ja juhlimaan sukututkimuksen taivalta! Tarkka ohjelma löytyy alta.

FINLÄNDSK SLÄKTFORSKNING 350 år
den 10-11.9.2010 i Vetenskapernas hus, Kyrkogatan 6, Helsingfors

Genealogiska samfundet i Finland ordnar i september ett festseminarium, som ger nya synpunkter och infallsvinklar på släktforskningens förflutna och framtid.

Hurdana eldsjälar hittar man i den finländska släktforskningens förflutna? Vem upptäckte släkten Sursill? Hurdan är släktforskningens förhållande med andra vetenskaper, tex. historia och biologi? Vilken är släktforskningens betydelse i det finländska samhället - igår, idag och imorgon?

Seminariet bjuder båda dagarna på fyra föreläsningar, varav tre på finska och en på svenska/båda inhemska språk.
Fredagen den 10.9 är temat "Släktforskningens historia och nutid".
Lördag 11.9. är temat "Släktforskningens tillämpningar".

Samfundet bjuder båda dagarna på kaffeservering, fredagens middag och lördagens lunch på egen bekostnad. Anmälan till seminariet senast den 6.9.2010 per e-post till tarja.piitulainen@genealogia.fi, per telefon 010 387 7901 eller på allmänna anmälningsblanketten på Samfundets hemsidor (www.genealogia.fi). Meddela samtidigt om ev. deltagande i middagen, vars pris är ca 30 euro.

Välkomna med att åhöra, diskutera och fira släktforskningens milstolpar!

--------

OHJELMA / PROGRAM

Perjantai 10.9.2010 Sukututkimuksen historia ja nykytilanne
/ Fredagen den 10.9.2010 Släktforskningens historia och nutid

11.00 - 12.00 FT Kari-Matti Piilahti: Sukututkimus sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen ilmentäjänä
12.00 - 13.00 FL Tiina Miettinen: Kuka löysi Sursillien suvun? Suurvaltakauden genealogia Ruotsissa ja Suomessa
13.00 - 13.30 Kahvi / Kaffe
13.30 - 14.30 Prof. emeritus Matti Klinge "Sukututkimus ja 'juuret' / Genealogisk forskning och 'rötter'" (osin suomeksi, osin ruotsiksi / delvis på finska/svenska)
14.30 - 15.30 Tutkija Pertti Vuorinen: Keitä olivat Wilskman, Finne ja Durchman? Suomen sukututkimuksen merkkihahmoja
16.30- Päivällinen (omakustanne) / middag (på egen bekostnad)

Lauantai 11.9.2010 Sukututkimuksen sovellukset
/ Lördag 11.9.2010 Släktforskningens tillämpningar

10.00 - 11.00 FT Mirkka Lahdenperä: Sukututkimus evoluutiotutkimuksen apuna
11.00 - 12.00 FT Sanna Kaisa Spoof: Sukuseuratoiminta ja sukututkimus
12.00 - 13.00 Lounas (omakustanne) / Lunch (på egen bekostnad)
13.00 - 14.00 FT Henry Nygård: Släktforskning som historikerns hjälpredskap
14.00 - 14.30 Kahvi / kaffe
14.30 - 15.30 Arkistolaitoksen pääjohtaja, FT Jussi Nuorteva: Arkistolaitoksen ja sukututkimuksen suhde nyt ja tulevaisuudessa
15.30 Toiminnanjohtaja P.T. Kuusiluoman päätössanat

Mitä elämä on?

Unkarilaisen Imre Kertészin romaanissa Tappio (alkuteos 1988) journalisti-kirjailija Köves ajautuu töihin metallitehtaaseen. Ennen reaalisosialismin koettelemuksia hän on selvinnyt keskitysleiriltä. Taitamattomasti sorvatessaan Köves pohtii todennäköisyyttä, että joutuisi jäämään tehtaaseen loppuiäkseen. Hän ajattelee, että näin ei voi elää, mutta on ehkä pakko – ja vielä pahempaa: ”eikö ihminen yleensä elä juuri niin kuin ei voi elää, ja eikö jälkeenpäin sitten käykin ilmi, että se on kuitenkin ollut hänen elämänsä?”

Kertészin sankari elää keskellä vaikeita aikoja - niinpä hän yleistää rankasti. Myös Leo Tolstoi aloittaa Anna Kareninan komealla yleistyksellä. Tolstoi väittää, että kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, kun taas onnettomat ovat onnettomia omalla tavallaan. Voisiko Tolstoita mukaillen ajatella, että yhden onnellisen ihmisen elämä muistuttaa toisen onnellisen elämää, mutta epäonnisen ihmisen kohtaloniskut ja töppäykset ovat mitä mielikuvituksellisimmalla tavalla moninaisimpia? Eipä tietenkään, yleistäminen on niin kovin suurpiirteistä. Mutta romaania Anna Kareninasta ei olisi kannattanut kirjoittaa, jos päähenkilö olisi elänyt elämänsä onnellisena loppuun asti.

Kiehtovia kärjistyksiä voi latistaa lisää toteamalla, että useimpien elämään mahtuu sekä iloja että suruja, tai jopa niin, että aika monen nykyihmisen elämä on ”tavallista, puolivälin keskipaikkeilla” kuten tunnetun lastenkirjan koiralla. Erno Paasilinna rajasi 60-luvun satiireissaan onnen pojan onnen ja surun lapsen onnettomuuden yhteiskunnalliseen menestykseen tai sen puutteeseen. Paasilinnan surun lapsi kulkee alamäkeä väärästä valinnasta ja erehdyksestä toiseen, kunnes hänen nimeensä ”viitataan tapauksissa, jotka herättävät hymyilyä.” Onnen poika puolestaan tarttuu hanakasti tilaisuuksiin, etenee määrätietoisesti ja päätyy lopulta Kuka kukin oli –kirjaan.

Kuka kukin on –kirja tosin olisi todennäköisempi vaihtoehto, sillä toistaiseksi ainoa Kuka kukin oli on vuodelta 1961. Kuka kukin on ilmestyy nykyisin parin vuoden välein ja siihen mahtuu muutama tuhat aikalaista kerrallaan. On siis kunnia päästä mukaan tähän henkilöhistorialliseen hakuteokseen. Tosin osa kieltäytyy kunniasta kokonaan, kuten vuoden 2005 laitoksen esipuheessa valitetaan. Tyypillisesti matrikkeliin päästään, tai ennen vanhaan jouduttiin, koulutuksen, ammatin, aseman tai saavutusten vuoksi. Matrikkelien julkaisemista on viime vuosikymmeninä tyrehdyttänyt koulu-uudistus ja matrikkelin laatimisen kannalta mutkistuneeksi koettu henkilötietosuoja. Ammattimatrikkeleita ilmestyy nykyisin säännöllisimmin niistä ammattilaisista, joiden uran kannalta matrikkelitiedoilla on merkitystä – juristi- ja lääkärimatrikkeleja selaavat sekä potentiaaliset asiakkaat että kollegat. Juhliva nykykoulu julkaisee tyypillisesti historiikin tai muistelukirjan, matrikkelin saattaa julkaista perinteikäs koulu, jolla on matrikkelitraditiota jo entuudestaan.

Matrikkelissa ihmisen elämä voidaan luetteloida ja tiivistää listaksi taitekohtia ja saavutuksia. Matrikkelihenkilö on vähän kuin luuranko tai henkari, josta roikkuu prenikoita. Pienoiselämäkerran olemassaolosta ja pituudesta voi päätellä yhtä ja toista asianomaisen arvostuksesta ja menestyksestä, mutta myös siitä, mitä hän itse pitää tärkeänä ja haluaa elämästään julkisesti kertoa. Se ei ole välttämättä koko totuus. Olen kuullut koulumatrikkelin tekijästä, joka vielä 1960-luvulla kaivoi entisten oppilaiden meriitit esiin vaikka siltojen alta. Näiden koulunsa ja ansionsa aktiivisesti unohtamaan pyrkivien joukossa saattoi olla viime sodissa kunnostautuneita, mutta muuten surun lapsen tarina lienee matrikkelissa sieltä lyhyimmästä päästä. Lyhyyttään se voi kyllä sekoittua yksityisyydestään tiukasti kiinni pitävän niukkasanaisuuteen. Mikäli siis kumpikaan on ylipäätään mukana.

Voisi ajatella, että matrikkelien maailmassa kulkee onnen pojan tai tytön elonpolku, johon ei kuulu elämä sarjana erheitä, tappioita ja pettymyksiä - poikkeuksena ehkä avioero, jonka voi tarvittaessa häivyttää. Surun lapsen elontaipaleesta voi lukea lähinnä kaunokirjallisuudessa. Joskus siihen saattaa törmätä historiantutkimuksessa, elämäkerroissa tai muistelmissa. Ja joskus sukukirjoissakin. Useimmiten surun lapsi elää niissäkin rivien välissä, anekdooteissa tai sivuhenkilönä. Harvemmin hän on pääosassa, sillä henkilöhistoriaakin kirjoitetaan enimmäkseen onnen pojista ja tytöistä.

*

Suomen Sukututkimusseuran kirjasto on suku- ja henkilöhistorian erikoiskirjasto, jonka kokoelmissa on yli 2000 matrikkelia. Kaisa Kyläkoski kirjoitti kirjaston koulumatrikkelikokoelmasta Sukutieto-lehdessä 4/2008.


Imre Kertész: Tappio (suom. Outi Hassi, Otava 2005)
Leo Tolstoi: Anne Karenina (suom. Eino Kalima, WSOY 1969)
Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira (suom. Martti Anhava, Otava 1975)
Erno Paasilinna: Alamaisten elämää (Otava 1985)

Kuva: Ålderstrappan, Carl Hansson Winter, Danielsgården, Bingsjö 1799.

Vuokko Pärssinen-Tainio

Dorian väitöskirjakokoelmasta

Doria on tietokanta, joka sisältää suomalaisten korkeakoulujen digitaalisia kokoelmia. Tietokantaan sisältyy nyt myös melko kattava valikoima Turun akatemian väitöskirjoja vuosilta 1642-1828. Tällä hetkellä digitoituja, nettiin vietyjä sivuja on jo noin 45000 kappaletta käsittäen 1778 eri julkaisua.

Varat tähän kulttuuri-ja tiedehistoriallisesti arvokkaaseen hankkeeseen on saatu "Ilkka ja Ulla Paateron rahaston" varoilla. Lisäksi "Pelasta kirja" hankkeen avulla digitoidut Pehr Kalmin väitöskirjat löytyvät tästä projektista.

Väitöskirjat voi avata helposti pdf-dokumentteina ja sukututkijan kannattaa kiinnittää huomionsa ennen kaikkea alkusivujen mahdollisiin omistuskirjoituksiin. Ne voivat avata mukavalla tavalla väittelijän elämänpiiriä ja sitä yhteisöä, missä hän omana aikanaan vaikutti.

Väitöskirjojen painaminen Suomessa alkoi vuoden 1642 lopulla, kun kirjanpainajamestari Peder Eriksson Wald sai lopulta käyttöön Tukholmasta tilatut laitteet ja kirjasimet. Harmi kyllä kirjasimia oli niin vähän, että Wald pystyi painamaan kerralla vain puolikkaita arkkeja. Ensimmäiset valmistuneet teokset olivat historian ja valtio-opin professori Michael Wexioniuksen (aat. Gyldenstolpe, 1608/09-70) valtioviisautta käsitellyt Discursus politicus de prudentia ja luonnontieteen professori Georgius Alanuksen (1609-64) ilman olemusta tarkastellut De aere in specie.

Dorian väitöskirjojen hakusivulle pääset klikkaamalla oheista väitöskirjan kansikuvaa!


Juha Vuorela