keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Fanny Mannsén – nuorena nukkunut pianistilahjakkuus

Turun kaupungintalo, entinen Seurahuone. Museovirasto.


Fanny Mannsén oli harvinaisen lahjakas nuori taiteilija, joka opiskeli pianonsoittoa ja sävellystä. Hän konsertoi ja sai virtuoosin maineen jo teini-ikäisenä. Kaikki ainekset supertähteyteen olivat olemassa, mutta kohtalo päätti toisin.

Fanny Johanna Carolina Mansén (sukunimeen lisättiin myöhemmin toinen n-kirjain) syntyi Helsingissä 4. joulukuuta 1834. Hänen vanhempansa olivat ylioppilas Johan Gustaf Mansén (1803–1845), syntyjään Kemiön Engelsbyn talollisen poika, ja helsinkiläisen kauppalaivan kapteenin tytär Carolina Sofia Höök (1815–1898). Johan Gustaf Mansén opiskeli Helsingin yliopistossa teologiaa, mutta ei menestynyt opinnoissaan. Hän toimi Kastelholman vankilan vahtimestarina ja vuodesta 1839 Turun ja Porin läänin ylimääräisenä lääninkonttoristina. Perhe muutti Turkuun virallisesti 1. joulukuuta 1842. 
 
Carolina Mansén oli taitava pianisti, joka todennäköisesti opetti soiton alkeet tyttärelleen. Fannyn ollessa 10-vuotias perheen isä kuoli ja vielä samana vuonna äiti ja tytär matkustivat Pietariin. Siellä Fannyn opinnot jatkuivat valtioneuvoksetar R. von Svettitskyn yksityisoppilaana. Noin vuodesta 1848 alkaen Fannyn opettaja oli pianisti-säveltäjä, Pietarin Musiikkiakatemian jäsen Adolf von Henselt (1814–1889). Hän toimi tuohon aikaan soitonopettajana keisarin hovissa sekä ruhtinatar Teresa von Oldenburgin tyttökoulussa, missä Fanny ilmeisesti opiskeli. Pietarin kuuluisa konservatorio perustettiin vasta vuonna 1862.
 
Fanny Mannsén piti ensikonserttinsa Turussa hotelli-ravintola Seurahuoneella (nykyisin Turun kaupungintalo) 27. maaliskuuta 1850. Toisena solistina konsertissa toimi viulisti Konrad Greve, joka myös johti orkesteria. Yleisöä paikalle oli saapunut noin 200. Fannyn ohjelmistoon kuului aikakaudelle tyypilliseen tapaan ”taituripianismia”. Arvostelut olivat suopeita ja nuorta pianistia pidettiin lupaavana kykynä. Seuraavina vuosina Fanny Mannsén konsertoi useaan otteeseen Suomessa. 
 
Konserttikiertueiden ohessa Mannsénin opinnot Pietarissa jatkuivat. Opettajaksi Henseltin tilalle tuli vuonna 1853 pianisti-säveltäjä Anton Gerke (1812–1870). Fanny opiskeli nyt myös sävellystä, jota hänelle opetti todennäköisesti viulisti-säveltäjä Henri Vieuxtemps (1820–1881). Molemmat olivat keisarillisten oppilaitosten opettajia.
 
Kaksi Fanny Mannsénin sävellystä painettiin Pietarissa vuonna 1852: L’Adieu: Souvenir à l’Åbo, Fantaisie mélancolique (Hyvästit: Muisto Turusta, Melankolinen fantasia) ja Chanson de Berceau (Kehtolaulu). Muitakin sävellyksiä Fannylla lienee jo ollut pöytälaatikossaan. Kehtolaulusta ei tunneta yhtään säilynyttä kappaletta, Hyvästit löytyy Sibelius-museon kokoelmista.
 
Hyvästit on omistettu kauppaneuvoksetar Sofia Julinille (1798–1877), jonka puoliso oli turkulainen apteekkari ja kauppaneuvos Erik Julin. Julinit olivat varsin varakkaita, joten voisi olettaa kauppaneuvoksettaren tukeneen taloudellisesti lahjakkaan pianistin opintoja. Kehtolaulu puolestaan on omistettu Emma Peranderille (1820–1897), joka oli opettaja, Kuopion pormestari Nils Peranderin leski ja Viipurin tyttökoulun johtaja. Mahdollisesti myös hän kuului Fanny Mannsénin tukijoihin. Opiskelu Pietarissa tuli epäilemättä kalliiksi.
 
Emme saa tietää olisiko Fanny Mannsén lunastanut lupaukset ja päätynyt kansainväliseksi pianistikuuluisuudeksi, sillä hän kuoli äkillisesti Pietarissa 6. kesäkuuta 1855 vain 20-vuotiaana. Kuolinsyystä ei ole tietoa, mutta hän saattoi menehtyä kaupungissa juuri tuohon aikaan riehuneen koleraepidemian uhrina.
 
Pirjo Terho

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 9/2021. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti